Qamishlo: "Pour défendre la nature, nous devons nous organiser"
Qamishlo: “Pour défendre la nature, nous devons nous organiser”
Répondant à l’appel à une grève mondiale pour le climat, les étudiants de l’Université Rojava ont organisé une action à Quamislo.
Les jeunes ont mené, conjointement avec la municipalité de Qamislo, une campagne de nettoyage des rues. Plus de 50 étudiants de l’Université Rojava ont parcouru la ville avec des banderoles, nettoyant simultanément les rues, pour sensibiliser les habitants aux…
Haastattelimme Peter Loota ja Sarah Pattonia brittiläisestä antikapitalistisesta Plan C-organisaatiosta. He molemmat toimivat Rojavassa vuoden 2016 lokakuusta kesäkuuhun 2017. Suurimman osan tästä ajasta he viettivät Qamishlon kaupungissa.
1. Kertoisitteko aluksi mikä on Plan C?
Plan C on antikapitalistinen organisaatio, joka toimii kansallisesti Yhdistyneissä Kuningaskunnissa. Ryhmämme muodostamiseen johtaneet keskustelut alkoivat vuosien 2010-2011 opiskelijaprotestien aikoihin. Radikaalivasemmisto vaikutti niissä poissaolevalta, huolimatta siitä että konservatiivipuolueen pääkonttori oltiin koluttu läpi ja yliopistovaltauksiakin oli käynnissä. Havaitsimme tarpeen organisaatiolle, joka ei ole anarkistinen verkosto tai trotskilainen puolue. Organisaatiomme on moniarvoinen, mutta sen määritteleminen löyhästi libertaalisosialistiseksi, painottaen perusjärjestäytymistä, saattaa auttaa kansainvälisiä tovereita ymmärtämään mistä toiminnassamme on kyse. Rojavan parissa tehdyn työn lisäksi autamme keikkataloudessa työskentelevää prekariaattia järjestäytymään, olemme auttaneet vuokralaistenliitton paikallisosastojen perustamisessa, lisäksi olemme järjestäneet yhden festivaalin sekä tuemme käytännön antifasistista toimintaa.
kuva: Olen opettaja/oppilas/työläinen/vallankumouksellinen. Oletko sinä vallankumouksellinen?
2. Miksi ja miten Planc C:n Rojava solidaarisuusryhmittymä perustettiin? Mitä toimintaanne kuuluu? Mitkä ovat olleet suurimmat haasteet ja mikä puolestaan toimii hyvin?
Perustimme Plan C:n Rojava solidaarisuusryhmittymän vuonna 2015. Kuten monia muitakin, meitä inspiroi Kobanen kaupungin sankarillinen puolustus ISIS:iä vastaan. Kuten monet muutkin, olimme yllättyneitä ja hämmästyneitä kohdatessamme Rovajan kaltaisen vallankumouksen, josta emme olleet kuulleet lainkaan aiemmin. Perustimme ryhmittymän, jotta voisimme järjestää solidaarisuustoimintaa kansallisella tasolla ja samalla tukea sikäläistä toimintaa. Sen lisäksi, että olemme lähettäneet jäseniämme [Rojavaan] vapaaehtoistyöhön siviiliyhteiskunnan parissa, heistä kaksi on jo palannut ja kolmas on yhä paikanpäällä, olemme järjestäneet varainkeruuta, keskustelutilaisuuksia sekä paikallisia ja kansallisia mielenosoituksia. Kobanen vierailulla oli todella palkitsevaa nähdä koulubussi, jota varten olimme keränneet rahaa. Olemme auttaneet perustamaan kaupunkikohtaisia solidaarisuusryhmiä, joissa toimii sekä brittiläisiä että kurdilaisia tovereita. Vapaaehtoisten lähettäminen Rojavaan oli luonnollinen jatkumo toiminnallemme.
Toisin kuten esimerkiksi Saksassa, brittiläisen vasemmiston sekä kurdiyhteisön ja sen poliittisten rakenteiden väliset yhteydet olivat lähes olemattomat vielä vuonna 2014. Olemme edistyneet hyvin näiden suhteiden muodostamisessa ja toimivan yhteistyön kehittämisessä. Kurdikamppailu on tullut tutuksi yhä useammille, varsinkin vasemmistossa. Tehtävää on kuitenkin paljon jäljellä! Vaikka olemmekin lähettäneet vapaaehtoisia ja keränneet melko paljon rahaa ryhmämme kokoon nähden, aina on lisää tehtävissä.
