#tarinatuokio

[kuutamosonaatti]

Janoschs Traumstunde: Post für den Tiger

[elohopeanuoli]

Jos teitä ikinä nolottaa oma typeryys, muistakaa, että sentään te ette ole minä!

Nimim. juoksin eilen tuulettamani pyyhkeen perään kun se lipes mun otteesta myrskytuuleen ja räntäsateeseen ilman kenkiä, avaimia, puhelinta tai takkia, päälläni vain villasukat, pyjamahousut ja likainen t-paita, jonka alla ei rintaliivejä.

Tietenkin ovi rysähti takana kiinni koska myrskytuuli(duh) ja olin siinä sitten pyyhe kädessä, märissä villasukissani etupihan nurmikolla ilman avaimia tai puhelinta.

Yksi nolo koputus naapurin oveen, tonnin seteli-ilme kyseiseltä naapurilta ja lainattu puhelin myöhemmin pikkuveli tuli vara-avaimen kanssa avaamaan mulle oven.

En taida enää ikinä katsoa sitä naapuria silmiin.

[huanida-blog]

Nykyajan ilmaiskanavien tv-ohjelmat tiivistettynä äitini mielestä:

-Pelkkiä kaktus ja heinä ohjelmia. -Mutta entäpä Aarteidenmetsästäjät suomi? -No, se on se missä ne ettii jotain saatanan typerää roinaa!

[vulvasaurr]

Näin just postauksen typeristä amerikkailaisten nimistä. Siitä tuli mieleen kun mun tuttava sai esitteli sen lapsen mulle. Meri oli munki mielestä hyvin kaunis ja sopiva nimi tytölle, kunnes pikkuhiljaa tajusin että heidän sukunimensä on Lohi. Ne nimes tyttärensä meriloheks eivätkä kukaan tajunnu sitä kolmeen vuoteen ennen ku mä päätin pilata niiden elämän.

[kattiperkele]

Minä: Miltä kuulostaisi päivä Katin kanssa Ikeassa etsien lakanoita ja kaikkea muuta mitä vain mukaan tarttuu? Nyt vain 0,00 euroa! Tarjous voimassa vain rajoitetun ajan. Varaa heti omasi! Kaveri: Onko huomenna klo: 11.00 alkava aika vapaa? Minä: Sulla kävi uskomaton tuuri! Kyllä on. Kaveri: Varaan sen.

Tyyppi kirjoitti ekaa vastausta viisi minuuttia. Olin varma, että se keksii tekosyitä sille, miksi se ei missään tapauksessa voi lähteä Ikeaan. Itse olisin sanonut saaneeni ripulin, joka kestää viikon. Koska osaan ennustaa ripulin keston, ei lisäkysymyksiä.

[kattiperkele]

Mä jotenkin aina onnistun luulemaan tota sun proffakuvaa joksiki piirustukseksi (terv. Lapsivesilasi)

:D

Siinä on mun 10 minuutissa tehty taide- ja kulttuuri -kurssin työ nimeltä "Sieni on vanginnut pahan jalkapallon, joka tuhosi sienikylän." Sienen nimi on muuten Kaapo. Se on yhä elossa ja kylänsä sankari. Jalkapallo joutuu kärsimään rangaistustaan ja on ihmisten potkittavana kunnes se hajoaa tai se hylätään koulun katolle.

[unohduksia]

Tarina, miksi päätin poistaa tinderin

Se, miksi päätin poistaa tinderin oli siksi, että pohjimmiltaan ettin aivan vääristä syistä vierelleni ihmistä. Vääristä syistä siksi, että vaikka olenkin vilpitön ihminen, saatan välillä olla naiivi.

Minun mielestä naiivius on tietynlaista valehtelua, enkä pidä siitä.

Vain valhe vaatii uskomista.

Joko valehtelen kuvan itsestäni tai toisesta puhtaaksi.

Eikä luottamuksen puute auta yhtään, joko en luota itseeni tai muihin. Yleensä jos ihminen osoittaa kiinnostustaan niin:

heittäydyn tahallani etäiseksi, ikäänkuin "testatakseni" että haluaako hän todella tutustua,

mutta onko mitään typerämpää! Ajaen samalla mukavat ihmiset pois antamatta mahdollisuutta!

Kirsikkana kakun päällä saatan jopa loukkaantua ja parhaassa tapauksessa ajatella,

mikä mussa on vialla.

