ELOKUVAN JÄLKITÖIDEN VAIHEET PERINTEISEN KAAVAN MUKAAN
... eli miten meilläkin toimittaisiin, jos aikaa olisi yli 2,5 viikkoa. Nyt me yhdistämme, hyppäämme ja lomitamme tätä kaikkea. Mitenköhän käy?
Linjatuottaja / 1. apulaisohjaaja
Iiris Juutilainen
iMDB
Website
Offline-leikkaus
Animaticit
Musiikin sävellys
Elokuvan katselut
Leikkaaja leikkaa elokuvaa offline-tiedostoista, jotka ovat yleensä esimerkiksi 720p mov-muodossa. Mikäli elokuvassa on paljon tehosteita, leikkaaja tarvitsee efektistudiolta animaticit, joiden perusteella voi leikata esim. green screen-kohtauksia. Mikäli säveletty musiikki vaikuttaa leikkaukseen, sen tuotanto alkaa jo tässä vaiheessa.
Leikkauksessa on pääosin mukana ohjaaja, sekä kuvaaja.
Leikkausversio katsotaan prosessin keskivaiheilla läpi tuottajien, ohjaajien, leikkaajan, levittäjän, kanavan sekä muiden olennaisten rahoittajien tai yhteistyökumppanien kanssa läpi. Tämän tulee olla hyvissä ajoin niin, että muutoksia voidaan vielä tehdä.
Kuva lukossa
EDL / XML & preview-tiedosto / QT
Online-leikkaus
OMF
Kun leikkaus on lukittu, toimitetaan preview-tiedosto (esim. QT eli QuickTime) ja EDL / XML* elokuvasta jälkituotantoyhtiöön, äänisuunnittelijalle ja VFX- tai kuvakorjaus-tiimille. Mikäli elokuvassa ei ole paljon tehostekuvia (esim. normaali suomalainen draama), VFX-studio voi tulla mukaan tässä kohtaa ensimmäistä kertaa.
Äänisuunnittelijalle toimitetaan erikseen OMF**.
Jälkituotantoyhtiössä kootaan raakamateriaaleista elokuvan online-leikkaus EDL / XML:n perusteella. Mikäli elokuvassa on paljon tehosteita, tuotantoa jatketaan pidempään ja studio toimittaa jälkituotantoyhtiöön jatkuvasti uusia versioita tehdyistä kuvista. Mikäli elokuvassa tehdään vain vähän tehostekuvia tai kuvakorjailua, nämä nimenomaiset tiedostot siirretään erikseen jälkituotantoyhtiöstä VFX-yhtiöön EDL / XML-tiedoston kanssa.
* editlist eli tiedosto, josta käy ilmi, kuinka pitkään mitäkin ottoa on leikkauksessa käytetty
** open media framework eli editoijan kooste jo tehdystä äänileikkauksesta äänisuunnittelijalle
Äänileikkaus
ADR eli jälkiäänitykset
Foley
Musiikkien toimittaminen
Musiikkien clearaus
Äänisuunnittelija aloittaa varsinaisen äänileikkauksen siinä kohtaa, kun saa elokuvan OMFin käsiinsä.
Tuotantokoordinaattori sopii jälkiäänitykset tarpeen mukaan näyttelijöiden ja äänisuunnittelijan kanssa. Foley***-järjestelyt äänisuunnittelija voi hoitaa myös itse, mikäli käyttää erillistä studiota. ADR-äänityksissä on mukana äänisuunnittelija ja ohjaaja näyttelijän lisäksi.
Mikäli elokuvassa on erikseen säveltäjä, tältä tulisi saada jatkuvasti uusia versioita äänisuunnittelijalle ja ohjaajalle eteenpäin. Mikäli elokuvassa halutaan käyttää jo olemassa olevaa musiikkia, näiden musiikkien oikeudenhaltijalta tulisi selvittä ehdot musiikin käyttöön elokuvassa. Tämä hoituu yhteydenotolla levy-yhtiöön, mutta voi viedä todella pitkän aikaa.
*** foley-ääninä voidaan erikseen jälkituotantovaiheessa äänittää kuvan tapahtumia, kuten askelia, kolahduksia, hengityksiä tai vaatteiden kahinaa
Teaser
Trailer
Synopsis
Logline
Nettisivut
FB-sivut
Juliste
TV-spotit
Elokuvasta riippuen erilaiset markkinointimateriaalit valmistuvat jälkitöiden aikana jonkilaisella aikataululla. Tähän vaikuttaa esimerkiksi jo vuodenaika, minä elokuva on saapumassa teattereihin: halutaanko vaikka jouluksi trailer elokuvateattereihin?
Synopsiksen ja loglinen kirjoittavat usein yhdessä käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottajat ja mahd. markkinointipäällikkö tai –koordinaattori. Näistä kaikista tarvitaan myös englanninkieliset versiot.
Julisteen tekee yleensä sama graafikko, joka suunnittelee elokuvan muutkin grafiikat, kuten planssit ja nettisivuleiskat.
TV-spoteissa, trailerissa ja teaserissa on samat jälkityövaiheet, kuin elokuvassakin: leikkaus, äänileikkaus ja –miksaus, värinmäärittely jne. ja niiden tekoon tulee varata kunnolla aikaa. Usein trailerit ja teaserit halutaan myös tekstittää.
Värinmäärittely
VFX-kuvien toimitus
Lopputekstien toimitus
Värinmäärittely voidaan aloittaa ennen VFX-kuvien toimitusta, mutta elokuvasta riippuen sitä voidaan jatkaa vain tiettyyn pisteeseen ennen finaalien tiedostojen saapumista. Online-leikkausta päivitetään niin pitkään, kunnes kaikki finaalit kuvat ovat saapuneet.
