#pro gradu

[vaakkuna]

Gradun tarkastajilta tuli lausunto ja arvosanaehdotukseksi 4! (Arvostelu menee 0-5 asteikolla)

Lähden kohta hakemaan kahvileipää kaupasta.

[vaakkuna]

Viskasin juuri gradun KäännäSeSisään -palveluun. Huomenna selviää saanko jättää sen tarkastettavaksi.

-

Just uploaded my thesis to Turnitin. Tomorrow I'll know if I can submit it for examination.

[vaakkuna]

Mietin, et kun gradunteko lähestyy loppuaan, että tekisin siitä kuvitetun version. Se vaan, että pitäisi saada jokin syy piirtää kuvituksia suhteellisen tasaisella tahdilla niin ettei kuvitusprojekti jäisi tyngäksi.

Mun gradun aiheena on siis pohjoiskarjalaiset kunnallisvaakunat, niitä tutkiessa olen huomannut, että arkistojen kätköissä on yleisestä tiedosta unohtuneita, kauniita ja kekseliäitä vaakunaehotuksia.

[saamischolar]

Tanhua, Sonja. Pro gradu, Oulun yliopisto, 2015.

Tanhua, Sonja Pro gradu, Oulun yliopisto, 2015

“Työni aihe on kolttasaamelainen yhteisö lehdistön kuvaamana vuosina 1964–1972. Pääasiallisena lähdeaineistonani minulla oli Lapin Kansan artikkelit ja uutiset vuosilta 1964–1972. Viimeisen pääluvun lähdeaineisto koostui Viikkosanomien vuosien 1967 ja 1970 julkaisuista. Viikkosanomia käytin koska vuoden 1970 aikana tämä koko Suomessa ilmestyvä aikakausilehti julkaisi lukuisia kolttasaamelaisia sekä heidän olojaan käsitteleviä artikkeleita ja raportteja. Työssäni tarkastelin vuosien 1964–1972 kolttasaamelaisia koskevaa kirjoittelua. Mitä kirjoitettiin, ketkä kirjoittivat ja ketkä pääsivät ääneen. Samalla halusin myös selvittää mitä kolttasaamelaisessa yhteisössä tapahtui tutkimusajanjaksolla. Tutkimuksessani noudatin kronologista etenemistapaa ja tarkastelin lehtikirjoittelua representaation käsitteiden ja käyttötapojen kautta. Tämä oli järkevää, sillä aina kun tutkitaan kirjoitettua tekstiä on huomioitava konteksti sekä kuka kirjoittaa ja mistä lähtökohdista. Lähdeaineistoni pohjalta kävi ilmeiseksi että pääasiallisesti kirjoittajat olivat suomalaisia toimittajia tai virkamiehiä. Poikkeustapauksissa muita saamelaisia, joilla oli esimerkiksi koulutuksen kautta hankittua tietotaitoa osallistua keskusteluun. Keskeisimmiksi tutkimustuloksiksi nousi muutamia. Ensinnäkin keskusteluun ja kirjoitteluun osallistuivat pääasiassa muut kuin kolttasaamelaiset. Kirjoittajat olivat suomalaisia miestoimittajia, tai pohjoissaamelaisia miehiä. Naisia kirjoittajissa tai haastateltavissa ei esiinny. Hyvin harvoissa tapauksissa kolttasaamelaisia itseään edes haastateltiin. Ainoa kolttasaamelainen joka pääsi ääneen oli tuolloinen luottamusmies. Hänen tapauksessaan kyse oli useimmiten lehtiin kirjoitetuista vastineista eikä häntä haastateltu tai lainattu muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Toinen merkittävä tutkimustulos oli, että kolttakeskustelun pääasialliseksi teemaksi nousi kurjuuden korostaminen sekä toimittajien näkemys kolttasaamelaisten voimattomuudesta valtaväestön ja muiden saamelaisten toimien edessä. Valtion roolia kolttasaamelaisten kurjistajana korostettiin vaikka valtio ja metsähallitus pyrkivät monilla toimenpiteillä parantamaan elinoloja Sevettijärvellä. Näitä parannuksia olivat: kolttatalojen korjaukset sekä kasvavat määrärahat, porotilalain voimaantulo, oman paliskunnan perustaminen sekä koltansaamenkielisen aapisen ja opetuksen järjestäminen. Kolmantena tutkimustuloksena voidaan pitää, että pääasiassa kirjoiteltiin Suonikylästä muuttaneista kolttasaamelaisista. Muista Petsamosta muuttaneista kolttasaamelaisista ei artikkeleissa tai uutisissa puhuttu. Tutkimustuloksista selviää, että kolttasaamelaisten itsensä tuottamaa materiaali pitäisi päästä tutkimaan esim. kyläkokousten pöytäkirjoja. Tutkimuksen tulisi lähteä heistä itsestään. Tällä voitaisiin murtaa stereotypioita kansasta joka ei tuon ajan kirjoittajien mukaan kykene huolehtimaan itsestään.”

