Helppoa Juotavaa

Blogi oluesta ja siihen liittyvistä asioista. (function(i,s,o,g,r,a,m){i['GoogleAnalyticsObject']=r;i[r]=i[r]||function(){ (i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o), m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m) })(window,document,'script','https://www.google-analytics.com/analytics.js','ga'); ga('create', 'UA-96571752-1', 'auto'); ga('send', 'pageview');

[helppoajuotavaa]

Osoite vaihtoon

Tumblr meni hiljattain rikki, joten päätin laittaa vihdoin blogialustan vaihtoon. Muutos on tapahtunut jo kauan sitten, joten jos olet ihmetellyt blogin hiljaiseloa, tässäpä reilusti uutta luettavaa. Tästedes blogi päivittyy osoitteessa

https://helppoajuotavaa.blogspot.com/

[helppoajuotavaa]

Olutdiplomatiaa Belgian kanssa vol. 2

Belgian suurlähetystössä vietettiin jälleen puolivuosittaista olutiltaa. Tällä kertaa teemana oli olut ja suklaa, joten erilaista suklaata oli maisteltavana runsain mitoin. Koska tätä kirjoittaessa illasta on jo kolme viikkoa aikaa, kuvat muistavat tapahtuman sanoja paremmin. Puhukoon ne siis puolestani.

Se ainoa olut josta en onnistunut saamaan pientä annosta (Chapeaun gueuzesta en edes yrittänyt)...

Belgian olutilta 1/2018 top 5:

1. Chapeau Cuvée 4.2 2. Contreras Valeir Extra 3.7 3. Bryggja Tripel 3.7 3. Satan Black 3.5 4. Castalia Clio "Sister of Apollo" 3.4

[helppoajuotavaa]

Sessio #7: Olutcocktail

Tuopin ääressä antoi tällä kertaa sessioiden aiheeksi olutcocktailin. Olisin voinut kirjoittaa vaikka cocktaileista joissa on pelkästään eri oluita. Ehkä cocktaileista jotka maistuvat siltä kuin niissä olisi olutta vaikka ei ole? Ehkä määritelmän, ja korrektiuden, rajoja rikkovasta juomayhdistelmästä joka ei teknisesti ottaen ole cocktail. 

Otin kuitenkin kirjoitukseni aiheeksi olutcocktailien klassikon, Flaming Dr. Pepperin. Tässä “herkussa” laitetaan shottilasiin amarettoa ja ilmeisesti oikeaoppisesti rommia, mutta oppimassani versiossa mahdollisimman vahvaa alkoholia. Tämä siksi koska pinta sytytetään palamaan ja shottilasi pudotetaan palavana oluttuoppiin.

Tämän jälkeen juoma kumotaan tietysti kerralla alas ja viimeistään jälkimaussa maistuu selvästi Dr. Pepper. Vihaan Dr. Pepperiä, mutta ikoninen kohtaus hienossa elokuvassa toi aikanaan tämän drinkin listalleni.

Ei se mikään makuelämys ollut tälläkään kertaa, mutta tieteen ja blogisessioiden nimissä se oli vielä kerran kumottava!

[helppoajuotavaa]

Matkalla pohjoiseen

Matkustan Lappiin jotakuinkin joka pääsiäinen ja Systembolaget osuu lähes aina matkalle, mutta tänä vuonna olutpainotus oli ehkä vielä tavallistakin vahvempi. Siksipä muutama sana tämän vuoden matkasta.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin jo Keski-Suomen puolella, Maistilalla. Tuulikaappimainen myymäläkoppi toimii panimon yhteydessä hyvin, valikoima oli kelvollinen eivätkä hinnatkaan päätä huimanneet. Kaupan päälle sain mukaan vielä Anikón suunnitteleman olutlammasreseptin, joka todettiin lankalauantain aterialla erittäin toimivaksi.

Ajetaan pari sataa kilometriä pohjoiseen ja meno muuttuu kliinisen teolliseksi. Kukapa olisi arvannut. Tornion Panimon myymälä on samassa rakennuksessa pahamaineisen Duudsonien romahduspuiston kanssa. Tarjonta on luonnollisesti yksinkertaista, mutta hinnat ovat erittäin kilpailukykyiset. Kyllä tässäkin mielellään pysähtyi.

Menomatkan pysähdysten kohokohta oli kuitenkin taas Haaparannan Systembolaget. Jos on Alkon valikoima mennyt eteenpäin, Ruotsin serkku kiihdyttää karkuun. Joka vuosi valikoima on edellistä parempi. Nytkin hyllystä löytyi pilkkahintaan Omnipollot ja Stigbergetsit.

Tällä matkalla tuli myös todettua taas kerran, “keli kuin keli, aina maistuu kakeli”. Sopivasti nimetty Lapin Lumi meni oikein kivasti Snow Villagen jääbaarissa, vaikka lämpötila ei ihan optimaalinen ollutkaan.

Lyhyestä virsi... no ainakin virsi. Vajaan viikon matkan aikana uusia Ratebeer-tickejä tuli kelvolliset 25. Niistä parhaat alla.

Lappi 2018 top 5:

1. Stigbergets West Coast IPA 4.1 (Systembolaget) 2. Oppigårds New Sweden IPA 3.9 (Systembolaget) 3. Stigbergets Amazing Haze 3.9 (Systembolaget) 4. Maistila OOS-Berliner 3.9 (Maistila) 5. Maistila Kotva 3.7 (Maistila)

[helppoajuotavaa]

Sessio #6: Bändit ja brändit

Maaliskuun sessioon Loppasuut heitti ehkä vaikeimman aiheen tähän asti, bändit ja brändit. Aiheesta on vaikea keksiä kirjoitettavaa, koska minulla ei ole siitä kovin voimakasta mielipidettä suuntaan tai toiseen. Jos joku haluaa markkinoida keskinkertaista tylsää massalageria bändillä, se ei ole millään tapaa minulta pois. Samoin jos joku haluaa brändätä hyvän oluen jollain urheiluseuran tai bändin logolla, ei se olutta pahenna. Mutta ehkä tästä kuitenkin löytyisi jotain mistä sanoa muutama sana.

Kuva: Ruosniemen panimo / Facebook

Useimmissa tilanteissa brändi ja olut ovat melko täysin erillisiä. Joskus kuitenkin yhteistyö vaikuttaa niin luonnolliselta että sen oli pakko tapahtua. Esimerkkinä tästä tulee mieleen Ruosniemen panimon Pohjoista Viljaa - lager. Huomasin tätä kirjoittaessani etten koskaan edes tullut maistaneeksi kyseistä tuotetta, mutta silti koen tietäväni miltä se maistuu. Niin hyvin pienpanimon maltainen täysmallaslager ja kotimainen suoraviivaista rautalankarockia soittava yhtye sopivat yhteen. Nimeksikin löytyi liki täydellisesti sopiva kappale diskografiasta. Hatunnosto molemmille osapuolille.

Kuva: Wikimedia Commons

Entäs sitten kun olut ja brändi ovat täysin erilliset? Näinhän asia useimmiten on. Moni, myös minä, voi silti saada siitä jotain lisää. Oluen nauttiminen on kuitenkin aina kokonaisvaltainen kokemus ja jos siinä peruslagerissa sattuu olemaan suosikkibändin logo kyljessä, makuun tulee helposti pieni parannus. Kirjoitin jo aiemmin sessioissa siitä miten Liverpool - logo lasissa pelin äärellä parantaa olutta kuin olutta. Samoin joukkueen pitkäaikaisen sponsorin Carlsbergin perustuote Anfieldin käytävillä nautittuna maistui aivan poikkeuksellisen hyvältä, jopa muovipullosta. Objektiivisesti arvioituna olut oli varmasti alhaista keskitasoa, jos sitäkään, mutta minulle tuosta kokemuksesta ei puuttunut mitään.

