"Every utopia - let's just stick with the literary ones - faces the same problem: What do you do with the people who don't fit in?" - M. Atwood
Internet, lehdet ja erityisesti blogit ovat täynnä ihmisten täydellisyyskuvauksia. Arkisia ongelmia tuodaan esille, mutta ne romantisoidaan ja silotellaan yleisölle esitettäväksi. Liittyipä tuotettu sisältö perhe-elämään, parisuhteeseen tai työuraan – halutaan kyseisestä elämänpiiristä antaa mahdollisimman ideaalinen kuva. Ongelmat nostetaan esiin vain tavalla, joka nostaa henkilön sosiaalista statusta. Tämä on raskasta niille, jotka eivät jaksa jatkuvasti rakentaa omaa julkisivuaan. Elämä on epätäydellistä. Miksei se saa myös näyttää siltä?
Asun lähiössä puolikkaani kanssa ja opiskelen kirjallisuutta yliopistossa. Pidän kirjoista, elokuvista ja juoksemisesta. Minulla ei ole maalaisjärkeä. En jaksa tehdä kotitöitä. Sählään, vatvon ja panikoin. Blogini idea on yksinkertainen. Kerron arkisista epäonnistumistani sanoin ja kuvin. Käsittelen asioita, jotka ovat tuttuja useimmille meistä. Pyrin madaltamaan ihmisenä olemisen kriteereitä.
En koe epäonnistuvani tavanomaista useammin. En myöskään ole erityisen negatiivinen ihminen. Mielestäni ongelmat ja kriisit pitää kuitenkin elää täysillä, jotta niistä voisi oppia jotakin. Jos jokin asia on perseestä, silloin se todellakin on perseestä. Ei tarvitse jaksaa ja pystyä. Joskus voi romahtaa, mutta eteenpäin on mentävä.