Study blog

[viprii]

Kuuntelemisen jalo taito

Jokainen meistä on varmasti joskus ollut tilanteessa, jossa toinen on keskeyttänyt puhumisesi ja alkanut puhua väliin omia kokemuksiaan aiheesta. Itse olen huomannut olevani usein tilanteessa, että tahtomattani, keskeytän toisen puheen, koska mieleeni tulee joku asia, joka on pakottavasti sanottava juuri sillä hetkellä. Vaikkakin kohteliaasti pahoittelen, että olen puhujan keskeyttänyt, mutta siinä vaiheessa hänen puheensa on jo taklattu ja keskeytyksen jälkeen voi olla iso kynnys taas jatkaa asiaansa, ehkä ajatuskin on katkennut. Älkää siis keskeyttäkö, kun toinen puhuu! Tämä on yksi sellainen asia johon itse aion keskittyä aktiivisesti ja haluan kehittyä paremmaksi ja läsnäolevammaksi kuuntelijaksi.

Kuuntelussa olennaista on osata kuunnella niin, että puhuja tuntee itsensä kuulluksi ja ymmärretyksi. Esimerkiksi työelämässä esimies voi alaistaan aktiivisesti kuuntelemalla saada selville arvokkaita näkemyksiä, jotka voivat auttaa tunnistamaan erilaisia tilanteita ja asioita sekä saavuttamaan paras lopputulos.

Niin kuin kaikessa, kehittyäkseen, pitää ensin tunnistaa omat kehityskohteensa; sama päätee kuunteluun. Voit lähteä siitä, että tunnistat mille kuuntelun tasolle kuulut:

Kuuntelemattomuus: ajatukset vaeltavat muualla, on hiljaa, mutta ei oikeastaan kuuntele puhuvaa osapuolta

Itsekäs kuunteleminen: kuuntelee toisen puhetta, mutta odottaa, milloin pääsisi itse puhumaan ja kertomaan oman näkemyksensä asiaan

Samaa mieltä/eri mieltä kuunteleminen: kuuntelee, mutta vain arvioidakseen, mikä toisen puheessa on oikein tai väärin, ottaa vastaan asiat joissa on samaa mieltä ja sivuuttaa ne joista on eri mieltä

Soveltava kuunteleminen: kuuntelee, mutta soveltaa sitä, minkä jo tietää; on kiinni omassa näkökannassaan

Osallistuva kuunteleminen: kuuntelee tarkkaavaisesti, pyrkii ymmärtämään mitä toinen osapuoli tarkoittaa suhteessa aiempaan tietoon

Ymmärtävä kuunteleminen: kuuntelee yrittämättä ymmärtää niin paljon, että ymmärtämisen yritys estäisi kuulemasta. Antautuu kuulemalleen asialle ja ymmärtää toisen maailmankatsomuksen eikä annan oman näkökantansa estää kuuntelua.

Jos koet, että kuuntelu on välillä vaikeaa etkä meinaa saada puhujan asiasta kiinni, kannattaa koittaa tehdä kuunteluharjoituksia. Yksi tällainen harjoitus on ”papukaijapalaute”, jossa ensin kuuntelet toisen asian, jonka jälkeen kerrot asian hänelle sellaisena kun sinä olet sen asian kuullut ja ymmärtänyt.

Kuuntelemisiin!

Virpi

Lähteet:

Bergström H., 24.1.2020. Lehtori. Esimies itsensä johtajana ja coachina. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Luentodiat. Helsinki.

Björs M. 22.12.2011. Kuuletko vai kuunteletko? Tivi.fi. Luettavissa: https://www.tivi.fi/uutiset/kuuletko-vai-kuunteletko/6fd0ad6a-91d6-3ee9-b6a8-1446dcabe6f6. Luettu: 17.3.2020.

Caproni, P. 2012. Management skills for everyday life : the practical coach. Pearson Education Inc. New Jersey.

[viprii]

Itsevarmalla asenteella motivoituneeksi

Itsetunto kehittyy jo lapsuudessa, mutta sitä voi myös kasvattaa myöhemminkin. Ja mikä kasvattaakaan itsetuntoa paremmin kuin positiiviset kokemukset ja onnistumiset? Hyvän itsetunnon ja terveen minäkuvan seurauksena on itsevarma yksilö, joka osoittaa positiivista asennetta, mikä taas puolestaan johtaa motivaatioon mikä taas näkyy ihmisen käytöksessä. Yksilö, jolla on positiivinen asenne, osoittaa itsemotivaatiota eli toimii itsenäisesti ilman, että joku käskee mitä tehdä. Mielestäni itsemotivoituneisuus kulkee käsikädessä oma-aloitteellisuuden kanssa. Itsemotivoitunut on oma-aloitteinen ja päinvastoin. Ja jos mietitään työnantajan näkökulmasta, mikä olisikaan parempi, kuin motivoitunut ja oma-aloitteinen työntekijä!

