#havainto

[hermosoluasuntola]

AI NIINKÖ HELSINGIN SANOMAT, AI NIINKÖ!!!???

[hilema]

Havainto

Sinun rakkautesi pimentää tähtesi – kuu nousee minun elämässäni. Minun käteni ei ole kotonaan sinun kädessäsi. Sinun kätesi on himo – minun käteni on kaipaus.

Södergran, Edith 1929: Levottomia unia: runoja. Suomentanut Uuno Kailas.

[pialep]

#lude #retkihaaste #havainto #inaturalist https://www.instagram.com/p/CQTZJeGtT8h/?utm_medium=tumblr

[paskanmarjapiirakka]

Tuli tossa mieleen, että seuraan esim instassa ja twitterissä ihmisiä, joita en tunne oikeastaan mistään muualta kun näistä somekanavista, ja heillä joillain on tosi vahvasti heihin pienessä päässäni yhdistyviä selfie-ilmeitä, eli joka selfiessä samanlainen mutristus/vieno hymy/mitä kenelläkin, ja rupesin vaan miettimään, että en varmaan edes tunnistaisi niitä ihmisiä jos kadulla kävelisivät vastaan ilman sitä itselleen tyypillistä selfie-ilmettä, naama peruslukemilla.

[random-things-i-care-about]

Tiedätkö sen tunteen, kun näet jonkun suomitumblr bloggauksen, johon tietäisit oikein nasevan kommentin ihan tuosta vaan englanniksi, mutta kun se teksti on suomeksi ja sitten mietit että kuinka hitossa tämän saman sanoisit suomeksi ilman että se kuulostaa hölmöltä?

[uusimaailma]

Muistan, siis olen

Miksi henkinen kasvu tuntuu kokemuksellisesti matkalta sisäänpäin, kohti omaa sisintä? Kyse on siis itsestä, siitä mitä minä olen tai koen olevani. Mitä minä olen? Muistijälki. Olen se mitä muistan olevani.

Muisti edellyttää havaintoa. En pysty muistamaan sitä mitä en edes havaitse. Havaitseminen puolestaan tarkoittaa sitä että pystymme erottamaan ilmiön taustastaan. Mikäli kaikki jatkuvasti muuttuisi emme pystyisi havaitsemaan mitään, sillä ei olisi mitään taustaa mitä vasten ilmiöt näyttäytyisivät erillisinä toisistaan.

Jatkuvan muutoksen vastakohta on toistuvuus. Toistuvuus muodostaa taustan jota vasten ilmiöt voivat näyttäytyä. Muistamme ne tapahtumat jotka eroavat arjen toistuvista rutiineista. Toistuvuus muodostaa siis perustan havainnolle. Se edellyttää tietenkin muistia. Ja kuten olemme nähneet, muisti edellyttää havaintoa. Muodostuu jännä kehä: Muisti edellyttää havaintoa ja havainto muistia.

Kyse ei ole päättelyvirheestä vaan muistin (ja havaintojen) hierarkkisuudesta. Ihmisen on ensin pystyttävä muodostamaan primitiivisempiä muistijälkiä ennenkuin hän voi havaita monimutkaisempia muotoja ja asiayhteyksiä. Näistä monimutkaisemmista havainnoista ja niiden toistuvuudesta muodostuu sitten uutta taustaa, jota vasten yhä kompleksisempia hahmoja on mahdollista havaita.

Lähtökohtani oli: Olen se mitä muistan olevani. Näinollen, ihmisen minuus määrittyy sen mukaan mitä hän pystyy havaitsemaan. Ihmisen olemassaolo tapahtuu aina siinä terällä, jossa uudet havainnot nousevat totutusta taustasta. Tässä terällä pysytellessään nämä uudet havainnot alkavat hahmottua toistuvina muistijälkinä: Minuus laajenee kattamaan yhä monimutkaisempia ja -ulotteisempia ilmiöitä. Ihmisen ymmärrys itsestään syvenee.

