#romahdus

[pocketsmilestuff]

Maantiedonkirja:“Maanjäristykset romahduttavat rakennuksia, aiheuttavat maanvyöryjä ja sytyttävät tulipaloja.”

Mun aivot: “LOL”

[jjjenz]

miten oppia sietämään itseään kun vihaa itseään päästä varpaisiin sanoista lauseisiin, peilikuvasta luonteenpiirteisiin

miten oppia rakastamaan elämää, kun ei edes haluaisi herätä uuteen päivään tahtoisi vain kaiken loppuvan kuin seinään

ja miten oppia olemaan vahva, tai edes näyttämään siltä kun pienikin vastoinkäyminen murskaa voimattomaksi ja nostaa kyyneleet silmiin

miten oppia uskomaan siihen että joku oikeasti välittää minusta, näinkin epätäydellisestä ihmisestä

miten oppia hiljentämään huutavat ajatukset jotka sanovat minun olevan riittämätön ja turha kuiskaavat korvan juuressa, 'tee jo se itsemurha'

[jjjenz]

se tuntuu siltä kuin keuhkoihin iskettäisiin sata puukkoa ja samalla matto vedetään alta se tuntuu siltä kuin odottaisi päiviä ja öitä että jotain merkittävää tapahtuisi ja ainoa mikä tapahtuu on romahdus on pettymys joka kolahtaa syvälle kynnet jotka repivät ihon vereslihalle on turhuus ja riittämättömyys on minä ja yksinäisyys ikuinen tyhjyys

[kapitaali]

Näin neoliberaalit ekonomistit satuttavat köyhiä ja suojelevat rikkaita

Meksiko sai uuden presidentin Andrés Manuel López Obradorin 1.12.2018. Hän ottaa presidentin viran haltuunsa vaisun Enrique Peña Nieton tilalta, jonka hallinto on täynnä korruptiota. Peña Nieton lakiasiaintoimisto on jo pyytänyt korkeinta oikeutta suojelemaan hänen virkamiehiään korruptiosyytteiltä. Eliitti suojelee itseään. López Obrador ei pysty karkottamaan korruptoituneita kunnolla Meksikon valtiosta, saati sitten Meksikon yhteiskunnasta. Korruptoituneet rikkaruohot kasvavat kapitalismin maaperällä, voiton ja ahneuden sekä valtion sopimuksista saatavien vuokrien savessa.

López Obrador tulee presidentiksi vasemmiston miehenä, mutta hänen liikkumavaransa vasemmistolaiselle agendalle on minimaalinen. Meksikon talous on maantieteen ja kauppasopimusten vuoksi sulautunut yhteen Yhdysvaltojen talouden kanssa. Yli 80 prosenttia Meksikon viennistä menee pohjoiseen naapuriin, ja Meksikon rahoitussektori on lähes kokonaan pohjoisen pankkien armoilla.

López Obrador on jo nyt joutunut käsittelemään pohjoisten pankkien hihnaa, joka on tiukasti Meksikon kurkun ympärillä. Vaalien jälkeen 28. lokakuuta López Obrador perui hankkeen uuden lentokentän rakentamiseksi Mexico Cityyn. Tätä uutta lentokenttää — jonka kustannukset ovat 13,4 miljardia dollaria — pidetään aivan liian kalliina (Istanbulissa avattiin juuri uusi, paljon suurempi lentokenttä, joka maksoi lähes kaksi miljardia dollaria vähemmän). Peso laski, Meksikon osakemarkkinat laskivat, Fitch laski Meksikon luottoluokituksen ”negatiiviseksi” ja kansainväliset sijoittajat paheksuivat.

Marraskuun 2018 alussa López Obradorin puolueen lainsäätäjät, Morena, ehdottivat lakeja pankkimaksujen rajoittamiseksi. Meksikon osakemarkkinat romahtivat. Se oli BMV-osakeindeksin pahin yksittäisen päivän tappio seitsemään vuoteen. Pankkiirit lähettivät López Obradorille viestin: älkää keikuttako venettä.

