-

seen from United States

seen from United States
seen from United States
seen from China
seen from Malaysia

seen from United States

seen from India

seen from United States
seen from Brazil
seen from United States
seen from Spain
seen from China
seen from Saudi Arabia
seen from Albania
seen from Malaysia
seen from China
seen from United States

seen from United States
seen from United States

seen from United States
-
Ystävänpäivä yksin kotona suklaata syödessä on iha kivaa
Joskus sitä löytää ittessä sängyn pohjalta halamaasta tyynyä ja itkemästä sitä, että on yksinäinen. Ja sekin johtuu vaan siitä, ettei uskalla päästää ihmisiä lähelleen, koska ei halua satuttaa tai tulla satutetuksi.. Elämä on paskaa. Oon niin lopen kyllästynt siihen, että 90% ajasta vietän oikeasti vain itseni kanssa. Mulla on niin erilainen elämäntilanne verrattuna mun ainoan todellisen ystävän tilanteeseen, ettei me nähä kovin usein. Oon kuitenki kiitollinen mun isästä ja veljestä, jotka on mulle todella tärkeitä. Vietän niitten kans sen 10%, ja oon sillon kyllä onnellinen, mutta risoo se etten uskalla edes puhua tutuille/tuntemattomille jotta voisin tutustua ja ystävystyä! Aattelen että heti ne tuomitsee mut ja jättää mut, jopa sillon ku nähään ekan kerran..
Tanssiaiset
Vaihdetaan identiteetti erämaamökkiin.
Tahdon. Pelkään. Uskon.
Tahdon. Olen sanonut "tahdon" papin edessä. Ja kyllä, minä tahdon edelleen. Tahdon niin paljon, että välillä tuntuu kuin sydämeni repeäisi. Vaikka joskus mietin, riittääkö se sittenkään.
Tahdon olla onnellinen täällä, sinun kanssasi. Tahdon rakastaa, vanhentua kanssasi. Tahdon, että me olemme me. Tahdon elää tätä elämää. Tämä on ihan hyvä elämä ja tahdon jakaa sen sinun kanssasi.
Mutta jotain on tapahtunut, eikä minulta kysytty siihen, tahdonko. Minulla on tunne, että jotain on kadonnut. Salakavalasti vuosien varrella, vähitellen. Meitä ei enää ole, on vain sinä ja minä. Lehtijuttu riittämättömästä yhteydestä ja läheisyydestä saa kyyneleet silmiini. Kuinka saan sinut ymmärtämään, että meidän on saatava jotain muuttumaan, pysyvästi. Ei niin, että hetkittäin saamme sen tunteen kiinni ja seuraavassa hetkessä se katoaa jättäen jälkeensä toivon tulevasta ja toivottomuuden nykytilanteesta.
Pelkään. Pelkään, että päädyn tekemään jotain, mistä en voi enää palata. Pelkään, että jatkan tätä elämää ja tulen katumaan menetettyjä mahdollisuuksia. Olen tienristeyksessä, silmät sidottuna enkä tiedä yhtään, mihin suuntaan mennä. Minulla tulee aina olemaan oma polkuni, mutta haluaisin jonkun kulkevan samaan suuntaan kanssani. Tahdon sen jonkun olevan sinä, vaikka nyt polkumme ovatkin kaukana toisistaan.
Uskon. Uskon kuitenkin, että jonain päivänä näen taas eteenpäin ja tiedän, mille polulle jatkaa, ja kenen polku kulkee omani vieressä, vai kulkeeko kenenkään. Siihen asti pyörin ympyrää, silmät sidottuina. Ehkä minun kuuluu tehdä niin juuri nyt, tässä.
09/2017
”Sama orpous on puun miljoonan lehden osa yhteinen. Käy läpi oksien tuuli – huminassa ken yhden kuisketta kuuli? Puu yhteinen kumminkin kaikkia kantaa ja puusta ne puhkes ja puulle ne antaa, joka ainoa näin elontoimensa tehden kesän helteisen hetken ne tuulessa soutaa, putoaa, maan mullaksi muuttua joutaa. Erillään, limittäin, hajallaan, sylityksin eli, kuoli ne yhdessä – yksin, yksin . .”
— Yksin (Kaarlo Sarkia, 1943; Kohtalon vaaka: runoja)
Mistä tunnistaa meidät introvertit? Ainakin siitä, että koemme täydellisintä rauhaa silloin, kun olemme yksin.