Onnellisuuden yhtälö / Ohjelmoi itsesi tyytyväiseksi, Mo Gawdat / Suomentanut Timo Utterström, Viisas Elämä / 2017
Olen ahkera kirjaston käyttäjä. Minun on kuitenkin pakko tunnustaa, että koko yrittäjän elämäni ajan olen lähes aina tarttunut tietokirjoihin; omaa alaa syventäviin, elämää avartaviin, itseä kehittäviin, voimaannuttaviin teoksiin, hyvin eri aloilta ja erilaisten ihmisten kirjoittamiin. Viime viikkoina on kirjoja kasaantunut sen verran iso pino (luulin taas kerran, että kesälomalla on aikaa lukea), että osa on ehtinyt mennä sakoille…
Sain juuri loppuun Mo Gawdatin kirjan Onnellisuuden yhtälö. Kuten kirjan nimikin kertoo, ollaan perusasioiden äärellä.
Mo Gawdat on insinööri ja Google X:n liiketoimintajohtaja. Google X on liiketoimintayksikkö, jossa pyritään kehittämään uusia mullistavia teknologioita ideoista, jotka syntyvät ennakkoluulottomista, utopistisistakin lähtökohdista. Google X:ssä ei rakenneta mitään jo olemassa olevalle pohjalle vaan luodaan jotakin ihan uutta.
Mo Gawdat syntyi ja kasvoi uskonnon ympäröimänä, muslimiperheessä, mutta oli nuorena julistautunut agnostikoksi. Gawdat avioitui, perhe sai kaksi lasta, tyttären Ayan ja pojan Alin. Mo menestyi taloudellisesti erinomaisesti, mutta jotakin tuntui silti puuttuvan. Elämä näytti karmaisevimman puolensa, kun perheen poika Ali 22-vuotiaana menehtyi äkillisesti aivan käsittämättömän hoitovirheen seurauksena. Kirurgin veitsi upposi millin verran liian syvälle umpisuolenleikkauksessa. Isän ja pojan yhteinen tarina kulkee kirjassa muun tekstin rinnalla alusta loppuun.
Mutta onnistuuko luova insinööri ratkaisemaan onnellisuuden yhtälön?
Kirjoittaja toteaa, että aivoissamme on kaksisataa miljardia neuronia ja satoja biljoonia neuronien liitoksia, mutta valitettavasti niiden mukana ei tule käyttöohjetta. Meidän täytyy siis ilman manuaalia opetella virittämään aivomme sellaisiksi, että pystymme sietämään niitä. Miten hallita sitä jatkuvaa pulinaa, joka päämme sisässä on?
Muista että sinä olet aivojesi pomo! Aivojen tehtävä on tarjota meille asioita harkittavaksi, mutta sinä päätät, mihin keskityt. Ota ohjat käsiisi ja muista kuka tekee kenelle töitä!
Gawdatin näkemys sinusta on, että et ole mitään fyysistä, sinua ei voi nähdä. Sinä olet se, joka näkee, olet tarkkailija. Tarkkailet maailmaa aistiesi kautta, mutta aistit ovat rajalliset. Käytät sanoja ajattelemiseen, mutta mitkään sanat eivät voi täysin kattaa käsitteitä. Rehellisintä on tiedostaa, kuinka tietämättömiä olemme, ja kuinka harvoin oikeassa. Auttaisiko tämä oivallus minua relaamaan vähän :D
Edelleen: En ole ajatukseni. En ole tunteeni. En ole uskomukseni. En ole saavutukseni. En ole nimeni. Olen jo unohtanut, mikä olen!! Paitsi että olen tarkkailija.
Carpe diem, ankkuroi itsesi nykyhetheen. Mo tarjoaa yhdeksi tekniikaksi seuraavaa:
Kuvaile itsellesi äänettömästi, mitä nyt näet, vain sen mitä nyt näet, älä arvota näkemääsi, älä mieti, mistä esineet ovat tulleet tai mitä seurauksia niihin voisi liittyä. Esim. Näen vaalean sohvan ja keltaisella sohvapöydällä kahvimukin puolillaan kahvia. No, tuokin yksinkertainen harjoitus osoittautui minulle toistaiseksi mission impossibleksi, harhauduin heti ajattelemaan, keneltä olen mukin saanut, onko kahvi jo jäähtynyt, jääkö siitä rinkula pöytään, ottaisinko suklaapalan… Tarvitsen lisää harjoitusta!
Oivaltavan ihastuttava kertomus siitä, miten joskus kun harmittaa, pitäisi vaan antaa turhien analysointien olla ja kääntää keljutus iloksi: ”Kerran, kun Aya oli noin viisivuotias, häntä itketti, ja minä yritin selittää hyvin perusteellisesti, miksi hänen itkunaiheensa olivat turhia. Hän vain katsoi minua todella suloisesti kyyneleet silmissä ja sanoi: ’Isä, älä puhu minulle niistä asioista, mitkä minua itkettävät. Jos haluat tehdä minusta onnellisen, kutita minua.’”
Kirja jatkaa loppua kohti syvempiin vesiin: kuolemaan ja maailman syntyyn. Minä tulkitsen siinä viestin: Lakkaa pelkäämästä kuolemaa, jotta uskallat elää.
Teeskentelemme vimmatusti, että kuolemaa ei ole ja kuitenkin tiedämme, että jonakin päivänä se yllättää. Vaikenemme kuolemisen kuoliaaksi. Minäkin tunnistan itsessäni kuolemanpelon. Olemme kai vieraantuneet kuolemasta, vaikka se on luonnollinen osa elämän kiertokulkua. Miksi siis ruokkia alitajuntaa taistelulla väistämätöntä vastaan? Elämä on toistaiseksi voimassa oleva vuokrasuhde, ja ajatukset ja energia kannattaa keskittää siihen, mihin oikeasti voi vaikuttaa: elämiseen. Arvosta tätä hetkeä kuin se olisi viimeisesi!
Viimeisessä luvussa ennen jälkipuhetta Mo Gawdat vie meidät perimmäisten kysymysten äärelle, maailmankaikkeuden syntyyn. Jos väität, ettet ole koskaan miettinyt näitä asioita, en usko sinua. Minusta tämä oli äärimmäisen mielenkiintoista. Sivuilla 319 - 355 Mo vertailee analyyttisen insinöörin näkökulmasta kahta vastakkaista vaihtoehtoa: onko maailmankaikkeudelle olemassa suunnitelma vai syntyikö maailmankaikkeus ja ihminen alkuräjähdyksestä, evoluutiosta ja luonnonvalinnasta. Välineenä hän käyttää todennäköisyyslaskentaa. En paljasta, kumpaan vaihtoehtoon Mo päätyy, lue itse.
