Seuraavat miukuparat joutuvat kuolleistanousuäänestyksen voittajien haastamiksi. Tässä postauksessa heidät esitellään. Heille saa myös rosmota pisteitä rebloggaamalla tämän postauksen ja liittämällä rosmouspostauksen rebloggaukseen.
Mikael "Enkeli" Hartikainen on Johanna Sinisalon kirjan Ennen päivänlaskua ei voi päähenkilö. Lähdemateriaaliin tutustuaksesi suuntaa lähimpään kirjastoosi, nappaa kirja hyllystä ja nauti. Hän on enkelimäisen kaunis valokuvaaja, paatunut manipulaattori, homo, heteroon ihastunut raukka ja peikonpäällerunkkaaja.
Elma Laurila on hahmo Väinö Linnan kirjasta Täällä Pohjantähden alla. Kuvassa Tuula Nyman Edvin Laineen Täällä Pohjantähden alla -versiossa vuodelta 1968. Elman surkeus on näennäisesti jo syntymässä sinetöity ja hänen tarinansa loppu on yhtä traaginen kuin sen olisi odottanutkin olevan.
Essi Kangas on Pohjoisen tähti -televisiosarjan päähenkilö Marian vaimo. Hän on lääkäri, joka yrittää pitää perhettään kasassa ja rakastaa Mariaa, mutta hän on koko ajan vaimonsa valinnoissa jälkiajatus. Essiä ei tarvitse miettiä, koska Essille sopii aina, Essi jaksaa aina rakastaa, Essi laittaa aina Marian onnen etusijalle.
Risto-täti juontaa pikkuväelle suunnattua Lasten laiva -ohjelmaa Radio Sodomassa, joka on Antti Holman podcast-muotoinen, fiktiivinen radiokanava. Hän on alkoholisoitunut raukka, jolle iloa tuo ainoastaan se, että moottoripyöräkerhon pojat heittelevät häntä seinälle ja rankaisevat. Tupakkaa imien hän antaa lapsille kyynisiä vastauksia ja valittaa pettymystään elämään.
Hahmojen propagandat löydät leikkauksen alta:
x
Mikael "Enkeli" Hartikainen (Ennen päivänlaskua ei voi)
“Lempinimen tavoin enkelimäisen kaunis valokuvaaja, joka on korviaan myöten rakastunut heteromieheen. Löytää yksi ilta kännissä peikonpoikasen ja adoptoi sen kolmessa sekunnissa. Kykenemätön ostamaan kissanruokaa. Yrittää manipuloida jokaista lähipiirinsä ihmistä ja tulee samalla itse manipuloiduksi. Siitä voidaan kiistellä onko hän eläimiinsekaantuja vai puhdas monsterfucker, mutta joka tapauksessa runkkaa kerran sen peikonpennun päälle. Virheitä sattuu itse kullekin. Horoskooppia ei kerrottu, mutta allekirjoittanut uskoo vahvasti Mikaelin olevan kalat.” – @allergekko
Pidempi propaganda, jossa analysoidaan Enkelin miukumaukuutta. – @allergekko
x
Elma Laurila (Täällä Pohjantähden alla)
“Laurilan Elma on mahdollisesti Pohjantähtien surkein pikku miumau. Lauriloita pidetään Pentinkulmalla vähän sellaisina varoittavina esimerkkeinä sekä töiden hoitamisen että perhe-elämän suhteen, ja Lauriloilla vastaavasti ollaan katkeria muita kyläläisiä kohtaan, kun ajatellaan toisten katsovan heitä alaspäin. Elman vanhemmat joutuivat naimisiin Elman äidin ollessa vasta rippikouluikäinen, ja Elma on perheen nuorin lapsi ja ainoa tytär. Lapsuutta määrittää köyhyys ja kodin säilymisen epävarmuus sekä isän ja isoveljien rähinä ja väkivaltaisuus, joka vaikuttaa kylän väen yleiseen käsitykseen Elmastakin - ajatus siitä, että kaikki Laurilat on samanlaisia. Että Elma ei muka osaa pukea itseään eikä äiti ole kotona opettanut, ja että siksi hän pukeutuu huolimattomasti. Ja kun Elma hätistää ruokottomuuksia puhuvat itseään vanhemmat jätkät kauemmas vielä härskimmillä ruokottomuuksilla, niin jätkät tulee vain innokkaammiksi, koska Elman reaktioissa "nähtiin jotakin lupaavaa". Ja kun Elma alkuun fumblaa romanssintynkänsä Koskelan Akustin kanssa niin se johtuu siitä että se on vaan lapsellinen eikä osaa olla riitelemättä. Tai jotain. Elman traaginen kohtalokaan ei ole hänen omaa syytään, vaan se liittyy nimenomaan siihen Kaikki Laurilat on samanlaisia -ajatukseen, jonka takia koko perhe pistetään kärsimään. Elma on äkkipikainen ja hyökkääväkin tyyppi, mutta olisitko itsekään sen parempi kun oot hädin tuskin 19-vuotias ja sulle on koko elämäs ajan tehty erittäin selväksi, että koko maailma on sua vastaan?” – @violasmirabiles
“Elman propagandan kylkeen kaksi hänen kirjoittamaansa kirjettä trilogian kakkososasta. Kumpikin näistä on kirjoitettu Koskelan Akustille yhden päivän (ja yhden välienselvittelyn) erotuksella.”