Painiskelemme sen kanssa mitä voimme oppia kurdikamppailusta ja kuinka ottaa nämä opit käyttöön omassa toiminnassamme. Opimme paljon tovereiltamme Rojavassa ja toivomme, että voimme osoittaa yhtä voimakasta omistautumista ja sitoutumista toiminnassamme. Etsimme myös mahdollisuuksia tuoda kurditovereita mukaan kamppailuhimme Briteissä. Äskettäin kokosimme blocin konservatiivipuolueen vastaiseen mielenosoitukseen. Se toi yhteen Plan C:n jäseniä, paikallisia ja kurdiyhteisöä — tämä oli jotain uutta Briteissä ja olemme tyytyväisiä, että autoimme sen järjestämisessä.
kuva: Solidaarisuusmielenosoitus brittiläiselle YPG-vapaaehtoiselle Josh Walkerille, jota vastataan nostettiin terrorismisyytteet kotiin palattuaan.
3. Mitkä olivat ensivaikutelmanne Rojavassa? Minkälaiseen toimintaan osallistuitte? Toimitteko yhden vai useamman paikallisen ryhmän kanssa? Ja mitä teidän mielestänne kansainvälisen solidaarisuusliikkeen pitäisi tehdä nyt ja tulevaisuudessa?
Työskentelimme kuuden kuukauden jakson sekä yhdeksän kuukauden jakson, kukin tahollaan, Rojavan kansalaisyhteiskunnan parissa. Toimimme Qamishlossa, jossa on vielä jonkin verran Assadin hallinnon joukkoja. Työskentelimme TEV-DEM-instituutiossa*, pääasiallisesti pyörittäen perustamaamme englanninkielistä koulua. Osallistuimme myös paikallisiin kampanjoihin kommuunijärjestelmän tukemiseksi ja kehittämiseksi, sekä naisten asemaa kohentavan työn parissa.
kuva: Peter Loon ja Sarah Pattonin paikallinen kommuuni Shahid Remzi. Näin he kertovat kokouksesta ennen kurdilaista uutta vuotta, Newrozia: "paikalla oli noin 30 ihmistä (150 perheen kommuunista). Lyhyen poliittisen tilannekatsauksen jälkeen kuulimme raportit terveys-, turvallisuus-, ja koulutuskomiteoilta (muut kommuunin jäsenet eivät päässeet paikalle raportoimaan muista komiteoista). Pääasiassa kokouksessa käsiteltiin Newrozia, sekä turvallisuusjärjestelyjen aiheuttamia hankaluuksia. Asialistalla oli myös viikottaisten koulutusistuntojen aloittaminen. Kokoustajat yllättyivät, kun kerroimme että politiikka ei näytä tältä Briteissä!
Yksi suurimmista toimeenpannuista uudistuksista, jonka merkityksen olimme täysin aliarvioineet, oli moniavioisuuden kieltäminen. Monet naiset kertoivat, että tämä oli huomattavin parannus heidän elämälleen. Vaimot eivät enää joutuneet pelkäämään, että heidän aviomiehensä ottaisivat toisen vaimon ja alentaisivat heidät pelkiksi lastenhoitajiksi ja ruoanlaittajiksi. Tämä yhdistettynä avioeron laillistamiseen on antanut naisille paljon enemmän vapautta ja liikkumavaraa. Jotkin miehet tunnustivat Peterille tämän olevan heille suuri harmin aihe, joten uudistukset selkeästi toimivat!
Kaikki ei tietenkään ole täydellistä ja sen saavuttamiseksi on paljon matkaa jäljellä. Suosikkiesimerkkimme tästä on eräästä keskustelusta, joka käytiin naapurustossamme juuri kansainvälisen työläisnaistenpäivän jälkeen. Yksi oppilaistamme kertoi kuinka hän jäi kotiin hoitamaan lapsia hänen miehensä, TEV-DEM:in jäsenen, osallistuessa juhlallisuuksiin! Keskustelujen seurauksena hän ymmärsi mikä tässä kuviossa mätti, ja toivon mukaan ensi vuonna hän osallistuu itse (huikeisiin) juhliin!
