Laurin blogi

[bloglauripurho]

Inbound, - vai outbound-markkinointi – molempia tarvitaan

Etenkin inbound-markkinoinnista puhutaan tänä päivänä paljon, mutta mitä tämä oikeastaan on, miten se eroaa outbound-markkinoinnista ja miksi juuri inbound-markkinointi on yhä useamman yrityksen digitaalisen markkinoinnin lähtökohta? Sitä yritän pohtia tarkemmin seuraavassa.

Outbound

Aloitetaan kuitenkin outbound-markkinoinnilla, mikä on ollut yrityksille se perinteisempi markkinoinnin muoto. Ennen markkinointi keskittyi pääasiassa kampanjoihin sekä tuotteen tai palvelun eri ominaisuuksiin. Olennaista oli, että yrityksen ja myyjät menivät asiakkaan luo sen kummemmin asiakkaan kiinnostusta huomioimatta. Outbound-markkinoinnille tyypillisiä keinoja ovat esimerkiksi ostetut sähköpostilistat, TV- ja lehtimainonta sekä telemainonta. Asiakkaat kokevat kyseiset markkinoinnin muodot kuitenkin usein häiritsevinä ja kokevat altistuvansa markkinoinnille usein tahtomattaan tai huonolla hetkellä.

Lyhykäisyydessään outbound-markkinointi siis on menemistä asiakkaan luokse, kun taas inbound-markkinointi on asiakkaan tulemista yrityksen luokse. Outbound-markkinoinnin kampanjat ovat hyvin tuotekeskeisiä ja muodoltaan hyvin lyhytnäköistätoimintaa. Tuloksia pitäisi tulla heti.

Inbound

Inbound-markkinointi sen sijaan on jatkuva prosessi, jossa asiakkaat hakeutuvat lisäarvoa tuottavien sisältöjen kautta omasta halustaan yrityksen luo. Inbound-markkinoinnin keinoja ovat muun muassa blogikirjoitukset, uutiskirjeet, sosiaalinen media, podcastit, webinaarit ja videot. Inbound-markkinoinnissa sisällön rooli on ensiarvoisen tärkeä. Asiakas ei tule myyjän luokse, mikäli sisältö ei ole hänelle merkityksellinen. Inbound-markkinoinnissa sisältö lähtee asiakkaasta ollen siksi todella asiakas- ja kohderyhmäkeskeistä. Inbound-markkinoinnissa ei ole siis kyse kampanjoinnista, vaan tärkeää on auttaa asiakasta ja olla merkityksellinen.

Yrityksille inbound-markkinoinnista on tullut entistä tärkeämpi markkinoinnin muoto. Hyötynä tässä on, että yrityksen ei tarvitse väkisin yrittää tyrkyttää tuotteita tai palveluja asiakkaille, jotka eivät ole näistä kiinnostuneita. Inbound-markkinoinnin avulla yritykset edistävät myyntiään ilman aktiivista panosta, sillä oikeat asiakkaat kyllä löytävät yrityksen, mikäli markkinoinnin sisältö on riittävän houkutteleva. Inbound-markkinointi ei ole myöskään mitenkään aikaan sidottua. Esimerkkinä vaikka blogikirjoitukset, jotka yleisesti ovat luettavissa niin kauan ennen kuin ne poistetaan. Tällaiset inbound-liidit ovat yrityksille hyödyllisiä siitäkin syystä, että asiakkaat ovat jo valmiiksi kiinnostuneita yrityksestä.

Esimerkiksi Finnairin kohdalla inbound-markkinointi näkyy monella eri tavalla. Finnairin kotisivujen kautta on katsottavissa Youtuben kautta finnair-aiheisia videoita, yrityksellä on todella kattava feelfinnair Instagram-tili (1230 julkaisua ja 180 959 seuraajaa) ja uusia blogikirjoituksia lisätään sivustolle säännöllisesti. Lisäksi yritys on hyvin näkyvillä sosiaalisen median kanavista myös Facebookissa ja Twitterissä. Finnair on siis huomioinut inbound-markkinoinnin merkityksellisyyden todella hyvin toiminnassaan ja saa varmasti herätettyä oikean asiakkaan mielenkiinnon yritystä kohtaan.

Lähteet

https://www.salescommunications.fi/blog/mita-on-inbound-markkinointi

https://www.salescommunications.fi/blog/vertailu-inbound-markkinointi-vs.-outbound-markkinointi

[bloglauripurho]

Vuosi ilman älypuhelinta – uhka vai mahdollisuus

Kuulostaa näin mobiiliaikakautena jopa mahdottomalta haasteelta. Tähän haasteeseen päätti ryhtyä fantasiakirjailija Elana Mugdan, joka valittiin suorittamaan haastetta yli 100 00 vapaaehtoisen hakijan joukosta.

 Haasteen takana on Coca Cola ja sen omistama juomabrändi Vitaminwater, jotka haastoivat ihmisiä kertomaan, mitä he tekisivät älypuhelimensa selaamisen sijaan, jos luopuisivat laitteestaan. Tämä sai minut pohtimaan asiaan omalta kantiltani. Pystyisinkö itse olemaan kokonaisen vuoden ilman älypuhelinta? Ehkä, ehkä en.

 Itse taistelin monta vuotta älypuhelinaikakauteen siirtymistä vastaan. Riitti, kun oli toimiva puhelin, jolla soittaa ja lähettää tekstiviestejä. Lopulta paine kasvoi liian suureksi ja älypuhelin tuli hankittua. Suurimpana syynä tähän varmasti oli ryhmäpaine, sillä suurella osalla ystävistä oli jo älypuhelin ja tunsin jääväni hieman paitsioon, kun muut selailivat esimerkiksi uutisia puhelimistaan, sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. Minulle kun oli tähän riittänyt vallan hyvin tietokone ja sitä kautta uutisten lukeminen ja Facebookin seuraaminen.