[saamischolar]

Mattanen, Leena. Pro gradu, Oulun yliopisto, 2016.

Mattanen, Leena Pro gradu, Oulun yliopisto, 2016

“Tutkin Queering Sápmi -teoksen antamaa kuvaa queer-saamelaisten pärjäämisen edellytyksistä. Tarkoituksenani on selvittää, millaisia normeja Queering Sápmi -teoksen haastattelut tuovat esiin saamelaisista yhteisöistä. Tarkastelen myös niitä ratkaisuvaihtoehtoja, joita yksilöt toteuttavat normien rikkomista seuraavassa ristiriitatilanteessa. Tutkimusmenetelmäkseni valikoitui kerronnallinen analyysi, ja keskitin huomioni teoksen haastattelujen rakenteeseen. Jaoin työni kahteen osioon: ongelmiin ja ratkaisuihin. Haastatellut näkevät saamelaiset yhteisöt heteronormatiivisina ja tähän haastateltavat lähtevät etsimään syitä saamelaisista arvoista ja niihin liittyvistä normeista. Pääteemoja nousee esiin neljä: vaikeneminen, kristinusko, poronhoito macho-miesten kulttuurina sekä saamenpukuun liittyvät säännöt. Näiden lisäksi havaitsin normiksi myös yhdenmukaisen saamelaiskuvan ylläpitämisen. Vaikeneminen käyttäytymisnormina koetaan syyksi ahdistavaan ilmapiiriin, ja tarkastelen sitä henkisen yhteisöväkivallan tapana. Kristinusko merkitsee queer-saamelaisille tapaa kuulua sukuun, ja he kokevat ulkopuolisuutta siitä, etteivät toteuta uskoon liittyviä odotuksia hyvästä elämästä. Poronhoidon koetaan vaikuttavan erityisesti miesten ahtaaseen rooliin. Saamenpuku sisältää selkeän ajatuksen siitä, että sukupuolia on olemassa kaksi, eikä niiden merkkejä sovi sekoittaa keskenään. Queer-luonnetta pidetään lähes mahdottomana ilmaista saamenpuvussa, sillä arvostelun kohteeksi ei joudu vain puvun pitäjä, vaan myös sukulaiset ja puvun tekijä. Ristiriidan ratkaisutilanteessa neuvottelua käydään yhteisöön jäämisen, pois muuttamisen, kaapista ulos tulemisen, piiloon jäämisen sekä normien vastaisen kapinoinnin välillä. Lisäksi haastatellut välittävät tietoa siitä, kuinka saamelaiset queerit ovat pahimmissa tapauksissa ajautuneet jopa itsemurhiin. Ajatus itsemurhasta ei ole haastatelluillekaan vieras. Hälyttävän moni tunsi itsemurhaan päätyneitä, ja nämä huonosti päättyneet kertomukset tuntuivat olevan monelle ainoita esimerkkejä, suoranaisia mallikertomuksia queer-saamelaisena elämisestä. Tämän kertomusmallin muuttamiseksi haastatellut ovat itse päättäneet antaa toisenlaisen esimerkin ja olla avoimesti ja näyttävästi queereja. Tällä hetkellä gueer-saamelaisten hyvinvointi vaikuttaa heikolta. He kaipaavat apua ammattiauttajilta, kannustusta muilta saamelaisilta sekä vertaistukea queersaamelaisilta. Haastatelluille voimaa antaa ajatus queereista dekolonisaation välineenä. Vaikutteita on haettu esimerkiksi Amerikan alkuperäiskansojen two spirited -ilmiöstä. Myös tieto kolonialismin historiasta näyttäytyy lohduttavana tietona: vaikea tilanne yhdistetään kansan historiallisiin traumoihin, eikä sitä nähdä vikana itsessä tai saamelaisessa yhteisössä. Ahdasmielisten ajatusten katsotaan olevan muutettavissa. Queer-saamelaisten esiinmarssi voi olla koko saamelaista yhteiskuntaa avaava, positiivinen voimavara. Heteronormatiivisuudelle olisi avattava silmät: queer-saamelaisia kahlitsevia normeja tulisi tarkastella kriittisesti ja tunnustaa muutoksen tarve. Koko saamelaista yhteiskuntaa koskettavan vaikenemisen normin on murruttava, jotta keskustelu vaikeista asioista voi alkaa.”

[saamischolar]

Mustonen, Risten. Oulun yliopisto, 2017.

