Laskiaispullaa!
Syödäkseen gluteenittomasti ihmisen on oltava kamalan ahkera. Ei voi vaan mennä kauppaan ja ostaa valmista laskiaispullaa. Eikä voi edes ostaa valmista peruspullaa, jonka itse täyttäisi laskiaispullaksi. Pakastimen paistovalmiit gluteenittomat leivonnaiset ovat lähikaupoissani korvapuusteja, muffinnsseja ja tuulihattuja – eipä mistään niistä kovin uskottavaa laskiaispullaa saisi. En ole vielä riittävän rohkea tai epätoivoinen leipoakseni gluteenittomia pullia alusta asti itse. Harkitsin jo ostaa sämpylöitä, jotka täyttäisin kermalla ja mantelimassalla, mutta onnekkaasti silmiini osui pakastealtaasta Pirkan gluteeniton pullataikina.
Hyvää kamaa, täytyy sanoa. Leipoutui mukavasti ja jopa kohosi! Tavallisessa uunissa lopputulos olisi varmasti ollut erinomainen. Kaasu-uunissa kävi niin kuin pullille aina, pohja alkoi käydä liian tummaksi jo ennen kuin pulla oli ehtinyt ruskistua päältä. Sisus jäi hivenen taikinaiseksi, mutta eipä ainakaan kuivunut ennenaikaisesti. Lievästä raakuudesta huolimatta pullista tuli kuohkeita ja pehmeitä.
Maku on uskottavan pullamainen, kunhan oikean vehnäpullan syömisestä on riittävän pitkä aika. Mausteet ovat kohdallaan ja makeus piilottaa korvikeaineiden, kuten riisijauhon, makua. Gluteenittomuus on kestävyysurheilua – se käy sitä helpommaksi ja mukavammaksi, mitä kauemmin sitä harjoittelee. Tämäkin tuote on oikein mainio, jos ei liian hyvin muista, miltä pullan kuuluisi maistua.