Hätäisesti López Obradorin valtiovarainministeriksi valitsema Carlos Urzúa haukkui lainsäätäjät ja vinkkasi pankeille. Taloustieteilijä Urzúa on ollut vuosia konsultoimassa Maailmanpankkia ja muita vastaavia virastoja. Nykyään on vaikea löytää taloustieteilijää, joka ei olisi ollut konsultoimassa Maailmanpankkia tai Kansainvälistä valuuttarahastoa (IMF). Taloustieteilijöiden ammatti on liukunut melkein kokonaan sellaisten kansainvälisten virastojen taskuun, jotka ovat sitoutuneet hyvin tukahduttavaan versioon julkisesta politiikasta — sellaiseen, jota kutsutaan uusliberalismiksi. Se on poliittinen kehys, joka suosii monikansallisia yrityksiä työntekijöiden sijaan ja joka pyrkii hallitsemaan inflaatiota sen sijaan, että etsisi keinoja ihmisten toimeentulon parantamiseksi. Rahoitus on uskonto ja raha on jumala.

López Obradorilla ja Urzúalla ei ole poliittista valtaa haastaa asioiden järjestystä.

IMF saapuu Mexico Cityyn

Vain kuukausi ennen López Obradorin virkaanastumista IMF lähetti Meksikoon ryhmän. Ryhmä tuli tekemään IMF:n peruskirjan IV artiklaan perustuvan tutkimuksen. Sen raportissa asetettiin rajoja sille, mitä López Obradorin hallitus voi tehdä. Siinä ilmaistaan tavanomainen sanallinen huoli eriarvoisuudesta ja köyhyydestä, mutta se on vain silmänlumetta. Mikään IMF:n henkilökunnan lausunnossa ei viitannut politiikkaan, jolla puututtaisiin Meksikon vakaviin köyhyys- ja eriarvoisuusongelmiin.

Sen sijaan mietinnössä varoitetaan, ettei López Obradorin pidä yrittää investoida varoja Meksikon kansalle hyödylliseen infrastruktuuriin, kuten vaikkapa skleroottiseen öljyteollisuuteen (Pemex). Meksiko, joka on öljynviejävaltio, tuo öljyä maahan, koska sen jalostuskapasiteetti on rajallinen. López Obrador on sanonut haluavansa, että Meksiko kehittää kunnolla valtion öljy-yhtiötä Pemexiä. IMF:n henkilökunnan lausunnossa todetaan kuitenkin, että ”Pemexin taloudellisen tilanteen parantaminen edelleen on edellytys sille, että uusia investointeja jalostukseen voidaan harkita”. López Obrador joutuu tekemään rajuja leikkauksia Pemexissä ja jatkamaan valtionkassan tyhjentämistä öljyn tuontia varten. Mikään rakennemuutos ei tule olemaan mahdollinen ilman IMF:n kielteistä raporttia, mikä kannustaisi entisestään investointilakkoon Meksikossa.

Jonkun pitäisi kannustaa IMF:ää lopettamaan henkilöstöryhmien lähettäminen Meksikon kaltaisiin maihin. Jokainen raportti on identtinen edellisen kanssa. Nämä ryhmät eivät näytä oppivan mitään. Vuosia sitten eräs IMF:n vanhempi taloustieteilijä kertoi minulle, että kun hän saapui Keski-Aasian maahan, hän ei tiennyt siitä mitään, hän ei nähnyt sitä yhtään siellä ollessaan eikä tiennyt käytännössä mitään laatiessaan IV artiklan mukaista arviointia. Kaikki mitä hän teki maassa oli istua ilmastoidussa huoneessa toisensa jälkeen, kuunnella hermostuneiden valtiovarainministeriön virkamiesten purkitettuja raportteja ja laatia sitten raportti IMF:n saman vanhan reseptin pohjalta — leikataan, kohdennetaan hyvinvointia, yksityistetään ja varmistetaan, että pankit ovat tyytyväisiä.

Luovalle poliittiselle päätöksenteolle ei yksinkertaisesti ole liikkumavaraa. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF tulee kaupunkiin käskemään uusia hallituksia käyttäytymään. López Obradorin ja hänen kabinettinsa on kuunneltava. Kaikki poikkeamat IMF:n reseptistä saavat sijoittajat pakenemaan ja ulkomaiset investoinnit kuivumaan. Nykyään on niin helppoa tukehduttaa maa.

IMF saapuu Buenos Airesiin

Kahden viime vuosikymmenen aikana IMF:n oli ollut vaikea sanella ehtoja Latinalaisessa Amerikassa. Vuosina 2002-2007 suurinta osaa aluetta hallitsivat vasemmistolaiset hallitukset, joiden taloudellista toimintaa edistivät korkeat raaka-aineiden hinnat (myös öljyn hinta) ja suuret rahalähetykset.

