Mielenkiintoinen havainto minkä olen tehnyt viimeaikoina on se, että samaistun paljon enemmän tuntemiini pojiksi syntymässä määriteltyihin muunsukupuolisiin ja transfemmeihin (haluan tässä kohtaa tehdä pesäeron tranfemmejen ja transnaisten välille: en samaistu transnaisiin, koska naiseus on mulle sisäisenä tunteena vieras), kuin transmaskuliineihin tai transmiehiin jotka tunnen.
Vaikka mulle on lätkäisty syntymässä papereihin F, en koe että mua olisi sosialisoitu tytöksi. Leikin pentuna poikien kanssa ns. poikien leikkejä. Pojat ymmärsi mua, niiden kanssa sai olla kulmikas ja vähän vittumainen ilman että se pilasi välejä. Tyttöys ei koskaan varsinaisesti resonoinut mulla, eikä multa ole sen performointia odotettu ennen varhaisaikuisuutta. En osannut oikein olla tyttöjen kaveri ennen teini-ikää, enkä silloinkaan ymmärtänyt heidän maailman sääntöjä. Nyt ymmärrän, mutten osaa enkä halua pelata niiden sääntöjen mukaan. Se on tehnyt mun ystävyyksistä naisten kanssa parempia ja terveempiä.
Transmaskuliinisuus konseptina tuntuu mulle vieraalta, koska en koe transitioituneeni maskuliinisuuteen, vaikka transmies olenkin. Maskuliinisuus ei ole ollut mulle koskaan mieheyden mittari, pikemminkin päinvastoin: kaikki ihailemani miehet ovat olleet hyvin androgyynejä ja rikkoneet normeja. Se rohkeus on ollut minulle osoitus miehisyydestä. Transfemmeys terminä tuntuu jollain tapaa läheiseltä; kaikki naiseuden suorittaminen on aina tuntunut roolin vetämiseltä, nyt vaan osaan nauttia siitä kun en ole enää sosiaalisesti tai paperilla nainen. Se on leikkiä. Maskuliinisuuden suorittaminen ei tunnu yhtään sen luontevammalta. Se että olen mies, on mulle sisäinen tunne, tieto siitä mitä olen - ei asia joka määrittää mun ilmaisua, kehoa saati käyttäytymistä. Olen aina ollut sellainen kuin olen, ei se muutu sillä että mun papereissa lukee nyt F:n sijaan M. Eikä mun ei-binäärisyyskään, fluidius, androgyynisyys tai miksi sitä haluaakaan kutsua, siitä muuksi muutu.
En tiedä selittääkö mikään tästä kovin aukottomasti sitä, miksi tunnen niin vaivatonta yhteyttä elämäni amab (blaah mikä termi, mutten keksi tähän väliin parempaa) muusuihin. Ehkä tää on sellainen juttu, jonka vain ymmärtäjät ymmärtää. Olen siitä silti kiitollinen, kuin myös siitä, että näitä tyyppejä on ilmaantunut mun elämään useampi melko lyhyen ajan sisään. Rakastan heitä (teitä). Hyvää pridea just teille!