Jotta saisin jonkun itse ottamanikin kuvan tähän mukaan, otetaan vielä kolmas näkökulma aiheeseen. Joskus olut voi brändäyksellään ajaa jotain poliittista agendaa. Isossa maailmassa esimerkkinä voisi mainita vaikka Brewdogin Putin-oluen, kotimaassa Radbrewn ansiokkaasti sateenkaariväelle tuoppia nostavan Masters of the Diverse - “sarjan”. Molemmissa tapauksissa oluen haluaa ostaa jo tukena panimon osoittamaa arvomaailmaa kohtaan. Vaikuttaako se makuun? Ehkä. Mistäpä kukaan oikeasti tietää mikä siihen omaan arvioon vaikuttaa?

Tätä kirjoittaessani tajusin että aiheestahan löytyisi sanottavaa vaikka kuinka. Lähestymiskulmia olisi vähintään saman verran lisää kuin tässä kävin läpi. Jätän ne kuitenkin jonkun toisen postauksen aiheeksi ja toivon että muut bloggarit tarttuvat niihin paremmin kuin itse olisin pystynyt.

[helppoajuotavaa]

Fat Lizard Beer Shop

Johan näitä ulosmyyntiluvan saaneita panimoita on joka nurkalla. Mutta kun kerran Espoon Liskot laittoivat kaupan pystyyn ja se kauppa sattuu sijaitsemaan työpaikkani naapurissa, pitihän sitä käydä ihmettelemässä. Vaikka elettiin arkipäivää klo 14, paikalle oli saapunut ihan kohtalainen ruuhka.

Hinnathan eivät mitenkään erityisen halpoja olleet, saati valikoima laaja, mutta molemmat ehkä ihan sopivia valitsemaansa “kerran kahdessa viikossa auki” konseptiin. Omaankin kassiin tarttui jokaista myynnissä ollutta tuotetta, vaikka kaikki olivatkin jo entuudestaan tuttuja.

Jään odottamaan mielenkiinnolla miten toiminta naapurissa kehittyy. Toivottavasti ainakin jotain mielenkiintoisempia erikoiseriä tulee välillä myyntiin. Tai ylipäänsä joku painava syy hakea tuotteet mieluummin suoraan panimolta kuin hyvin varustelluilta jälleenmyyjiltä. Jälleenmyyjien katteen lisääminen panimon katteeseen kun ei aivan riitä motivaatioksi.

Täytyy tosin mainita että panimolta ostettu Je Suis Saison oli paitsi erinomaisen tuoretta, myös erinomaisesti merkitty, sillä pullotuspäivä luki pullon kyljessä ja vahvisti tuoreuden. Ehkä tässä ainakin pientä motivaatiota.

[helppoajuotavaa]

Olvi Iisalmi Gin Lonkero ja Summer Ale

Jätin laiskuuttani Olvin uuden lonkeron lanseeraustilaisuuden väliin aiemmin tässä kuussa. Laiskuus palkittiin kun tuota samaa lonkeroa tuli näytteenä ja kaupan päälle vielä uutta Summer Aleakin. Kaksikko muodosti oikein kesäisen pirteän väriparin niin tölkeissä kuin lasiin kaadettunakin.

Aloitetaan lonkerosta. Mukana tulleesta pitkästä fact sheetistä ei selviä mitä yrttejä tähän on käytetty, mutta kyllä sieltä rosmariinin olin löytävinäni. Puolukka maistuu oikein miellyttävästi, samoin Helsinki Distilling Companyn gini. Tämähän on hyvää. Ihan Long Kyrön kanssa samalla viivalla.

Summer Ale sen sijaan tuottaa allekirjoittaneelle pienen pettymyksen. Muhkeaa mutta raikasta runkoa on ehditty kehumaan ihan blogeissa saakka, mutta minulle tässä oli vain sitä raikkautta. Enemmän olisin kaivannut runkoa, makua, jotain. Ehkä tätä alitajuisesti vertasi liikaa mainioon Cream Aleen, vaikka eihän tämän ole tarkoituskaan olla yhtä tukeva. No, ihan hyvä kesäinen janojuoma kuitenkin. En silti ole ihan varma että valitsisin näistä kahdesta oluen lasiini kesäpäivänä.

[helppoajuotavaa]

Alkon maaliskuun uutuudet - tässäkö ne oli?

Pääsin nyt ensimmäistä kertaa Alkon pruuviin konseptiuudistuksen jälkeen. Nythän kerran kuussa myymälöihin tulee “erikoiserä”, joka ainakin maaliskuussa painottui niin härskisti viineihin ettei konseptille juuri arvostusta vielä heru. Oluiden osalta maaliskuun erään kuului neljä tuotetta joita ilmeisesti yhdistää happamuus. Juuri muuta yhteistä näistä ei sitten löytynytkään. Maaliskuun pruuvi oli melko repaleinen kokonaisuus. “Tavallisia” uutuustuotteita oli listattu vain kuusi, ja näistäkin ehkä kaksi tai kolme oikeasti uusia oluita. Puolet puuttui pruuvista. Lisäksi maisteltavana oli maaliskuun erikoiserän nelikko sekä Alkon pääsiäisoluiden lista koko komeudessaan, kokonaista kolme olutta joista yksi uusi. Tästä poikkeuksellisesta rakenteesta johtuen käynkin uutuuslistaa vähän eri tavalla läpi kuin aiemmin. Tuotteet on kategorioiden sisään listattu jonkinlaisessa karkeassa ostosuositusjärjestyksessä.

Uutuusoluet

Õllenaut Must Eksport 0.37 p/€/l / 3.9 / 3.49 € / 0.33 l Chimay Première 0.31 p/€/l / 3.7 / 8.91 € / 0.75 l La Trappe Isid’or 0.30 p/€/l / 3.7 / 4.10 € / 0.33 l Duvel Triple Hop Citra 0.26 p/€/l / 3.6 / 4.49 € / 0.33 l Saimaan Sunshine Lager ?? p/€/l / 4.64 €/l / 2.32 € / 0.5 l Perła Koźlak 0.25 p/€/l / 2.3 / 3.07 € / 0.33 l

Harmillisesti pruuvista tosiaan puuttui sekä Saimaan uutuus (jota ei tosin ole juuri ylistetty) ja mainiot trappistit, joita kumpaakaan en ole hetkeen maistanutkaan. Enkä siis maistanut nytkään. Virolainen porter on yksinkertaisen mainio ja hinnat kaikilla näillä ovat oikein kohtuulliset. Iso pullo Chimayta alle 10 € varsinkin houkuttelee kellarikypsyttäjää. Ainoastaan puolalaisen bockin kohdalla jouduin kysymään miksi tämä on vaivauduttu tuomaan. Yleensä tämä etiketin perusteella tylsältä vaikuttava osasto on kyllä Alkolla toiminut mutta ei nyt. Olin melko yllättynyt että Duvel ja Õllenaut olivat maistamatta. Olivat kai tulleet niin usein jo vastaan.