Jopa Meksikon konservatiivisen presidentin Felipe Calderónin (2006-2012) oli nojattava bolivarianismin vallitseviin tuuliin. Vuonna 2011 Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden yhteisössä Calderón puhui Latinalaisen Amerikan yhdentymisen puolesta — jotain, mitä ei voi odottaa Meksikon hallituksen päämieheltä, koska Meksiko on integroitunut tiukasti Yhdysvaltoihin.

Vuoden 2007 maailmanlaajuinen finanssikriisi iski voimakkaasti Latinalaiseen Amerikkaan. Calderón meni seuraavana vuonna Davosiin ja sanoi, että Latinalainen Amerikka olisi eristetty kriisistä. Meksiko oli jo alkanut kärsiä työpaikkojen menetyksistä, kun sen tärkeimmän kauppakumppanin, Yhdysvaltojen, talous supistui. IMF:n tutkimuksen mukaan Latinalainen Amerikka menetti 40 prosenttia varallisuudestaan vuonna 2008. Julkinen talous supistui ja julkiset investoinnit vähenivät. Inflaatio johti köyhyysasteen nousuun ja sosiaaliseen epävakauteen.

Lyhyt yhteenveto: Miksi Latinalaisen Amerikan taloudet kärsivät kriisistä vuoden 2007 jälkeen? Se ei johtunut vasemmistolaisista hallituksista ja niiden politiikasta. Syynä oli ylivelkaantunut rahoitusjärjestelmä, jonka varallisuuskuplista vain yksi — Yhdysvaltain asuntojen hinnat — romahti. Syvä integroituminen Yhdysvaltojen hallitsemaan rahoitusjärjestelmään ja riippuvuus siitä sekä maiden talouksien heikko hajauttaminen Yhdysvaltojen markkinoilta merkitsivät sitä, että Yhdysvaltojen pankkien supistuessa Latinalainen Amerikka sai tuntea kipua. Yli 80 prosenttia Argentiinan yksityisestä velasta oli dollareissa vuonna 2002, vaikka vain neljännes Argentiinan taloudesta oli suuntautunut vientiin. Tämä oli polttoaine, jonka kohtalona oli syttyä tuleen. Tätä dollaririippuvuutta ei voitu korjata.

Taloudellisen ongelman viennillä oli poliittinen vaikutus. Se heikensi vasemmistolaisia hallituksia, vaikka nämä hallitukset yrittivät lieventää kriisiä. Monet näistä hallituksista Argentiinasta Brasiliaan menettivät vaalit, ja sosiaalinen kuohunta iski muihin Venezuelasta Nicaraguaan. Kansainvälinen valuuttarahasto palasi Latinalaiseen Amerikkaan kiivaasti juuri tässä tilanteessa.

Kahden vuosikymmenen suhteellisen poissaolon jälkeen Kansainvälinen valuuttarahasto on nyt palannut Argentiinaan (ks. tästä Tricontinental: Institute for Social Researchin asiakirja). Sen viime vuoden joulukuussa antamassa IV artiklan mukaisessa lausunnossa viitattiin ongelmiin, jotka liittyvät suureen lainanottoon ulkomaanvaluutassa, joka tunnustettiin jo vuosina 2001-2002. Kansainvälisen rahoituksen valta — jonka keskus on Wall Streetillä ja Lontoon Cityssä — esti kuitenkin ongelman helpon ratkaisun. Oli helpompaa vaatia leikkauksia tavallisten ihmisten jo ennestään niukoista tuloista.

Vuonna 1994 Meksiko kärsi niin sanotusta ”tequila-kriisistä”, kun peso romahti ja kansainvälinen pääoma pakeni maasta. Hallitus ei halunnut ottaa käyttöön pääomavalvontaa suojellakseen pesoa valuuttakeinottelijoilta. Tequila-ilmiö levisi sitten Etelä-Amerikkaan. Kukaan ei ollut valmis vastustamaan dollaria ja keinottelijoita. Chiapasin metsistä Zapatistojen Subcomandante Marcos puhui unohdettujen taskujen puolesta, niiden ihmisten puolesta, jotka eivät aiheuttaneet kriisiä, mutta jotka joutuisivat maksamaan näiden rahoitushuijausten kustannukset. Jälleen kerran IMF:n avustuksella unohdettujen taskut Argentiinasta Meksikoon kärsivät, jotta rahoitus jää koskemattomaksi.