Laajenee. Syvenee. Nämä kaksi metaforaa kuvaavat ilmiötä päinvastaisista suunnista. Kokemuksellisesti kyse on siitä että ihminen löytää sisältään uuden kerroksen. Niinhän todellakin prosessissa tapahtuu. Aiempi kokemuksen taso alkaa oman toistuvuutensa kautta tulla ymmärrettäväksi ja olemassaolon keskipiste gravitoituu kohti uutta mysteeriä. Ja sitten toisaalta, kyse on samanaikaisesti laajenemisesta, sillä uusi olemassaolon tapa perustuu edellisen olemassaolon tavan sisällyttämiselle; uusi havainto perustuu vanhojen havaintojen toistuvuudelle.

Tässä on eräs keskeisistä näkökulmista henkiseen kasvuun.

Rationaalisen mielen kehittyminen on yksi esimerkki tästä prosessista. Tietyssä kehitysvaiheessa ihmiselle syntyy kyky hallita ilmiöitä abstraktioiden kautta. Mutta nämä abstraktiot eivät ole tyhjän päällä. Ne perustuvat keholliselle kokemuksellemme. Kielellisen kykymme kehittymisen edellytys on se, että meillä on ymmärrys kehollisen, sensorimotorisen olemassaolomme rakenteista. Nämä rakenteet, havaintojen ja niiden toistuvuuden kautta muodostunut muistijälki, muodostaa sen taustan, josta uuden abstraktiotason on mahdollisuus nousta. Näin syntynyt uusi olemassaolon tapa sisältää edellisen. Järki perustuu keholle. Se sisältää kehon.

Samasta ilmiöstä on kyse kun siirrymme järjestä eteenpäin. Siinä missä aiemmin olimme samastuneet järkeemme, siis kieleen, egoon ja itsetietoisuuteemme, alkavat ne näyttäytyä ilmiöinä. Kyse on, jälleen kerran siitä, että alamme havaita toistuvuutta, siis muistaa. Se, mikä vielä hetki sitten näyttäytyi uniikkina olemassaolonamme, muuttuukin sivusta seurattavaksi itseään toistavaksi teatteriksi. Olemassaolomme veitsenterä on siirtynyt uudelle, syvemmälle tasolle, joka sisällyttää itseensä edellisen. Olemme kasvaneet ulos itsestämme, siis pureutuneet syvemmälle itseemme. Tältä se kokemuksellisesti tuntuu. Sillä: Olen se mitä muistan olevani. Muistini on jälleen kerran laajentunut. Muistan enemmän itsestäni.

[uusimaailma]

...

Se, mitä me koemme toiminnaksi, onkin korkeammalta (siis syvemmältä) tasolta katsottuna havaitsemista. Ja se mitä me nyt koemme havaitsemiseksi on primitiivisemmän kokemuksen tasolta ollut toimintaa. Toisinsanoen, me kuvittelemme olevamme keskellä toimintaa, mutta henkisen kasvun myötä meillä on mahdollisuus vetäytyä "havaitsevaan positioon", jossa kaikki draama näyttätyy ikäänkuin ulkopuolelta, siitä huolimatta että se tapahtuu edelleen “minussa”. Kasvu on siis aina toiminnan muuttumista havainnoksi. Toiminta ja havainto ovat saman ilmiön kaksi puolta, sisä- ja ulkopuoli. Toimiminen on siis sitä, miltä havaitseminen "tuntuu" havainnon sisältä, myrskyn silmästä. Kyse on vähän samasta kun katselemme elokuvaa eläytyen sankariin. Mutta välillä saatamme tempautua ulos tarinasta ja sankari näyttäytyy tällöin vain roolihahmona. Ensin olemme tunteneet sankarin tavoitteet sisällämme, sitten ne näyttäytyvätkin vain roolihahmoon käsikirjoitettuina koukkuina.