Maaliskuun erikoiserä

Hopping Brewsters Thora 0.29 p/€/l / 3.9 / 4.51 € / 0.33 l Wild Beer Sleeping Lemons Export 0.27 p/€/l / 4.0 / 4.86 € / 0.33 l Jopen Koyt 0.24 p/€/l / 3.9 / 5.29 € / 0.33 l Oud Beersel Bersalis Sourblend 0.27 p/€/l / 3.4 / 4.23 € / 0.33 l

Nämähän olivat oikein hyviä kaikki! Vähän kalliin puoleisia tosin, kaikki. Thora oli jopa parempi kuin aiemman hanamaiston perusteella muistelin ja Sleeping Lemons oli juuri niin hyvä kuin viime vapun ison pullon perusteella muistelin. Oikein hyvä erikoiserä siis, vaikka vähän pieni ja kallis.

Pääsiäisoluet

Aecht Schlenkerla Fastenbier 0.43 p/€/l / 3.9 / 4.49 € / 0.5 l Vakka-Suomen Prykmestar Suklainen Pääsiäisporter 0.35 p/€/l / 3.5 / 4.99 € / 0.5 l Laitilan Mämmi Cream Stout 0.23 p/€/l / 3.1 / 4.54 € / 0.33 l

Kolme pääsiäisolutta joista kahta saa hyvin varustelluista ruokakaupoista ja se kolmas on koristanut pitkäripaisen hyllyjä jo ainakin neljä pääsiäistä putkeen. Nyt ei taidettu oikein edes yrittää? Schlenkerla on tietysti hyvää ja luonnollisesti pesee mulla lattioita mm. hinta-laatusuhteessa, mutta olisi kai sille voinut jonkun kilpailijankin tuoda valikoimiin. Laitilan mämmiolut ei taaskaan ole edes mämmisin olut samassa pruuvissa.

Siiderit

Saimaan dry-hopped crafty puuttui pruuvista, mutta maistoin Cornish Orchardin Heritage Ciderin ja Malmgårdin Omenasiiderin. Valitettavasti Malmgård jäi jalkoihin tässä melko keskinkertaisten siiderien taistossa. Cornish Orchard oli mukavan puolimakea ja hunajainen, joskin särmätön. Malmgårdissa ei sitten oikein ollut makua ollenkaan vaikka voltit oli nostettu uuteen kaupparajaan. Ehkä janojuomaksi?

Viinit

Erikoiserässä oli tullut kasa rajattuja eriä Bordeaux’n alueen viinejä. Jos listalla on yli 400 € pullohinnan viini jota on tuotu 60 pulloa maahan, sitä lienee pakollista maistaa? Olihan se hyvää. Maistoin myös kahta muuta rajatun erän (360 pulloa) paremman tason punaviiniä, jotka olivat ulkoisten odotusten mukaisesti hyviä, mutta eivät aivan yhtä hyviä.

Kuvia olisi voinut ottaa pari lisää, mutta on päässyt pruuvirutiini unohtumaan! Ensi kerralla paremmin.

[helppoajuotavaa]

Panimovierailu: 8-Bit Brewing

Pori on kuulemma Suomen Portland, mutta Konalasta löytyy myös vahvoja Portland-vaikutteita Jasonin luotsaaman 8-Bit Brewingin muodossa. Kävimme synkkänä maaliskuisena keskiviikkoiltana Olutkulttuuriseuran kanssa vierailulla.

8-Bitin panimo on tekniikaltaan hieman poikkeuksellinen, sillä suurin osa käymisastioista on paineettomia, real alejen tapaan. Oluisiin tulee siis lähtökohtaisesti melko vähän hiilihappoja, mutta kegissä tai pullossa ne kehittyvät lähemmäs “normia”. Jason myös kypsyttää oluitaan pidempään kuin useimmat. Cask-suunnitelmia ei laitteiston sopivuudesta huolimatta vielä ole, vaikka tynnyripesuri kuulemma löytyykin.

Pienpanimot ovat usein melko askeettisia paikkoja, mutta ei 8-Bit. Panimotila on puunattu todella näyttäväksi, peliviittauksia on kaikkialla, valaistuksesta vastaavat siniset valonauhat ja koko panimo on ääniohjattu. Enterprisen tietokoneen ääni kuuluu tulevaisuuden suunnitelmiin.

Pohjois-Amerikkalaisen seurallinen Jason esitteli meille panimon ja tarjosi tietysti juotavaa. Näissä oloissa panimon oluet maistuivat poikkeuksellisen hyviltä. Erityismaininnan ansaitsee myös Jasonin oma suosikki, Oregonissa useassa kohteessa vaikuttavan McMenaminsin (vaikea sanoa mikä se on, katsokaa itse sivuilta) listoilta löytyvään sekoitukseen pohjaava 50-50 sekoitus Razident Eviliä ja alkuperäistä, Jallutonta Pacman Porteria.

Kiitämme Jasonia mancavensa esittelystä ja tulemme juomaan peliaiheisia oluitaan myös jatkossa.

[helppoajuotavaa]

Olutmaistelu: Lisää One Pintin Latvian tuomisia

Tiistaina maisteltiin Olutkulttuuriseuran kanssa Pintin Latvian matkan omatuonteja, mutta olin saanut tuontimatkalle osallistuneelta Hannalta bloggarimaistiaisia jo maanantaina. Ne maisteltiin asiantuntevalla kolmen hengen raadilla tänään kotioloissa. Kaikki oluet olivat tällä kertaa Nurmen kiertolaispanimolta. Raadin kolmas osapuoli kotiväen lisäksi oli yksinkertaisten makujen ja pilssien ystävänä tunnettu tuleva lankomieheni, joten raadin arvio antaa tällä kertaa vähän normaalia paremmin osviittaa myös peruskuluttajan mieltymyksistä.

Aloitimme maistelun saisonilla, joka kantoi nimeä Nurme Purvītis. Olut kuohui melkoisesti ja olikin tuoksultaan aika sekava ja hiivainen. Maku oli ihan juotava, mutta ei herättänyt suuria tunteita.

Raadin arvio: 3 (2½ - 3+)

Seuraavana laseihin kaatui Nurme Pinefruit IPA. Jos aiemmista Nurmeista kaksi kolmasosaa on jättänyt kotiolutmaisen fiiliksen, tässä kotiolutmaisuus lähtee jo ulkonäöstä. Itse olut onkin sitten panimon ensimmäinen kelvollinen vaalea tuotos tähän mennessä. Maku on oikein mukavan hedelmäinen ja mäntyinen - kuten luvattua. Melko tuoreelta tuoksuu. Sama meno jatkuu maussa. Hyvää.

Raadin arvio: 3+ (3+ - 3½)

Kolmantena maistossa oli panimon eniten Ratebeerissä arvosteltu olut, Nurme Triangulum APA. Pullokin näytti ammattimaisemmalta. Tuoksu oli tässäkin miellyttävä, karkkisen trooppista hedelmää, mutta maku oli omasta mielestäni melko sotkuinen. Muille tämä maistui kuitenkin hieman minua paremmin, eikä varsinaisesti huono ollut tämäkään.

Raadin arvio: 3 (3 - 3+)

Maistelun päätti tietenkin imperial stout, Nurme Austra. Ammattimainen ote tässäkin. Tuoksu toi mieleen tiistaina pettymyksen tuottaneen Raisin’ the Barin. Sen verran liuotinmainen alkoholi lasista nousi mallasrungon loistaessa poissaolollaan. Toisin kuin barley winen kanssa, tämä oli kuitenkin maultaan varsin mainio tuotos. Makea, paahteinen, suklainen. Kyllä, erittäin alkoholinen, mutta ei niin liuotinmaisella ja metallisella tavalla. Runkoa oli tässä enemmän ja se pehmensi alkoholin poltettakin lämmittäväksi. Muita ei edes tuoksun karmeus häirinnyt samalla tavalla kuin minua.