Itseluottamus on tekijä, joka vaikuttaa yksilön päätöksentekoprosessiin tavoitteiden asettamisessa ja tavoitteiden tyypin valinnassa. Kun itseluottamus kehittyy, henkilön asenne muuttuu myönteisemmäksi henkilön muuttuvan itsekäsityksen ansioista. Itseluottamus liittyy positiivisena olemiseen ja positiivinen asenne taas määrittää henkilön tavoitteellisuuden, valittujen tavoitteiden tyypin sekä tavoitteiden haasteellisuuden. Itsevarma ihminen uskoo, että pystyy itse saavuttamaan tavoitteet.

Hyvä itsetuntemus lisää aloitteenottokykyä kohti uusia haasteita.  Hyvin itsensä tunteva ihminen reflektoi paljon ja sitä kautta osaa tunnistaa heikkouksiensa lisäksi vahvuudet, joiden avulla pyrkiä kohti menestystä. Kun sitten pyrkii kohti näitä uusia haasteita ja onnistuu vielä yrityksessään, se jos joku lisää motivaatiota. Mutta mitä käy sitten, jos epäonnistuu? Tähän tilanteeseen kaivataan hyvää itsetuntoa, tietoa siitä, ettei yksi epäonnistuminen romuta päämäärän tavoittelua vaan yritetään kahta kovemmin.

Ura ja tietyt työpaikat kertovat valinnoista, jotka tehdään sen suhteen, onko henkilö aktiivinen ja päämäärätietoinen vai pyrkiikö henkilö ylläpitämään nykyistä tilaansa. Näiden kahden välinen ero on se, että päämäärätietoinen yksilö aloittaa vastuunsa ja kontrollinsa toimistaan, koska hänen itseluottamuksensa luo perustan toimia tavoilla, joita tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Itsevarma henkilö pitää epäonnistumista oppimiskokemuksena, joka johtaa jatkossa ponnisteluihin saman tavoitteen saavuttamiseksi. Jos henkilöllä taas on vain vähän tai ei lainkaan itseluottamusta, oppiminen tapahtuu silti, mutta henkilö keskittyy silloin haluun välttää epäonnistuminen. Tällainen henkilö keskittyy enemmän pysymään mukavuusalueella, koska hän yhdistää epäonnistumisen aloitteeseen. Henkilön epävarmuus omista kyvyistään saavuttaa jotain johtuu luultavasti peloista ja jo koetuista epäonnistumisista. Olennaista siis olisi pystyä taklaamaan epäonnistumiset ja nousemaan uusia haasteita kohti uudella tarmolla, lannistumatta. Sanotaan, että oppiminen tapahtuu silloin kun henkilö menee pois omalta mukavuusalueeltaan, joten voidaanko ajatella, että tehokkaaseen oppimiseen vaaditaan yksilöltä hyvää itsetuntoa?

Virpi

Lähde:

Ross, S. 2014. A conceptual model for understanding the process of self-leadership development and action-steps to promote personal leadership development. Emerald Insight 33, 4, 299-323.

[viprii]

Miten toimia tavoitteellisesti ja hallita omaa ajankäyttöä?

Paula J. Capronin teoksen mukaan tavoitteellista toimintaa on kolmea erilaista. Jotkut ihmiset ovat suorituskeskeisiä, jolloin he keskittyvät saavuttamaan hyvän tuloksen ja näyttämään menestyneiltä muiden silmissä. Suorituskeskeiset ihmiset pysyvät hyväksi todetuissa strategioissa ja pidättäytyvät mahdollisuuksista oppia uusia kykyjä. Toiset taas ovat ns. välttelevän tavoitteellisia, millä tarkoitetaan henkilön pääosin keskittyvän siihen, että he löytävät keinoja olla näyttämättä huonolta toisten silmissä. Heille tärkeintä on ylläpitää menestynyt imago ennemmin kuin saavuttaa tuloksia, jotka hyödyttäisivät organisaatiota. Tällaiset henkilöt toimivat yhtä pidättäytyneesti ja pysyvät hyviksi ja varmoiksi todetuissa toiminnoissa kuten suorituskeskeiset.

Päinvastaisena näistä kahdesta tyypistä, oppimistavoitteelliset ihmiset eivät ole huolissaan heidän minäkuvastaan, ja he keskittyvät toiminnassaan oppimaan uusia taitoja, joilla voisi palvella organisaatiota paremmin. Nämä ihmiset ottavat uusia haasteita avoimesti vastaan pelkäämättä tehdä virheitä uuden oppimisessa. Tämän tyyppiset ihmiset ovat oman näkemykseni mukaan todennäköisemmin menestyjiä urallaan.

Luettuani näiden kolmen erilaisen tavoitteellisuuden määritelmät, tunnistin itseni heti suorituskeskeiseksi ja tämän myös vahvisti tehtävä, jonka tein; itsetuntemukseni siis oli kohdallaan 😊 En juurikaan tykkää ottaa riskejä ja vältän negatiivistä palautetta; minulle on tärkeää toimia oikein. Jotta kehittäisin itseäni vielä tavoitteellisemmaksi, pitäisi minun saada toimintaani mukaan enemmän oppimistavoitteellisuutta. Minun pitäisi hakeutua rohkeasti tilanteisiin, joissa voisin kehittää osaamistani ja tietotaitoani. Ja tämän olen itseasiassa tehnytkin. Olen tuonut esiin esimiehelleni, että haluaisin saada uusia vastuualueita ja tehtäviä toimenkuvaani, jotta laajentaisin osaamistani. En ehkä sittenkään ole niin suorituskeskeinen, kun olin ajatellut…odotan nimittäin innolla uusia haasteita pelkäämättä olenko niissä heti hyvä.

