#ideointi

[digi-hh-blog]

Ideointi osa 2

Koska edellinen idea todettiin projektiryhmässä sellaiseksi, mitä ei kannata kehittää eteenpäin, palattiin takaisin ideointitasoon. Tällä kertaa lähdettiin rakentamaan omien taitojen ympärille ja päädyttiin ihan nettisivujen valmistukseen.

Asiakaskontakteja oli jo valmiiksi ja päätettiin yhdistää kurssin projekti ja vapaa-ajan “liiketoiminta” yhdeksi yhteiseksi.

[digi-hh-blog]

Ideoinnin tulos

100 ongelmaa tehtävän pohjalta projektiryhmä lähti työstämään ideaa kartasta, joka näyttäisi parkkihallien sijainteja. Idea perustui pysäkköinnin vaikeuteen kantakaupungissa ja siihen, kuinka parkkihallit olivat jakautuneet eri firmojen kesken ja mistään ei nähnyt kattavaa kuvaa kaikista mahdollisista halleista.

Parkkihallien omat sivut saattoivat olla sekavia ja hitaita ja googlesta ei näkynyt kaikkia halleja, minkä ajateltiin olevan mahdollinen markkinarako.

Myös olemassaolevat parkkisovellukset vaikuttivat painottuneen kadulle pysäköintiin ja pysäköintimaksujen tekemiseen etänä kännykän avulla.

[captainpiratejellyfish-blog]

Mikä avuksi kun ei sytytä?

Olet varmasti ollut tilanteessa, jossa pitää sytyttää. Keksiä jokin uusi idea tai ajatella laatikon ulkopuolelta, jotta asiakkaan tai henkilökunnan mieleen jää jälki. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa pitää ns. kultamuna synnyttää aina uudelleen, koska vanha idea on käytetty kilpailijan toimesta tai omassa yrityksessä idea on hinkattu niin paljon, että se on kulunut puhki, muidenkin kuin asiakkaiden mielestä. 

Idean keksimiseksi on erilaisia tekniikoita. Perinteisestä aivoriihestä aina lapsuuden sankari ideointiin, jossa henkilö esittää ideoidessaan lapsuutensa sankaria ratkaistakseen käsillä olevan ongelman. Kaikkia keinoja kuitenkin yhdistää se, että ideoijien on syytä käydä perusteellisesti läpi mistä on kyse ja mikä on tavoite. Tärkeätä on myös luoda positiivinen ja häiriötön ilmapiiri, jossa muiden ideoita ei ammuta alas, vaan pikemminkin jalostetaan niitä pidemmälle. Tärkeätä on pitää mielessä, että yksi ryhmästä toimii fasilitaattorina. Fasilitaattori on eräänlainen puhemies, joka huolehtii, että keskustelu pysyy raiteillaan. Kaikki ideoinnissa keksityt ideat kirjataan ylös, jotta huonompiakin ideoita voidaan jatkojalostaa myöhemmin. 

Ideoimme ryhmämme kesken mobiilisovellukselle uusia ominaisuuksia, jotta mobiilisovellus saisi lisää käyttäjiä ja käyttäjät saisivat siitä huomattavaa lisäarvoa. Toimiessani fasilitaattorina käytimme työkaluina perinteistä brainstormingia(lue lisää Wikipediasta klikkaamalla tästä) ja brainwritingia(lue lisää Wikipediasta klikkaamalla tästä) ideoidaksemme uusia ajatuksia. Osottautui, että brainwriting tekniikalla ihmiset pystyivät paremmin keskittymään ja ideoita syntyi määrällisesti enemmän. Brainstorming tekniikalla ideoita syntyi vähemmän, mutta ne olivat laadultaan parempia sillä ilmapiiri oli vuorovaikutteinen. Huomasimme, että pitkään jatkuva ideointi on melko uuvuttavaa, eikä kevyttä luovaa tekemistä, kuten siitä annetaan ymmärtää. 

Fasilitaattoriksi valmistautuessa on hyvä teroittaa itselleen tekniikat ja varattava tarpeelliset muistiinpano välineet sekä kello. On hyvä myös pitää takataskussa muutama aivojumppa, kuten viikonpäivien luetteleminen mahdollisimman nopeasti ensin etuperin ja sitten takaperin. Fasilitaattorina olo oli minulle sinänsä helppoa koska toimii periaatteessa liikenteen ohjaajana. Roolissa toimiessani huomasin että on tärkeää näyttää punaista valoa negatiiviselle keskustelulle. Ja keltaista valoa, kun jäsenet alkavat helposti syynätä toistensa ideoita, eikä synnyttää omiaan. Toinen asia johon kiinnitin huomiota oli se, että keskustelua on syytä pitää raiteillaan, ettei keskustelu suistu briiffin vajavaisuuteen tai muuhun epäolennaiseen. 

Ideointia ja sen valintaa tärkeämpää on se, että valittua ideaa lähdetään toteuttamaan tavoitteiden mukaisesti. Usein hyväkin idea voi tyssähtää ja ideoinnin kulttuuri tyrehtyä yrityksessä, kun ideoita ei toteuteta suunnitellusti.

Olipa kyseessä pieni tai suuri, uutta näkökulmaa kaipaava asia muista valita rento ja häiriötön ilmapiiri. Muista myös viestiä osallisille selkeästi mitä ideoidaan. Muista ideoidessa ohjata ihmisiä pysymään asiassa, ja seurata fasilitaattorin asemassa kelloa. Kun ideointi on ohi on täkeää kirjata ylös pienimmätkin asiat ja valita porukalla selkeästi idea, jota lähdetään työstämään käytäntöön.

