Harhaa ja tosiasioita
Taas väsyttää. Olen antanut aikataulujen lipsua käsistä ihan kokonaan. Menen nukkumaan milloin sattuu, enkä jaksa herätä aamulla pirteänä. Töitä on pitkä jono. Nuoruudessa rakastin puristaa läpi yön, tai ainakin pikkutunneille. Yön pimeinä tunteina keskittyminen oli toista luokkaa ja asioita sai aikaiseksi. Eikä mikään ollut makeampaa, kuin kovalla työllä ansaittu, pitkä aamu-uni. Nytkin houkuttelee ajatus urakoida pari vuorokautta putkeen ja saada to do -lista tyhjennettyä. Koska on oma pomonsa, voisi palkkioksi pitää jonkun ylellisen arkivapaan ja nukkua päikkäreitä auringossa vastapainoksi. Unelmissani minulla olisi kevyt olo, koska hommat olisivat ajantasalla ja saisin aloittaa puhtaalta pöydältä. Onneksi tiedän täydellä varmuudella, että unelmani on vain harhaa. Työ ei lopu tekemällä. Listani on loputon, joten parin yön puristus ei tee siihen merkittävää lovea. Ja mitä niiden jälkeen? Olen entistä väsyneempi, ja silti pitäisi jatkaa porskuttamista. Opiskellessa paine oikeasti helpotti tenttiviikon tai esseen jälkeen, mutta töissä tulee aina uusi päivä. Eikä maratonia voi juosta satasen vauhdilla. Niinpä vastustan tänään tarvetta tehdä töitä. Vakuutan itselleni, että olen tuottavampi aikaisin aamulla, hyvin nukutun yön jälkeen, kuin nyt, silmät ristissä. Hyväksyn, että tässä kohtaa hyödyllisintä, mitä voin tehdä, on mennä nukkumaan.