Ajanhallinnan suhteen, en ehkä ole paras antamaan vinkkejä, päinvastoin kaipaisin niitä itselleni. Kuten jo aiemmassa blogipostauksessani kirjoitinkin, ongelmani ajanhallinnan suhteen ei ehkä ole se perinteisin, jolloin koetaan, että aika ei tunnu riittävän. Minulla puolestaan on aikaa ja se aiheuttaa usein saamattomuuden. Nyt kun koulutehtäviä ja erilaisia deadlineja on ollut todella paljon, olen kuitenkin alkanut tekemään järjestelmällisesti päätöksiä, milloin teen mitäkin ja kuinka kauan kerrallaan. Omat tavoitteeni ajanhallinnan suhteen eivät ole liian kunnianhimoisia, vaan olen tyytyväinen vähempäänkin aikaansaamiseen. Tämä on auttanut siihen, että olen pystynyt paremmin tarttumaan hommiin, kun en vaadi itseltäni kerralla liikaa.

Kuva: https://www.samp.fi/tyohyvinvointi/8-vinkkia-hyvaan-ajanhallintaan/

Virpi

P.S. Jos kiinnostaa testata mihin tavoitteellisuuden kategoriaan kuulut, testi löytyy Capronin kirjasta sivulta 16.

Lähteet:

Caproni, P. 2012. Management skills for everyday life : the practical coach. Pearson Education Inc. New Jersey.

[viprii]

Ajatukset kohti coachaavaa tyyliä

Coachaus käsitteenä oli minulle aivan uusi ennen ensimmäistä luentoa koulussa. Aiheesta luettuani, olen oppinut, että se on yksi esimiehen rooleista managerin ja leaderin ohella. Managerin roolissa esimies johtaa asioita ja prosesseja, leaderin roolissa ihmisiä visioiden mukaisesti, kun taas coachaava esimies johtaa henkilön vastuullisuutta. Tällä vastuullisuuden johtamisella tarkoitetaan oivalluttamista, jolla esimies saa alaisensa itse löytämään vahvuutensa ja ymmärtämään oman potentiaalinsa. Coachin roolissa olevan esimiehen tehtävänä on esittää oikeita kysymyksiä alaiselleen, jotta alainen itse oivaltaa omat kykynsä ja ratkaisut itsensä toteuttamiselle. Mielestäni olennaisinta on kiinnostuksen osoittaminen alaiselle ja se nimenomaan tulee näkyväksi valmentavassa tyylissä.

Mielestäni coachaavan esimiehen tärkein ominaisuus on kuuntelutaito. Coaching harjoituksia tehdessäni huomasin, että kuuntelu on yllättävän vaikeaa. Ei se, että, näyttää siltä, että kuuntelee ja kuuleekin suurimman osan puhujan asiasta vaan se, että pystyy täysin keskittymään hetkeen ja tarttumaan puhujan sanomisiin. Tarttumisella tarkoitan sitä, että esimies pystyy itse jatkojalostamaan kysymyksiä alaiselleen ja täysin sisäistämään mistä puhutaan. Valmentava johtamistyyli kaipaa myös esimieheltä luottamusta alaisiaan kohtaan, koska kyseinen tyyli antaa enemmän vastuuta työntekijälle tehdä ratkaisuja.

Näen, että coachaamisesta on minulle hyötyä koulutustilanteissa työelämässä. Kun kouluttajan tyyli on kertomisen sijaan kysyvä, oppii koulutettava mielestäni asioita paremmin, koska hänen pitää itse ne oivaltaa. Tällainen tyyli saa myös koulutettavan ymmärtämään miksi asioita tehdään eikä pelkästään että miten. Nämä oivallukset taas kasvattavat motivaatiota.

Vaikka itselläni on jo yli 15 vuoden työkokemus, ei vielä vastaani ole tullut valmentavaa esimiestä, tai sitten en ole sellaista vaan tunnistanut. Uskon, että vielä toistaiseksi monessa organisaatiossa esimiehen coachin rooli väistyy managerin ja leaderin roolien tieltä, mutta vahvistuu tulevaisuudessa. Työn luonne muuttuu kuten ihmisten odotuksetkin ja se lisää tarvetta muuttaa johtamistapaa kohti valmentavaa tyyliä. Uskon, että valmentava johtajuus saa henkilöstön sitoutuneemmaksi ja heidän sisäinen yrittäjyytensä vahvistuu, koska heille luodaan tunne, että heidän omilla teoillaan ja ajatuksillaan on merkitystä ja niillä voidaan vaikuttaa organisaation menestykseen.

Virpi

Lähteet:

Caproni, P. 2012. Management skills for everyday life : the practical coach. Pearson Education Inc. New Jersey.

Heikki Matias Luoma. Actional Oy. Valmentava johtaminen käytännössä ja vaikutukset organisaatiossa. Luettavissa:https://www.actional.fi/valmentava-johtaminen-kaytannossa-ja-vaikutukset-organisaatiossa/. Luettu: 11.3.2020.