Raadin arvio: 3+ (3 - 4-)

Tastingin voittajaksi selvisi niukasti Pinefruit IPA. Täysin epäonnistunut ei näistäkään ollut mikään. Tiistain ja tämän päivän maisteluiden perusteella Latviaa ei missään tapauksessa voi pitää vielä esim. Viron tasoisena olutmaana, mutta yristystä sielläkin selvästi on ja taso tulee varmasti tulevaisuudessa nousemaan. Nurme-panimon osalta tummat vaikuttaisivat toimivan paremmin kuin vaaleat, mutta vähintään kuriositeettina kannattaa rohkeasti kokeilla kaikkia.

[helppoajuotavaa]

Olutmaistelu: One Pintin Latvian omatuonnit

Tai jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin Etelä-Viro ja Latvia, sillä samalle omatuontimatkalle osui myös Tarton eteläpuolella sijaitseva Käbliku. Joka tapauksessa järjestimme tastingin siten että mukana oli yksi olut kultakin omatuontimatkan panimolta, sekä toisen maahantuojan talliin kuuluvalta Maldugunsilta yksi latvialainen olut lisää. Raatiimme kuului tällä kertaa 10 jäsentä, joista 7 antoi äänensä kuulua Untappdin kautta.

Tastingin avasi latvialainen Pumpurs, oluella Pumpurs Nelson Sauvin IPA (Prove Nr. 1). Pumpursille oli käynyt ns. kylmät kun tilattu ja maksettu panimolaitteisto ei koskaan saapunut ja siksi tuontimatkalaisia oli yllättäen kohdannut tyhjähkö halli jossa olutta tehtiin kotipanimotyyliin muovisammioissa. Kyllä tämä kuitenkin keskiverto kotioluen voittaa. Oikein puhdas ja tyylinmukainen IPA. Tuoksu jää hieman vajaaksi, mutta maku on varsin kelvollinen.

Raadin arvio: 3+ (3 - 3½)

Seuraavana rimaa nosti ainakin volttien suhteen Nurme Raisin' the Bar, rommirusina-barleywine. Valitettavasti tästä ei oikein löytynyt rusinaa eikä barley wineä, joten Maldugunsilla oluensa panevan kiertolaisen tuote jäi tällä kertaa maistelun huonoimmaksi. Nurmen osalta on tiedossa lisää arvioita viikonloppuna, joten silloin tälle panimolle tulee tilaisuus kasvojen pesuun.

Raadin arvio: 3 (3- - 3½)

Malduguns ei siis ollut omatuontia, mutta ansaitsi merkittävänä latvialaispanimona ehdottomasti paikan tästä tastingista. Maisteltavana meillä oli Malduguns Pilota Nakts, hyvin tavanomainen ja konstailematon porter. Tasonnosto edellisestä olikin huima. Intensiivinen maku, hyvä tasapaino. Ei valittamista.

Raadin arvio: 4- (4- - 4)

Varsinaisen tastingin päätti olut, joka oli ollut tynnyrinsä kolmas alkoholi Maker’s Mark ja Laphroaig - viskien jälkeen. Käbliku Penumbra - Islay Laphroaig BA oli sinänsä oikein maistuva, mutta tynnyröinti olisi voinut olla hillitympi. Nyt tuoksu ja maku olivat enemmän (hyvää) Laphroaigia kuin Penumbraa. Tämä hypoteesi tuli myös empiirisesti todistettua illan aikana kun maistoimme kypsyttämätöntä versiota, jonka totesimme paremmaksi.

Raadin arvio: 3½ (2 - 4+)

Itse tastingin voittajaksi selvisi siis Maldugunsin yön pilotti. Illan aikana kuitenkin maisteltiin ja (un)täppäiltiin vielä useita saman tuontireissun (ja Maldugunsin) oluita. Listaankin ne tähän alle enemmän tai vähemmän satunnaisessa järjestyksessä. Raadin koko vaihteli kahden ja seitsemän välillä oluesta riippuen.

Käbliku Sambo - raadin arvio 2½ (1- - 3½) Käbliku Red Rye Pepper Pils - raadin arvio: 3 (2½ - 3½) Käbliku Penumbra (2017- ) - raadin arvio: 4 (4 - 4+) Malduguns Cilpa - raadin arvio: 3½ (3½ - 3½) Malduguns Stokholmas Sindroms - raadin arvio: 4- (3½ - 4) Käbliku Supurgillu 4000 - raadin arvio: 3½ (3 - 4-) Malduguns Tumšā Puse - raadin arvio: 4 (4 - 4+) Käbliku Naked Oats - raadin arvio: 3 (3- - 3+) Nurme Krubera - raadin arvio: 3½ (3½ - 3½)

Aivan vielä Latvia ei ole edes Pohjois-Euroopan tasolla nousemassa oluenpanon mahtimaaksi, mutta kehityskelpoisia panimoita selvästi löytyy. Pinttiin maistamaan, hop hop!

Oma Top 5 yllämainituista:

1. Käbliku Penumbra (2017- ) 3.9 2. Malduguns Tumšā Puse 3.9 3. Malduguns Stokholmas Sindroms 3.7 4. Malduguns Pilota Nakts 3.7 5. Käbliku Sambo 3.5

[helppoajuotavaa]

Guest Brew Dinner: Cool Head Brew (feat. Black Door)

Kävin viime kuussa Bryggerissä klassikoiden illallisella, joka osui jokseenkin napakymppiin. Puolisoani en kuitenkaan tuolloin saanut mukaan kun viimeisen päälle viilatusta ateriasta ei ollut lihatonta versiota tarjolla. Hotelli Havenin pitkälle edenneessä Guest Brew Dinner sarjassa sellainen sen sijaan oli ja Cool Headin oluet ovat viime aikoina iskeneet melko kovaa, joten päätimme varata paikat Cool Headin dinnerille.

Cool Headilta paikalle oli päässyt panimoa viime aikoina enemmänkin tapahtumissa edustanut Pietari. Ilmeisesti myös Cleberin oli tarkoitus tulla paikalle, mutta VR ei ollut yhteistyöhaluinen. Havenin puolelta henkilökunta on käsittääkseni näiden osalta pysynyt vakiona. Hovimestari Alexander Winberg on idean isä.

Alkumaljana saimme julkaisemattoman probioottisilla bakteereilla käytetyn hapanoluen. Tämä olikin erinomainen tuttavuus. Hieman valkoviinimäinen ja happamuudeltaan kompleksimpi kuin modernit kettle sourit. Odotan innolla laajempaa julkaisua.

Alkuruokana tarjolla oli sinisimpukkakeittoa sinisimpukkakroketilla, sekä “musta” hapanolut Sea Betrayed Us, josta mustekalan muste oli valunut tankin pohjalle jättäen oluen ihan tavallisen väriseksi. Oikein hyvä gose silti ja hyvä pari mereneläville. Itse simpukakkeitto jäi vähän pliisuksi. Keittoon oli käytetty Cool Headin Blondes are My Weakness - olutta.

Toisena ruokalajina eteemme tuli siikaceviche, jossa oli mukana Cool Headin inkivääri-sourista tehtyä kreemiä. Ruokajuomana toimi Pien - olutkaupalle tehty erinomainen Vanilla Blood. Ruoka oli loistavaa ja juomaparikin ihan hyvä.