Voimme vakuuttaa, ettemme olleet järin yllättyneitä monista Rojavassa kohtaamistamme asioista. Jos jotain, olimme yllättyneitä siitä, kuinka pitkälle jotkin vallankumouksen elementit olivat kehittyneet. Erityisesti naisten vallankumouksen kehitys oli yllättävää. Tämän patriarkaattia vastustavan vallankumouksen syvyys ja laajuus teki meihin vaikutuksen. Odotimme kohtaavamme enemmän vain symbolista naisten mukaan ottamista, kuin myös vastustusta miehiltä, mutta kohtasimmekin vallankumouksen, joka oli asettanut feminismin ja naisten aseman yhteiskunnassa äärimmäisen tärkeään rooliin.
Yksi huomiota herättävimmistä ilmiöistä Rojavan vallankumouksessa ja taistelussa ISIS:iä vastaan on ollut naissotilaiden ja -sissien läsnäolo; länsimaiden uutisvirrassa toistuvat kuvat kauniista, nuorista kurdinaisista aseineen. Ei ole epäilystäkään, etteikö naisten vallankumouksen sotilaallinen puoli olisi erottamaton: yhtäläinen mahdollisuus aseistautua ja puolustaa itseä on osa naisten vapautumista, etenkin sota-aikana. Tämän eturintaman feminismin taustalla on väsymätön työ kansalaisyhteiskunnan parissa. Kaikissa toimissa, joihin liittyy auktoriteettiasema, on naisen ja miehen yhteisedustus, jokaisessa neuvostossa on oltava vähintään 40%:n naisedustus tai sen toiminta jäädytetään, ja sadat kasvatus- ja koulutusprojektit suuntaavat voimansa tarjoamaan naisille johtamisen välineitä ja tietoa, mikä ennen vallankumousta ei olisi ollut heidän saatavillaan.
Jokaisesta naapustosta löytyy "naistentalo", joka puuttuu erilaisiin ongelmiin lähisuhdeväkivallasta lastenhoitoon sekä vastikään lailla kiellettyyn moniavioisuuteen - muutos jonka moni tapaamamme nainen oli ottanut ilolla vastaan. Ongelmia on toki edelleen: esimerkiksi kun vierailimme paikallisessa kommuunissa, huomasimme että naisia oli paikalla todella vähän. He olivat kotonaan, koska heidän oli huolehdittava lapsista. Jotkut tovereistamme moittivat heidän aviomiehiään ja päättivät työskennellä lastenhoidon järjestämiseksi. On tärkeää ymmärtää, että tämä vallankumous tapahtuu sotaoloissa, ja että siitäkin riippumatta todellinen muutos tapahtuu hitaasti.
4. Mitä opitte?
Tarkemmin sanottuna pitäisi puhua siitä, mitä meidän oli uudelleenopittava! Aivan ensimmäiseksi meidän oli opittava (uudelleen), että vallankumous on mahdollinen. Meidän on jatkuvasti muistutettava itseämme tästä totuudesta. Rojava on muistutus siitä, että vallankumous on aina mahdollinen siellä, missä ihmiset järjestäytyvät ja kamppailevat. Toiseksi, vallankumousta eivät ruoki ainoastaan ideat. Kansan tuki vallankumoukselle rakentuu monesta eri tasosta:
1) Ideologinen visio edistyksellisestä, oikeudenmukaisesta maailmasta, joka perustuu demokratialle, ekologialle ja naisten oikeuksille,ja johon kytkeytyy voimakas kapitalismin ja imperialismin kritiikki.
2) Ihmisten ja heidän tarvitesemiensa resurssien jatkuva ja luotettava turvaaminen, esimerkiksi leivän ja öljyn subventointi.
3) Lukuisat, toimivat "liukuhihnat", joita pitkin ideat välittyvät ja jonka kautta ihmiset ovat kosketuksissa vallankumouksen kanssa. Ensisijaisesti tarkoitamme tällä paikallisia, katukohtaisia kommuuneja ja naisten- sekä kansantaloja naapurustotasolla. Poliittinen kulttuuritoiminta on myös elävää lukuisine festiivaaleineen, juhlineen, muistopäivineen sekä musiikki- ja teatteritapahtumineen.