Ristikangas M. & Grünbaum L. 2016. Valmentava esimies. Talentum Pro. Helsinki.

[viprii]

Miten johdan itseäni?

Moikka! Olen Virpi ja opiskelen toista vuotta Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa liiketaloutta ja aloitin tammikuussa 2020 HR ja esimiestyön suuntautumisopinnot. Valitsin tämän suuntautumiseksi, koska olen työskennellyt muutaman vuoden palkanlaskijana yrityksen palkka- ja henkilöstöhallinnon tiimissä ja halusin opintojen kautta saada lisää osaamista ja tietoa HR:n osalta. Blogissani kirjoitan ajatuksia itseni johtamisesta ja esimiestyöstä.

Kuva: https://www.aaltoee.com/programs/tailored-leadership

Johtajuuden perusperiaatteena voidaan pitää hyvää itsensä johtamista; jotta voi johtaa muita, täytyy tuntea itsensä ja osata johtaa itseään. Itsensä johtaminen koostuu hyvästä itsetuntemuksesta, riittävästä itseluottamuksesta ja reflektointitaidoista. Olen aina kokenut olevani hyvä itsetuntija ja olen elämäni aikana käyttänyt paljon aikaa analysoidakseni itseäni ja omaa käyttäytymistäni. Se osa-alue itseni johtamisessa on siis kunnossa. Itseluottamuksen suhteen onkin vielä tehtävää. Jostain kumman syystä, haasteellisen tilanteen eteen tullessa, usein ensimmäinen ajatus on ”tämä on liian vaikeaa, en pysty tähän”? Ja kun sitten ryhdyn tuumasta toiseen, otan asioista selvää ja yksinkertaisesti suoritan, lopputulos onkin hyvä. Ja kyllä, minä pystyin siihen, vaikka se haasteellista olikin. Yksi itsensä johtamisen ydintaito, tahdonvoima, liittyy mielestäni olennaisesti itseluottamukseen. Jos on riittävästi tahdonvoimaa, on myös luultavasti oikealla tiellä itseluottamuksen suhteen.

Oma heikkouteni itseni johtamisessa on töiden aikatauluttaminen ja niissä pysyminen. Ja nyt puhun nimenomaan koulutöistä, koska palkkatyössä tämä aikataulutus ja saamattomuus ei tapahdu. Ongelmani ei ole se, että aikaa ei olisi tarpeeksi vaan päinvastoin; aikaa on liikaa. Ja koska aikaa on liikaa, on asioihin tarttuminen välillä äärimmäisen vaikeaa. Lopputulos onkin sitten se, että viimeisenä päivänä, kauhea paniikki päällä, koitan saada kaiken tehtyä. Ja kaikki ne päivät, kun olisin voinut ryhtyä toimeen ja saada jotain aikaiseksi stressikäyräni pysyessä matalalla, olen vaan siirtänyt välttämätöntä eteenpäin.  Ainoa ratkaisu minkä tähän keksin, on yksinkertaisesti tarkan, päivittäisen aikataulun teko. Olisi se työmäärä sitten vaikka vain muutaman tunnin päivässä, olisi sekin parempi kuin ei mitään.

Olisiko sinulla lukijana ideoita ja vinkkejä? Vai painitko samojen ongelmien kanssa kuin minä?

 Virpi

Lähteet:

Sydänmaanlakka P., 2006. Älykäs johtajuus. Talentum. Helsinki.

Ristikangas M. & Grünbaum L., 2016. Talentum Pro. Helsinki.

[viprii]

Mitä tekoäly on?

Kaikki ovat varmasti kuulleet sanan tekoäly ja tietävät sen olemassaolosta. Yksinkertaisimmillaan tekoälyllä tarkoitetaan sellaisia tietokoneen toimintoja, joihin normaalisti tarvittaisiin ihmisälyä. Tekoälyä on tietokoneohjelmat, jotka suorittavat ihmisen älykästä toimintaa jäljitteleviä tehtäviä, kuten päättely, oppiminen, ennakointi, päätöksenteko sekä puheen- ja hahmontunnistus. Tekoälyn tarkoitus on yrittää matkia ihmisen tajuntaa ja suorittaa tehtäviä kuten ihminen. Käytännössä se tarkoittaa siis koneen/ohjelman kykyä ajatella ja oppia. Jargonmankeli -podcastissa Antti Meriluoto määritteli tekoälyn sellaiseksi toiminnaksi mikä on koneen toimesta tehtävää ja toimintaa, joka olisi ihmisen toimesta tehtynä älykästä. Hän antoi esimerkiksi Tikkurilan maalilinjan; jos kone laittaa kansia maalipurkkeihin, puhutaan automaatiosta, mutta jos konenäkö ymmärtää, että maalipurkkiin on menossa väärää väriä, eli kone huomaa virheen ja toimii sen mukaan, voidaan puhua tekoälystä.

