#palaute

[ssssuomipop]

En kestä nää on niin hyviä! Ei veljet, ihan liian hyviä, oikeesti.

Kiitos, kiva jos näistä on iloa! :)

[saynotocomicsans]

Ennätys! Kiitos Santulle.

[suvitus]

Opiskelijapalautteesta tuli yliopisto-opetusta tuhoava demoni?

Ihan hyvin otin kierroksia aamupäivän kunniaksi Helsingin sanomissa opiskelijapalautteen haasteista kirjoittaneiden Olli-Pekka Moision ja Sara Heinämaan tekstistä. 

Olipas rakentava lähestyminen opettajien yksin omistamaan oppimisprosessiin, johon opiskelijat osallistuvat ainoastaan objekteina, ja silloinkin pyrkivät sitä pask... eiku huonosti kohdentuvalla palautteella tuhoamaan.

Olisi nyt edes ehdotettu miten tätä jäätävää probleemaa sitten lähdettäisi yhdessä ratkomaan. Vaikka sillä, että palautteesta, sen antamisesta ja vastaanottamisesta voisi yhdessä jutella. On nimittäin jo tapahtunutta, ja edelleen tapahtuu, että opiskelijat ja opettajat keskenään keskustelevat siitä miten palautteen kanssa oikein toimitaan. 

Ja että olisi vaikka muistettu, että onneksi se palaute sinänsä vielä tarkoita mitään maailmanloppua ja yliopisto-opetuksen tappamista, ei Kandipalautteen eikä kurssipalautteen ollessa kyseessä. Siitähän se työ vasta alkaa, kun voisi yhdessä pohtia mitä sillä sitten tehdään. JOS haluaa mahdollisuuden käyttää. Ei kai palaute (opettajalta tai opiskelijalta) sinänsä välineenä ole huono?

Enkä edes aloita siitä, että Kandipalautteen kanssa tuolla kirjoituksella on kyllä mielestäni todella vähän tekemistä.* Oli siitä sitten taas ilmiönä mitä mieltä tahansa. Tuskin kukaan pitää sitä täydellisenä, moni ennemmin päinvastoin, mutta nythän tätä harjoitellaan ja edelleen parannetaan. Mielellään jopa ihan rohkeesti yhdessä kaikkien osapuolten kanssa tällä maailman hetkellä, kun paljon olisi tarpeen siellä koulutuksen sisällöissä ja tekemisen tavoissa vaikkapa digitalisaation myötä tehdä. 

(* Jos tämä näkökulma kiinnostaa enemmälti, kannattaa konsultoida esimerkiksi Helsingin yliopiston hallituksessakin vaikuttavan Jussi Nuortimon blogausta asiasta. Klik klik tästä.)

[blondiyrittaa]

Palautetta, kiitos

Palautteen antaminen ja saaminen on monimutkainen juttu. Haluan palautetta. Mielellään suoraa, kiitos. Hermo menee saman tien, kun huomaan toisen kiertelevän ja kaartelevan. Kestän (mielestäni) oikein hyvin kriittistäkin palautetta, kun se tulee asiasta. Tai oikeammin, asiallisesti.

Olen huomannut olevani palautteen sävystä erittäin tarkka. Teen tällä hetkellä projektissani erittäin luovaa työtä - ja monessa kohtaa osaamiseni äärirajoilla. Usein varmaan ulkopuolellakin. Elän jatkuvassa uskon ja epäuskon tunteiden vuoristoradassa, jossa yhtä hyvin positiivinen kommentti voi syöstä epätoivoon ja kriittinen palaute taistelutahdon nousuun, kuin päinvastoin. Etukäteen ei voi tietää. Ja teen jotain sellaista, josta kaikilla on mielipide.

Tämä ei tarkoita, että palautteen täytyisi aina olla positiivista. Päinvastoin. Kriittinen palaute auttaa kehittymään. Ja saa sanoa ihan suoraan, jos ei tykkää. Mutta ei saa olla ilkeä tai epäkohtelias. Ei ylimielinen, holhoava tai tärkeilevä. Eikä myöskään tarvitse etsimällä etsiä ja osoitella vain epäkohtia. Tiedän kyllä, että niitä on.

Mutta jos se on aito mielipiteesi asiasta, olen kiinnostunut. Kiinnostuneella en kuitenkaan tarkoita sitä, että tiputan kaiken ja toteutan/korjaan asian saman tien. Paras palautteen antaja ymmärtää myös sen, että hänen palautteellaan on arvoa, vaikkei se aiheuttaisi koskaan mitään toimenpiteitä. 