4) Järjestäytyneen kurdien vapautusliikkeen roolia ei myöskään pidä väheksyä. Tunsimme nöyryyttä ja kunnioitusta sitä hämmästyttävää järjestäytyneisyyttä ja niitä tovereitamme kohtaan, joita kohtasimme Rojavassa. Rohkeus, kurinalaisuus, intohimo ja omistautuminen jokaisen yhteiskunnan jäsenen kehitykselle oli inspiroivaa. Ilman kurdien vapautusliikettä tätä vallankumousta ei olisi tapahtunut, tai se olisi taatusti taipunut ISIS:in ja paikallisten hallitsijoiden kiivaasta vastustuksesta.
kuva: Plan C:n haastattelu paikallisessa Mala Jinissä (naistentalossa):
"Yleisiä ongelmia, joita vastaan he kamppailevat, ovat lähisuhdeväkivalta, moniavioisuus ja pakkoavioliitot. Paikallinen Mala Jin käsittelee vähintään viitisentoista tapausta viikoittain, ja talo on tärkeä voimavara vapaudestaan taisteleville naisille. Haastattelu oli äärimmäisen innoittava. Lippua kanssamme pitelee naistentalon johtaja, toveri Ciwan. Hän on toiminut aktiivisesti Qamishlossa 25 vuotta ja joutui Assadin hallinnon pidättämäksi ja vangitsemaksi ennen vallankumousta. Reunimmaisena vasemmalla seisova toveri menetti yhden poikansa taisteluissa ISIS:iä vastaan, ja hänen kaksi muuta poikaansa osallistuvat Raqqan valloitukseen. Hän sanoo oman työnsä talossa olevan aivan yhtä tärkeää kuin taistelun etulinjoissa.]
5. Suomessa on käyty paljon keskustelua siitä, mikä olisi paras tapa tehdä solidaarisuustyötä Rojavalle. Mitkä ovat sinun mielestäsi parhaat keinot eurooppalaisille tukea Rojavan vallankumousta ulkomailla ja Rojavassa?
Riippuen siitä missä maassa olet, ensimmäinen haaste on levittää tietoa sekä vasemmiston että koko yhteiskunnan piirissä. Samalla on hyvä rakentaa yhteyksiä ja yhteisiä projekteja olemassaolevien kurdilaisten rakenteiden ja järjestöjen kanssa. Näillä tahoilla on usein selkeä ajatus siitä mikä on kaikkein hyödyllisintä. Osa vallankumouksen kohtaamista ongelmista on luonteeltaan kansainvälisiä, erityisesti liittyen Turkin rooliin alueella. Turkin diplomaattinen painostus kotivaltiostasi käsin on yksi hyödyllinen asia, jonka voimme tehdä Euroopasta käsin.
Rojavan vallankumous tarvitsee myös vapaaehtoisia. Jos sinulla on taitoja jotka ovat hyödyllisiä kansalaisyhteiskunnan parissa ja olet kiinnostunut lähtemään, suosittelemme olemaan yhteydessä paikallisiin Rojava-solidaarisuusryhmiin tai -järjestöihin. Huomioi tosin, että tämä saattaa olla haastavaa. Projektien käynnistäminen saattaa kestää kauan ja resurssit ovat vähissä. Kaikki resurssit joita voit viedä mukanasi ja kaikki valmistelut joita teet, esimerkiksi kurdikielen opiskelu, tekevät ajastasi Rojavassa hyödyllisempää. Tämä artikkeli kannattaa lukea. Vaikka emme jaa kaikkia sen näkemyksiä, uskomme että kannattaa tukea organisoituja ryhmiä ja rakenteita Rojavassa, ja TEV-DEM on osa näitä rakenteita. Artikkelissa on myös huomioita vapaaehtoistyön käytännöllisestä puolesta, jne: https://www.weareplanc.org/blog/what-do-you-mean-you-support-rojava/.