Pääruokana tarjolla oli villisikaa kahdella tapaa, kauden kasviksia ja selleripyreetä. Kastikkeeseen oli käytetty samaa olutta kuin toisena ruokajuomana, Cool Headin uutta tynnyrikypsytettyä vaahterasiirappi-barley wineä. Hieman mielenkiintoisena ratkaisuna annokselle tarjottiin myös toinen ruokajuoma, Juicy Lucy IIIPA. Erinomainen olut, mutta huono pari ruoalle. Jätin siis jälkiruoaksi sen. Itse ruoka oli kuitenkin hyvää ja sopi mainiosti barley winen kanssa. Seuralaiseni sai villisian tilalle savulohta, jonka tilanne makuparien suhteen oli jokseenkin sama. Maistoimme loppuvuodesta Cool Headin tastingissa kypsyttämätöntä versiota samasta barley winestä ja silloin se maistui hieman ohuelta mutta kehityskelpoiselta. Kehitys ei kuitenkaan ollut aivan toivottua ja mielestäni lopputulos jäi turhan ohueksi ja karkean metalliseksi. Treenattavaa riittää siis vielä tällä saralla, mutta uskon että se vire Cool Headilta tähänkin tyyliin löytyy.

Jälkiruokana tarjolla oli ilmoitetun aprikoosi - tarte tatinin sijaan tavallisempi omenainen tarte tatin. Mielestäni tämä ei ihan tyylipuhdas tarte tatin ollut, mutta kukin tavallaan. Maku oli kohdallaan joten valittaakaan ei oikein voi. Granaattiomenalisukkeen, joka ei aivan ollut harmoniassa kahden loistavan pääraaka-aineen kanssa, aineksena oli käytetty myös Cool Headin vadelma-gosea. Juomana tälle tarjoiltiin Passion Guava sour, joka komppasi onnistunutta jälkiruokaa ihan hyvin.

Kokonaisuutena ilta ei noussut Bryggerin klassikoiden illallisen asettamalle äärimmäisen korkealle tasolle, mutta hintansa arvoinen tämäkin kyllä oli. Tulevia Guest Brew Dinnereitä (mm. Hiisi, Fat Lizard, Pien) täytyy harkita tarkkaan.

Bonuksena kävimme katsastamassa kotiin palanneen Black Doorin. Olimme hieman pettyneitä siitä ettei pitkän remontin jälkeenkään esteettömyyttä oltu merkittävästi parannettu, vaikka mahdollisuudet siihen olisi helpohkosti ollut. Sisään pääsee kyllä edelleen sivuoven kautta helpohkosti.

Uusi sisustus oli viihtyisä, hanoja oli paljon ja niissä oli hyvä valikoima. Pisteet myös hauskasta vaikeustaso-värikoodistosta. En muista oliko tämä käytössä jo ennen remonttia. Miinuspuolena viikonloppuiltaa värittivät Jekkushotteja tarjoilevat mainostytöt ja DJ soitti (hyvää) musiikkia todella kovalla. Oluen maisteluun tämä ei siksi oikein viikonloppuiltana vaikuta soveltuvan, mutta Roballa on varmaan tahkottava bilekansalta rahaa silloin kun sitä on tarjolla. Täytynee itse tulla seuraavan kerran arki-iltana tai aiemmin päivällä.

[helppoajuotavaa]

Sessio #5: Olutmatkailusta

Viidennen olutblogisession aiheeksi Arde valitsi olutmatkailun. Aihe on sydäntäni lähellä, mutta en oikein keksinyt mihin postauksessani keskittyisin. Päädyin siis rönsyilemään sinne tänne.

Olen jo aika pitkään jokaiselle ulkomaanmatkalle lähtiessäni etsinyt ennen matkalle lähtöä kohteen parhaat olutmestat, käyttäen yleensä lähteenä Ratebeerin places-osiota. Tieto siellä on kuitenkin osittain vanhentunutta, joten myös Untappdin verified venueita ja muuta puskaradioinfoa on tullut käytettyä. Listasin myös tilastoaddiktina kartalle (yllä) paikat joissa olen ehtinyt edes jonkin verran oluen maisteluun keskittyä. Osasta on tullut kirjoiteltua myös tähän blogiin. Kohtalaisen tyytyväinen listaan voi jo olla, mutta täydennettävää riittää.

Innostuin myös ulkoistamaan postausta osin Olutkulttuuriseuralle ensimmäisen session tapaan. Jaoin yllä olevan kartan editoitavaksi seuran jäsenille. Kartta löytyy nyt katselumuodossa täältä. 

Lisää peittoa löytyi ihan kelvollisesti! Etelä-Amerikka ja Afrikka on seuralta vielä valloittamatta, samoin kuin kaukoitä, pääosin.

Hyvää pohjatyötä on kuitenkin jo tehty. Kartasta voi katsoa seuramme jäsenten nimet, joilta voi merkittyihin kaupunkeihin kysellä vinkkejä!

Olen ehdottomasti samaa mieltä tähän sessioon jo kirjoittaneiden mm. Arden ja Tuopillisen kanssa siitä, että oluen juominen paikallisessa baarissa on mitä parhain tapa tutustua maahan ja sen kulttuuriin. Herrojen mainitsemien etujen lisäksi myös keskustelu paikallisten kanssa onnistuu luontevimmin kun kielenkannat on kostutettu.

En voi riittävästi kannustaa lukijoita lähtemään olutmatkalle. Olut ei itselläni ole yhdelläkään matkalla ollut vielä matkan syy, mutta suureen osaan se on silti usein noussut. Parhaiten mieleen ovat jääneet konferenssimatka Bostoniin jossa pääsin ensi kertaa rauhassa tutustumaan rannikkokaupungin laadukkaaseen pienpanimoskeneen sekä pikainen pysähdys Bambergiin jossa päivässäkin ehtii nähdä valtavasti.

Lennot ja vuokra-auton varaus USA:n länsirannikolle löytyvät jo, joten seuraavasta olutmatkasta kuultanee tässä blogissa toukokuussa.

[helppoajuotavaa]

Panema-vierailu

Panovitsin väistäminen otsikossa oli vaikeaa, mutta pystyin siihen! Kävimme viimein Olutkulttuuriseuran kanssa Panem... tsekkaamassa Paneman. Cool Headin ja Ice Beaverin taustajoukoista pääosin koostuvan sijoittajaporukan pystyyn Panema olutbaari tuo Kallioon terveen tuulahduksen craft beer sceneä ja tulevaisuudessa myös maistelutilan, panimon ja pullopuodin. Maanantai-ilta oli sopivan hiljainen seuramme vierailulle ja Cool Headiltakin tuttu Pietari kertoili mukavia nuoren ravintolan vaiheista. Hanoista ja pulloistakin löytyi paljon hyvää ja suurempaa valittamisen aihetta ei keksitty. Tärkeää oli myös että itselleni ja lähes koko muulle seurueelle ostettu jakopullo (tämä) oli parempaa kuin Jeren olut (tämä), olivat ne sitten mitä tahansa.

Menkää ihmiset panemaan. Ja Panemaan.