 Tähän on nyt kuitenkin tultu ja syyllistyn älypuhelimen ”pläräämiseen” totuuden nimissä turhankin usein. Monille älypuhelimen selaaminen on ensimmäisen asia, kun silmät aamulla aukaisee ja viimeinen asia, kun silmänsä illalla sulkee, valitettavasti. Puolustettakoon sen verran tässä kuitenkin itseä, että ainakin pyrin myös lukemaan kirjaa ennen nukkumaanmenoa ja jättämään puhelimen illalla hieman sivummalle. Toki illalla tulee enemmänkin katsottua televisiosta kaiken maailman ”roskaohjelmia”, mutta onko tämä sitten pienempi paha?

Älypuhelimien vuoksi perinteinen sosiaalinen kanssakäyminen on väistämättä kärsinyt. Toki ystäviä ja sukulaisia tulee nähtyä edelleen ihan kasvotusten, mutta muuten viestittely tapahtuu pääasiassa WhatsAppin kautta. Hyvä puoli tässä on, että WhatsAppin kautta tavoittaa isomman porukan kerralla, jolloin on yhdessä helpompi ja nopeampi tapa sopia esimerkiksi yhteisistä tapaamisista, lähettää kuvia tai ihan vain chattailla. Tätä myötä yhteydenpito on huomattavasti aktiivisempaa kuin perinteisesti puhelimella soittamalla. Valitettavasti en edes muista, koska olisin viimeksi kunnolla edes jutellut puhelimessa jonkun ystäväni kanssa, mitä ennen älypuhelinaikakautta oli tapana, jos ei päivittäin, niin ainakin viikoittain.

 Älypuhelin ja minä

 Näen siis tänä päivänä älypuhelimissa paljon hyvääkin. Ryhmäviestien lisäksi, saan eri sovellusten kautta luettua uutiset puhelimeni kautta reaaliajassa, bussilippu on mahdollista ladata mobiilisti ja myös HIFK:n kausikortti löytyy nykyään mobiiliversiona, joten ei haittaa, jos kausikortti unohtuisi jonain päivänä kotiin. Easypark-sovelluksella pystyn maksamaan pysäköintini heti ilman, että tarvitsisi etsiä taskun pohjalta kolikoita tätä varten. Spotifyn kautta pystyn kuuntelemaan haluamaani musiikkia missä ja milloin tahansa ja YLE Areenan kautta katsomaan esimerkiksi suoria urheilulähetyksiä ajasta ja paikasta riippumatta.

 Mutta palataan alun kysymykseen, pystyisinkö itse olemaan vuoden ilman älypuhelinta? Varmasti pystyisin, jos olisi pakko, mutta muuten en ehkä nykypäivänä sittenkään haluaisi. Tuntuu siltä, että ilman älypuhelinta erakoituisin liikaa nykymaailmasta, vaikkakin lukuisten WhatsApp-viestien merkkiäänet välillä ärsyttävätkin. Toisaalta saahan viesteistä äänet mykistettyä ja äänet pois jopa koko puhelimesta. Kokonainen vuosi olisi varmastikin liikaa, mutta esimerkiksi muutaman viikon haasteen olisin valmis ottamaan vastaan. Ehkä jo lähempänä häämöttävän kesälomani aikana tähän olisi hyvä tilaisuus.

Lähde:

Maarit Alkula 4.3.2019. M&M. Vuosi ilman älypuhelinta? Jos kirjailija onnistuu, Vitaminwater maksaa 100 000 dollaria. Saatavissa:   

https://www.marmai.fi/uutiset/vuosi-ilman-alypuhelinta-jos-kirjailija-onnistuu-vitaminwater-maksaa-100-000-dollaria-6760023?utm_source=Marmai_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Marmai_Uutiskirje

[bloglauripurho]

Suomalainen Arctic Blue Gin avaamaan Monacon F1-osakilpailua

M&M-digilehdessä oli 22.3.2019 oli suomalaisittain todella mielenkiintoinen artikkeli siitä, kuinka Arctic Blue Gin toimii toukokuussa tämän vuotisen Monacon F1-osakilpailun virallisen jatkoklubin yhteistyökumppanina.

Itse pidän tätä ensinnäkin aivan mahtava uutisena ja tapana tuoda näkyville Suomi-kuvaa hieman erilaisesta näkövinkkelistä ja toisaalta ainukertaisena mahdollisuutena erityisesti Arctic Blue Ginille, mutta myös suomalaiselle ginille kaiken kaikkiaan. Toisaalta minulle tuli hieman yllätyksenä, että diilin sai juuri Arctic Blue Gin eikä esimerkiksi Kyrö Distillery Companyn Napue Gin, jota olen tähän päivään asti itse pitänyt suomalaisen ginin ja erityisesti ruisginin lippulaivana. Toisaalta Kyrö Distillery tuotteineen on minulle entuudestaan paljon tutumpi yritys, minkä vuoksi kyseinen formulauutinen pääsi minut yllättämään. Mutta ei viedä ainutlaatuista kunniaa pois Arctic Blue Giniltä, vaan siirrytään takaisin tämän mahtavan uutisen ja formulasirkuksen pariin.

Kuten todettu, tämän vuoden Monacon F1-osakilpailussa kutsuvieraiden kädessä komeilee perinteisen samppanjan sijaan alkumaljana suomalainen Arctic Blue Gin -cocktail. Kyseinen brändi on lisäksi F1-kisojen virallisen jatkoklubin Amber Loungen yhteistyökumppani, joten klubilla on tänä vuonna arktinen teema. Arctic Loungen rakennettavaan Mini-Suomeen laitetaan esille kaikki Suomen neljä vuodenaikaa keskelle F1-huumaa. Arctic Blue Gin näkyy hyvin viikonlopun aikana muutenkin tarjoten cocktailit Amber Loungen hyväntekeväisyysmuotinäytöksessä sekä tuoden kuljettajat catwalkille.