Mustonen, Risten Pro gradu, Oulun yliopisto, 2017

“Lean dutkan pro gradu -barggustan, mot lea davvisápmelažžan geavahišgoahtit davvisámegiela guhkes bottu maŋŋá dahje easkka rávesolmmožin. Mu bargu gullá giellasosiologiija suorgái ja giellaealáskahttin lea dan vuolggasadji. Dat lea kvalitatiiva dutkamuš, mii vuođđuduvvá beallestrukturerejuvvon temájearahallamiidda. Jearahallen dutkamuša várás gávcci davvisápmelačča, geat eai leat jámma sámástan olles eallima áigge. Lean čielggadan informánttaid gielalaš duogážiid gielalaš identitehta, gielalaš eallingearddi, gielahuvvama, guovttegielatvuođa, passiiva gielladáiddu ja eatnigiela doahpagiid vuođul. Dasa lassin čuoččuhan, ahte máŋgga jahkái massojuvvon eatnigiella — davvisámegiella — lea dagahan máŋgasiidda giellatrauma. Máŋga informántta atnet davvisámegiela iežaset eatnigiellan, moattis fas eai. Sámegiella lea buot informánttaide dehálaš ja unnimustá massojuvvon eatnigiella. Danin dasa laktásit nana dovddut. Massojuvvon eatnigiela giellatrauma sivat leat dán dutkamušas golmmaláganat: 1. ii leat hupman sámegiela vuosttas giellan, 2. ii leat ožžon sámástit ja/dahje 3. cuiggodeapmi. Čuovvumušat leat: 1. dievaslaš giela gáibádus, 2. sámásteami tabu, 3. olmmoš heaitá sámásteames ja/dahje 4. heahpana váilevaš sámegiela dáiddus. Dutkamušas buvttán ovdan, mot ovttaskas olbmot sáhttet doarjut ja nuppe dáfus caggat earáid sámásteami. Boađusin lea, ahte vaikko positiiva máhcahat dábálaččat roahkasmahttá sámástit eambbo, negatiiva máhcahat váikkuha eanet. Dutkamušas fikkan veahkehit sápmelaččaid geat leat váldime gielaset ruovttoluotta, fállat giellaservošii vejolašvuođa identifiseret dutkamuša čuozáhatjoavkku dillái ja addit rávvagiid, mot sin sáhtálii doarjut. Dat leat ovdamearkka dihte fuomášmeahttun divusteapmi, sensitiiva doaladuvvan ja soahpamuš sámásteamis. Dutkamuša ulbmilin lea, ahte ovttaskas olbmot sáhttet ealáskahttit sámegiela iežaset árgabeaivvis.

Olen tutkinut pro gradu -työssäni, millaista on aloittaa pohjoissaamen puhuminen pitkän tauon jälkeen tai vasta aikuisena. Tutkimukseni kuuluu kielisosiologian alaan ja lähtökohtana on kielenelvytys. Se on kvalitatiivinen tutkimus, joka perustuu puolistrukturoituihin teemahaastatteluihin. Haastattelin tutkimusta varten kahdeksaa pohjoissaamelaista, joiden saamen kielen puhuminen on katkennut jossain elämänvaiheessa. Olen selvittänyt informanttien kielellistä taustaa termien kielellinen identiteetti, kielellinen elämäkerta, kielen menetys, kaksikielisyys, passiivisen kielitaito ja äidinkieli avulla. Lisäksi esitän, että vuosiksi menetetty äidinkieli — pohjoissaame — on aiheuttanut monille kielitrauman. Suurin osa informanteista pitää pohjoissaamea äidinkielenään, muutama taas ei. Saamen kieli on kaikille informanteille tärkeä ja vähintään menetetty äidinkieli. Siksi siihen liittyy vahvoja tunteita. Menetetyn äidinkielen kielitrauman syitä on tässä tutkimuksessa kolmenlaisia: 1. ei ole puhunut saamea ensimmäisenä kielenä, 2. ei ole saanut puhua saamea ja/tai 3. arvostelu. Seuraukset ovat: 1. vaatimus täydelliseen saamen taitoon, 2. saamen puhumisen tabu, 3. ihminen lopettaa puhumasta saamea ja/tai 4. häpeää vaillinnaista saamen kieltään. Tutkimukseni osoittaa, miten yksittäiset ihmiset voivat tukea ja toisaalta estää toisten saamen puhumista. Tuloksena on, että vaikka positiivinen palaute yleensä rohkaisee puhumaan saamea enemmän, negatiivinen palaute vaikuttaa enemmän. Tutkimuksessa pyrin auttamaan saamelaisia, jotka ovat ottamassa kieltään takaisin, tarjota kieliyhteisölle mahdollisuuden samaistua tutkimuksen kohderyhmän tilanteeseen ja antaa neuvoja, miten heitä voisi tukea. Se onnistuu esimerkiksi huomaamattomalla, pienellä korjauksella, sensitiivisellä suhtautumisella ja sopimalla saamen puhumisesta. Tutkimuksen tavoitteena on, että yksittäiset ihmiset voivat elvyttää saamea arkipäivässään.”