[shallaam-blog]

Minä ideoijana

Salla Mäkipelto

Elotv12

5.11.2012

Kirjailija ja käsikirjoittaja Johanna Sinisalo luennoi meille siitä, kuinka "ideoita ei keksitä, ne löydetään" (2012). Ideoinnin peruslähtökohtana on aistien tuomien ärsykkeiden havainnointi ja rekisteröiminen. Jaana Saarnio puhuu Kuvataiteilijan esteettisestä havainnosta (2003, 102) käsittelevässä tekstissään siitä, kuinka "esteettinen havainto on monen prosessin juuri, josta kehittyy moninainen ajatusten puu".

Itsensä ja alitajuntansa ”löytäminen” on mielestäni tärkeä työväline ideoinnin kannalta. Alitajunta, missä usein villeimmät ideamme pesivät, ei ole itsestäänselvyys. Voimme helposti olla välittämättä, mitä alitajuntamme meille yrittää sanoa tai emme osaa tulkita viestejä. Ideoiden löytäminen sekä kehitteleminen on juuri alitajunnan kuuntelemista. Meistä jokaisella on omat tapamme ideointiin, olemmehan erilaisia.

Havaintoja voivat olla: arkipäiväiset kohtaamiset, tilanteet, kuvat, äänet; kaikki mitä voimme aisteillamme ylipäätään kokea. "Havainto on yhtä yksilöllinen kuin yksilö itse", kirjoittaa Saarnio (2003, 102). Myös Sinisalo painotti luennolla (2012) sitä, kuinka meidän tulee luottaa vaistoomme, sillä olemme yhtä ainutlaatuisia kuin ideamme.

Kuva 1: Tyhjä bussi

Kuva 1 on esimerkki havainnosta, joita keräsimme ideointikurssia varten. Matkustin töistä myöhään illalla kotiin ja huomasin olevani bussissa ainut matkustaja. Tilanne kiinnitti huomioni ja se tuntui kiehtovalta. Niinpä takapenkillä istuessani nappasin tilanteesta myös kuvan. Näistä tekemistämme havainnoista kehittelimme ideoita, tutkimuksia ja tarinoita.

Ideoida voi joko yksin tai ryhmässä. Täysin yksin työtänsä ei kuitenkaan kannata tehdä, sillä työskentelyn aikana saattaa helposti sokeutua omalle tuotokselleen. Siksi ideoinnin pohjalta syntyneet teokset kannattaa näyttää ulkopuoliselle ja katsoa kuinka ne kestävät kritiikkiä.

Ryhmässä ideointi on helpompaa siltä kannalta, että useampi ihminen on arvioimassa syntyvää teosta ja tuomassa siihen omaa näkemystä. Ryhmässä ideointiin on olemassa paljon erilaisia menetelmiä. Ideointikurssilla käytimme esimerkiksi brainstormingia eli aivomyrskyä, missä ryhmä heittelee ja kirjaa ylös kaikkia mieleen tulevia ideoita aikaisemmin valittuun aiheeseen liittyen. Toinen tapa on post-it laput. Jokainen ryhmän jäsen kirjoittaa mieleen tulevia asioita esimerkiksi elokuvateatteriin liittyen. Samankaltaiset laput yhdistetään ja niistä muodostetaan päälauseita, jotka seuraavaksi käännetään päinvastaisiksi. Näistä päinvastaisista aiheeseen liittyvistä lauseista ideoidaan aivan uusi konsepti elokuvateatterille.

Kuva 2: Mind map

Kuva 2 on havainnosta syntyneitä ajatuksia mindmapin muodossa. Ajatuskartta on tehokas keino itsenäiseen ideointiin. Siinä kirjoitetaan ylös kaikki havainnosta mieleen tulleet asiat ja jatkoa voi lähteä kehittelemään jostakin tietystä havainnon osa-alueesta.

Kurssin aikana tutuksi tuli myös improvisaatio. Se on mielestäni hyvä keino aloittaa luova prosessi. Improvisointiin lähtiessä kaikki kritiikki on jätettävä pois ja keskityttävä vain sen tekemiseen, mitä mieleen juolahtaa. Ideointikurssilla huomasin, että improvisaatio auttaa vapautumaan ja löytämään ryhmän yhteishengen.