Tekoälyä on kahdenlaista, heikkoa ja vahvaa. Heikko tekoäly perustuu siihen, että laitteet ja ohjelmat saadaan käyttäytymään älykkäästi. Esimerkkinä heikosta tekoälystä on shakkiohjelma. Jokainen siirto shakissa perustuu ennalta syötettyihin käskyihin, joiden mukaan ohjelma tekee siirrot. Heikko tekoäly ei siis osaa itse pelata shakkia vaan kaikki siirrot perustuvat siihen, mitä ohjelmaan on ohjelmoitu. Muita heikon tekoälyn esimerkkejä ovat hakukoneet, roskapostisuodattimet ja robotti-imurit. Kun heikko tekoäly pystyy suorittamaan vain ennalta määrättyjä tehtäviä sen mukaan mitä siihen on ohjelmoitu, niin vahva tekoäly on kykenevä ihmisen kaltaiseen itsenäiseen ajatteluun. Vahvaa tekoälyä ei olla vielä pystytty luomaan ja siihen tulee lukemani mukaan menemään vielä kymmeniä vuosia.

Tekoäly on yhteiskuntaamme huomattavasti helpottava asia. Tekoälystä voi olla hyvin paljon hyötyä esimerkiksi autoilussa, jossa tekoäly pystyisi hahmottamaan mahdollisia esteitä ja näin estämään onnettomuuksia. Vaarallisissa ja myrkyllisissä työtehtävissä tekoäly voi tehdä työn ihmisen puolesta ja jo muutama vuosi sitten Naistenklinikalla on kokeiltu IBM:n Watson-tekoälyn käyttöä keskosten hoidossa. Tekoälyä opetettiin ennakoimaan muun muassa keskosten hengenvaarallinen bakteeritulehdus. Nämä muutamat esimerkit jo kertovat tekoälyn positiivisista puolista, mutta miten sitten ne paljon puhut uhat? Kääntyykö ihmisten kehittämä ”ystävällinen” tekoäly vielä meitä vastaan, kuten suomalaistutkijat ovat muutama vuosi sitten ennustaneet.

Virpi

Lähteet: https://www.salesforce.com/fi/blog/2017/mita-tekoaly-on.html

https://aureolis.com/palvelut/analytiikka/edistynyt-analytiikka/tekoaly/?gclid=EAIaIQobChMIubPL7oGN5QIVxo2yCh3f1gHgEAAYAiAAEgLGLPD_BwE

https://tekoäly.info/mita_tekoaly_on/

https://www.is.fi/tiede/art-2000005417655.html

[viprii]

Pelillistäminen [gamification]

Microsoft Wordin uusimman version oikeinkirjoituksen tarkistus ei tunnista sanaa pelillistäminen. Se kertonee siitä, että sana on vielä uudehko kielessämme. Googlasin kyseisen sanan ja ensimmäisenä hakutuloksena ilmestyi Wikipedian määritelmä pelillistämisesta: ”Pelillistämisellä tarkoitetaan pelien dynamiikan ja mekaniikan soveltamista eri ympäristöihin, kuten erilaisissa verkkopalveluissa, koulutuksessa tai työelämässä. Pelillisyyttä käytetään tuomaan elämyksellisyyttä ja miellyttävyyttä uusiin ympäristöihin ja sen tarkoituksena on edistää palvelunkäyttäjien osallistumista ja sitoutumista käytettyyn palveluun peleistä tuttujen ominaisuuksien avulla.”

Oletetusti brittiläiskeksijä Nick Pelling lanseerasi käsitteen vuonna 2002, mutta silloin hänen ajatuksensa tästä gamificationista, oli aika kaukana siitä miksi se nykyään mielletään. Suurin osa pelillisistä toteutuksista tähtää markkinointihyötyyn ja sen tarkoituksena on esimerkiksi rakentaa pitkäaikaista sitoutumista ja asiakasuskollisuutta.

Omasta näkökulmastani pelillistäminen perustuu täysin sen koukuttavaan vaikutukseen; pelaat peliä tietäen, että kun jatkat vielä hetken, saat esimerkiksi lisää pisteitä. Näillä pisteillä taas ansaitset jotain extraa pelissä jne.. Pelillistämisen keinoja ovat juurikin nämä koukuttavat tekijät, jotka saavat sinut pelaamaan aina uudestaan jotta saavutat lisää pisteitä, tavoitat uuden tason, edistyt pelissä, näet tulostaulun minkä motivoimana voit kilpailla toisten käyttäjien kanssa.

Pelillistämisestä on myös hyödytty opetuksessa; yli 300 miljoonan ihmisen käyttämä Duolingo on siitä oiva esimerkki. Pelissä saatavat palkinnot motivoivat sovelluksen käyttäjää jatkamaan ja sitä kautta oppimaan lisää. Englannin kielellä pystyy opiskelemaan 34 eri kieltä ilmaiseksi, milloin itse haluaa ja niin paljon kerrallaan kun itselle on sopivaa. Kielten opiskelu on tehty hauskaksi ja hyvin koukuttavaksi; pelaamista ei malta lopettaa, koska etenee jatkuvasti tasolta toiselle.

