käytiin torjumassa jättipalsamia lähipuron varrelta. tunnin heilumisella saatiin putsattua noin 25 neliömetriä metsäaukeaa.
meheviä varsia maasta nyhtäessä tunsin yhtä aikaa toivoa ja toivottomuutta. toivo syntyi siitä kun vaaleanpunaisen valloittajan joukosta alkoi vähitellen paljastua pieniä ystäviä: kortteita, mustikanvarpuja, vadelmaa, saniaisia, ketunleipää. soinen metsänpohja tuoksui hyvältä ja palsamikasa kasvoi silmissä.
toivottomuus tuli siitä kun katsoin seuraavalle aukealle tai polun toiselle puolelle. siellä odotti saman verran pinkkejä kukkia, ja kivenheiton päässä taas lisää.
mun uskonnon pyhässä kirjassa (talmud, isien opetukset 2:16) muuan ajanlaskun alun rabbi sanoo: juuri sinun ei tarvitse saada tätä työtä valmiiksi, mutta älä silti jätä sitä keskenkään. onneksi palsamia voi kitkeä sen verran kuin jaksaa, vaikka tietäisi että kaikkea maailman (tai edes sen puronvarren) palsamia ei saakaan kitkettyä.
