Mulla on monta hassunhauskaa tarinaa siitä, kun olen ollut töissä vanhainkodissa. Kerron niistä myöhemmin, sillä nyt haluaisin kirjoittaa aiheesta, jossa ei loppuen lopuksi pitäisi olla mitään hauskaa. Nimittäin työntekijöiden kokemasta seksuaalisesta ahdistelusta. Vanhusten tekemästä seksuaalisesta ahdistelusta ei useinkaan puhuta vakavasti. Pervot vanhat sedät ovat yleinen huumorielementti animessa ja aivan liian monessa muussakin paikassa. Ja vanhojen mummojen seksuaalisen ahdistelujen kohteet tuskin tulevat sen vakavammin otetuiksi. Yritin itsekin ottaa työkaverini varoituksen kourivista vaareista kevyesti. Siinä vaiheessa kuitenkin, kun työkaverini sanoi erään kerran jälkeen itkeneensä kotona, totesin, että edes minä en kerta kaikkiaan enää pysty ottamaan seksuaalista ahdistelua kevyesti. (Ja minä olen äärimmäisen hyvä ottamaan asioita kevyesti.) Samalla tajusin, että seksuaalista ahdistelua ei oikeasti saa ottaa kevyesti, missään tilanteessa, koskaan. Vaikka sen tekisi muistisairas vanhus, joka ei viiden minuutin päästä enää muistaisi, missä ne kädet kävivätkään. Vastaamatta kuitenkin jää kysymys, mitä asialle voi tehdä? Fyysisesti muistisairaat vanhukset eivät ole mitenkään ylivoimaisia ruumiillista työtä tekevien työntekijöiden näkökulmasta. Se ei ole ongelma. Niitä vastaan ei kuitenkaan voi puolustautua, kuin pyrkimällä välttämään mahdollista ahdistelutilannetta. Vaikka käpelöivää vanhusta tinttaisi turpaan, se tuskin muuttaisi toimintaansa, sillä se ei enää muistaisi vähän päästä, miksi siitä nokasta vuotikaan verta. (Ja vanhainkotityöntekijä puolestaan saisi syytteen pahoinpitelystä ja menettäisi työpaikkansa.) Asiallisempi ratkaisu luonnollisestikin olisi saarnata muiden oikeudesta koskemattomuuteen, mutta yhtä pitkäaikainen ratkaisu sekin olisi. Ei yksinkertaisesti sovi mun oikeustajuuni, että ihmiset joutuvat työskentelemään henkisesti valmistautuneina välttelemään seksuaalista ahdistelua. Siltä ei voi puolustautua, eikä niitä voi enää opettaa sitä lopettamaankaan.