[saamischolar]

Mattanen, Tiina. Oulun yliopisto, 2017.

Mattanen, Tiina.  Pro gradu, Oulun yliopisto, 2017.

“Pro gradu -työssäni tutkin saamenpukua omivia puhetapoja ja niiden vastadiskursseja epäaitoa saamenpukua käsittelevissä verkkokeskusteluissa. Tutkimusaineistooni kuuluu 559 verkkoon kirjoitettua kommenttia, jotka käsittelevät suomalaisen missin pilailupuodista ostettua saamenpukua muistuttavaa asua. Kommentit on kirjoitettu Ilta-Sanomien aihetta käsittelevän uutisen kommenttiosioon sekä viiteen julkiseen Facebook-tilapäivitykseen joulukuussa 2015. Tutkimukseni tavoitteena on tuottaa tietoa saamenpuvun kulttuurisesta omimisesta. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä ja metodina toimii diskurssianalyysi. Sen keskeisin ajatus on, että kieli on mukana rakentamassa todellisuuttamme. Oma työni edustaa diskurssianalyysin kriittistä näkökulmaa, jonka lähtökohtaoletuksena on valtasuhteiden olemassaolo. Lähestyn aineistoani kulttuurisen omimisen (cultural appropriation) näkökulmasta. Kulttuurista omimista määritellään älyllisen omaisuuden, tiedon, historian, kulttuuri-ilmausten ja kulttuuristen artefaktien ottamiseksi sellaisesta kulttuurista, joka ei ole oma. Pro gradussani tutkin, miten verkkokommentit rakentavat kulttuurisen omimisen diskurssia. Saamenpukua omivia puhetapoja ovat muun muassa omistajuusmäärittelyt, joissa saamenpuvun asema saamelaisena kulttuuriperintönä haastetaan. Alue- ja valtioperustaisessa puhetavassa saamenpuvun omistajuutta määritellään alueellisena, valtioon sidottuna kysymyksenä. Puku hahmotetaan lappilaiseksi kansallisasuksi ja osaksi suomalaista kulttuuria. Yksilönvapauden ja tasa-arvon puhetavan ydin on, että jokaisella tulee olla oikeus pukeutua haluamiinsa vaatteisiin — myös saamenpukuun. Puhetavassa vaikuttaa tasa-arvoideologia, jonka mukaan yksilöillä tulisi olla täsmälleen samat oikeudet ja velvollisuudet. Vastadiskurssina toimiva saamelaisten erillisyyttä korostava puhetapa alleviivaa saamenpuvun etnisyyteen sidottua omistajuutta sekä saamelaisen kulttuurin erillisyyttä ja itsenäisyyttä. Aineistossani kulttuurista omimista tuetaan myös kansan- ja kansallispukujen normien kautta. Normeihin liittyvät pukuliberalismin ja pukukonservatismin puhetavat ottavat kantaa epäaidon saamenpuvun käytön puolesta ja sitä vastaan. Pukuliberalismin puhetapa puolustaa epäaidon saamenpuvun käyttöä. Kansan- ja kansallispukujen normien noudattamista ei pidetä tärkeänä eikä pukujen aitoutta välttämättä arvosteta. Saamenpukua tarkastellaan puhetavassa Suomen kansallispuvun kontekstista käsin. Pukukonservatismin puhetapa puolustaa kansan- ja kansallispukujen normien noudattamista. Normeja noudattaville puvuille annetaan aitousstatus, jonka puku voi menettää, jos sen normeja rikotaan. Käsitys saamenpuvusta saamelaisten kulttuuriperintönä haastetaan myös puhetavalla, joka mitätöi saamelaistoimijoiden mielipiteet ja haastaa heidän legitimiteettinsä. Mitätöinnin keinona käytetään saamelaisten ominaisuuksiin liittyvää kategorisointia. Saamelaiset määritellään mielensäpahoittajiksi, jolloin kyseisestä kategoriasta käsin esitetyt mielipiteet mitätöidään automaattisesti. Puhetavan parina on empatiaa hakeva vastadiskurssi, joka etsii ymmärrystä vetoamalla saamelaisten alistettuun yhteiskunnalliseen asemaan. Aineistoni valtarakenteet ovat melko selviä: saamelaisten ääntä ei keskustelussa juurikaan kuulla. Saamelaiset ja saamenpuku nähdään pääosin osana suomalaisuutta, Suomen valtiota ja suomalaista kulttuuripiiriä. Tästä kertoo muun muassa se, että epäaitoa saamenpukua määritellään Suomen kansallispukujen normeista käsin. Jopa niissä puhetavoissa, jotka vastustivat kulttuurista omimista, ei välttämättä suoraan tunnistettu tai tunnustettu saamelaisten erillisyyttä.”