Vallankumous tarvitsee aina lisää rahaa ja tarvikkeita, vaikka onkin kauppasaarrossa. Suosittelemme kuitenkin varovaisuuten: ennen kuin lahjoitat rahaa selvitä kuka sitä pyytää, mitä he pyytävät, ja mihin tarkoitukseen. On yleistä kohdata englanninkielisten tukijoiden käynnistämiä tai aloittamia rahankeruuprojekteja jotka keräävät suhteettomia määriä rahaa. Olemme myös nähneet useita kampanjoita länsimaisten sotilasvapaaehtoisten varustamiseksi (heidät YPG/YPJ varustaa joka tapauksessa), tai jopa maksamaan lentoliput pois Rojavasta vapaaehtoisille, jotka YPG on hylännyt poliittisin perustein! Suosittelisimme että jos harkitset rahankeruukampanjan käynnistämistä, ole yhteydessä kurdilaisiin järjestöihin ja rakenteisiin saadaksesi ohjeita siitä mihin rahaa tarvitaan. Joka tapauksessa rahan tai resurssien lähettäminen on tällä hetkellä vaikeaa kauppasaarron takia. Jos et ole varma miten toimia, lahjoittaminen kurdien Punaiselle Ristille on aina hyvä ajatus.
Insinööreille ja terveydenhoidon ammattilaisille on paljon kysyntää, joskin kova kysyntä ja kykyjen hyödyntäminen käytännössä ovat kaksi eri asiaa. Oikeiden rakenteiden kautta englanninopettajat, erityisesti kokeneet tai koulutetut, ovat tarpeen. Englannin opiskelu tarjoaa ihmisille mahdollisuuden viestiä vallankumouksen todellisuudesta ulkomaailmalle sekä laajentaa omia horisonttejaan. Saimme huomata, että kuuden kuukauden jakso Rojavassa on lähes varmasti liian lyhyt aika, jotta ehtisi sijoittua hyödylliseen työhön, oppia kieli ja kulttuuri, ja saavuttaa jotain merkittävää omalla työllä. Jos et voi sitoutua huomattavasti pidempään kuin kuudeksi kuukaudeksi, kannattaa suunnitella voiko joku muu vapaaehtoinen tai paikallinen jatkaa työtäsi. Meille tämä jatko järjestyi erään toisen Plan C toverin avulla.
kuva: Newroz-juhlintaa Qamislossa. “Kevään puskiessä esiin vallankumouksen kipinä syttyy uudelleen, Sengalista Bakurin vuorille vastarinta jatkuu”
* TEV-DEM (Tevgera Civaka Demokratik), eli Movement for a Democratic Society, on Länsi-Kurdistanin kansanvaltuuston (MGRK) koordinoiva elin, joka toimii kolmen kantonin valtuustojärjestelmän ylimmällä tasolla. Se muodostuu poliittisten puolueiden lisäksi voittoa tavoittelemattomista organisaatioista, yhteiskunnallisista liikkeistä sekä ammatti- ja kauppajärjestöistä.
"hiçbir inanç, hiçbir ideoloji, hiçbir düşünce, hiçbir sınır, hiçbir devlet, hiçbir toprak, bir çocuktan kutsal değildir." PEKİ NEDEN ÇOCUKLAR ÖLDÜĞÜNDE SUSTUNUZ, SUSUYORSUNUZ, SUSACAKSINIZ? HER KAN AKTIĞINDA YANAN CANINIZ NERDE? YALANDAN KINAMALARINIZ HANİ?
As the Syrian Memory Collective emerges from a hiatus, we are deeply saddened over the utter desolation of Syria. Despite the horror and heartache, we believe there is still much to be hopeful about. This latest contribution is a personal essay from Naila Bozo, editor of Kurdish Rights, reflecting on the poetry of Cigerxwîn and every day life in Qamişlo.
“Who Am I? Kurdistan’s Resistance in Art”
My summers in Syria were hazy but not just due to the heat and the dust swirled up by cars moving fast through the streets. The people of Qamişlo (Al-Kamishli), a city in northeastern Syria lying at the feet of the Taurus Mountains, seemed hesitant and careful. The days and weeks passed by slowly as if to fit the pace of the city's inhabitants. It was as though they were living life based on the principle of insha'Allah - 'if Allah wills'. The people were waiting for something but no one knew what it was they were waiting for. They simply lingered in life. Sometimes the tanned delivery boy stood outside our door at 5 o'clock in the morning, pressing the doorbell for twenty minutes to let us know he had brought the newly baked bread. He had time; he was busy, sure, but in Qamişlo no one seemed to be in a hurry.