Onko siis Arctic Blue Gin nyt todella osunut kultasuoneen? Mielestäni ehdottomasti. Formula 1 on autourheilun kuninkuuslaji, jota seurataan ympäri maailman ja jossa on tietynlaista glamouria. Eurooppa on sarjan perinteinen keskus ja suurin markkina-alue, mutta viime vuosina sarja on levinnyt myös entistä enemmän Euroopan ulkopuolelle, erityisesti Aasiaan. Tänä vuonna sarjassa ajetaan yhteensä 19 osakilpailua, joten näkyvyyttä sponsoreille ja uusille tulokkaille, kuten Arctic Blue Ginille riittää, vaikka Arctic Blue Gin ei sponsori olekaan.

 Monaco – formulasirkuksen spektaakkeli

 Mutta entä sitten Monacon F1-osakilpailu? Miksi Arctic Blue Gin päätti panostaa juuri tähän osakilpailuun? Sitä tarina ei kerro, että oliko kyseessä Arctic Blue Gin oma strateginen päätös vai puhtaasti sattumankauppaa. Varmaankin molempia, mutta mikä voisi ollakaan parempi näyteikkuna uudelle tuotteelle kuin nimenomaan Monacon F1-kilpailu, jos yksittäisestä osakilpailusta puhutaan. Monacon osakilpailua pidetään yleisesti vuoden kohokohtana, vaikkakaan ei katsojan tai kuljettajan näkökulmasta, sillä katuratana kilpailu on varsin tylsä seurattava ja kuljettajille tylsä ajettava ilman ohitusmahdollisuuksia. Mutta ehkä tämän kilpailun kohdalla on järkevää unohtaa urheilullinen näkökulma ja keskittyä enemmän juuri glamouriin ja muihin tapahtuman ulkopuolisiin tapahtumiin. Esimerkiksi jo pelkästään Amber Loungessa on paikalla yhteensä 750 julkisuuden henkilöä Hollywood-tähdistä muusikoihin ja eri vaikuttajiin.

 Mikään pieni panostus tämä ei Arctic Blue Ginille ole ja sisältää luonnollisesti oman taloudellisen riskinsä. Jo pelkästään yksi pöytä Amber Loungessa maksaa noin 42 000 euroa. Mutta kannattiko panostus ja riski ottaa, sen näemme vasta myöhemmin. Sitä ainakin näin suomalaisena totisesti toivon. Suomi-kuvaa on tärkeä viedä formulamaailmaan uusin konstein, Kimi ”Jäämies” Räikkönenkään kun ei aja ikuisesti tai ainakin niin luulisi.

[bloglauripurho]

Ihmiset eivät iltapäivälehtiä arvosta, mutta lukevat niitä kuin hullut

Otsikossa kiteytyy varsin hyvin se tosiasia, että suomalaiset edelleen jopa häpeävät tunnustaa lukevansa iltapäivälehtiä, mutta silti lukevat näitä kuin hullut.

Tämä käy ilmi Taloustutkimuksen tutkimustuloksista, jotka julkistettiin noin kuukausi sitten ja jossa tutkittiin perinteiseen tapaan, mitä verkkobrändejä suomalaiset eniten arvostavat. Kolmen kärjessä olivat YLE Areena, Ilmatieteen laitos ja Kanta.fi. Suomalaiset siis arvostavat edelleen hyödyllisiä ja ilmaisia verkkobrändejä.

Iltapäivälehtien salainen suosio

Viimeisimmät kuukausiluvut viime tammikuulta kertovat, että kolmen eniten käytettyä mediasivustoa ovat Iltasanomat, Iltalehti ja Helsingin Sanomat. Iltasanomien kuukausitavoitettavuus oli tammikuussa 2019 yhteensä 3 678 409 käyntikertaa, Iltalehdellä 3 550 819 käyntikertaa ja Helsingin Sanomilla 3 404 657 käyntikertaa. Kuukausitavoitettavuus on sivustoilla ja sovelluksissa eri päätelaitteilla käyneiden suomalaisten internet-käyttäjien määrä ja mittauksessa huomioidaan yhden käyttäjän eri laitteiden käyttö ja luvussa on tietokoneilla, älypuhelimilla ja tableteilla tapahtuva selain- ja sovelluskäyttö. Suomalaisten internetin käyttäjien määrä on yhteensä 4 639 000, joten yllä olevat kävijämäärät ovat tähän lukuun peilaten jopa huomattavan suuria.

Iltapäivälehtien suosio on siis vankkumatonta, mutta arvostusta nämä eivät saa. Mistä tämä sitten johtuu? Ehkä näillä on joissain tapauksissa edelleen juorulehden maine. Totta toinen puoli, sillä paljon on roskaa ja turhia uusia näilläkin sivustoilla, mutta en minä itse ainakaan Iltasanomia ja Iltalehteä, joita itsekin päivittäin seuraan, juorulehtinä pitäisi. Toisaalta olen joissain tapauksissa turhankin sinisilmäinen ja pidän kyseisiä lehtiä varsin luotettavina tietolähteinä. Toisin kuin esimerkiksi Seiskaa, vaikka hyvin voin tunnustaa lehteä mielelläni lukevani. Faktat ovat faktoja ja juorut juoruja ja näiden väliset erot on hyvä ainakin yrittää tunnistaa.