Kuva: https://www.duolingo.com/

Toisena esimerkkinä pelillistämisestä tulee mieleen McDonald`sin mobiiliapplikaation Varaa valita -kolikonheitto peli, jossa voi voittaa ilmaisia hampurilaisia. Itse olen juuri heidän pelillistämisensä uhri ja käyn ”heittämässä kolikkoa” päivittäin, jos vaan muistan. Jos siis voittaisin jotain se saisi minut menemään Mäkkäriin ja käyttämään siellä rahaa, koska voitetun tuotteen saa ilmaiseksi ainoastaan muun oston yhteydessä. Tosin toistaiseksi kolikkoni on kääntynyt joka kerta klaavaksi, eikä voittoja ole tullut, joten saa nähdä kuinka kauan jaksan kolikkoa heitellä. Siinä se taika piileekin miten sovellus onnistuu saada käyttäjä koukuttumaan, tulemaan joka päivä uudestaan yrittämään mutta ei kuitenkaan menettämään hermojaan.

Virpi

Lähteet: https://cloudriven.fi/blogi/mita-on-pelillistaminen/

[viprii]

Inbound-markkinointi

Kautta aikojen on ollut tärkeää markkinoida tuotteita kuluttajille. Aiemmin markkinoinnin ammattilaiset ovat käyttäneet perinteisiä markkinoinnin keinoja mainostaakseen tuotettaan ja saadakseen brändinsä tunnetuksi. Digitalisaatio on kuitenkin saanut aikaan sen, että markkinoijat ovat joutuneet keksimään uusia keinoja tavoittaakseen kohderyhmänsä.

Inbound-markkinoinnista puhutaan nykyään paljon ja yhä useampi on kuullut kyseisen termin markkinoinnista puhuttaessa. Otin selvää mitä tämä inbound-markkinointi sitten on ja miksi se on yhä useamman yrityksen digitaalisen markkinoinnin lähtökohta?

Pääajatuksena inbound-markkinoinnissa on asiakkaan auttaminen kiinnostavan sisällön avulla. Tavoitteena on saada asiakas kiinnostumaan yrityksestä mielenkiintoisen sisällön kautta ja lähestymään yritystä omasta halustaan. Inbound-markkinointi on asiakaskeskeinen, jatkuva prosessi ja sitä on tehtävä pitkäjänteisesti. Tämä markkinoinnin muoto on paremmin kohdennettua ja vaatii taakseen perusteellisen pohjatyön tunnistaakseen ostajapersoonat. Esimerkkejä inbound-markkinoinnin keinoista ovat hakukoneoptimointi, sosiaalisen median hyödyntäminen, webinaarit sekä nettisivustojen ja blogien käyttö.

Sales Communicationsin verkkosivuilla annettiin inbound-markkinointia mielestäni hyvin kuvaava esimerkki: Kuluttaja harkitsee verkkokaupan perustamista ja haluaa lukea, mitä asioita on hyvä tietää etukäteen. Googlen kautta hän törmää aihetta käsittelevään blogikirjoitukseen ja päätyy samalla yrityksen sivuille. Luettuaan tekstin kuluttaja huomaa, että samainen yritys tarjoaa myös verkkokaupan perustamiseen keskittyvää verkkokurssia. Koska hän on muutenkin harkinnut verkkokaupan perustamista ja sivuston sisältö on hyvää, kuluttaja ilmoittautuu kurssille. Näin yritys sai yhden blogikirjoituksen avulla uuden asiakkaan ratkaisemalla hänen ongelmansa.

Inbound-markkinoinnin vastakohta on outbound-markkinointi, mikä voidaan jopa mieltää aggressiivisemmaksi markkinoinniksi. Esimerkiksi perinteinen puhelinmyynti on outbound-markkinointia; markkinointia tehdään, olipa asiakas kiinnostunut tuotteesta/palvelusta tai ei. Muita outbound-markkinoinnille tyypillisiä keinoja ovat esimerkiksi TV- ja printtimainonta. Moni ihminen saattaa kokea nämä mainontakeinot ärsyttävinä ja etenkin kylmäsoitot voivat saada potentiaalisen asiakkaan ärsyyntymään, koska he eivät voi itse valita milloin on hyvä hetki olla markkinoinnin kohteena.

Uskon, että perinteisemmällä outbound-markkinoinnilla saadaan tuloksia aikaan nopeammin ja tehokkaammin mutta inbound-markkinointi taas saa aikaan sitoutuneempia ja pitkäkestoisempia asiakkuuksia. Inbound-markkinoinnista puhutaan digiajan ilmentymänä ja sitä se juurikin on. Perinteiset metodit saavat väistyä maailman kehittyessä ja muuttuessa.

Virpi

Lähteet:

https://www.powermarkkinointi.com/blogi/miten-inbound-markkinointi-eroaa-outbound-markkinoinnista

https://www.hakukonemestarit.fi/blogi/digitaalinen-markkinointi-vs-perinteinen-markkinointi/

https://www.salescommunications.fi/blog/inbound-markkinointi-esimerkki

[viprii]

Digitaalinen palvelukokemus

Tutustuin DNA:n tilaamaan, tämän vuoden maaliskuussa tehtyyn tutkimukseen suomalaisten puhelimen käytöstä, digitaalisesta asioinnista ja tulevaisuuden käytöstä. Tutkimukseen osallistui 1005, iältään 16-74 -vuotiasta, suomalaista.