[popcultfi]

Popcult Nightsin kävijäkysely sulkeutuu perjantaina 27.6., joten vielä ehdit kertomaan mielipiteesi klubi-illastamme.

Lomake on nyt kiinni, kiitos palautteesta!

[tulevaisuudenyliopisto]

Vuorovaikutus ja innostus oppia ja opettaa keskiössä Yliopisto-opetus suunnannäyttäjänä? -seminaarissa

Professori Helena Ranta puhui innostavasti kansainvälisestä urastaan ja korosti koko työuran aikaisen opiskelun merkitystä. Opintoja pitäisi myös voida yhdistellä monipuolisesti yli tiedekunta- tai oppilaitosrajojen. Yliopistojen rakenteissa ei saisi myöskään esteitä, jotka haittaavat kansainvälisyyden kehittymistä. Lehtori Inkeri Ruokonen alusti ajatuksiaan opettajan identiteetistä, joka hänen mukaansa muodostuu ja kehittyy jatkuvasti vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa. Opiskelija Antti Seppänen valotti omien kokemuksiensa kautta, mitä on hyvä opetus ja oppiminen on. Viestin voi tiivistää siihen, että akateeminen oppiminen ei ole pelkästään kouluttamista, vaan se tapahtuu vuorovaikutuksessa opiskelijakollegoiden ja opettajien kanssa., 

Iltapäivällä työryhmissä pureskeltiin opetuksen ja oppimisen teemoja eteenpäin pienemmissä ryhmissä. Ensimmäinen ryhmä pohti hyvää opetusta ja oppimista, toinen opetustehtävää yliopistossa ja kolmas yliopiston kehittämistä koulutuksen näkökulmasta. Seuraavassa on esitelty työryhmien keskeisimpiä ajatuksia sekä jokaisen teeman osalta tiivistyksenomaisesti avainsanoja.

Hyvä opetus ja oppiminen

Työryhmässä pohdittiin mitä hyvä on opetus ja oppiminen yliopistossa, ja mikä edistää hyvää opetusta. Opetusta tarkasteltiin mm. laadun näkökulmasta: laadukkaan opetuksen nähtiin tuottavan sivistystä, vastuullisuutta ja vuorovaikutusta. Laadukas opetus tähtää ymmärtämiseen ja tiedon soveltamiseen ulkoa opettelun sijaan. Keinona on haasteiden antaminen ratkaistavaksi ja yhteistyöhön kannustaminen, jolloin opitaan myös työelämässä tarvittavia taitoja.

Hyvään opiskeluun kuuluu puolestaan vuorovaikutus opiskelukavereiden ja henkilökunnan kanssa ja tarttuminen opetuksessa annettuihin haasteisiin. Hyvässä opiskelussa vastuu oppimisesta on opiskelijalla. Jotta opiskelija voi kantaa vastuu, tarvitaan tueksi valmennusta opiskeluun. Ratkaisuksi ehdotettiin akateemisia taitoja ja opiskelutekniikoita kehittäviä opiskelutaitokursseja esimerkiksi ensimmäisen vuoden keväälle, jolloin opiskelijalla on jo käsitys, millaisia taitoja opiskelussa tarvitaan.

Opetukselle myönteinen ilmapiiri ja palaute edistävät hyvää opetusta. Hyvin keskeisenä pidettiin pedagogista johtamista, jolla voidaan vaikuttaa siihen, että opetusta pidetään tärkeänä ja että opettajilla on aikaa opetukseen ja sen kehittämiseen. Opetushenkilökunnan työtä auttavat myös pedagogiset mallit, joiden avulla he voivat suunnitella opetuksensa niin, että se esimerkiksi kehittää työelämässä tarvittavia taitoja.

Teeman alla pohditut kysymykset:

Opiskelijalähtöisyys ja työelämätaidot? Mikä edistää hyvää opetusta? Mikä on laatu yliopisto-opetuksessa? Miten voidaan tukea opiskelijan oppimista ja itsenäistä opiskelua?

Opetustehtävä yliopistossa

Opiskelijajoukko heterogeenistyy jatkuvasti muun muassa kansainvälistymisen myötä, mikä tuo haasteita opettajan tehtävään. Kansainvälisyys opetuksessa ei ole pelkästään kurssin opetuskielen vaihtaminen englanniksi vaan tarvitaan muutakin, jotta kursseille luotaisiin aitoa vuorovaikutteisuutta. Työryhmässä pohdittiin mm. vieraskielisyyden vaikutusta oppimiseen ja opettajien syventymistä eri maiden kulttuureihin kurssimuotoisesti tai opetusvaihdon kautta. Myös yliopistopedagogisiin opintoihin voidaan sisällyttää kv-pedagogiikkaa sekä edellyttää kansainvälistymistä esimerkiksi vaihdon muodossa. Lisäksi kansainvälisyys olisi hyvä saada osaksi opetussuunnitelmia. Kansainvälisyys tulee nähdä opetuksen laatua parantavana ulottuvuutena.