Itse seuraan erityisesti Iltasanomia ja Iltalehteä digitaalisesti päivittäin ja vierailen kyseisillä sivustoilla useamman kerran päivässä sekä ihan perinteisesti tietokoneen kautta että älypuhelimen kautta. Mobiilisovelluksen kautta tulee lisäksi ilmoitus ajankohtaisista uutisista reaaliajassa, joten ajan hermolla on helppo pysyä. Tästä syystä olen joka päivä hyvin perillä, mitä maailmalla tapahtuu, vaikka en esimerkiksi Helsingin Sanomia perinteisenä paperiversiona aamuisin aamukahvin yhteydessä luekaan. Miksi en siis ottaisi uutisia vastaan sieltä, mistä nämä ovat helpoiten saatavissa? Myönnettäköön kuitenkin se tosia-asia, että uutiset internetin kautta ovat vain pintaraapaisuja ja uutisten taustat saa selville paremmin edelleen paperiversiosta. Annetaan siis iltapäivälehdille niiden ansaitsema arvostus, mutta muistetaan myös perinteisten paperilehtien merkitys tietolähteenä.

Lähde:

  Matti Kankare 22.3.2019. M&M. Ihmiset eivät iltapäivälehtiä arvosta, mutta lukevat niitä kuin hullut. Saatavissa:  

https://www.marmai.fi/uutiskommentti/ihmiset-eivat-iltapaivalehtia-arvosta-mutta-lukevat-niita-kuin-hullut-6761832?utm_source=Marmai_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Marmai_Uutiskirje

[bloglauripurho]

Vaalikahvit R-kioskilla

M&M -digilehdessä oli 27.3.2019 mielenkiintoinen artikkeli siitä, kuinka R-kioski kannustaa äänestämään ja pohtimaan vaaliteemoja vaalikahvien äärellä. Aihe on varsin ajankohtainen, sillä Eduskuntavaalit 2019 ovat ovella varsinaisen vaalipäivän ollessa tasan kahden viikon päästä sunnuntaina 14.4.2019. Kampanjointi onkin juuri nyt kuumimmillaan.

Miten kahvi sitten äänestämiseen liittyy? Suomessa on ollut perinteisesti tapana juhlistaa tärkeitä tapahtumia, kuten tässä tapauksessa vaaleja, kupillisella kahvia. Ennakkoäänestäminen on pidentänyt vaalikahvittelun aikaa ja R-kioskeilla kahvia on tarjottu vaalikupeista jo viime maanantaista alkaen. Vaalikahvit ovatkin hyvä markkinointikikka R-kioskilta saada lisätuloja kahvikupposen kautta, mutta toisaalta myös yhteiskunnallisesti vaikuttava tekijä saada kansalaiset äänestämään. Kahvikupeissa on erilaisia vaaliteemoja, joiden tarkoituksena on auttaa kansalaisia pohtimaan mielestään itselle tärkeimpiä teemoja. Vaalikahvikampanja jatkuu 21.4 saakka eli viikon vielä vaalien tulosten julkaisun jälkeen, joten vaalien jälkipelitkin ovat kätevä käydä kahvikupposen äärellä.

Äänestäminen R-kioskilla

Aluksi täytyy heti tehdä selväksi, että äänestäminen R-kioskilla ei ole vielä mahdollista, mutta voisiko tulevaisuudessa olla? Sen lisäksi, että R-kioski ”tarjoaa” vaalikahvikupposen kampanjan aikana, voisiko R-kioski tarjota mahdollisuuden myös äänestää? Näin maallikon silmin pitäisin ideaa varsin varteenotettavana ja voisi kuvitella, että tämä nostaisi myös äänestysprosenttia. Viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti 70,1 % ja vuonna 2011 prosentti oli 70, 5 %. Pientä laskua siis, mutta vain marginaalisesti ja itse pitäisin yli 70 %:n äänestysprosenttia varsin korkeana, mutta mitä korkeampi luku on, sitä paremmin kansan mielipide näkyy, ainakin teoriassa. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että vain äänestämällä voi vaikuttaa tai muuten on syytä pitää suu supussa.

Mutta entä äänestäminen sitten ihan käytännössä? Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa jopa 46,1 % äänesti ennakkoon eli jopa lähes puolet suomalaisista ja tämä luku on ollut viimeisten vuosien aikana kasvamaan päin. Ennakkoäänestäminen on mahdollista tänä vuonna 3.-9.4 välisenä aikana, mutta vain harvoissa ja valituissa paikoissa. Tai no onhan noita paikkoja suhteellisen runsaastikin, mutta esimerkiksi Helsingissä, missä itsekin asun, lähinnä vain suurimmissa kirjastoissa ja muutamissa posteissa. Kauppakeskuksista esimerkiksi vain Redissä ja City Centerissä on ennakkoäänestysmahdollisuus. Ei ainakaan itselle kovin potentiaalisia vaihtoehtoja, koska en edes muista, koska olisin viimeksi käynyt jossakin kaupungin kirjastossa.

Kun ennakkoäänestyspaikkoja on Helsingissä näissä vaaleissa 38 kpl, on R-kioskeja omien laskujeni mukaan 87 kpl. R-kioskeja on siis huomattavasti suuremmalla säteellä kuin virallisia ennakkoäänestyspaikkoja, jonka lisäksi näissä tulee muutenkin asioitua huomattavasti useammin. Jos tähän siis vaalikahvien lisäksi saataisiin yhdistettyä virallisesti äänestysmahdollisuus, aivan varmasti yhä useampi äänestäisi. Näin saataisiin siis helposti kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kahvi kuppi asiakkaalle ja ääni Suomelle. Eihän äänestys loppujen lopuksi vaadi kuin 18 vuoden iän ja virallisen henkilöllisyystodistuksen. Ei pitäisi kioskin myyjällekään olla mahdoton tehtävä tiputtaa äänestyslipuke äänilaatikkoon äänestämisen jälkeen. Ja eiköhän perinteinen äänestyskoppikin johonkin nurkkaan mahdu.

Itse olen perinteisesti äänestänyt aina virallisena vaalipäivänä ja hyvin usein nauttinut myös kupillisen kahvia äänestyksen jälkeen, vaikkakaan en vielä R-kioskilla, mutta äänestäjä on moneen junaan, joiden tarpeet ja ajalliset resurssit tulisi huomioida entistä paremmin. Ehkä äänestäminen seuraavissa vaaleissa onkin mahdollista jo useammassa pisteessä. Nyt siis vain mielenkiinnolla odottelemaan näiden vaalien tuloksia kahvikupposen äärelle, että tuleeko sieltä uusi jytky vai jotain muuta. Äänestäminen kannattaa aina, joten muista äänestää!