[pineappleplays]

Uusi koti

"Tule nyt, sinun on tavattava äiti! Nyt vihdoin ja viimein kun olet samassa kaupungissa." Dian hymyili kun käveli ystävänsä kanssa kohti hänelle jo tuttua rakennusta. Hän oli vieraillut Äidin ja Isän luona jo pari kertaa heidän uudessa asunnossaan, jonka nuo olivat rakentaneet mentyään vihille. "Olet aina niin innoissasi kun puhut hänestä. Onko Äiti tosiaan niin ihana?" "Et arvaakaan." Dia hymyili hieman silmänsä sirrissä, kun pääsi lopultakin koputtamaan rantahuvilan ovea, korjaten sitten hieman asunsa puuhkaa paremmin. He olivat juuri saaneet uudet puvut, ja Dia halusi varsinkin näyttää äidille uutta asuaan. Ovi aukesi hetken päästä, mutta Dia joutui kohottamaan leukaansa vieläkin ylemmäs kuin oli ajatellut, koska avaaja oli Ivan. "Oho! Hei isä, tulin kylään!" Dia ilmoitti, vetäen kättään lippaan samalla isolle Gon miehelle. Ivanin jörömäinen perusilme suli hymyyn tuon nähdessä Dian. Tuo oli kuin pikkulintu aamutuimaan, pirteä ja täynnä iloa. "Miten mukava nähdä, Diaspro. Pitkästä aikaa. Kuka on ystäväsi?" "Tässä om Celía, mutta häntä voi kutsua Siljaksi." Ivan katsoi Dian ystävää ja ymmärtäväinen hymy nousi tuon kasvoille, nyökäten tuolle sitten. "Hauska tutusta, Celía. Olen kuullut sinusta paljon." Isä ei tulisi koskaan kutsumaan tuota Siljaksi, eihän hän Diaakaan kutsunut lempinimellä. Hän kunnioitti naisia ja halusi kutsua noita noiden syntymänimillä. "Hauska tutustua. Vai paljon? Toivottavasti hyvää." Nuori nainen vastasi katsellen Isää silmät suurina ja kulmat kohonneina ja narahti hieman. Tuo oli niin pitkä ja iso. "Olet syönyt aamupuurosi, huomaan." Isä naurahti hieman laskien kätensä lanteilleen. "Niin on tullut tehtyä." "Onko Äiti kotona?" Dia kysyi väliin. "Áyran? Näin viimeksi aamulla... Olisikohan hän puutarhassa?" Dia nyökkäsi hymyillen. "Selvä! Kierrämme sinne takakautta. Tule, Silja." Dia viittoi nuoren naisen mukaansa, joka nyökkäsi tuolle ja tuli sitten perässä. "Hän on valtava...!" "Eikö olekin? Hän pystyy kannattelemaan minua yhdellä kädellä!" Dia kikatti hieman innoissaan. Isän kämmenellä oli hauska tanssia.