Toinen työryhmässä pohdittu aihe oli se, miten yliopisto-opettajat saadaan tekemään yhteistyötä esimerkiksi kurssin järjestämiseksi. Yhteistyössä tekemisen pitäisi lähteä opettajan oman innostumisen kautta. Yliopistot voivat tukea tätä luomalla kannustimia tai ainakin purkaa mahdollisia esteitä yhteistyön muodostamiseksi. Ajatus siitä, että yhdessä tekeminen on helpompaa, tulisi saada kaikkien mieliin. Helppous tulee siitä, kun kukin tekee osion kurssille siitä, missä hänellä on paras tietämys ja osaaminen. Yliopistoissa voitaisiin myös toteuttaa enemmän sisäistä liikkuvuutta. Esimerkkinä mainittakoon opettajien ja opiskelijoiden osallistuminen tutkimusryhmien toimintaan omalla panoksellaan. Lisäksi opettajien liikkuvuuteen korkeakoulujen välillä tulee kannustaa.

Kolmanneksi työryhmä keskusteli tutkimuksen näkökulmasta mm. sitä, miten opiskelijat saadaan paremmin osaksi tutkimusta ja sen kehittämistä. Ratkaisuna nähtiin se, että opiskelijat otettaisiin osaksi tutkimusprojekteja jo opintojensa aikana. Tuoko opettaja uusimman tiedon kurssille vai tehdäänkö tutkimusta vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa? Tutkimuksen tulevaisuus myös kiinnosti työryhmää ja miten siitä voidaan yhteistyössä saada yhteiskunnalle veturi. Avoimeksi jäi myös kysymys siitä, miten koulutamme viisi vuotta eteenpäin olevaan maailmaan, kun ajantasainen tutkimustieto on julkaistaessa jo vanhaa? Keskitymmekö tulevaisuusnäkökulman löytämiseksi tutkimustaidon opetukseen ja uuden tiedon arviointiin eli tieteellisen tiedon luku- ja kirjoitustaitojen parantamiseen?

Yliopistokoulutus ja työelämän yhteistyö myös puhututtivat ryhmässä. Yliopistojen tehtävä on tuottaa asiantuntemusta. Vastuu koulutuksen täydentämisestä on myös työelämällä, eikä kaikkea voida sisällyttää yliopiston tehtävään. Jos ajatellaan elinikäistä oppimista, jatkokoulutuksen tulisi jatkua läpi koko työelämän – myös tätä voisivat yliopistot ja työelämä suunnitella yhdessä. Yliopistojen keskeinen tehtävä on antaa valmiudet kehittää itseään koko elämän.

Teeman alla pohditut kysymykset:

Miten KV-opetustaitoja kehitetään? Miten kansainvälisyys saadaan osaksi opetuksen kehittämisessä? Miten saadaan yliopisto-opettajat saadaan tekemään yhteistyötä keskenään? Miten tutkimusta hyödynnetään? Miten saadaan opiskelijat paremmin osaksi tutkimusta ja sen kehittämistä? Miten saadaan tutkimuksesta uusi veturi? Yliopisto-opetuksen ja työelämän yhteistyö.

Yliopistojen kehittäminen koulutuksen näkökulmasta

Teeman alla pohdittiin oikeastaan koko opiskelijan opintokaareen ja opetuksen järjestämiseen liittyviä asioita, hyvin arkisiakin, joihin etsittiin järjestelmätason ratkaisuja.

Vaikka kysymykset erosivatkin toisistaan, oli yhteneviä ja risteäviä näkemyksiä paljon. Toistuvasti esille nousi vuorovaikutuksen, yhteistyön ja yhteisen suunnan tarve sekä hyvien käytäntöjen levittäminen opettajakollegojen ja opiskelijoiden välillä. Ohjaus puhutti erityisesti siitä näkökulmasta, että usein kolmantena opiskeluvuonna opiskelujen luonne muuttuu ohjatummasta enemmän omaehtoiseksi, jolloin opiskelijat tarvitsevat itseohjautuvuuteen myös tukea.