[helppoajuotavaa]

Olutmaistelu: Alkon käsityöläisoluet 2018

Kolmatta vuotta putkeen olimme saaneet koko arvovaltaisen kuusihenkisen raadin kasaan maistelemaan Alkon jo ehkä hieman konseptiltaan vanhentuneen käsityöläissarjan tuotoksia. Olimme saaneet kaavittua kasaan kaikki ajallaan valikoimaan ehtineet tuotteet, sillä syksyllä oluthuoneissa nähty The Flying Dutchman Nomad Gosh It's Posh Elderflower White Wine Sour sekä Iso-Kallan Cardinal IPA olivat myöhässä. Vakka-Suomen Kölsch oli ilmeisesti vedetty pois, vaikka olikin kuulemma pressipruuvissa ollut ihan hyvää. No, ilmeisesti heillä laadunvalvonta pelaa paremmin kuin joillain muilla. Maisteltavaksi jäi lopulta 19 olutta, jotka jaettiin tälläkin kertaa blokkeihin, nyt neljään. Arvosanat asteikolla 0-10.

Blokki 1: Kaikin puolin kevyet

Vähän ehkä tylsä aloitus tämä Laitilan Kukko Vehnä (5,5 %). Panimo ei ole kovin pieni eikä olutkaan kovin uusi, joskin uuden kaupparajan vahvuinen versio. Ihan perushyvää “suomivehnää” josta ei paljon jää jälkipolville kertomista.

Raadin arvio: 6½ (miehet 6+, naiset 6½)

Sitten mentiin metsään. Bryggeri Helsinki Wald FPA eli “forest pale ale” on maustettu kuusenkerkällä ja havunneulasilla ja molempia siitä pystyi kyllä löytämään. Muuten mukavan tasapainoinen ja maltainen tapaus. Askel parempaan suuntaan.

Raadin arvio: 7+ (miehet 7+, naiset 7½)

Rocking Bear Tuorsniemi Bitter Ale ei varsinaisesti herättänyt odotuksia, sillä en muista panimolta mitään kovin mieleenpainuvaa juoneeni. Tämä painui mieleen korkeintaan negatiivisessa mielessä, sen verran epäonnistuneelta kotioluelta tuotos maistui. Käynyttä hedelmää yli oman tarpeen.

Raadin arvio: 3½ (miehet 3-, naiset 4)

Kimito British Rye Ale sen sijaan herätti odotuksia. Panimo epäonnistui pahasti viime vuotisessa sarjassa, mutta on sen jälkeen tehnyt useita hyviä oluita. Tämän sarjan suuret volyymit eivät kuitenkaan taida heille sopia, sen verran karkea brettainfektio tässäkin on. Kaksi hutia putkeen Kimitolle, kuten myös meille.

Raadin arvio: 2+ (miehet 2+, naiset 2½)

Lammin Sahti on ollut perinteisesti vahva näissä, eikä Lammin Naakka tee poikkeusta sääntöön. Sahtimainen, mutta kuitenkin sahdista selvästi erottuva maltaisiin nojaava makeahko olut. Kuulostaa ja maistuu tutulta, mutta kuitenkin taas hieman erilaiselta. Toimii.

Raadin arvio: 8 (miehet 7½, naiset 8½), paras kevyt olut (raati, miehet, naiset)

Blokki 2: Saisonit

Radbrew Don of Wasteland oli mainiosta kansitaiteestaan huolimatta hieman pettymys kesän festareilla. SOPP ei kuitenkaan läheskään aina anna parasta kuvaa oluesta ja niin kävi myös Be-Manin kanssa. Ei tämä mitään taidetta ollut vieläkään, mutta selvästi festarimaistoa parempi kuitenkin.

Raadin arvio: 6 (miehet 6, naiset 6-)

Ruosniemen Mandarina Lomittaja on laskujeni mukaan viides versio Lomittajasta jota maistan. Kaikki ovat tähän asti olleet pirteän erilaisia eikä tämäkään tee siihen poikkeusta. Humalaa on ehkä liiaksikin tyylilleen, mutta oikein mukava oluthan tämä on.

Raadin arvio: 7+ (miehet 7-, naiset 7½), paras saison (raati, naiset)

Tuusulassa oli laitettu saisoniin vähän enemmän potkua. Ilmeisesti imperial saison kuulosti hölmöltä niin nimeksi valikoitui Maku Farmhouse Ale. Ihan hyvä nimi, erittäin hyvä olut. Maukas, tyylin mukainen, tasapainoinen. Tämä panimo tuntuu tämän tyylin hallitsevan.

Raadin arvio: 6½ (miehet 7½, naiset 5½), paras saison (miehet)

Väliaika: Leipää ja sirkushuveja

Koko illan kestänyt koirapaini jatkui ja väliruokana toimineiden blinien seurana juotiin Shepherd Neame Generation Ale, joka ei käsityöläisoluiden onneksi ollut tässä kisassa mukana. Jäi kotimaisillekin mahdollisuuksia.

Blokki 3: Humala edellä

Saimaan Pilsner Luomu olisi ehkä nimen perusteella kuulunut ensimmäiseen blokkiin, mutta katkeroita oli merkitty sen verran että jätimme sen jäljemmäksi. Katkeroa tosiaan riitti, mutta pilsnerille tyypillistä raikkautta jäimme kaipaamaan. Tunkkaisen puolelle tämä taipui.

Raadin arvio: 5 (miehet 6-, naiset 4+)

Honkavuoren 694 on luonnollisesti tupla-IPA, kun kerran 347 oli IPA. Tämäkin panimo alkaa hiljalleen löytää punaista lankaa, sillä 694 on varsin maistuva tapaus. Mallasta, humalaa, hieman alkoholin lämpöä, ihan hyvä tasapaino. Voisin juoda enemmänkin.

Raadin arvio: 6½ (miehet 6+, naiset 6½)

Hän ei oo oikea tupla-IPA, jos ei liuotinta ole tuoksussaan. Taidettiin tuumia kun Mallaskosken True Double IPA tehtiin. Sen verran viinaisen puolelle tämä kallistuu. Ei paljon muuta kerrottavaa.

Raadin arvio: 3½ (miehet 4+, naiset 3-)

Fiskarsin Drikkekammerat olikin mielenkiintoisempi tapaus. “IPA-vapaan” panimon erittäin railakkaasti humaloitu pale ale norjalaisella perinnehiivalla. Aluksi tämä vaikutti oikein metkalta, joskin melko sekavalta tapaukselta, mutta sitten ilmeisesti se hiivan perimmäinen olemus alkoi nousta esiin. AIV-rehua ja lantaa. Kuriositeetiksi jäi tämä norjalainen villapaita.

Raadin arvio: 4- (miehet 3, naiset 4½)

Suomenlinnan Kealakekua (ei se nimi nyt niin vaikea ole) oli itselleni yksi sarjan odotetuimpia oluita. Kehuja oli kerätty etukäteen, joskin Tuopillinen arveli ja myöhemmin todensi että tämä on nautittava nopeasti. Vahvasti New England - tyyliin kallellaan oleva IPA on miellyttävän hedelmäinen, tuoretta ananasta löysivät useimmat. Makuuni ehkä hieman ohut, mutta silti kovin onnistunut tapaus.

Raadin arvio: 7+ (miehet 7½, naiset 7-), paras humaloitu (raati, miehet, naiset)

Blokki 4: Jälkiruokaa

“Isojen oluiden” osaston aloitti Hiisi Pöllöhillo, jonka kyllä tiesinkin olevan kevyempi kuin miltä kuulostaa. Talkkuna-mustikka stout toimi kuitenkin jotakuinkin niin hyvin kuin ainekset kuultuaan uskalsi toivoa. Mustikka näkyi jo vaahdossa ja talkkuna toi mukavaa viljaisuutta.

