Ensimmäinen
Ajattelen sitä joka päivä. Miten, milloin ja missä minä kuolen? Tekisinko sen nyt vai huomenna? Kun istun yksin pimeässä huoneessa tyhjyys valtaa joka soluni. Kun istun täydessä luokkahuoneessa, nauran ja hymyilen, mutta tahtoisin vain kiljua kunnes minuun ei satu enää. Se on mahdotonta. Minuun sattuu aina.
Kipua on ollut liian kauan, en kestä enää sekuntiakaan. Mutta silti olen tässä. Elossa. Olen liian suuri, olen liian arvoton, liian huono, liian ruma. Liian vähän liian myöhään. Haluan oksentaa, sisälläni on liikaa, liian paljon. Haluan viiltää, ahdistus tekee minut liian turraksi tuntemaan.
Tahdon sanoa hyvästit ja lipua pois. Hyvästi äiti, hyvästi isä, hyvästi ystävät (mitkä ystävät?) Hyvästi ahdistus, hyvästi haavat, hyvästi sielua pakottava tyhjyys. Hyvästi elämä.
Mutta tänään ei ole minun vuoroni kuolla. (Toivon että se on pian)