Mietitkö koskaan sitä, mitä postaat someen tai jätät postaamatta?
Jokaisella ihmisellä on tarve rakentaa minuutta ja kokea yhteenkuuluvuutta toisten ihmisten kanssa. Sosiaalisessa mediassa on teknisesti helppoa rakentaa minuutta tai ehkä jotkut rakentavat ”some-minää”. Ajatellaan esimerkiksi tubettajia, jotka myös tuottavat usein sisältöä myös useille muille alustoille. Heillä varmasti korostuu hyvin nimimerkin takana oleva some-minän ja yksityisen minän ero.
Toisaalta jokaisella meilläkin on mahdollisuus jakaa itsestämme someen vain se mitä haluamme. Valintoihimme vaikuttavat monet eri asia: ikä, seuraajien määrä, kenelle haluan julkaista yms. Päivityksiä mietitään, sopivatko ne identiteettiini ja mitä vaikkapa mahdollinen tuleva työnantaja on mieltä siitä, jos julkaisen bikinikuvia. Entä jos en julkaise mitään tai omista sometilejä, monet luokitellaan tämän vuoksi leikkisästi sosiopaateiksi.
Herää kysymys, miksi me pohdimme tätä niin paljon? Ystäväni luvalla lainaan hänen sanojaan someen julkaisemisesta: ”kenenkä muun iloksi sen pitäisi olla?”
Nämä edellä mainitut kysymykset uppotuvat yhden käsitteen alle, joka on profiilityö.
Uski & Lampinen määrittelevät artikkelissaan Social norms and selfpresentation on so cialnetwork sites: Profile work in action profiilityön jatkuvaksi, strategiseksi toiminnaksi eri verkkoalustoilla. Se on itsensä esittämistä, mihin vaikuttavat muun muassa sosiaaliset normit sekä yksilön tulkinnat omasta ja muiden käyttäytymisestä. Lisäksi profiilityön tekemiseen vaikuttaa olennaisesti se, kuinka yksilö ajattelee muiden tulkitsevan tämä jakamaa sisältöä. Uski & Lampinen nostavat esille mielenkiintoisen dilemman: aitous kiinnostaa toisia kuluttajia, mutta voiko ihminen olla aito onlinessä, ja kuinka paljon henkilökohtaiset tavoitteet vaikuttavat sisällön julkaisemiseen?
Profiilityöhön yhteydessä on hyvä ottaa esiin myös käyttäjäkokemus, jolla tarkoitetaan kaikkea sitä, mitä tapahtuu, kun laitteita käytetään. Minkä takia ihmiset haluavat käyttää somealustoja, joissa sitten joutuvat miettimään omaa profiilityötään? Ensimmäisenä voisi olla addiktio; mitä uutta somessa on käyttäjälleen, kun päivität sen yhä uudelleen ja uudelleen. Biologista mielihyvää puolestaan aiheuttaa dopamiini elimistössä, kun käyttäjä saa uuden tykkäyksen tai näkee iloisen videon kissanpennuista. Sanalla sanoen, alustojen teknologia suunnitellaan koukuttavaksi ja käytettävyys helpoksi.
Alustojen jatkuva kehittyminen ja uusien tulo markkinoille vaikuttaa profiilityöhön sekä siihen, mitä käyttäjä voi siellä itsestään jakaa. Eri ikäpolvet käyttävät eri alustoja ja yksilöt käyttävät eri alustoja eri tarkoituksiin; joku somettaa Facebookissa lähipiirinsä kanssa ja lähettelee tilannekuvia kavereilleen Snapchatissa.
Kuuntelin aiheeseen liittyen Radio Helsingin Nollahypoteesi podcastin jakson Miten sosiaalinen media vaikuttaa meihin yksilöinä ja yhteisöinä?, jossa Uski on vieraana. Suora lainaus Uskilta: ”Tyypit, jotka eivät ikinä oikein julkaise mitään, eivät uskalla ilmaista itseään.” Mielestäni tähän ajatukseen tulee suhtautua skeptisesti. Onko somessa oleminen ja sinne jakaminen nykyisen enemmän sääntö kuin poikkeus? Entäs me (allekirjoittanut mukaan lukien), jotka eivät juurikaan jaa mitään sisältöä, emmekö voi ilmaista itseämme muuten?
Suhtautumiseni someen on aina ollut ristiriitainen. Koen käyttäväni somekanavia nykyisellään enemmän työpaikkojen katseluun ja uutisten selailuun kuin itseni ilmaisemiseen. Minua kiinnostaa aito sisältö, eikä pintapuolisuus. Olen erittäin skeptinen sisällön jakamisen suhteen, sillä mielestäni somella on enemmän negatiivisia kuin positiivisia vaikutuksia. Omassa elämässäni esimerkkinä on Instagram, jonka pintapuolisuus ja täydelliset kuvat saivat minut kateelliseksi ja vertailemaan itseäni muihin. En ole ainut ystäväpiiristäni, joka on poistanut tilinsä sen takia, ettei mieli sairastuttaisi itse itseään. Kateus ja vertailu lienee luonnollisia ominaisuuksia yksilöille. Näin vanhempana on osannut vetää rajan siihen, että ymmärtää lopettaa itselleen provosoivan sisällön seuraamisen ja suhtautua skeptisesti kuvien takana tapahtuvaan elämään, sillä kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Nuorille käyttäjillä, jotka rakentavat vielä minuuttaan, tämä voi kuitenkin olla vaikeaa ja pahimmassa tapauksessa esimerkiksi nettikiusaaminen ja itsensä vertaaminen voi aiheuttaa nuorille mielenterveysongelmia.
Kenellä on vastuu tästä? Alustan haltijat ja mainostajat eivät välitä kasvavasta pahoinvointivaltiosta vaan klikkausten määrästä. Myös somevaikuttajat, jotka jakavat arkaluontoisempaa sisältöä, saavat viestiboksinsa usein täyteen nuorten avunpyyntöjä ja tarinoita seuraajien pahasta olosta. En sano, etteikö olisi hyvä, että arkoja aiheita nostetaan esiin, niistä voidaan keskustella avoimesti ja tätä kautta ehkäpä ehkäistä niitä. Onneksi sisällöntuottajat painottavat katsojilleen, etteivät ole ammattilaisia ja ohjaavat heitä esimerkiksi keskustelusivustoille, joissa toimii ammattilaisia.
Tässä oli minulle profiilityöstä heränneitä ajatuksia, ja tarkoitus tuoda esiin myös kolikon kääntöpuolta. Somella on lukuisia hyviäkin puolia, mutta kaikki pitävät niitä luultavasti itsestäänselvyyksinä, kuten yhteydenpitoa, tiedonhakua tai muistojen tallentamista fiidiin, joten sen vuoksi en ala niitä erikseen luettelemaan. Hyviä puolia käydään läpi myöhemmissä postauksissa eri asiayhteyksissä, joten siihen asti
Hejdå!
Lähteet:
http://www.suviuski.com/profile-work--profiilityouml.html
https://www.radiohelsinki.fi/podcastit/miten-sosiaalinen-media-vaikuttaa-meihin-yksiloina-ja-yhteisoina/
Uskin & Lampisen artikkeli:
https://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/1461444814543164
















