Oon miettiny pääni puhki miten saisin tuotua Vivalle positiivisia kokemuksia uroksista. Se huutaa niille koirapuistossa, hätäkiljuu enemmänkin, eikä haluaisi päästää lähelle pyllyä edes haistelemaan vaan nakkaisi mielummin hammasta palautteeksi, kun monesti tämä on puistossa mennyt siihen että Vivalla onkin perässänuohooja-selkäänhyppijä sitten kintereillä koko loppupuistoilun ajan (Kyseessähän nyt on ihan se että en ole osannut hoitaa tilannetta oikein ja koira siis kokee tarpeelliseksi korjata tilanne itse kun mie en sitä kerran osaa tehdä. Koirapuistossa se vain on vaikeeta jos koirat sählää toisella puolen puistoa. Se, että en kävisi Vivan kanssa koirapuistossa taas ei olisi kuin ongelman välttelyä ennemmin kuin sen korjaamista. Ite en jaksa vältellä peiliin kattomista, oma on ongelmani kun en koiran luottamusta ole ansainnut.)
Tänään otettiin yksi askel parempaan suuntaan.
Lähettiin kaheksan aikoihin aamulla käymään vapailemassa lähialueen pururadalla. Mentiin ilman kiinnilaittoa lenkkeilijästä ohi kun se tuli yllättäen vastaan lenkkipolulta ja huikkaisi vaan että antaa koiran tulla tervehtiin jos tulee. Eipäs mennyt, nakit kiinnosti enemmän. Takaisin kääntyessä tuli irtokoira vastaan ja otin Vivan kiinni. No se koira ei tullu luokse mutta katteli kauempaa ja omistaja tuli perässä kauheesti pahotellen, ja mie rohkaistuin sitten kysyyn että onko koira uros vai narttu ja onko se kiltti. Omistaja sanoi Kassun olevan tosi kiltti uros, ja koska se oli vaan vähän Vivaa isompi, kysyin että voisiko koiria näyttää toisilleen ja mahollisesti päästää irti leikkimään. Sopihan se. Vivaa selkeästi nättissi muttei samalla tavalla mitä puistossa yleensä ilmenee.
Viva antoi Kassun haistella ja tulla iholle tutustuun, kerran älähti ja antoi hammasta josta Kassu uskoi saman tien ja ne spurttaili sitten yksissä tuumin. Viva rentoutui tosi hyvin ja painiksikin pisti Kassun kanssa, eikä Kassu yrittänyt selkäänhyppimistä ollenkaan. Muutoin Viva ei huutanut Kassulle ollenkaan. Yli tunti lenkkeiltiin lähialueella ja Jaana näytti miulle uusia reittejä. Se asuu meistä parin kilsan päässä ja juttua riittää, joten vaihdettiin sitten yhteystietoja lenkin lopuksi että käydään toistekin yhdessä vapailemassa. Hirveen hyvä mieli jäi tuosta. Lisää tällasia kokemuksia, kiitos!
-
Jos uroksia kohtaan ilmenevä yleinen epävarmuus saataisiin vähemmälle, jäljelle jäisi isojen koirien pelko selätettäväksi. Viva kun pelkää niitä rauhallisimpiakin tapauksia ja hätäisenä kiljui läheisessä koirapuistossa yhdelle nuorelle groenendael-urokselle vaikka se pisti ihan makuulle maahan ja hirveen alistuvasti yritti lähestyä Vivaa. Se ei auttanut että menin väliin, olin rauhallinen ja sain hankittua Vivalle tilaakin ihan ongelmitta, vaan piti johkun ajan päästä lähteä pois koko puistosta että tää lakkasi jännittämästä korvat niskassa ja häntä koipien välissä kun ei sitä tullu mitään. Kotimatka meni siis hermostunutta koiraa rentouttaessa. Naapurin bullmastiffiuros Vallua Viva ei ainakaan pelkää pihalla kohdatessa eikä toisen naapurin pyreneittenmastiffinarttu pelota ollenkaan kun ohitetaan, mutta toisessa talossa asuvan miehen sakemannille taas tämä rupesi pitämään älämölöä yksi ilta. Puistossa Viva on tiedetysti pelänny kans mm bernejä ja tanskandoggeja.