– @violasmirabiles
x
Essi Kangas (Pohjoisen tähti)
“Mitä jos mä notkuisin kattelemassa sun otteluita kaikki illat, vaikken edes pidä nyrkkeilystä, koska mä olen niin hulluna suhun. Mitä jos mä tuntisin oloni aina riittämättömäksi. Mitä jos mä tuntisin, että sä teet mun elämästä kokonaisen, mutta mä en tule koskaan olemaan sulle se tärkein.” – anonyymi
x
Risto-täti (Radio Sodoma)
“Risto on pettynyt idealisti, repsahtanut alkoholisti ja kyllähän se säälittää. Haluaa, että moottoripyöräkerholaiset kohtelee sitä kuin kengänpohjaan tarttunutta paskaa, koska hän luulee ansaitsevansa sen, mutta mä haluun kertoo hänelle, että hän on kaunis.” – anonyymi
Enkeli, my new shroomkin! they're a bit of a weirdo, they have waxing and waning Fixations (currently potions, previously collecting bugs, storing berries...) they love to get out in nature and have to spend a lot of time starching their bonnet to keep it clean and neat afterwards
I don’t think I’ll ever be able to express how much I love this Show. In December of 2018 I was suffering quite badly with depression as well as other things. In March of 2016 my health took a dive off a cliff. I lost my job - a job that I absolutely loved and would use to gain access to a university, then med school and so on.
After I lost that job I slipped into what seemed to be an endless episode of depression that lasted from March 2016 to December 2018. It was like a black hole opened up beneath me and swallowed me whole.
But then one night, while I was scrolling through Netflix I found Shadowhunters. It certainly looked interesting and the simple fact that it had vampires, werewolves and Seelies (although at the time I thought the Seelies were essentially elves).
I watched the entire first season in two and a half days. I was absolutely hooked! And season one episode twelve was amazing. When Alec was standing there staring and Magnus I actually yelled; “KISS! SMUSH! GO GO GO! MALEEEEEEC!” My mum came running in my room thinking I was in pain or something (I take a lot of pain relief medication anyway so she probably thought I was having another flare). But no. I was just yelling at my ship.
And as I went through season two I realised that this show was the only thing that was keeping me sane. It kept my mind busy and away from dwelling on things I can’t change. My depression started to slip away the more I watched it.
Shadowhunters saved me from myself.
I plan on getting a small Enkeli rune tattooed on my wrist in thanks and in honour of the Shadowhunters cast and crew and Cassandra Clare.
#apovember day 4: I’m a little embarrassed to share this one where a lot of new people can see it, but it played an important part in my life and not just art, so 😃 Once upon a time, myself and some friends met Apocalyptica for the first time. I could go on all day about that night, but there was one thing specifically that inspired this drawing. I had absolutely no control over my emotions back then, so unfortunately once I got to meet Eicca, I just straight up cried, right after one of my friends got emotional too. Awkward. I could have been so embarrassed, except he dealt with it in his usual fashion – Cuddle the fan to death :’D Little to his knowledge (and here’s the depressing part of the story), it meant a great deal more to me than just “a hug from that guy in the band I’m obsessed with”. I couldn’t cope in school, I hated it and 99.99% of the teachers didn’t care that I was depressed, so I gave up and fell through the cracks. I spent my last months at school working on this instead of studying. I remember dropping lessons and sitting alone in empty classrooms, drawing all the lines on the wings and counting down the days ‘til I could leave and never come back. I guess this drawing was my slightly dramatic way of saying that I once met a guy who gave an emotionally exhausted kid’s shitty feelings more patience and validation than pretty much anyone else at the time, even though he didn’t even know me. And that’s pretty fucking angel-like. "Everybody needs good hugs" he has said to me over the years. What a giant marshmallow 💜 #apocalyptica #eiccatoppinen #marshmallow #storytime #throwback #tb #angel #enkeli #fanart #pencil #pencilart #graphite #pencilportrait #portrait #pencilartist #portraitart #artistsoninstagram #apocalypticart #oldwork #oldart #theawkwardyears https://www.instagram.com/p/BpxI0MGAYQX/?utm_source=ig_tumblr_share&igshid=1wruo0yjcqjzq