Raadin arvio: 7½ (miehet 7-, naiset 8) paras jälkiruoka (naiset)

Teerenpeli on myös niitä panimoita joka ei juuri vahvoja tunteita herätä. Ainakaan positiivisia. Tarjolla oli vanhasta “viskiporter” lisänimeä kantaneesta Hullujussista vahvempi versio, Teerenpeli Hullujussi 7.0 %. Mistään en löytänyt tietoa siitä oliko tämänkin tarkoitus olla viskinen, mutta en viskiä juurikaan mausta löytänyt. Muutenkin oli melko makea ja kevyt porteriksi. Teerenpelin oluista usein puuttuvaa runkoa oli kuitenkin korkeamman alkoholiprosentin tuomisina saatu.

Raadin arvio: 7 (miehet 6+, naiset 7½)

Lappeen rantalainen Tuju on noussut nopeasti kotimaisten pienpanimoiden kärkikastiin. Tyylivirheitä tai epäonnistumisia ei tämä panimo tunnu saavan tuotteisiinsa edes yrittämällä ja makuakin on riittänyt. Tuju Stout Export N:O 2 on päivitetty versio jo ennestään erinomaisesta Export Stoutista. Ja hyväähän se oli. Kannatti päivittää. Tyylipuhdas, paahteinen, kuivahko. Ei maustehässäköitä, tiedoksi kotikokeille.

Raadin arvio: 7 (miehet 7+, naiset 6½)

Malmgård Imperial Oatmeal Stout on jotakuinkin tyypillinen Malmgårdin tuote. Jo päällepäin näkee että hintaa on reiluhkosti, mutta laadussa ei varmasti ole valittamista. Onko se riittävän hyvä oikeuttaakseen hintalappunsa? Se on tapauskohtaista. Tällä kertaa sanoisin että on. Miellyttävän pehmeä, pyöreärunkoinen, ei ollenkaan niin tiukan paahteinen kuin Tuju. Takkatulen äärelle.

Raadin arvio: 8- (miehet 7½, naiset 8-), paras jälkiruoka (raati)

Orava Orwellian Nightmare '18, tuo jo ennestään mainion imperial stoutin muokattu versio, oli minulle tuttu jo viime vuoden lopun Cool Head karkeloista. Tämä käsityöläissarjan tölkkiversio oli ihan samaa tasoa, tosin muulle raadille ei maistunut aivan yhtä hyvin.

Raadin arvio: 7 (miehet 7½, naiset 6½)

Oli hyvä että raadissamme oli väkeä, sillä Beer Hunters Mufloni Hermansson Barley Wine olisi pullokokonsa ja vahvuutensa yhdistelmän takia ollut bloggarille melko työläs selätettävä. Maussahan ei ollut minun suuni arviolla mitään vikaa. Sopivan makea, mutta ei imelä. Jenkkityyliin humaloitu. Oikein hyvä.

Raadin arvio: 7 (miehet 8-, naiset 6+), paras jälkiruoka (miehet)

Myös kiinteänä jälkiruokana toimineet laskiaispullat menivät ihan mukavasti Hermanssonin seurana. Ihan hyvä maku sarjasta taas jäi, tosin se terävin kärki näistä edelleen uupuu. Eikä siinä mitään jos olisikin vain tasalaatuista helposti lähestyttävää, mutta vuosi toisensa jälkeen mukaan eksyy myös enemmän tai vähemmän kunnianhimoisia yrityksiä jotka päättyvät mahalaskuun. No, tällaisena usealle henkilölle jaettuna maisteluna Alkon rapeahkon myyntihinnan maksoi näistä ihan mielellään. Ensi vuonna varmasti maistellaan taas.

Raadin top 5:

1. Lammin Naakka 8/10 2. Malmgård Imperial Oatmeal Stout 8-/10 3. Hiisi Pöllöhillo 7½/10 4. Bryggeri Helsinki Wald FPA 7+/10 5. Suomenlinnan Kealakekua 7+/10 5. Ruosniemen Mandarina Lomittaja 7+/10

Raadin miesten top 5:

1. Beer Hunters Mufloni Hermansson Barley Wine 8-/10 2. Malmgård Imperial Oatmeal Stout 7½/10 3. Lammin Naakka 7½/10 4. Orava Orwellian Nightmare '18 7½/10 5. Maku Farmhouse Ale 7½/10 5. Suomenlinnan Kealakekua 7½/10

Raadin naisten top 5:

1. Lammin Naakka 8½/10 2. Hiisi Pöllöhillo 8/10 3. Malmgård Imperial Oatmeal Stout 8-/10 4. Teerenpeli Hullujussi 7.0 % 7½/10 5. Bryggeri Helsinki Wald FPA 7½/10

Oma top 5:

1. Maku Farmhouse Ale 4.0/5 2. Tuju Stout Export N:O 2 3.9/5 3. Beer Hunters Mufloni Hermansson Barley Wine 3.7/5 4. Malmgård Imperial Oatmeal Stout 3.7/5 5. Hiisi Pöllöhillo 3.7/5

[helppoajuotavaa]

Bryggeri: Klassikoiden illallinen

Kolmisen vuotta sitten vannoin etten kanna enää Brygerille euroakaan. Tuon lupauksen rikkomiseen ei kauaa mennyt, mutta olin silti pitkään skeptinen ravintolan kyvystä suoriutua isojen ryhmien kanssa. Kolme vuotta on kuitenkin pitkä aika ja keittiömestari Ali Suvialan ja ravintolapäällikkö/olutsommelier Olli Majasen tiimeineen suunnittelema “Klassikoiden illallinen” kuulosti sen verran hyvältä, etten voinut jättää sitä väliin. Viisi klassista olutta ja niitä varten räätälöidyt ruokalajit kuulosti yksinkertaisuudessaan erinomaiselta konseptilta. Lisäpalveluna bloggarit ja muut kiinnostuneet saivat jälkitoimituksena keittiön puolella ammattimaisesti otetut kuvat annoksista, sillä Bryggerin väki on hyvin tietoinen valaistuksensa vaikutuksesta kuvanlaatuun. Postauksen loput kuvat ovatkin keittiöhenkilökunnan käsialaa.

Keittiön tervehdys - Hanhenmaksakreemi, hanhenrasvassa paistettua leipää, mustikka-punasipulichutney + sormisuola

Boon Oude Geuze

Kovat piippuun heti alussa. Elegantti lambic on lähes täydellinen alkumalja ja vapaan hanhen maksaan ja chutneyn makeuteen nojaava pieni suupala erinomainen vastapari. Tässä vaiheessa alkoi hieman pelottaa pystyykö loppumenu vastaamaan aloituksen nostamaan rimaan.

Alkuruoka - Kampasimpukkaa ja jättikatkarapuja + lime-mehu + sormisuola, sahramimajoneesi, pikkeliretikka, semikuivattu miniluumutomaatti, merikorallia, tomaatti-sahramiliemi ja sahramifocaccia

Saison Dupont

Komponentteja ainakin oli riittävästi. Ne olivat toinen toistaan parempia. Tomaattiliemi kruunasi erinomaiseen kypsyyteen paistetut merenelävät, jotka olivat täydellisessä harmoniassa klassikkosaisonin kanssa. En löytänyt kritisoitavaa.