Joustavien opiskelumahdollisuuksien suhteen toivottiin enemmän pitkäjänteistä suunnittelua ja malttia arvioida tehtyjen toimenpiteiden vaikutukset ennen uusien ratkaisujen tekemistä. Kaiken kaikkiaan palautetta pitäisi käyttää paljon enemmän hyödyksi arvioitaessa sitä mitä ja miten asioita pitäisi edistää. Vilahtipa yliopistokoulutuspoliittinen uusi lyhenneystävämme MOOC keskustelussa myös muodossa “akateeminen aikuisviihde”. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan lisäuutisia tämän tiimoilta.

Liikkuvuuteen liittyen ryhmä päätyi ehdottamaan pilotointia, jossa kokeiltaisiin tuottaa tutkintosisältöä useammasta yliopistosta. Tällaiselle toiminnalle toivottiin myös esimerkiksi rahoituksellisia kannusteita. Lisäksi toivottiin, että oma pesä hoidettaisiin ensin kuntoon, eli että oma tiedekunta pyrkisi luomaan mahdollisuuksia suorittaa joustavammin toisen oppiaineen opintoja sivuaineina. Vanhana tuttuna keskusteluun nousi myös aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen ontuvat käytännöt, joiden toivottiin pikkuhiljaa alkavan kehittyä.

Opetuksen kehittäminen lukee ryhmän näkemyksen mukaan lähes poikkeuksetta yliopistojen strategioissa, mutta siihen se sitten jääkin. Todettiin, että paikallinen omistajuus johtamiselle jää usein niin heikoksi, että mitään ei tapahdu. Jyväskylästä kerrottiin kuulumisia pedagogisten johtajien mallista, jota nyökytellen taidettiin viedä seminaarin jälkeen kuulumisina muutamaankin yliopistoon. Tärkeimpänä pidettiin, että johtamiselle ja siitä keskustelulle on oikeasti aikaa, jolloin sitoutuminenkin on todennäköisempää.

Koulutuksen laatumittareita pohtinut ryhmä joutui toteamaan samaa kuin moni muukin aiemmin, eli koulutustehtävässä onnistumisen mittaamisen vaikeuden. Keskustelussa kuitenkin virisi ajatuksia siitä, että koska ulkoisia koulutuksen arviointeja on kuitenkin pystytty tekemään sekä Suomessa että muualla maailmassa, pitäisi näistä arvioinneista lähteä katsomaan kriteereitä hyödynnettäväksi myös ulkoisten arviointien välillä.

Teeman alla pohditut kysymykset:

Miten opiskelijoiden kiinnittymistä opintoihinsa voidaan tukea opetuksen johtamisen keinoin? Miten voidaan toteuttaa joustavampia opintopolkuja, mutta saavuttaa myös lyhyemmät opintoajat? Miksei joustavia opintomahdollisuuksia jo ole, entäs e-oppimista? Miten lisätä liikkuvuutta korkeakoulujen välillä? Miten saada opetuksen kehittäminen yliopistojen strategioihin ja tosielämään? Koulutuksen laatumittarit, so what?

Työryhmien pohdinnat ja tulokset antavat eväitä niin opetukseen ja vaikuttamiseen yliopistoissa kuin myös SYL:n ja YLL:n yhteistyöhön jatkossa. Erityisen hienoa oli huomata, kuinka päivään osallistuneet ihmiset saivat konkreettisia ajatuksia ruohonjuuritasolle vietäväksi.

[seijatelaranta]

Palautteen antamisen sietämätön vaikeus

Moni esimies, miksi ei opettajakin  on kokenut kauhun ja epäonnistumisen hetkiä, kun on antanut korjaavaa/negatiivista palautetta työntekijälle tai opiskelijalle. Ihan asiallisesti perustellen ja rakentavasti. Mutta jotain meni pieleen. Edessäsi on pettynyt ja alahuuli väpättäen kalpeneva ihminen, joka on jostain syystä tullut yllätetyksi. Hän sanoo ymmärtävänsä ja olevansa samaa mieltä, mutta tuntuu vaan niin pahalta.