  Lähde: https://www.alternet.org/2018/11/international-monetary-fund-flexes-its-muscles-latin-america

https://kapitaali.com/nain-neoliberaalit-ekonomistit-satuttavat-koyhia-ja-suojelevat-rikkaita/

[mehukatti]

Mie romahdin tänään vähän henkisesti. Ryömin peiton alle itkemään, ahdisti, tuntui ettei motivaatio riitä enää mihinkään. Enenn kaikkea harmitti että taas kävi näin. Olen pärjännyt hyvin ja sitten sattuu taas tämmöinen romahdus.

Mutta lopulta aikani ahdistusta podettua, mie sain kammettua itseni ylös. Kävin suihkussa, söin vähän. Tajusin että palaudun tästä takaiskusta paljon nopeammin kuin joskus aikoinaan. Tajusin että kyllä tämä tästä.

Vaikka takaiskuja tulee, ne ei vie siun edistystä pois. Mikään takaisku ei vie siun arvoa. Vaikka saattaa tuntua siltä, ettei mitään kehitystä ole tapahtunut, niin kyllä sitä on. Tsemppiä, te olette kaikki tosi mahtavia ja ihania ihmisiä ja mie olen ylpeä teistä kun olette jaksaneet tänne asti ♥

[uusimaailma]

I'm going to take, take, take and we're going to become rich again

Yhdysvalloissa vaihtuu tänä vuonna valta. Toinen tulevista presidenttiehdokkaista sanoi kutakuinkin näin: "My whole life has been about making money, but now I'm going to be greedy for the United States. I'm going to take, take, take and we're going to become rich again." Yleisö hurraa.

Tästä tuli mieleen että ehkä olemme parhaillamme todistamassa sivilisaatiomme romahtamista.

Myös kulttuurievoluutiossa pätee sääntö: evolve or die. Kyvyttömyytemme löytää tietä eteenpäin postmodernista arvotyhjiöstä näyttää johtavan kulttuurievoluution myötä syntyneiden rakenteiden luhistumiseen. Pakka on luhistumassa, ja se tapahtuu ylhäältä alaspäin. Jos liikuttaa sormea alaspäin ihmiskunnan kehitystä kuvaavalla kartalla, tarina menee varmaan jotenkin näin: Ensin tuhoutuvat marginaalit ja moniarvoisuus (hyvinvointiyhteiskunnan alasajo ja koulutusleikkaukset). Tämän jälkeen menee kriittinen järki (nousee yhden totuuden fundametalismi). Sitten menevät nämäkin yhteiskuntaa koossa pitävät periaatteet (kaikki kaikkia vastaan). Ja tämä tuhoaa kaiken perusinfrastruktuurin, hajaannumme sotaisiksi heimoiksi, joista suurin osa kuolee nälkään. Fossiiliset polttoaineet on käytetty, joten ihmiskunnalla ei koskaan tule olemaan uutta mahdollisuutta. Korkeampaa teknologiaa ei kehitetä sillä osaamisinfrastruktuuri on tuhoutunut. Palaamme eläimiksi muiden nisäkkäiden rinnalle.

Joku tietenkin väittää, että emme koskaan ole muuta olleetkaan kuin eläimiä. No, tämä on täsmälleen sitä postmodernia sekaannusta, joka estää meitä löytämästä tietä eteenpäin. Ken Wilber kutsuu tätä osuvasti "nothingbutismiksi" (we're nothing but animals; life is nothing but bag of chemicals; consciousness is nothing but electrical activity of the brain; art is nothing but paint on the canvas, etc.)

Nothingbutismi kiistää ihmisen syvyyden. Koska mikään ei ole "mitään muuta kuin", millään ei ole viimekädessä merkitystä. Nothingbutismi on tuottanut henkisen lamaannuksen, jossa ihmisellä eikä yhteiskunnalla ole suuntaa. Jäljellä on ainoastaan määrä. Keräämme lisää määrää, mutta emme osaa enää vastata miksi.