As a teenager, I was not able to grasp the extent of human adaptation to a life marred by a repressive regime targeting millions of people because of their ethnic background. I have since come to learn that my Kurdish family in Qamişlo willingly succumbed to a quiet life as it was their best means of survival. It was essential not to attract the attention of Syrian officials and if you were a compliant Kurd who did not insist too hard on your Kurdish identity, you would be left alone.
Yet today's armed resistance movements in all four parts of Kurdistan - in Syria, Turkey, Iraq and Iran - are testaments to the fact that you cannot suppress your identity. You cannot live without being.
I remember a summer when boys and young men on every street corner, in front of barber shops and schools were listening to a sentimental song by Kurdish singer Şeyda on their phones: You don't know / how empty you've left me / you don't know / how I ask about you to friends.
Listening to Kurdish songs and reading Kurdish poems, one would think that we were a lovesick people; that Kurds are tormented by a consuming passion for the alluring dark-haired beauty briefly descried in a window bathed in moonlight.
But not every Kurdish song or poem lingering on the beauty of a white, heaving bosom is about women. Poets and singers would in order to circumvent bans on the use of the word Kurdistan and the ensuing punishment replace it with the name of a woman, thereby personifying their love for the homeland and making it less threatening to the territorial integrity of the oppressive nations keeping Kurds prisoners. Banning the Kurdish language was just one method out of many employed by the regimes to prevent Kurds from forming and expanding social, political and armed resistance movements.
Despite being subjected to ethnic cleansing, genocide, chemical attacks, forced disappearances, banning of language, restrictions on cultural and social practices, displacements, demolition of homes and entire villages, the Kurds have remained steadfast in their resistance; not just in arms but in arts, too.
The late Mihemed Şêxo, a Kurdish musician born in Qamişlo, was a luminary in Kurdish music and a rebel with a tembûr (a string instrument). Saad Farsu, a friend of Şêxo, told me one summer evening in 2012 that Mihemed Şêxo "was the only one who kept singing about his beloved Kurdistan even though it was not allowed in Syria. He was beaten by the police and imprisoned many times. He was not scared."
In the preface to a collection of Mihemed Şêxo's songs, Qado Şêrîn noted that Şêxo was once beaten so severely that his socks were sticking to the flesh of his feet for days. "He was beaten for his love for his people yet refused to stop expressing this love for Kurdistan through music," Şêrîn wrote. "Artists like him never die".
But the Syrian police closed his music shop that had been a sanctuary for the people of Qamişlo after having harassed him for years. "They even took my broom," Mihemed Şêxo told my mother with bitterness in his voice one day as they were driving to Hasakeh.
Every story of a Kurd being beaten or imprisoned for his activism for Kurdistan inspired renewed urgency among Kurds to preserve, protect and promote their heritage and identity. Yet with greater awareness came more beatings, more imprisonments, more harassment. Kurds were locked in a battle against authorities and the rules of the low intensity war were unclear: The discrimination against Kurds was legal as Arabization measures implemented in the 1970s were based on the notion that Kurds were a cancer in the Arab body but Syrian officials targeted Kurds in an arbitrary manner, causing uncertainty within the Kurdish community.
It led to a universal conflict: Do I stay silent and alive or do I speak up and risk my life?
To the people who chose the first, literature and music could no longer serve as a means of resistance, only as a modest comfort. When art becomes fearful, it becomes vague and the urgency of the cause it used to serve is lost and the resistance comes to a halt.
The famous Kurdish poet Cigerxwîn chose the latter; he wrote poems that were anything but vague. "Kîme Ez?" (Who am I?), he asks in his most notable poem. I am an uprising, a volcano, it continues. It was a poem designed to make Kurds confront their identity which they had so long kept hidden and obscure in order to survive under the rule of the Syrian regime.
Cigerxwîn was born Şêxmus Hesen in 1903 in Batman, Northern Kurdistan (Turkey) but moved with his family to Amudê near Qamişlo. He began writing poems in the early 1920s, assuming the pen name Cigerxwîn which means "bleeding liver" in Kurdish. He got involved in politics and like many before and after him, he was eventually imprisoned in Damascus for his Kurdish activism.
He was one of many voices defying those who were silencing the Kurds. He reminded Kurds, plainly, unadorned, who they were.
(Stanza 1 and 14 of the poem "Kîme Ez" by Cigerxwîn)