Tutkimuksen mukaan jopa 92%:lla vastaajista on älypuhelin ja kun tarkastellaan ikäskaalaa 16-44 vuotiaat, on osuus jopa 95%. Suurin osa kaikista vastaajista koki älypuhelimesta olevan hyötyä arjen asioiden hoitamisessa mutta ainoastaan puolet 65-74 -vuotiaista oli tätä mieltä. Olen melko yllättynyt tästä osuudesta, koska olisin luullut sen olevan suurempi suurien ikäluokkien sarjassa. Olen nimittäin vierestä seurannut tähän ikäluokkaan kuuluvan äitini tutustumista ja opettelua digitaalisiin toimintoihin, ja hänellä ainakin on ollut kovin positiivinen ja vastaanottavainen asenne. Ehkä se toisaalta on niinkin, että moni tämän ikäluokan edustaja ei halua minkään muuttuvan ja he ovat tietynlaisessa vastarinnassa uudistuksille. Eniten päivittäistä hyötyä kokivat 16-24 -vuotiaat, joiden digitaalinen toiminta älypuhelimella tapahtui tunneittain tai joka toinen tunti. Kaiken kaikkiaan selkeä enemmistö kyselyyn osallistuneista koki hyödyn useita kertoja päivässä. Mielestäni tämä kertoo sen, kuinka suureksi osaksi digitaalinen toiminta on tullut arkipäiväämme.

Kiinnitin myös huomiota vastauksiin liikuntasovellusten käytöstä; vain noin puolet älypuhelimen omistajista on seurannut liikkumistaan sovellusten avulla, mikä on mielestäni aika pieni määrä. Tutkimuksessa ei nimittäin kysytty liikunnan säännöllisestä seuraamisesta vaan ilmeisesti kysymys tarkoitti, onko henkilö koskaan käyttänyt sovelluksia liikunnan tarkkailemiseen. Ainakin Applen puhelimissa askelmittari on vakioapplikaatio, joten yllättävää, että osuus oli noinkin pieni. Olisi luullut useamman olevan kiinnostunut esimerkiksi paljon puhutusta 10 000 askeleen päivätavoitteesta. Sukupuolten välisenä erona oli se, että miehet olivat hyödyntäneet applikaatioita enemmän urheilusuoritusta tehdessään, kun taas yleisesti ottaen naiset olivat aktiivisempia seuraamaan liikkumistaan.

Yllätyksenä ei tullut, että pankkiasioiden hoitaminen digitaalisesti tai mobiilisti on selkeästi suositumpaa kuin muut digitaalisen asioinnin muodot. Kaikista vastaajista jopa 96% on edes joskus, viimeisen kahden vuoden aikana, hoitanut pankkiasioitaan verkossa. Tämä luultavasti johtuu siitä, että pankkipalvelujen käyttö perinteisissä konttoreissa on tehty tänä päivänä jopa mahdottomaksi ja vanhempien ihmistenkin on ollut pakko opetella hoitamaan pankkiasiansa verkossa. Digitaalinen asiointi ei kuitenkaan ole kasvanut merkittävästi verrattuna aiempiin vuosiin, mikä on mielestäni yllättävää, koska vuosi vuodelta digitaalisuus kehittyy ja palvelut siirtyvät entistä enemmän verkkoon. Jää nähtäväksi mitä vuoden 2020 tulokset sanovat..

Virpi

https://www.hs.fi/teknologia/art-2000006067313.html

[viprii]

Digitaalinen tulevaisuus

Olin 90-luvulla, noin kymmenenvuotiaana, luokkaretkellä Heurekassa. Siltä retkeltä hyvin voimakkaasti mieleeni jäi näköpuhelin. Ajattelin silloin, että miten tuo voisi ikinä olla mahdollista; soittaa puhelu näkemällä vastaanottajan kasvot? Silloin elettiin  ensimmäisten matkapuhelimien aikaa, aikaa jolloin vielä kannettiin mukana monia kiloja painavaa NMT-puhelinta joten ei ihme, että näköpuhelin tuntui silloin todella epärealistiselta. Tuosta on nyt kulunut aikaa yli 20 vuotta ja videopuhelut ovat arkipäiväämme. Kerroin tuon Heureka tarinan, koska samat ajatukset tulivat mieleeni kun katsoin kaksi erilaista videota tulevaisuuden digitaalisista näkymistä; eihän tuo ole mahdollista! Viimeiset 20 vuotta ovat kuitenkin opettaneet sen, että kyllä, se on hyvinkin mahdollista ja todellakin todennäköistä.

Ensimmäinen katsomani video oli Microsoftin julkaisema visio vuoden 2020 digiajasta. Videossa näkyi miten opetus, matkustus, kommunikointi sekä työskentely tulee kehittymään uusien laitteiden avulla. Puhelin oli huomattavasti pienempi kuin tänä päivänä ja siihen oli yhdistetty lisätty todellisuus (AR). Kaikki pyöri kosketusnäyttöjen ympärillä, eikä paperia käytetty lainkaan. Automaattinen käännöspalvelu oli laitteissa käytössä niin, että eri kieliä puhuvat henkilöt pystyivät sujuvasti kommunikoimaan keskenään.

Microsoftin tulevaisuuden näkymä oli harmoninen ja antoi pelkästään positiivisen kuvan siitä, kuinka digitaalisuuden kasvaminen yhteiskunnassamme tekee asioista helpompia. Videota katsoessani ajattelin heti, että tämähän on jo lähes tätä päivää. Ja kun eletään vuotta 2019, niin Microsoftin näkymä on hyvinkin toteutunut tai toteutumassa.