[bloglauripurho]

Ensimmäinen valtakunnallinen Televisioviikko

M&M digilehdessä kirjoitetaan 11.2.2019 siitä, kuinka ensimmäinen valtakunnallinen Televisioviikko järjestettiin 11.-17.2.2019.  ”Televisioviikon aikana perjantaista sunnuntaihin 15.–17.2. katsojat voivat tutustua ilmaiseksi maksu-tv:n tarjontaan”.

 ”Televisioviikon järjestävät televisioyhtiöt, operaattorit ja kaupan toimijat”. Ihan kokonainen viikko vuoden aikana, mutta tähän on tultu. On toki hienoa, että televisio on saanut ihan oman nimikkoviikkonsa, onhan television merkitys niin suuri, mutta hieman harhaanjohtavasti tässä puhutaan viikosta, vaikka maksu-tv:n kanavia voi vapaasti katsoa vain viikonloppuna. Markkinoinnillinen kikka tämäkin ja hyvin toimii.

Kaiholla muistelen aikoja, kun Ylen kanavilta pystyi vapaasti katsomaan talviurheilulajit, mestareiden liigan ottelut ja jääkiekon MM-kilpailut. MTV3 näytti Formula 1-kauden kaikki osakilpailut ja Neloselta tuli yleisurheilun Timanttiliiga. Monilla ikätovereillani on varmasti hyvin muistissa Hockey Nightin Mika Saukkonen ja Timo Jutila oransseissa pikkutakeissaan. Vielä 1990-luvulla riitti, kun oli televisio ja kaukosäädin. Ei ollut digibokseja ja maksukanavatkin olivat suhteellisen pienen asiakasryhmän käytössä.

 Mutta se nostalgiasta. Tänä päivänä mikään ei enää ole ilmaista. Ei edes yleisten televisiokanavien katselu, sillä nämä kulut katetaan YLE-verolla, millä korvattiin televisiomaksu vuonna 2013. Kaikki maksavat television katselusta, vaikka eivät televisiota katsoisikaan. Ainakin teoriassa.

 Maksu TV:n urheilutarjonta

 Tänä päivänä kilpailu maksu-tv:n-kanavien välillä on entistä kovempaa ja kilpailussa ratkaisee se, millä yhtiöllä on varaa ostaa esimerkiksi kalliin jalkapallon Englannin Valioliigan tv-oikeudet. Tällä hetkellä tässä kilpailussa voitolla on Viasat, jonka kanavilla Valioliigaa tullaan näyttämään kauden 2021-2022 loppuun asti. MTV ja sen maksulliset Cmore-kanavat puolestaan ovat saaneen näytettäväkseen Mestarien Liigan ja Eurooppa-liigan ottelut vuoteen 2021 saakka. Ei siis huippujalkapalloa YLE:n kanavilta enää ollenkaan. Pois lukien jalkapallon arvokisat. Onneksi YLE palasi näyttämään sentään hiihdon maailmancupin kilpailut ilmaiseksi kanavillaan ainakin kaudeksi 2018-2019.

 Nämä siis vain esimerkkinä jalkapallon osalta. Viasat omistaa lisäksi muun muassa NHL:n ja KHL:n tv-oikeudet. MTV näyttää Espanjan La Ligan ottelut, Formula 1:n osakilpailut sekä yleisurheilut. Lisäksi vielä Ruutu.fi, mikä näyttää muun muassa NBA-kauden ja Italian Serie A:n ottelut. Mainittakoon vielä, että Telia hankki jääkiekon SM-liigan tv-oikeudet yksinoikeudella itselleen kaudeksi 2018-2019.

Miten näkyy lompakossa?

Miten tämä kaikki sitten tuntuu intohimoisen penkkiurheilijan lompakossa? Otetaan vaikka esimerkkinä jo mainittu Telia ja sen urheilutarjonta. C MORE Sportin urheilupaketti maksaa 29,95 € / kuukaudessa sisältäen huippujalkapallon lisäksi jääkiekon MM-kisat. Jääkiekon SM-liigan liigapassi maksaa 24,95 € / kuukausi sisältäen kaikkien joukkueiden kaikki pelit ja Viasat Urheilu sisältäen muun muassa Valioliigan, NHL:n ja KHL:n, hinta 34,95 € / kuukausi. Tämä kaikki siis talouskohtaisesti 89,85 € / kuukausi. Toki kanavapaketteja ja urheilukanavien yhdistelmiä on näiden lisäksi monenlaisia, mutta suuntaa antavasti näin tämä menee. Kuinka monella loppujen lopuksi on varaa kaikesta tästä maksaa? Joten onneksi olkoon televisiolle omasta televisioviikosta!

[bloglauripurho]

Suomalaista kiekko-opetusta Kiinaan

Ville Perttula kirjoittaa M&M -digilehdessä siitä, kuinka suomalainen urheiluvideopelipalvelu Gamesaver on solminut aiesopimuksen jääkiekon videovalmennus- ja mediapalvelun rakentamisesta Kiinaan.

 Varsin järkevä peliliike, sillä järjestetäänhän Pekingissä vuonna 2022 seuraavat talviolympialaiset ja maassa eletään orastavaa talviurheilubuumia. Mukana sovelluksessa on useita nimekkäitä suomalaisia entisiä ja nykyisiä NHL-kiekkoilijoita, kuten Teemu Selänne, Patrik Laine, Sebastian Aho ja Mikael Granlund. Tosin kysymys kuuluu, kuinka tunnettuja he ovat Kiinassa, joka on toistaiseksi jääkiekossa aivan lapsenkengissä, mutta näkemystä ja kokemusta suomalaiskiekkoilijoilla ainakin on, mistä on hyvä ammentaa.

