Etelästä uutta tuulta lajille
Kuva: Pixabay.com Teksti: Harri Holtinkoski
Pesäpallolehti Näpy sai tietoonsa, että Etelä-Suomessa kaavaillaan uudenlaista mallia maakuntasarjaan vuodeksi 2023. Hanke sai myönteisiä tuulia alleen, kun laivaliikenne on taas avautunut. Tarkoitus on nimittäin saada Suomenlahden eteläpuolelta Virosta ja Suomesta mukaan sarjaan kummastakin yhtä monta joukkuetta. Rahoituksen sarjan pelaamisen mahdollistamiseksi Suomen Pesäpalloliitto järjestää velkarahoituksella.
Kesä 2023 tuo kansainvälisen sarjan Suomen ja Viron pesäpalloon. Kuva: Pixabay.com
Koska alasarjoissa pelaa myös alaikäisiä pelaajia, siirtymissä toivotaan vanhempien vastuuta perhepesishengessä pelaajalupausten kohdalla, että nuorimmat pelaajat pääsevät laivalla niin Viroon kuin sieltä Suomeenkin.
Liittoon on kantautunut huhuja esimerkiksi Hyvinkään Tahkon nimekkäästä kolmosjoukkueesta, johon on sopimuksen allekirjoittanut Kari Kuusiniemi sekä 1990-luvun legendoista edelleen kovassa kunnossa olevat Esa Honkalehto, Asko Laine ja Simo Eerikäinen.
Nimetön lähde Pesäpalloliitossa ei ole huolissaan siitä, miten tähtipelaajien kohdallaan sääntöjä tulkitaan.
”Eiköhän peliä ole aina pelattu sääntöjen rajamailla”, hän pohtii.
Sarjan on tarkoitus alkaa ensi keväänä Näpyn saamien tietojen mukaan 1.4. Saarenmaalla, kun Muhun Veto kohtaa Helsingin Puna-Mustat. Missä maakuntasarjan loppuottelu tullaan sitten pelaamaan?
”Siinä haetaan joku riittävän lämmin ja kesäkeliin sopiva kansainvälinen areena yhteistyökumppaniksi”, lähde päättää.