Ryhmän koko ja muiden jäsenten sosiaalisuus vaikuttavat paljon siihen kuinka toimin ideointitilanteessa. Isommassa ryhmässä jään helposti taka-alalle, pienemmässä saatan päätyä vetäjäksi. Tunnen helposti painetta ideoinnissa, jos huomaan että muut vaativat minulta enemmän kuin tilanteessa pystyn antamaan. Olen luova, mutta joissakin tilanteissa toivoisin kehittyväni rohkeammaksi.

Kari Uusikylä kertoo analyysissaan Hyvä työ - Paha työ, (2010, 6) Amabilen (1997) laatimista kuudesta asiata, jotka edistävät luovuutta:

Ensimmäinen luovuutta edistävistä asioista on tehtävien haasteellisuus. Luovuuden parhain edistämistapa on antaa ihmisille heidän kykyihinsä nähden sopivia haasteita. Tehtävät eivät saa olla liian helppoja, mutta eivät liian haastaviakaan. Se, että työtehtävät ovat samassa suhteessa työntekijän kykyihin nähden, edellyttää johtajalta alaistensa erinomaista tuntemusta, mikä usein taas on vaivalloista.

"Vapaus on luovuuden olennainen edellytys", kirjoittaa Kari Uusikylä (Hyvä työ - paha työ, 2010, 5). Mielestäni luovuudessa voi olla vapautta kahdella eri tavalla. Ensimmäinen liittyy luovaan henkilöön itseensä. Jos hän pystyy olemaan vapaa itsensä kanssa, luovuus pääsee uusille vesille. Hänen ei tarvitse miettiä turhia, esimerkiksi mitä muut hänestä ajattelevat, vaan hän voi keskittyä vain työhönsä. Luova työ vaatii uskallusta ja rohkeutta ajatella itse. Toinen luovuutta edistävä vapaus on ympäristö. Ihmisiä ei pidä kahlita liian tiukoin määräyksin, jos tahdotaan, että he olisivat mahdollisimman luovia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei rajoja saisi olla ollenkaan projektiin liittyen. Tietyt rajaukset edesauttavat ja näyttävät oikeaan suuntaan. Uusikylä on analysoinut Harvardin yliopiston psygologian professorin Howard Gardnerin tutkimuksia hyvästä työstä. Uusikylä mainitsee siitä, kuinka nykyaikana pahin luovuutta estävä tekijä on jatkuvaan tuloksentekoon liittyvä paine (2010, 5).

Nyky-yhteiskunta ja organisaatiot vaativat meiltä usein ennen kaikkea hyvää tulosta sekä tuottoa. Työhön vaadittavat resurssit voivat olla liian pienet. Aika, raha sekä niiden puute ovat syitä, jotka liian usein rajoittavat luovuutta. Resurssit ovatkin kolmas luovuutta edistävä asia.

Neljäntenä kohtana mainitaan ryhmien piirteet. Sanotaan, että luovuus viihtyy paremmin hetero- kuin homogeenisissä ryhmissä. Tarvitaan erilaista osaamista ja tuntemusta asioista, mutta myös sitoutumista työhön ja ryhmään sekä muiden ryhmäläisten arvostamista.

Viides edistävä tekijä on valvova rohkaisu. Aika ajoin pelkkä sisäinen motivaatio ei riitä, vaan tarvitsemme rohkaisua ja tukea myös johdolta. Johdolla on tärkeä tehtävä olla tappamatta luovuutta liian tiukalla tai vähättelevällä kritiikillä.

Kuudes ja viimeinen luovuutta edistävä tapa on organisaation tuki. Luovuuden palkitseminen on tärkeää, mutta siitä ei saa tulla tavoittelemisen arvoista pääasiaa. Organisaation luovuuden kannalta on tuhoisaa, jos sen sisällä olevat ryhmät alkavat klikkiytymään tai kilpailemaan keskenään.