 Jääkiekko Kiinassa – missä mennään vai mennäänkö missään?

 Jääkiekkotähdet ovat sijoittaneet yhtiöön jopa satoja tuhansia euroja, mutta raha ei ratkaise ilman ammattitaitoista osaamista. Hyvä pesämuna tämä kuitenkin on, jos miettii Kiinan kokoisen maan jääkiekkopotentiaalia. Otetaan tässä kohdassa asiaan hieman vertailupohjaa. Kiina on väkiluvultaan maailman väkirikkain maa, jossa asuu yli 1,4 miljoonaa asukasta. Silti rekisteröityneitä jääkiekkoilijoita on vain 610 ja jäähalleja 58 (tilanne v. 2015). Tosin hallien osalta tilanteeseen on tulossa lähivuosina parannusta, sillä vuoteen 2020 mennessä Kiinaan rakennetaan 50-250 talviurheilun keskusta sisältäen muun muassa standardit täyttävän harjoituskaukalon.

 Jos sitten vertaillaan Kiinaa ja maan jääkiekkoa pieneen Suomeen, on ero mullistava. Suomessa asuu reilu 5,5 miljoonaa asukasta, mutta rekisteröityjä jääkiekkoilijoita on jopa 73 682 ja jäähalleja 260. Aasian maista mainittakoon Japani, jossa pelaajia on yli 19 000 ja jäähalleja 110, joten ero näiden kahden Aasian maan välillä on merkittävä. Huomioitakoon, että kyseiset tilastot ovat vuodelta 2015, mutta varmasti varsin hyvin suuntaa-antavia.

 Pistääkin todella miettimään, että miksi jääkiekko Kiinassa ei ole saanut tähän päivään mennessä sen enempää jalansijaa. Rahastakaan tämä ei voi olla kiinni, sillä maan bruttokansantuote on maailman 2. suurin. Näkisin, että suurin syy on juuri tämä jääkiekko-osaaminen ja tietotaito, jota ei Kiinasta omasta takaa löydy, vaan vaatii kehittyäkseen sen, että osaamista maahan viedään vaikka juuri Euroopasta ja vaikka kuten Gamesaver ja sijoittajat nyt. Mielenkiinnolla jään odottamaan, minkälainen maajoukkue nähdään Kiinan kotiolympialaisissa vuonna 2022, potentiaalinen yllättäjä vai heittopussi. Itse epäilen jälkimmäistä. Vuoden 2018 toukokuussa maan IIHF-ranking oli 33. Ehkä todellinen jääkiekkobuumi nähdään vasta talviolympialaisten jälkeen.

[bloglauripurho]

Olisiko nyt korkea aika vaihtaa työpaikkaa?

Tivi-digilehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli siitä, milloin olisi syytä vaihtaa työpaikkaa ja lueteltuna 10 selvää merkkiä asiaan liittyen.

 Artikkelissa oli keskitytty siihen, koska it-osaajan on syytä vaihtaa maisemaa, mutta mielestäni ainakin osa syistä pätee alaan kuin alaan. Kaikkien työura voi joskus törmätä päin seinää, mutta tilanne ei saa jäädä pysyväksi. Työnantajalle lahjakkuuksien menetys voi tulla kalliiksi. Työntekijöiden tyytyväisenä pitäminen on yrityksille ensiarvoisen tärkeää, sillä tällä tavoin yritykset säästävät rahaa ja suojaavat omaa aineetonta pääomaansa. Onhan rekrytointi nykypäivänä entistä monitahoisempi prosessi sitoen yrityksen omia resursseja tähän entistä enemmän.

 Kaikkiin artikkelin väittämiin en ota kantaa, mutta osa näistä pisti kyllä miettimään omaa tilannettani ja työuraani. Työpaikan vaihtaminen ei välttämättä ole kovin yksinkertaista. Työnhakuprosessi on usein varsin pitkä prosessi ja saattaa olla hyvinkin stressaavaa useine haastatteluineen ja psykologisine testeineen. Suomessa hankalaa työpaikan vaihto on jo siitäkin syystä, että usein myös tulevat lomat palavat tätä myötä, ellei toisin saada sovittua. Ainakin itse olen tätä asiaa usein pohtinut, kun on ollut maiseman vaihto mielessä. Näin ei kuitenkaan ehkä kannattaisi ajatella.

 Tuntuuko työ pakkopullalta?

 Yksi syy harkita työpaikan vaihtoa on, jos nykyiset työtehtävät alkavat tökkiä niin, että uusien taitojen hankkiminen ei enää kiinnosta, oma työura ei enää sävähdytä tai jos muut näyttävät tekevän hommia, joita haluaisit itse tehdä. Pitää varmasti paikkansa. Jos useimmiten tuntuu siltä, että et saa työstäsi enää mitään irti, vaan työ tuntuu pakkopullalta, josta ainoa positiivinen asia on rahallinen korvaus, on ehkä syytä nostaa kytkintä. Toisaalta ruoho ei aina ole vihreämpää aidan toisella puolella, mutta kannattaa ehkä silti aidan taakse kurkata.

 Joissain tapauksissa työtehtäviin on myös itse mahdollista vaikuttaa positiivisella tavalla ja saada työtehtäviin enemmän sisältöä. Ja ainahan on mahdollista myös jatko kouluttautua ja tätä kautta siirtyä työpaikan sisällä eteenpäin. Jos työnantaja ei silti millään tavalla tue uralla etenemistä, on syytä ”yrittää” siirtyä muualle.

