Googlen tuoteperhe
Google tunnetaan parhaiten hakukoneestaan, mutta google tarjoa kymmeniä muitakin palveluita, jotka edistävät sekä yksityishenkilöiden ja yritysten digitaalista kehitystä. Tässä blogissani esittelen kolme työkalua googlen tuoteperheestä, jotka ovat hyödyllisiä liiketoiminnan kehitykselle.
1. Google Analytics
Google Analytics on verkkosivuille asennettava mittausjärjestelmä, jonka kautta pystytään analysoimaan ja seuraamaan omien sivujen trafiikkia. Työkalun avulla pystytään seuraaman tarkemmin oman sivuston aktiiviset käyttäjät, heidän sijaintinsa ja käyttämänsä nettiselaimen, sekä uudet että sivuille palaavat käyttäjät. Google Analytics myös mittaa liikenteen lähdettä, eli mitä kautta käyttäjät on löytänyt sivuille. Työkalun avulla voidaan myös selvittää käyttäjien käyttäytymistä, eli miten kävijä liikkuu sivuilla ja kuinka kauan sivulla on käytetty aikaa.
Google Analytics suurin hyöty yrityksille on markkinoinnin kehittäminen. Työkalu tuottaa hyödyllisiä raportteja yritykselle, joiden avulla voivat kehittää ja ohjata omaa toimintaa oikeaan suuntaan ja saada parhaan mahdollisen hyödyn.
2. Google Ads
Google Ads on hakukone googlessa tuotettavaa hakusanamainontaa. Google Adsin avulla yritykset voivat tavoittaa kohdeasiakkaitaan monin eri tavoin. Työkalu tarjoaa neljä mainospalvelua, jotka ovat hakumainokset, displaymainokset, videomainokset ja sovellusmainokset. Hakukonemainonnassa yritys voi määrittää itse millä hakusanoilla, kenelle ja missä mainokset näkyvät google hakutulosten yhteydessä. Displaymainonnassa käytettävissä ovat esimerkkisi bannerimainokset. Lisäksi yritykset voivat mainostaa videoiden avulla Youtubessa.
Google Adsin avulla voi myös tarkastella, kuinka moni henkilö on nähnyt mainoksia, käynyt verkkosivustolla tai soittanut yritykseen. Hyvä puoli Google Adsissa on se että, yritykset voivat itse määrittää budjetin, ja suuri etu on pienille yrityksille, jotka eivät pysy käyttämään suuria summia mainontaan.
3. Google My Business
Google My business työkalulla yritykset voivat hallita verkkonäkyvyyttään googlen palveluissa esimerkiksi haussa ja mapissa. Työkalulla voidaan hallita, miten yrityksen tiedot kuten aukioloajat, verkkosivuton, katuosoitteen ja yhteistiedot esitetään käyttäjille google haussa tai google mapsissa.
Google My Business on maksuton, ja mahdollistaa yrityksiä analysoida asiakkaiden arvosteluja ja vastata niihin sekä esitellä yrityksen toimintaa valokuvien avulla. Työkalun avulla yritykset voivat myös tarkastella tietoja, siitä miten asiakkaat hakivat yritystäsi ja kuinka monta käyttäjää soitti yritykseen suoraan haun ja mapsin haun tuloksissa näytettävän puhelinnumeron avulla.
Egzona Kuka
Lähteet:
https://mainostoimistoluma.fi/blogi/google-analytics-kayttoonotto/
https://www.google.fi/intl/en/about/products/
https://www.hehkumarketing.com/inbound-markkinointi/google-business-pk-yrittajan-tarkein-markkinapaikka/