Ideointi on elokuva- ja tv-työn ammattialalla kaiken pohja. Koko tuleva projekti tukeutuu käsikirjoitukseen, joka on seurausta ideasta, lähtökohdasta tai visiosta. Ongelmanratkaisua ja ideointia ei toki tarvita ainoastaan alussa vaan koko projektin ajan. Uuden ja jonkin ennen näkemättömän luominen on se perusajatus, joka tällä alalla vie eteenpäin. Ideointia tarvitaan uusien innovaatioiden tuottamiseen: kyseessä voi olla niin elokuva, tv-sarja, levitystapa, julkaisuformaatti kuin joku pienempi osa isosta kokonaisuudesta.

Tällä hetkellä erityisesti televisio kamppailee ohjelmien levitystavan kanssa. Internet syö yhä enemmän katsojia ja ohjelmat päätyvät nettiin, mistä ihmiset katselevat niitä silloin kun heillä siihen on aikaa. On tärkeää ideoida ja miettiä tulevaa: kuinka käyttää nettiä hyödyksi ja mitkä ovat tulevaisuuden tavat katsoa tv:tä ja elokuvia.

Opin ideointikurssin aikana sen, että minussa on vielä paljon kehittymisen varaa. Ehkä suurin oivallus itselleni tapahtui lukiessani Seltzerin ja Bentleyn (1999) julkaisua The Creative Age, jossa käsiteltiin muunmuassa alitajuntaa ja sen kuuntelemista. Siinä kerrottiin selkeästi, mitä alitajunta on, kuinka se toimii ideoinnissa ja millaisia työkaluja sen kuunteluun tarvitaan.

Setzerin ja Bentleyn (1999, 64) mukaan alitajunnan piirteitä ovat sen impulsiivisuus, emotionaalisuus, leikkisyys ja irrationaalisuus. Alitajunta ei pysty tai suostu puhumaan sanoin, se kommunikoi tunteiden, vaistojen, unelmien ja mielikuvituksen kautta. Se ei suunnittele tulevaa vaan elää hetkessä. Se tuntee asiat voimakkaammin kuin tietoinen mieli. Se on jatkuvasti utelias ja se rakastaa sanojen kanssa leikittelyä. Se on järjen vastainen ja tuottaa usein ideoita, joissa ei tunnu olevan järkeä.

Itselleni alitajunta puhuu tunteena, se on ikäänkuin pientä kihelmöintiä vatsassa, innostusta ja ahaa-elämyksiä. En ole aikaisemmin tiedostanut, kuinka suuressa roolissa alitajuntamme onkaan ideoinnin kannalta.

Setzer ja Bentley (1999, 65) listasivat vinkkejä, kuinka saada mahdollisimman paljon irti tästä epätavallisen luovasta kumppanuudesta:

Jos päätyy olemaan kiinnittämättä huomiota alitajunnan viesteihin, se lopettaa ehdotusten tekemisen. Mitä enemmän kiinnittää huomiota siihen mitä alitajunnalla on sanottavana, sitä enemmän se ehdottaa ja työskentelee kanssamme.

Ihmisen muisti on huono: kaikkia ideoita ei voi mitenkään muistaa minuutin, tunnin, päivän tai viikon päästä, vuodesta puhumattakaan. Siksi on hyvä kirjata ylös mieleen tulleita ideoita. Se edesauttaa eteenpäin pääsemisessä. Kirjaamattomat ideat kasaantuvat, vievät tilaa ja henkistä energiaa. Se johtuu siitä, että mieli huomaa tärkeän idean eikä halua unohtaa sitä.

Aivan liian usein huomaan ajatusteni harhailevan jossain aivan muualla kuin asiassa jota pitäisi työstää. Alitajunnan ruokahalua on siis huomioitava. Jos meillä ei ole esimerkiksi ruokaa, turvaa tai terveitä ihmissuhteita, lähdemme helposti miettimään niitä asioita, josta me elämässä muutenkin murehdimme. Luovuutta ja alitajuntaa helpottaa se, että olemme hoitaneet henkilökohtaisia asioitamme. Tällöin alitajunnan ei tarvitse miettiä ylimääräistä, vaan se voi keskittyä työhönsä.

