Silloin vissiin puhutaan hyvästä pyttipannusta kun aletaan kiikuttamaan samoja aineksia jääkaappiin, koska haluaa taas uudelleen heittää uuniin ihan vain "mitä kaapista löytyy". Meillä on syöty tätä pyttistä jo aika monta kertaa tänä kesänä. Joskus se käännellään lämpimäksi muurinpohjapannulla ja joskus se taas valmistuu uunissa jolloin on samalla aikaa hoitaa muita askareita. Meillä landella on sitten vanha ja epätehokas uuni, joten voi olla, että tehokkaammalla uunilla klaaraa lyhyemmällä paistoajalla. Itse haluan, että kasvikset ovat meheviä, mutta niissä on rapea reunus.
Tämän pyttipannun kruunaa oman kasvimaan yrtit ja pinaatit. Vielä ehtii laittamaan yrttilaatikon vaikkapa parvekkeelle tai ikkunalaudalle. Vannon, että se on sen väärti. Itsekasvatettu tilli maistuu niin jumalaisen hyvälle ja eikä sitä samaa makua yleensä löydy kaupan yrttiruukuista. Sama pätee muihin yrtteihin. DO IT! Esimerkiksi nopeakasvuisen tillin ja pinaatin ehdit kasvattaa siemenistä vielä moneen kertaan tänä kesänä. (Laitan muutaman kasvatus vinkin postauksen loppuun.)
Kesäpyttis
(kahdelle)
- 8 pientä uutta perunaa
- 1 paprika
- artisokansydämiä (tölkki 390g)
- 150g savutofua
- 1-2 valkosipulinkynttä
- hyvää suolaa (käytin Cocovin Kalaharin suolaa)
- hyvää luomu rypsiöljyä
- pippurisekoitusta
- kourallinen tuoreita yrttejä (tilli, persilja, oregano, ruohosipuli)
- pinaatinlehtiä
Keitä perunat. Pilko tofu ja paprika suupaloiksi. Halkaise artisokansydämet. Siivua valkosipuli. Asettele kaikki aineet uunipellille yrttejä ja pinaattia lukuunottamatta. Roiski öljyä jokapuolelle reilulla kädellä ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia kunnes kasvikset ovat saaneet väriä pintaan. Anna paistoksen jäähtyä tovi ja sekoita silputut yrtit joukkoon.
Tee peti lautaselle pienistä pinaatinlehdistä ja kokoa keko pyttipannua päälle. Lorauta päälle vielä tilkka öljyä jos tarpeellista.
1. Täytä ruukku tai astia mullalla. Astiassa pitää olla reikiä pohjassa.
2. Ripottele siemeniä pinnalle. (Itse tapaan heitellä siemeniä reilusti. Ne pitävät seurasta.)
3. Ripottele hennosti multaa päälle. (Yrttejä ei yleensä kylvetä syvälle. Esimerkiksi basilika ei tykkää peittelystä.)
4. Kastele varovasti etteivät siemenet lähde liikkumaan. Sumutinpullo on paras!
5. Peitä ruukku/astia kelmulla tai vaikkapa pakastepussista leikatulla palalla. Itse käytän pakastepussia, joka kiinnitän kuminauhalla tai narulla.
6. Pistele muoviin reikiä.
Jos kylvän siemeniä ruukkuun enkä suoraan maalle, annan siemenien itää pari päivää varjoisemmassa paikkaa. Kun mullan pinnalle ilmestyy vihreää siirrän purkit aurinkoiseen paikkaan. Alkuvaiheessa hoidan kastelun alakautta ettei muovia tarvitse ottaa jatkuvasti pois. Ota muovi pois kun näet, että suurinosa siemenistä on itänyt.