Pääruoka - Savustettua Iberico - porsaanfilettä (tuhkapurjoa ja paahdettua/fermentoitua valkosipulia), gruyere-perunagratiinia, herne- ja sipulipyreetä, paistettua miniporkkanaa, olutetikkasiirappia, ruskistettu voi, Iberico-lastuja, tuhkapurjosuolaa

Weltenburger Kloster Asam Bock

Mielikuvani Asam Bockista oli jostain syystä paljon vaaleampi, mutta ihan hyvä että olut oli sellainen kuin oli eikä mielikuvieni mukainen. Makea, synkän paahteinen ja kahvinen loistelias doppelbock omasi juuri sellaista voimaa jota tämän annoksen kanssa keskusteleminen vaati. Annosta voisi kuvailla vaikka umamipommiksi. Tai sitten ihan vain hävyttömän hyväksi. Iberico pääsi tässä oikeuksiinsa kun sitä ei oltu hukutettu kastikkeeseen vaan lihan oman maun annettiin tulla esiin. Tämä lienee paras tässä ravintolassa syömäni pääruoka. Olen vähentänyt viime vuosina merkittävästi lihansyöntiä, mutta tällaisissa raaka-ainettaan arvostavissa annoksissa syön sitä edelleen mielelläni.

Välijuustot - Tète de Moine, Appenzeller Extra, Gorgonzola Piccante

Schneider Weisse Aventinus

“Aventinuksen ja juustojen kanssa ei voi mennä vikaan” totesin ennen annosta. Eikä totisesti voinut. Ei käyty edes lähellä. Rosettaksi leikattu Tète de moine oli loistava, eikä Appenzellerkään ollut huono, mutta keittiömestari Suvialan kysymykseen “mikä toimii parhaiten” vastaukseni oli Gorgonzola. Röyhkeän aggressiivinen mutta silti pehmeä, intensiivinen sinihomejuusto sai tukevan Aventinuksen maistumaan todella raikkaalta. Harmoniaa.

Jälkiruoka - Appelsiiniflan, Triple Secillä maustettu sitrussalaatti ja mandariinisorbetti + aromisuihke, valkosuklaa-saksanpähkinäkeksi (rocky road - tyyliin), valkosuklaacrumble, samettikukka

St. Bernardus Abt 12

Viimeiselle ruokalajille saimme oluen, joka olisi jo itsessään erinomainen jälkiruoka. Tämä oli illan makupareista se jota itse en olisi osannut arvata, mutta voimakas appelsiininen sitrus pelasi saumattomasti yhteen laadukkaan luostariquadrupelin kanssa. Erinomainen annos, loistava makupari.

Illan isännät toivat lopuksi koko keittiö- ja salitiiminsä näytille ja yleisö antoi ansaitut aplodit. Jos kolme vuotta sitten Bryggeri vielä hapuili ja epäonnistui, tänä iltana oli tarjolla vain rautaista ammattitaitoa ja mielettömiä makuelämyksiä. Ja toisin kuin maanantaina Espoossa, hintakaan (79 €) ei tuntunut ollenkaan kalliilta - päin vastoin. Tämä nostaa riman todella korkealle ensi kuun Hotelli Havenin Cool Head - dinnerille. Bryggeri jatkaa olutillallisia 28.3. kun asetelma käännetään päälaelleen ja menu rakennetaan viiden klassikkoannoksen ympärille. En tiedä vielä ehdinkö itse paikalle, mutta sinun kannattaa ehtiä.

[helppoajuotavaa]

Sessio #4: Suomi vastaan muu maailma

Ölmonger heitti neljänteen olutblogisessioon hankalan aiheen. Kotimaisen ja ulkomaisen oluen vastakkainasettelu. Päätin lähteä avaamaan omaa suhtautumistani aiheeseen kronologisesti kolmessa vaiheessa. Sen verran hyvin olutkulttuurin kehitys niin Suomessa kuin muuallakin osuu yksiin oman olutharrastukseni kanssa.

Alku

Kun aloittelin olutharrastusta 2008, pienpanimokenttä Suomessa oli heräilemässä, mutta muualla vyöryvä buumi näkyi jo täällä kaupoissa ja baareissa. Tuohon aikaan olutharrastajalle kotimaiset oluet olivat lähinnä kuriositeetteja ja kaikki mielenkiintoinen löytyi ulkomailta. Ensimmäisen vuoden Ratebeer-listalta löytyy kotimaisista lähinnä isojen panimoiden yksittäisiä erikoisempia yrityksiä ja kaikki ne peruslagerit joita oli ennenkin juonut mutta nyt yritti ensi kertaa maistaa.

Puoliväli

Hiljalleen kuitenkin kotimainen panimotarjonta alkoi vastata alati kasvavaan kysyntään. Panimoja alkoi nousta kuin sieniä sateella. Innostuin kotimaisista pienpanimo-oluista valtavasti. Olihan lähellä pienissä erissä tuotettu aina suoraan parempaa kuin kaukana isosti. Olihan? Todella monelle uudelle pienpanimolle tuli annettua rahaa mentaliteetilla “ei tuossakaan kaupungissa vielä liikaa yrittäjiä ole” riippumatta siitä sattuiko juoma olemaan hyvää vai ei. En nyt mainitse panimoita nimeltä, mutta osa näistä alkuun melko heikkotasoisia tuotteita markkinoille laskeneista toimijoista käytti tilaisuuden hyväkseen ja tekee nyt menestyneesti laadukasta olutta. Osalla yli-innokkaiden harrastajien rahoilla treenaaminen ei tuottanut toivottua tulosta, laatu pysyi heikkona ja ennen pitkää hävisivät myös juojat. Ajoitan tämän ajanjakson nimeltä mainitsemattoman panimon perustamisvuoden perusteella noin vuosiin 2012-2014.

Loppu?

Nyt kysymys kotimaisten ja ulkomaisten oluiden eroista on ehkä mielenkiintoisempi kuin koskaan. Maailma pienenee ja valtioiden rajat ylittäviä kollabo-oluita nähdään yhä enemmän. Nämä voidaan luokitella ulkomaisiksi tai kotimaisiksi sen mukaan kumpi sattuu paremmin silloiseen agendaan sopivan.

Kotimaiset pienpanimomarkkinat ylikuumenivat hetkellisesti ja laatu ei pysynyt vauhdissa mukana. Liian moni sortui kikkailuun ja puhe kotimaisesta pienpanimo-oluesta “viiden (baarissa kymmenen) euron arpana joka harvoin voittaa” alkoi yleistyä. Syystä. Minun nähdäkseni tämä ilmiö on vähenemään päin, mutta ei suinkaan poissa. Yksinkertaista ja laadukasta tekevät panimot ovat kuitenkin nousseet jopa eräänlaiseksi trendiksi, mikä on vain hyvä asia. Silti isot ulkomaiset pesevät minkä tahansa kotimaisen pienpanimon hinta-laatu-suhteessa volyymiensä ansiosta. Minäkin olen vihdoin huomannut että pitkien perinteiden tuoma ammattitaito maistuu tasaisessa laadussa, eikä se suuri kapasiteetti tarkoita että maun tarvitsee olla jotenkin huono tai tylsä. Elegantti ja virheetön ovat sanoja jotka tulevat yhä useammin mieleen Euroopan perinteikkäiden panimoiden tuotoksia maistellessa. Äärimmäisyyksiä etsiessä on toki edelleen käännyttävä pienten puoleen. Kotimaisen ostaminen alkaa kuitenkin tässä vaiheessa olla enemmän arvovalinta. Kyllä minä voin maksaa enemmän oluesta joka on tuotettu lähellä (suhteellinen käsite tässä maassa) minimitoimeentulolla kituuttavan pienyrittäjän toimesta. Kunhan se on hyvää.

Samalla on alkanut eri tavalla arvostaa sitä Suomen perinteisintä olutta, sahtia. Sahtia juodessa ei tarvitse kotimaisen ja ulkomaisen välistä kilpailua miettiä edes sivulauseessa.