Jälkituotantoyhtiöön lähetetään myös uusia äänileikkausversioita aina sitä mukaa, kun niitä valmistuu.
Tuotantokoordinaattorin vastuulla on kerätä lopputekstit ja logot elokuvasta. Kaikki nimet tulee tarkastaa osastojen HODeilla ja finaaliversio ohjaajalla ja tuottajalla. Kun tekstit ovat valmiiina, tekstitiedosto ja logot toimitetaan graafikolle, joka taittaa ne. Taitettu file toimitetaan jälkituotantoyhtiöön, joka laittaa sen paikoilleen. Mikäli lopputeksteissä on animointia, ne toimitetaan VFX-studiolle.
Värinmäärittelyssä ovat mukana kuvaaja ja ohjaaja ja se tapahtuu lähes poikkeuksetta jälkituotantoyhtiössä.
Kun elokuvan kaikki tehostekuvat on valmiina ja se on värinmääritelty, järjestetään viimeinen katselu, johon osallistuvat ohjaajan lisäksi tuottajat.
Miksaus
(Masterointi)
MCS
Teosto-ilmoitukset
Elokuvan miksaus tapahtuu Suomessa lähes poikkeuksetta Megurussa Katajanokalla. Läsnä on äänisuunnittelijan lisäksi ohjaaja ja usein myös tuottaja joltakin osin. Äänituottaja tekee elokuvasta ainakin kolme miksausta: 7.1, 5.1 ja stereo.
Masterointi tehdään vain, jos elokuvasta on filmikopio.
Äänisuunnittelija toimittaa miksauksen valmistuttua music cue sheetin (MCS), josta käy ilmi elokuvassa käytetyt kappaleet ja niiden kesto. Tämän pohjalta tehdään mm. Teosto-ilmoitukset elokuvasta. Ilmoituksiin löytyy pohja Teoston nettisivuilta, joka toimitetaan postitse Teostolle. Myös trailerista, teaserista ja mahd. TV-spoteista tulee tehdä Teosto-ilmoitukset.
Tekstitykset
Dialogilista
Ideaalitilanteessa elokuva tekstitetään aina vasta miksauksen jälkeen. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tekstitysversio voidaan tehdä valmiiksi tätä ennen ja vain tarkistaa, kun finaali ääni on valmis.
Tekstittäjä tekee tekstityksestä sekä doc/rtf-tiedoston, että tiedoston itse tekstitysformaatissa (esim. .890 ja .STL).
Lisäksi tekstittäjä tekee aikakoodillisen dialogilistan englanninkielisillä teksteillä. Tämä täytyy muistaa kuitenkin tilata häneltä erikseen.
Ensimmäinen kopio
Ensimmäinen pressi
Kun elokuvan miksaus ja värinmäärittely ovat valmiina, siitä tehdään 1. DCP-kopio. Tällä kopiolla voidaan pitää 1. pressi kuukaudenkin ennen varsinaista pressikiertuetta.
DCP-tuotanto
EPK
Pressbook
Pressikiertue
Levittäjä tekstittää elokuvan ruotsiksi teatterikopioita varten. Tämän jälkeen levittäjä koordinoi DCP-tuotannon ja näiden lähetyksen elokuvateatteriketjun varastolle ajoissa.
Elokuvasta tarvitaan pressiä varten EPK (Electronical Press Kit), johon sisältyy ainakin pressbook, video-klippejä ja still-kuvia. Ohjaaja ja tuottajat valitsevat yhdessä levittäjän kanssa still-kuvat ja video-klipit, joita EPKlla käytetään. Press book sisältää yleensä ainakin elokuvan tekijöiden esittelyt, ohjaajan ja tuottajan sanan sekä elokuvan synopsiksen ja tekniset tiedot. Pressbookista tarvitaan myös englanninkielinen versio.
Pressikiertue tapahtuu joitakin viikkoja ennen ensi-iltaa ja sen organisoi levittäjä yhdessä tuotantoyhtiön kanssa. Pressikiertueelle lähtee elokuvan ohjaaja, levittäjän edustaja, tuotantoyhtiön edustaja (esim. markkinointi – tai tuotantokoordinaattori) sekä elokuvan päänäyttelijät. Kiertueella käydään läpi olennaisimpia kaupunkeja, kuten Helsinki, Turku, Tampere, Jyväskylä ja Oulu ja se kestää usein n. 4-5 päivää.
Kun elokuva on valmis, tulee levittäjälle, TV-kanavalle ja yhteistyökumppaneille toimittaa sopimuksessa mainitut delivery materialsit. Näissä voi olla tarkkoja deadlineja, jotka tulee tarkistaa heti jälkitöiden alkaessa.
Yleensä kutsuvierasensi-ilta on päivän tai muutaman ennen varsinaista teatteriensi-iltaa. Tämän järjestävät tuptantoyhtiö ja levittäjä yhdessä. Tilojen varaamisen jälkeen tuotantokoordinaattorin tai muun sovitun henkilön tulee kerätä ensi-iltaan kutsuttavien listaa. Tälle listalle kuuluvat luonnollisesti kaikki elokuvan tekijät, pressin edustajia ja yhteistyökumppanien edustajia. Lisäksi esim. tuottajille ja ohjaajalle annetaan oma kiintiö paikoista henk. koht. vieraille.
Näytös avataan perinteisesti levittäjän puolesta, jonka edustaja esittelee tuottajat, jotka puolestaan esittelevät ohjaajan. Ohjaaja taas esittelee työryhmää ja näyttelijät. Näytöksen jälkeen tekijöille voidaan jakaa ruusuja tai muita muistamisia. Lisäksi erityisiä juhlallisuuksia voidaan elokuvan mukaan järjestellä tuotantoyhtiön ja levittäjän halun mukaan.