Nykyään ihmisille on tarjolla todella paljon erilaista sisältö monessa eri muodossa. Sisältömuodoiksi lasketaan esimerkiksi pelit, videot, arvostelut, e-kirjat ja paljon muuta. Tarjottava sisältö voi olla, viihdyttävää, hyödyllistä, inspiroivaa tai vakuuttavaa. Sisältöä tarjoavat yritykset, mutta myös yksittäiset henkilöt voivat tuottaa sisältö. Tämän blogin tarkoitus on antaa kehitysideoita Ruoto kalastustarvikeliikkeelle erilaisista uusista sisältömuodoista.
Ruoto voisi alkaa tarjota asiakkailleen erilaisia kalastus videoita. Esimerkiksi leikkimieliset kalastuskilpailut Youtuben välityksellä viihdyttäisivät varmasti asiakkaita. Myös kuumimmat trendit sekä tuotteet voitaisiin tuoda videoiden avulla lähemmäksi asiakasta. Uutena ideana Ruoto voisi alkaa kirjoittamaan artikkeleita erilaisista kalastusmuodoista ja julkaista niitä heidän nettisivuilleen.
Ensimmäisenä kehityskohteena Ruodon pitäisi alkaa tekemään opetus videoita eri kalastustekniikoita ajatellen. He voisivat julkaista kattavan video paketin missä käydään perusteellisesti läpi erilaisia kalastusmuotoja sekä tekniikoita. Se tukisi myös heidän myymiään tuotteita. Toiseksi asiakkaille voisi lähettää vuoden aikana 4 numeroa ilmaista tuotelehteä missä olisi myös vinkkejä kalastukseen. Lehti sisältäisi ruodon katalogin, sekä uusimmat vieheuutuudet ja varusteet.
Ruodon oma podcast lähetys olisi varmasti asiakkaille mieluinen ilmainen tuote. Podcast olisi kalastukseen pohjautuva lähetys missä keskusteltaisiin kalastuksesta. Lähetyksiin voisi kutsua kalastus skenen kovimmat ammattilaiset. Podcast lähetyksissä olisi aina vaihtuva aihe. Ruoto voisi myös järjestää vuosittain tapahtuman asiakkailleen mikä loisi yhteisöllisyyden tunnetta. Verkkosivuilla Ruodon pitäisi laittaa kattavat tuoteanalyysit arvosteluinaan, joihin asiakkaat voisivat käydä laittamassa omakohtaiset mielipiteet.
Edellä mainituissa sisällöissä on jo paljon myös vakuuttavia ideoita uusiksi sisällöiksi. Niiden lisäksi Ruoto voisi alkaa julkaisemaan faktapohjaista saalispäiväkirjaa missä huomioidaan erilaiset sää ilmiöt sekä käytetyt vieheet ja tekniikat. Päiväkirja kertoisi tuulen nopeuden ja suunnan, ilmanpaineen, veden- ja ilmanlämpötilan, vedenkorkeuden ja käytetyn vieheen sekä kellonajan. Näin ollen asiakas saisi konkreettista fakta tietoa ja voisi luoda omat arviot tulosten pohjalta.
Omakohtaisen kokemuksen perusteella uudesta sisällöstä ihmisiä eniten kiinnostaa viihdyttävä sisältö. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että siihen ei voisi sisällyttää faktoja tai tuote-esittelyitä myynnin vauhdittamiseksi. Kalastaja seuraavat trendejä ja ovat kiinnostuneita uusista tuotteista ja mikä olisikaan paras tapa mainostaa tuotteitaan kuin viihdyttävät videot? Millaista sisältö sinä pidät parhaana?