Puutarha oli täynnä yrttejä ja hyötykasveja, ja niiden tuoksu kantautui talon nurkalle. Ne kasvoivat täällä hyvin, mutta olikos se ihme. Ne olivat hyvässä huomassa. Áyran hyräili itsekseen kun leikkeli yrttejä, joista kuivattaisi teetä. Tuo oli aivan omissa maailmoissaa kyykistellessään kukkapenkin reunalla. Dia nosti sormensa huulilleen katsoen Siljaa, ja hiipi sitten Áyranin taakse hiljaa, peittäen sitten tuon silmät. "Arvaa kuka?" Áyran yllättyi, mutta alkoi hymyillä hellästi ja laski kätensä Dian käsille silittäen niitä. "Pikkulintuseni..." Áyran henkäisi kääntyen ympäri ja vetä sitten Dian halaukseensa, silittäen tuon päälakea hellästi. "Voi pikku kultaseni, miten ihana nähdä. Kuinka olet voinut?" "Ihana nähdä sinuakin, ihan hyvin. Toin viimeinkin vierailulle--" "Dia." Áyran sanoi sitten tiukasti, samalla kun nousi ylös. "No? Mitä nyt?" "Mitä sinulla on päälläsi? Se on ihana, mutta puuhka peittää aivan kokonaan muotosi." Áyran henkäisi jopa huolissaan, alkaen korjailla hieman Dian asua niin, että tuon kaunis rintavarustus saatiin esiin. "Muista pukea arvosi mukaan, olet upea pikku lintuseni." Ainakin Äiti oli huomannut uuden puvun, kuten Dia oli halunnutkin. "Haha, tiedän äiti." Dia hymyili pudistellen hieman päätään Äidin huolestuneelle katseelle. "Muistan kyllä. Niin, toin ystävän..." "Hm? A-! Aivan, haha..." Áyran hymyili ystävällisesti Celíalle, tullen sitten tuon luokse ja otti tuota kädestä hellästi molemmilla käsillään, kumartuen alemmas. Pitkä, Celía ajatteli, katsoen naista silmiin lopulta. "Miten ihana tavata lintuseni ystäviä, miten voit? Olet Áyran. Voi miten kaunis sinä olet..." Gon nainen henkäisi, sipaisten hellästi Celían päälakea ja poskea. Tuo sai nuoren naisen punastumaan ja hämmentymään. Kaunis? Eihän nainen, Äiti, tietänyt edes hänen nimeään. "Olen Celía. Hauska tutustua! Kauniista nyt tiedä, mutta kiitos, rouva--" "Ehei, vaikka rouva olenkin, niin kutsu minua Áyraniksi tai Äidiksi. "Ah, selvä, r- Áyran." "Ei se mitään. Vai sinä olet Celía. On kunnia tavata sinut vihdoinkin. Dia on puhunut sinusta paljon." Nainen hymyili katsoen Diaa. "Missä muuten tutustuitte?" "Etkö muista kun kerroin? Tapasin Siljan Bamboo Villagessa, kun olimme nuorempia. Hän näytti hieman eksyneeltä joten kysyin silloin voinko auttaa." "Ystävällinen pikkulintuni." Áyran nyökkäsi, katsoen Siljaa. "Silja, siis... Mistä muuten tulet, pikkuiseni?" Celía katseli molempia hetken aikaa, kääntäen katseensa sitten pois hiljaisena, tuhahtaen. Miten hän pääsisi tästä, olematta tyly? Hänellä oli tapana sanoa asiat hieman töksäyttäen ja suoraan, ja se luettiin usein koppavuutena. Dia koski Áyranin käsivartta hellästi. "Silja ei ole ihan valmis vielä puhumaan siitä ehkä sinulle." Nainen katsoi pikkulintuaan ja nyökkäsi sitten hymyillen. "Ymmärrän, jokainen me tulemme jostain." Celía katsoi Àyrania, joka nousi takaisin ylös, hämmentyneenä ja kulmiaan kohottaen. Eikö tuo tuomitsisi sitä ettei hän halunnut kertoa? Se oli uutta. Dia hymyili Siljalle kädet selkänsä takana tietäväisesti. Siksi hän oli halunnutkin, että tuo tapaisi Äidin. Äiti oli ymmärtäväinen ja kiltti kaikille, riippumatta siitä mistä nuo olivat kotoisin ja millaisia nuo olivat. Tuo näki kaikissa hyvää. Olihan Áyran kasvanut itse vähemmistössä lapsuutensa ja nuoruutensa. "Tuletteko sisälle? Lapsilla alkaa olla ruoka-aika myös." "Lapsilla?" Silja kysyi, katsoen Áyrania jälleen. "Äiti ja Isä antavat lapsien ja muiden suojaa kaipaavien nukkua täällä, jos heillä ei ole paikkaa mihin mennä. Lähinnä täällä on Lyn lapsia." Dia kertoi innoissaan. Olihan Áyran ottanut hänetkin siipiensä suojiin, kun oli päättänyt lopettaa työnsä ilolintuna. Siipiensä tosiaan, Silja ajatteli, katsoen hymyilevää Gon naista. Tuo taisi olla oikeasti enkeli... "Juotteko teetä tai kahvia?" "Teetä, mutta Silja pitää kahvista." "Osaan minä itsekin sen kertoa, Dia." Dia hymyili hieman pahoittelevasti, johon Áyran nyökkäsi tietäväisesti. Hänkin piti, vaikkei sitä usein juonutkaan. Siitä tuli niin kamalan energinen olo, ettei hän osannut keskittyä.

Cecíl ja Dia jäivät auttamaan Áyrania ja Isää loppupäiväksi lasten kanssa, ja puhuivat myös Dian kuulumisia. Celía kuunteli kolmikon puhumista mielellään, samalla kun lapset leikkivät heidän ympärillään. Pitkästä aikaa, hänestä tuntui, että oli jossain, mitä voisi ehkä kutsua joskus kodiksi.