Älä käännä selkää

Talouselämä -lehdessä (4/2012) on artikkeli kielteisen palautteen antamisesta, jossa on haastateltu monia asiantuntijoita. Puhutaan hampurilais-menetelmästä, jossa ensin tulee kiitos ja kehu, sitten pihvi ja  lopuksi vielä myönteistä löllöä. Monihan tunnistaa tämän ja jos palautekeskustelu alkaa mairittelevilla kehuilla, osaa jo aavistaa ettei tästä hyvä seuraa. Jollain lailla kielteisen palautteen antaminen on erityisesti sosiaali- ja terveysalalla vaikeaa. Ihan hiljan vielä työntekijä oli hyvä silloin, kun noudatti työaikaa, mutta nyt tulisi olla vision suuntaiset tavoitteet, joiden toteutumista seurataan ja arvioidaan. Olennaista on, mitä saa aikaan ja miten laadukkaasti. Olemme tottuneet mantraan;olemme kaikki ihan yhtä hyviä. Jos sitten ei ollakaan, on iso pudotus olla erilainen, huonompi kuin joku muu.Kielteinen palaute otetaan henkilökohtaisesti, asian maailmasta siirrytään tunnetasolle. Jos ihminen pelästyy saamaansa palautetta, hän reagoi kuin eläin. Hän taistelee, pakenee tai leikkii kuollutta. Artikkelissa Taru Uhrman toteaa, "ihmiset pelkäävät kasvojen menetystä. Pyrimme sitkeästi säilyttämään kasvomme sekä palautteen antajina että saajina."

Uskalla katsoa suoraan silmiin

Miten esimies voi selvitä tästä haastavasta tehtävästä, joka kuuluu hänen toimenkuvaansa? Ensimmäinen neuvo on, että ei saa antaa palautteen henkilöityä vaan on pyrittävä pysymään asiatasolla.Tämä koskee sekä palautteen antajaa että saajaa. On myös vältettävä palautteen naamioimista niin, ettei kumpikaan enää tiedä kehuttiinko vai moitittiinko. On oltava rehellinen ja uskottava. Pekka Järvinen sanoo kirjassaan Esimiestyön vaikeus ja viisaus, että korjaavan palautteen saaminen on joillekin ihmisille uskomattoman vaikeaa. Siksi esimiehen onkin perehdyttävä ihmisen persoonallisuutta sääteleviin tekijöihin syvällisesti. Ihmiset karkeasti ottaen jakautuvat siten, että toisessa ääripäässä ovat henkilöt, joilla on hyvin kielteinen ja ristiriitainen minäkäsitys ja toisilla taas myönteinen ja ehyt minäkokemus. Hyvälläkään itsetunnolla varustetettu ihmisen ei ole  terästä, vaan pohjimmiltaan ihminen on herkkä, haavoittuvainen ja uhanalainen.

Älä ole liian mairea

Kun annat kielteistä palautetta, valmistaudu ja hanki pitävät perustelut asialle. Oikea ajoitus on tosi tärkeätä, jos on tietty tapahtuma, palautteen kanssa ei pidä viivytellä. Valmistaudu perustelemaan monipuolisesti. Kuuntele ja anna tilaa, älä pelkää taukoja. Esimiehen on myös katsottava itse peiliin. Miten on mahdollista, että ihmiset eivät onnistu työssään johtamassani organisaatiossa. Jos organisaatiostasi puuttuu selkeä, yhteisesti hyväksytty menetelmä arvioinnista ja palautteen antamisesta, yksittäiset "puhuttelut" ovat aina vailla pitävää pohjaa ja herkkiä aiheuttamaan putoamisen tunteen maailmaan. Luo siis systemaattinen palautekulttuuri, joka sisältää myös dokumentoinnin ja seurannan. Ota myös mallia Ruotsista. Siellä ovat luottamusmiehet esimiehen oikeita käsiä ja käytössä myös psykologit ja muut työelämän asiantuntijat. Tärkeätä on myös tuntea itsensä ja analysoida osaamisensa palautteen antajana. Ja luoda itselleen vertaistukiryhmä, jossa voi oppia muilta. Kehittämiskonsultti Taru Uhrman toteaa myös, että sana palaute on jo aikansa elänyt. Kysymys on siitä, että meidän pitäisi yhä enemmän keskustella toistemme kanssa.

Hopealla Kiira Korpi

Katselemalla taitoluistelukisoja voi myös oppia siitä, miten ihminen ottaa vastaan palautetta. Aika yksin on luistelija siinä hetkessä kun tuomariston pisteet putoilevat taululle. Seija Telaranta

[kantapaankautta]

I think this book is groundbreaking, because it is one of the first on-the-record attempts to categorically examine failure and change the attitude surrounding it from being dismissed in embarrassment to being educational with pride. I highly salute the authors for taking this bold risk and recognizing that a fear of failure can only exist in a society that doesn’t try hard enough.

Mohamed El-Fatatry, CEO & Founder of Muxlim / Founder, Chief Disruptor of Dixrupt Inc.