Tähän arvotyhjiöön populistit ja fundamentalistit iskevät. He houkuttelevat meitä heittämään aivomme narikkaan ja unohtamaan hetkeksi moraaliset ristiriitamme. Riittää että tottelemme fasistidiktaattoriamme. Olemme vapautetut vastuusta. Kun emme ajattele, kaikki alkaa näyttää yksinkertaiselta. Mikä helpotus!

Tämä on siis se vaihtoehto die.

Toinen vaihtoehto on evolve.

Mitä tämä sitten käytännössä tässä historian hetkessä tarkoittaa? Kuten Einsteinia paljon siteerataan, ongelmia ei voida ratkaista sillä tasolla miltä ne ovat syntyneet. Muuntelu on osa evoluution prosessia, mutta muuntelun lisäksi tarvitaan kykyä ylittää, siis siirtyä kokonaan uuteen ratkaisuavaruuteen. Ratkaisu ei tule siitä että siirrämme vähän rahaa jonnekin tai otamme vähän jostain muualta. Parametrien hiominen tarkoittaa pysymistä saman ongelmakentän sisällä. Nyt vaaditaan jotain täysin uutta. Mitä? Ei niinkään uutta ajattelua kuin kykyä ylittää ajattelumme.

Elämme vaikeaa vaihetta ihmiskunnan historiassa. Jokin päättyy. Jokin, joka on leimannut ihmistä siitä lähtien kun hän on ollut ihminen. Se on ajattelu. Postmodernismi oli ajattelun viimeinen linnake. Sen jälkeen olemme astumassa aikaan, jolloin ajattelu ei enää riitä.

Tämä ei tarkoita että luopuisimme ajattelusta. Päinvastoin. Ajattelu auttaa ja on jopa välttämätöntä, mutta lisäksi tarvitaan herkkyyttä sille mikä on oikein, sille mikä on totuudellista ja merkityksellistä. Tarvitaan luottamusta. Sieltä löytyy uusi merkityksellisyys. Alamme tuntea merkityksellisyyttä siitä että teemme sen mikä on oikein, totta ja kaunista, ja löydämme suunnan yhteiskuntana siitä että kollektiivisesti pyristelemme kohti näitä ideaaleja.

Mikä sitten on totuudellista, oikein ja kaunista? Muinoin tämä kirjattiin ylös käskyiksi, sittemmin laieksi ja nyttemmin algoritmeiksi. Mutta viimekädessä tätä inhimillisen kokemuksen sisäisyyttä ei voi vangita. Ihmistä ei voi uloskirjoittaa yhtälöstä. Ajattelun ylittäminen tarkoittaa juuri sitä että me suostumme ottamaan vastuun toiminnastamme, jokainen hetki, ja alamme tehdä eettisiä päätöksiä sen mukaan minkä sisällämme uskomme oikeaksi.

Koska olemme ihmisiä ja teemme virheitä, tämä edellyttää kykyä ja uskallusta oman toiminnan reflektointiin ja kriittiseen tarkasteluun. Tietoisuutta. Nykyinen yhteiskunnallinen kehitys on lähes päinvastainen. Se vaatii meitä ummistamaan silmämme. Se vaatii meitä ummistamaan silmämme toistemme kärsimykselle, ympäristön tuhoutumiselle, eriarvoistumiselle ja ympäristömme groteskille rumuudelle, josta etsimme turvaa tuunaamalla kotejamme ja työntämällä päämme viihteeseen.

Sivilisaation tilan kohtaaminen tuottaa kärsimystä. Mutta tämän kärsimyksen kohtaaminen on oikein. Se on totuudellista sille mitä me ihmiskuntana olemme. Meidän on toimittava oikein, todennäköisyyksistä ja seurauksista piittaamatta. Se on epätoivoisen sivilisaation epätoivoisen yksilön viimeinen teko. Me toimimme oikein, siitä huolimatta mitä muut tekevät. Me luovumme itsekkyydestämme ja teemme oikein. Me kuolemme niin tehdessämme jos on tarve.

Siinä on yhteiskunnallinen disruptio, joka tulee muuttamaan kaiken. Jos tulee. Jos tämä toimintamalli ei tartu muihin, jos siitä ei tule yhteiskunnallista epidemiaa, meillä ei ole mitään toivoa.

"My whole life has been about making money, but now I'm going to be greedy for the United States. I'm going to take, take, take and we're going to become rich again.”