Mielemme tarvitsee unta: unen aikana aivomme prosessoivat ja uudelleenjärjestävät asioita. Alitajunta on erityisesti mukana siinä kohtaa, kun näemme unia. Olen huomannut itse sen, kuinka alitajuntani ei välttämättä jaksa työskennellä väsyneenä. Siksi riittävä uni auttaa myös alitajuntaamme pysymään hereillä, kun tarvitsemme sen apua.

Alitajuntaa on vaikea pakottaa mihinkään. Kun esimerkiksi yritämme muistaa jotakin asiaa, se ei vain suostu tulemaan mieleemme, mutta kun luovutamme ja jatkamme muihin asioihin alitajuntamme jatkaa työtä ja hetken kuluttua se onkin löytänyt oikean vastauksen muistimme syövereistä. Alitajunnalle tulee antaa aikaa ja vapautta ideoiden työstämiseen.

Jokaisella meistä on omat tapamme kuunnella alitajuntaa. Tekniikoita on paljon. Löydämme ne kuuntelemalla omia vaistojamme ja kokeilemalla erilaisia tapoja, sillä tärkeintä on löytää henkilökohtainen suhde oman alitajuntansa kanssa.

Tulevaisuudessa aion kehittää toimintaani ja ideointikykyäni: lukeminen auttaa ja tukee mielikuvitusta, opiskelu kehittää ajattelua. Itselle täytyy sallia myös virheet. Niistä oppii pitkällä tähtäimelle parhaiten.

Tällä hetkellä koen olevani todella hidas tekemään kaikkea ajattelua ja ajatusta vaativaa työtä. Tätäkin esseetä kirjoitin tuskastuneena monta päivää. Ajatukset harhailivat ja keskittyminen herpaantui jatkuvasti. Suurin haasteeni on juuri keskittymiskyvyn parantaminen. Toivoisin, että oppisin tyhjentämään mieleni kaikesta muusta ylimääräisestä, vaikka joidenkin harjoitusten avulla, joita ideointikurssilla kokeilimme. Kirjoittaminen oli yksi niistä.

Erityisesti silloin, kun on tarkoitus tuottaa paljon materiaalia, oli se sitten tekstiä, puhetta tai jotain muuta, minut valtaa tuska ja epätoivo. Saatan ensimmäiseksi ajatella onnistuvani tehtävässä, mutta ryhtyessäni työhön alan epäillä taitojani ja luovuuttani. Se tietenkin syö ja hidastaa työskentelyä.

Omaa luovuutta ja ideointia voi edistää tuntemalla itsensä paremmin, olemalla avoin ja heittäytymällä tilanteeseen ja sen vietäväksi. Tärkeää on myös tuntea muut ryhmän jäsenet sekä työkalut ja tavat ideointiin.

Minulla on halu ja usko siihen, että voin kehittyä näissä asioissa. Totuus on, että tämä ala vaatii nopeaa päätöksentekoa sekä hyvää keskittymiskykyä. Ja ideointia.

Lähdeluettelo:

Saario, Jaana (2005): Kuvataiteilijan esteettisestä havainnosta. Synnyt/Origins 1. http://arted.uiah.fi/synnyt/1_2005/saario.pdf

Seltzer, K. & Bentley, T. (1999). The Creative Age. Knowledge and skills for the new economy. Demos. [WWW-dokumentti.] http://www.demos.co.uk/publications/creativeage

Sinisalo, Johanna. (2012) Luento: Ideasafari, Tampereen ammattikorkeakoulu 26.9.2012

Uusikylä, Kari. 2010. Hyvä työ - paha työ. Howard Gardner ja hyvän työn aakkoset. EVA-analyysi nro 12: http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2010/06/Hyv%C3%A4-ty%C3%B6-paha-ty%C3%B6.pdf.