 Työpaikan vaihdos lupaa usein parempaa ja vanhoihin työtehtäviin jääminen voi olla ammatillinen itsemurha. Kolikolla on tässäkin kaksi puolta. Vanhoihin töihin jääminen voi korostaa työntekijän lojaaliutta tai tuoda paikalleen jämähtäneen maineen. Olenko siis itse jämähtänyt paikoilleni, kun olen ollut saman työantajan palveluksessa jo yhdeksän vuotta? Mielestäni en, mutta mitä mahtaa ajatella työnantajani? En ainakaan haluaisi uskoa, että näin. En myöskään usko, että CV:ssä tiuhaan vaihdettu työpaikka näyttää kovin hyvältä, vaan ennemminkin kertoo jostain muusta.

 Vaikea pomo vai vaikea työntekijä

 Myös vaikea pomo voi tehdä olon vaikeaksi, mutta voisinko itse olla vaikea työntekijä? Ennen työpaikan vaihtoa mahdollisista ristiriidoista on hyvä keskustella oman esimiehen kanssa, sillä hyvä ilmapiiri ja tunnelma voivat ratkaista henkilön jäämisen tai siirtymisen muualle. Töihinsä tympääntynyt työntekijä, kun saattaa pahimmillaan myrkyttää koko tiimin työilmapiirin, eikä näin ollen tuo työnantajalle enää minkäänlaista lisäarvoa, vaan päinvastoin. Tässä vaiheessa on viimeistään hyvä miettiä muita vaihtoehtoja ennen kuin työnantaja tekee tämän puolestasi.

Lähde:

Markku Pervilä 19.2.2019. Tivi.  Aika vaihtaa työpaikkaa? Tässä 10 selvää merkkiä. Saatavissa:

https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/aika-vaihtaa-tyopaikkaa-tassa-10-selvaa-merkkia-6758858?utm_source=Tivi_Uutiskirje_ilta&utm_medium=email&utm_campaign=Tivi_Uutiskirje_ilta

[bloglauripurho]

Jääkiekon SM-liiga vähentämään hiilijalanjälkeään

Jääkiekon SM-liiga ilmoitti 5.2.2019 ryhtyvänsä toimiin oman hiilijalanjälkensä pienentämiseksi ja käynnistävänsä ympäristöohjelman. Myös liigaseurat ovat sitoutuneet projektiin omilla toimenpiteillään. Seuraavassa omia ajatuksiani asiaan liittyen.

Uuden ympäristöohjelman tavoitteena on yksinkertaisesti vähentää lajin ympäristörasitusta konkreettisilla ratkaisuilla. Näitä ovat energiatehokkuuden lisääminen, jätteiden kierrätystä sekä joukkueiden matkapäivien ja- reittien järkeistäminen. Energiatehokkuuden lisäämiseen ja kierrätykseen en ota tekstissä sen enempää kantaa, vaan keskityn enemmän juuri joukkueiden matkapäiviin ja reitteihin.

 On totta, että kotoisessa SM-liigassa etäisyyden eri paikkakuntien välillä ovat paikka paikoin suhteellisen pitkiä. Suomi on pinta-alaltaan suuri maa ja välimatkaa liigan eteläisimmän paikkakunnan Helsingin ja pohjoisimman kaupungin Oulun välillä on 530 km. Tämä matka taitetaan luonnollisesti lentäen, sillä näin pitkää matkaa ei ole järkevää matkustaa bussilla. Ajaltaan pitkäkestoiset bussimatkat syövät joukkueiden harjoitteluaikaa eikä otteluun valmistautuminen ole ihanteellista, jos ennen ottelua pitää istua yli seitsemän tuntia bussissa.

 Miten näitä matkoja olisi sitten mahdollista järkeistää, jotta hiilijalanjälkeä olisi mahdollista pienentää? Tutustuin tarkemmin HIFK:n tämän vuoden runkosarjan ottelukalenteriin ja esimerkiksi 23.11 2017 pelattiin ensin Oulussa Kärpät-HIFK ja heti seuraavana päivänä Helsingissä HIFK-Kärpät. Aika järjetöntä edestakaisin matkustamista ja asia korostuu, mikäli samat joukkueet kohtaisivat playoffseissa. Yleisön kannalta tällaiset peräkkäisten päivien ottelut ovat tietenkin mielenkiintoisia, mutta, mikä on joukkueen etu? Ainakin playoffseissa voitaisiin ottaa käyttöön NHL:n tai KHL:n käytäntö, jossa aluksi pelataan kaksi ottelua toisella paikkakunnalla ja vasta sitten siirryttäisiin seuraavalle paikkakunnalle.

 NHL:stä ja KHL:stä voitaisiin ottaa muutenkin mallia, kuten esimerkiksi maantiellisissä lohkojaoissa. Olisi esimerkiksi länsirannikon lohko, Itä-Suomen lohko, Etelä-Suomen lohko ja Pohjois-Suomen lohko. Tosin tässäkin tapauksessa Suomen pohjoisin joukkue Kärpät jäisi melko yksin. Näiden lohkojen joukkueet pelaisivat näin runkosarjan ottelut ensin keskenään ja vasta playoffs-vaiheessa joukkueet yhdistyisivät. Onko tämä sitten pelillisesti tasapuolista, en tiedä, mutta NHL:ssä ja KHL:ssä homma toimii. Suomalaisjoukkue Jokerit pelaa KHL:ssä, jossa välimatkat ovat niin ikään pitkiä, mutta Jokereille on järjestetty kauden aikana Siperian kiertue, jossa joukkue kohtaa useamman Siperian joukkueen lähes peräkkäisinä päivinä, jolloin matkustuspäiviä kerralla tulee mahdollisimman vähän.