Toinen katsomistani videoista oli taiteilija Keiichi Matsudan kolme vuotta sitten julkaisema näkemys hypertodellisuudesta. Videossa ei käynyt ilmi, mitä laitetta henkilö käytti. Mitä ilmeisemmin hänellä oli päässään AR-lasit, joiden avulla kaikki palvelut oli tuotu näkyväksi. Laitteessa oli käytössä äänikomennukset ja bussissa matkustaessaan henkilö sai lasiensa näytölle tiedon bussipysäkistä, jolla hänen kuuluu jäädä kyydistä pois. Ruokakaupassa käydessään henkilön näytölle tuli ostoslista, tarjoukset sekä reseptit. Videossa henkilöön kohdistui kyberhyökkäys tai identiteettivarkaus ja se aiheutti täyden kaaoksen, koska kaikki toiminnot olivat keskittyneet tähän laitteeseen. Se osoitti, kuinka haavoittuva ihminen on ja kuinka riipuvainen hän voi olla jostain laitteesta. Teknologia hallitsi täysin henkilön toimintaa ja sen kaatuessa iski paniikki.

Videon tulevaisuuden maailma oli hyvin sekava ja ahdistava. Informaatiota ja erilaisia elämänohjeita sateli joka suunnasta. Jo lyhyen katselun aikana mieleni teki pysäyttää video useampaan otteeseen. Tämä visio antoi huomattavasti negatiivisemman kuvan tulevaisuuden digikehityksestä kuin Microsoftin näkemys. Faktahan se toki on, että tämä jälkimmäinen kaaosvideo on lähempänä tulevaisuuttamme seuraavien vuosikymmenien aikana?

Virpi

[viprii]

Innovoija innovoi saaden aikaan innovaation

Tästä alkaa elämäni ensimmäinen blogipostaus. Blogipostaus innovoinnista; enpä olisi uskonut sen olevan ensimmäinen aiheeni. Mutta mitä innovaatio ja innovointi käsitteenä sitten on?

Tuttuja sanoja, mutta kyllä minun piti ihan googlettaa ja perehtyä kyseisiin termeihin. Ensimmäisenä vastaani tuli Motorola Labsin Marc Chasonin määritelmä innovaatiosta: “Toimenpiteet, jotka tarvitaan uusien ideoiden, prosessien tai tuotteiden luomisessa, jotka toteutettuina johtavat positiivisesti tehokkaaseen muutokseen." Kyseinen lause piti lukea useampaan kertaan, jotta sisäistin mitä Marc Chason määritelmässään tarkoitti. Huomattavasti selkokielisemmin innovaation määritteli Inno-Vointi, kuvaamalla innovaatiota uudeksi ideaksi, joka on viety käytäntöön. Tätä pohtiessani, idea ei tosiaan ole itsessään innovaatio, vaan se vaatii toteutuksen, jolloin voidaan puhua innovaatiosta. Innovointiprosessi voi olla hyvinkin pitkä eikä se aina etene suunnitellusti. Etukäteen ei voi tietää toimiiko toteutus vai pitääkö ajatusta muuttaa jotenkin toimivammaksi.

Innovaatiosta ja innovoinnista tulee heti mieleen, että henkilön pitäisi olla kovin luova ja idearikas tuottaakseen innovaatioita. Inno-Voinnin mukaan innovointiin voi oppia ja sitä voidaan edistää erilaisin menetelmin ja työkaluin. Yksi näistä työkaluista on aivoriihi enkä itse keksi parempaa tapaa luoda uutta, kun laittaa usean ihmisen viisaat päät yhteen. Koen, että hyvät innovaatiot edellyttävät useita erilaisia näkemyksiä, jotka ruokkivat toisiaan; todennäköisesti kolmella henkilöllä on enemmän näkemystä kuin yhdellä. Tuottavat innovaatiot vaativat erilaista osaamista ja asiantuntijuutta. Ideointiprosessiin vaaditaan myös erilaisia rooleja; jonkun tehtävänä on olla skeptinen ja negatiivinen, toisen realisti ja kolmannen innostava ja positiivinen jne. Erilaisten näkökantojen käsittelyn jälkeen idea vasta on pyöritelty niin, että se voidaan viedä toteutukseen.

Mikä käytännön merkitys tällä paljon puhutulla innovaatiolla sitten on? Innovoinnissa on kyse maailman muuttumisesta ja pysymisestä ajan hermoilla. Ehkä oma ala tai yritys ei tarvitse muutosta, mutta ympärillä oleva maailma muuttuu ja menestyäkseen pitää pysyä mukana muutoksessa. Siksi tarvitaankin uusia ratkaisuja ja näitä luodaan innovaatioiden avulla. Innovointi on siis elintärkeää kehittymisen kannalta sekä ihmiselle että yritykselle. Voidakseen kehittyä, täytyy nykytilanteen muuttua, suuntaan tai toiseen.

 Kaiken tämän innovoinnin lomassa sainkin hyvän idean ja lähden miettimään olisiko siitä innovaatioksi…

 Virpi