Menetetty nuoruus
20. vuosi lähestyy täällä maapallolla itellä ja on nyt semmonen fiilis että en tehny yhtikäs mitää jännittävää teininä. Ja nyt se harmittaa. Toisaalta en ois pari vuotta sitten uskaltanu edes tehdä mitää ”teinimäistä”. En ole vieläkään seurustellut tai edes saanut ensimmäistä suukkoa(juomapelejä ei lasketa). En oo pitäny kenenkää kädestä kiinni romanttisella tavalla. En oo ollu läheinen kenenkään kanssa eli halaillut tai jakanut sänkyä. Ja nää jutut on jääny sivusuun koska oon seksuaalivähemmistöä eikä täällä tuppukylässä oo ketää jonka kanssa tämmöstä kokemusta oo voinu saaha. Heteroilla on nyt vaa helpompaa teini-iässä tämmöset asiat. Tunnen oloni erittäin jälkeen jäädyksi kun muut vaa harrastaa seksiä ja pelaavat tinderiä samalla kun minä oon omassa huoneessani ja pelkään että mut hakattais jos ilmaisisin että oisin sateenkaareva. Kavereillenkin kertominen tästä pelottaa. Ne tulee kohtelemaan ja ajattelemaan musta ihan eri tavalla vaikka heillä olisi ollut aavistuksia. Enkä halua että mua kohdeltais eri tavalla vaan sen takia että en oo hetero. Kaikki nämä seksualisuuteen liittyvät asiat ovat tehneet musta epävarman ja välttelemään kaikkea joka olisi suoraan liitettävissä homouteen.
Lisäksi oma epävarmuus on vieny kaiken ilon. Sosiaalinen ahdistus ja tunne siitä etten ole tarpeeksi omana itsenäni on vienyt multa monta kokemusta. Ja osa näistä tunteista varmaa johtuu siitä, että mua on kiusattu. Oon vasta nyt alkanut hyväksyä sen, että mua on oikeasti kiusattu, koska ennen ajattelin että yläaste on kaikille samanlaista, eli paskaa. Mutta ei, ei se kaikille ollu paskaa. Kaikki ei pelänny tulla kouluun. Osalle se oli erittäin mukavaa aikaa mitä he muistavat ilolla. Vasta viime kuukausina oon hyväksyny ja sisäistäny että kiusaaminen ei oo pelkästään fyysistä tai jatkuvaa haukkumista. Musta jauhettiin paskaa ja jätettiin ulkopuolelle välillä ja kerran käytiin käsiksi. Muistan 7. Luokalla kun ei ollut oikee kavereita ja jokainen päivä tuntui raskaalta. 8. Luokalla taas sain muutaman kaverin, mutta silloin mua ehkä kiusattiin eniten. Haukuttiin homoksi ja tiedän sen ei pitäisi olla haukkumasana, mutta kun konteksti otetaan huomioon nii nämä kiusaajat pitivät mua saastaisena ja semmosena joka ei ansaitsit elää. Mutta ajattelin silloin että kyllä tää lukiossa paranee. Ja parantuihan tilanne roimasti mutta ei se siltikään paras ollut. Sain kavereita joihin oon vieläkin yhteydessä. Mutta samalla tunsin itseni yksinäiseksi. Kaikilla näytti olevan se porukka mihin ne kuului ja ite vaan seilailin sieltä porukasta toiseen. En oikein sopinut mihinkään. Lukion aiheuttama stressi ei myöskään parantanut tilannetta ja kakkosella alkoi tuntua että pää ei ehkä kestä. Keväällä tilanne paheni ja päätyi siihen että eristäydyin ja sanoin kaikille sosiaalisille tapahtumille ei. Perustelin sitä sillä että en jaksa, vaikka oikeasti mua ahdisti puhua muiden kanssa vaikka kyseessä olikin kavereita. Lisäksi luokassamme oli semmonen pieni homofoobinen porukka joka sai itseni tuntemaan turvattomaksi. Lukion kolmannella kirjoitukset stressas kauheasti ja korona jylläsi. Silloin ehkä oli ekat semmoset suicidal ideation hetket. Oli toivoton olo. Kolmosen keväällä homma helpottu kirjotusten jälkeen; en enää stressannut ja tuntu että kohta se elämä alkaa. Noh intti tuli eteen ja vei viimeisetkin toivon rippeet tästä ”elämästä”. Tän vuoden puolella ekaa kertaa tiedostin että mulla on ollut ahdistuskohtauksia. Tuntui oikeasti ettei pää kestä. Nyt kun oon kotiutunu niin on vähän parempi olo mutta yhäkään en tunne että oisin eläny. Tuntuu kuin olisin suorittanut koko ajan enkä elänyt. Ajatellut koko ajan vain tulevaa ja miettinyt mitä pitäisi tehdä että pääsisi seuraavalle pisteelle. Multa on mennyt ohi paljon asioita ja nyt tunnen oloni epäonnistuneeksi tai jotenkin lapselliseksi. Kokeneettomaksi. Kyvyttömäksi. Tyhmäksi. Tiedän etten oo yksin näiden kokemuksien kanssa mikä helpottaa oloa, mutta vaikka kaikki on nykyään niin lähellä netin takia tuntuu että oon entistä yksinäisempi ja jälkeen jääneempi. Jos joku tänne asti jaksoi lukea niin, kiitos, oikeasti kiitos.