 Entä sitten kannattajien näkökulma? Nykyisin esimerkiksi Mikkelin Jukurien kannattajille on järjestetty ilmainen bussikuljetus joukkueen kotipeleihin ja takaisin kotiin. Helsingissä HIFK:n Bättre Folkin-jäsenillä on mahdollisuus pelipäivänä lunasta ilmainen kaupungin sisäisen julkisen liikenteen lippu. Hieno ele HIFK:lta, mutta kaikkia tämäkään ei auta, sillä monet kannattajat saapuvat hallille Helsingin. Heillä ei välttämättä ole mahdollisuutta saapua otteluihin kuin omalla autolla. Tai toki varmasti on, mutta matkustusmukavuuden ja ajan säästämisen vuoksi oma autokyyti on ensisijainen ratkaisu. Voisiko HIFK järjestää tulevaisuudessa Jukurien tavoin yhteiskuljetuksia myös hieman kauempaa, koska jäähallin alueen parkkipaikat ovat jo nyt kortilla? Mielestäni ehdottomasti tähän suuntaan tulisi pyrkiä.

Lähde:

M&M. 2019.  SM-liiga käynnistää ympäristöohjelman: "Meidän kaikkien täytyy tätä asiaa keskuudessamme pohtia". Saatavissa:

https://www.marmai.fi/uutiset/sm-liiga-kaynnistaa-ymparistoohjelman-meidan-kaikkien-taytyy-tata-asiaa-keskuudessamme-pohtia-6757264?utm_source=Marmai_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Marmai_Uutiskirje

[bloglauripurho]

Keski-ikäisten pelaajien määrä kasvussa

Janiko Kemppi kirjoittaa Tivi-lehden digiversiossa siitä, kuinka varsinkin keski-ikäisten pelaajien määrä on ollut Suomessa viimeisten vuosien aikana kasvussa. Tilastokeskuksen mukaan digitaalisten pelien pelaaminen on jopa nelinkertaistunut 25 vuodessa.

Selvityksen mukaan 10-14 -vuotiaat pojat ovat edelleen aktiivisin pelaajaryhmä. Pelaaminen ei kuitenkaan ole enää vain nuorten juttu, sillä vähintään kerran kuukaudessa pelaavien keskimääräinen ikä on noussut 25 vuoden aikana 19 vuodesta 35 vuoteen. Silmiin pistävää on kuitenkin, että suurinta kasvu on ollut yli 44-vuotiailla, mikä on mielestäni jopa yllättävää. Ehkä tämä ei vain näy ulospäin, sillä pelaaminen tapahtuu yleensä todennäköisesti yksin mobiililaitteen avulla tai tietokoneella perinteistä pasianssia pelaillen. Mikä voittaisikaan tämän perinteisen klassikkopelin työpäivän ratoksi, mikä yleensä löytyy koneelta kuin koneelta.

 Perinteiset yksin pelattavat tiekokonepelit, kuten juuri pasianssi, ovat edelleen suosituimpia, mutta viime vuosina erityisesti mobiilipelit ovat kasvattaneet suosiotaan. Tämä onkin varmasti suurin syy, miksi pelaamisen suosio on kasvanut myös ”vanhempien” ikäluokkien keskuudessa. Vertailussa mobiilipelit ovatkin menneet jo tietokonepelien ohi.

 Konsolipelit

Verkkomoninpelit ovat säilyttäneet suosionsa 2000-luvun alusta lähtien ja konsolipelit ovat suosituimpia alle 30-vuotiaiden poikien ja miesten keskuudessa. Konsolipelien suosio ei tule itselleni ainakaan yllätyksenä, sillä perinteisesti varsin yleinen illanviettotapa on kokoontua kaveriporukan kanssa yhteen esimerkiksi Playstationia pelaillen. Mikä olisikaan parempi tapa koota kaveriporukka yhteen viikonloppuna iltaa istumaan, kuin NHL-peliä tutulla porukalla pelaillen. Samalla tulee vaihdettua myös kuulumiset ja ehkä siinä sivussa saattaa muutama janojuomakin virrata kurkusta alas. Loistava tapa ”nollata” raskas koulu- tai työviikko, jonka voimalla jaksaa taas kohti seuraavaa viikkoa.

 Pelikonsolimarkkinoillakin tämä ilmiö on ollut helppo havaita, sillä uusia päivityksiä pelikonsoleista tulee markkinoille jatkuvasti, ihan jopa muutaman vuoden sykleissä. Playstationeiden kohdalla on menossa jo 4. versio ja tuskin menee kovinkaan kauan, että tämän version elinkaari on lopussa ja 5. versio ilmestyy markkinoille. Sama pätee varmasti myös Xboxeihin ja muihin pelikonsoleihin. On ollut kiva havaita, etteivät myöskään klassikkopelit kuten Nintendo, ole kadonneet markkinoilta. Juuri Nintendo tekikin hienon paluun muutama vuosi sitten muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Kyseinen konsoli loppuikin kaupoista aluksi lähes saman tien. Itselleni tämä nostattaa nostalgisia muistoja lapsuus- ja nuoruusvuosilta, jolloin 8-bittinen Nintendo ja Super Mario Bros 1 oli se ”juttu”. Tähän voi yhtyä varmasti moni muu 1980-luvulla syntynyt kohtalotoveri.

 Aihe on siis sekä varsin ajankohtainen että myös varsin mielenkiintoinen tuoden elävästi mieleen oman, erityisesti konsolipelien pelihistoriani, mikä oli varsinkin nuoruusvuosina varsin vilkasta. Lukioaikoina kokoonnuimme lähes päivittäin pienellä porukalla ”änäriä” pelaamaan aina koulupäivän jälkeen. Ehkä siinä koulunkäynti välillä kärsikin, mutta ainakin tuli pidettyä kaverisuhteita yllä. Jonkin verran on tullut pelattua myös aikuisiällä, mutta valitettavan harvoin, jos koskaan. Playstation 3 löytyy toki pöytälaatikosta edelleen, mutta en edes muista, koska se on ollut viimeksi kytkettyä televisioon. Ehkä nyt olisikin korkea aika pyyhkiä konsolista pölyt pois ja kutsua sama vanha kaveriporukka taas pelien ääreen.