[turpaduunari]

Oman tien kulkijat

Luin hyvin merkittävän teoksen! Pennsylvanian yliopiston kauppatieteiden professori Adam Grant on saanut Suomenkin markkinoille menestysteoksensa “Originals: How Non-Conformists Move the World”. Jutta Ruonansuu on sen kääntänyt Viisas Elämä -kirjankustantajalle muuttamaan sinunkin suhtautumistasi oman tien kulkijoihin.

Nordic Business Forum 2017

Kirjan kiinnostavuutta lisääAdam Grantin tulo…

View On WordPress

[blondiyrittaa]

Telkkaria

Mistä tämä kiire nyt yhtäkkiä pullahti? Vuodenvaihteessa kaikki tuntui seisovan paikoillaan - ja nyt edistetään montaa mediaa kerrallaan!

Erityisen mahtavalta tuntuu ideoida televisioon. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että Ihmeipanat pitää saada eetteriin ja konsepti on muhinut taka-alalla. Eilen pääsin unelmoinnista on jo aimo harppauksia kohti konkretiaa, kun telkkari-konseptin ideointi virallisesti alkoi yhteistyökumppanin kanssa. Ja killerihän siitä on tulossa!

On mahtavaa oppia välineestä, jota on vuosikymmeniä seurannut vain ulkopuolelta. Hauskaa myös huomata, ettei tuhansien tuntien sohvalla löhöily ole ollut turhaa. Ideointikin on helppoa, kun tiimissä on nyt myös alan kokemusta, eikä kaikki ole arvailua. Säästyy tuntikaupalla tiedonkaivelua ja epävarmuutta.

[haukkapalapeli]

Kokeilevuus uuden luomisessa

1700-luvulla brittiläinen politiikko ja aristokraatti John Montagu oli intohimoinen kortinpelaaja. Hän oli myös herkuttelija ja halusi nauttia pienistä herkuista pelatessaan korttipeliä. Tarinan mukaan tästä Sandwichin kreivi Montagu sai idean syödä pihvin leipäviipaleiden välissä, jotta hänen ei tarvitsisi keskeyttää korttipeliä ruokailun ajaksi. Tarinan mukaan näin syntyi kerrosvoileipä ikään kuin sivutuotteena ja oivalluksena.

Ilkka Halava ja Mika Pantzar toteavat Kuluttajakansalaiset pamfletissaan (2010), että kullekin ajalle on ominaista oma henkensä, teknologiansa ja organisaatiomuotonsa. Kauppa, tuotanto ja pääoma ovat kukin vuorollaan olleet talouden vetureina ja vaurauden lähteinä. Työnteon kulttuurin vallankumouksen he näkevät jatkumona historialliselle modernisaatiokehitykselle. He viittaavat Daniel Pinkiin, joka kirjassaan Drive: The Surprising Trust About What Motivates us (2009) nimeää tulevaisuuden tärkeimmiksi motivaatiotekijöiksi sisäiset motivaatiotekijät. Autonominen tekeminen, vuorovaikutus muiden toimijoiden kanssa sekä mahdollisuus jatkuvasti kehittää osaamistaan. Näin ollen menestyvä organisaatio elää yksilöiden monimuotoisuudesta ja verkostovetoisuudesta. Innovaatiot ja uudet ratkaisut syntyvät tällä tavalla.

Muuttuva työn tekemisen tapa muuttaa aikakäsitystä purskeiksi. Halava ja Pantzar tulkitsevat näin ollen, että aika tai muu vastaava viitekehys ei ratkaise, vaan sisältö. Asioita tehdään niin kauan kun kiinnostusta riittää. Uusnoviisisuus nostaa päätään. He näkevät uusnoviisiuden ikävän välitilan, kuten he aloittelijuutta tai noviisiutta nimittävät, sijaan pikemminkin tavoiteltavaksi tilaksi. Uusnoviisiuden idean mukaan aiemmilla kokemuksilla uusissa yhteyksissä voidaan tehdä todellisia läpimurtoja. Kokeilevissa, joustavissa ympäristöissä synnytetään paremmat mahdolisuudet myös nopeammalle uusiutumiselle ja innovoinnille. 

Kokeilevuus voi olla lyhyempiä työviikkoja tai päiviä, työntekijöiden työhön liittyvien intohimojen tunnistamista ja ruokkimista, ... Kokeellisilla ratkaisuilla voidaan parhaimmissa tapauksissa hallita paremmin riskinottoa kuitenkin jättäen epäonnistumiselle tilaa.

Kokeellisten menetelmien tai ratkaisujen jalkauttaminen työelämään on helpompaa, kun noudattaa seuraavia ohjeita:

1. Älä pelkää virheitä. Epäonnistumisen pelko ei saa olla hallitseva tunne työarjessa.

-- Jos työyhteisö ruokkii epäonnistumisen pelkoa, ei mitään todella uutta voi syntyä.

2. Johtajat tuskastelevat tulevaisuuden suuntien kanssa, mikä on todella uutta, mitä uusi merkitsee meidän näkökulmastamme, onko tästä uudesta ajatuksesta riittävä ymmärrys.

-- Sosiaalinen media on hyvä esimerkki jostain "uudesta". Monissa yrityksissä on edelleen rajoituksia tai sääntöjä sosiaalisen median käytöstä sen sijaan, että yritys etsisi toimivia ratkaisuja, joilla työntekijät voisivat verkotettua työympäristöä hyödyntää ja käyttää sitä työkaluna.

3. Työyhteisö tarvitsee jonkinlaiset raamit tai toimintamallin ideointiin, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.

-- Ideointi tai kokeellisuus ei ole tyhjäkäyntiä ja laiskottelua työpäivän aikana. Kokeellisella tekemisellä tulee olla luonnollinen rooli arjen työssä, mukaan lukien näkemys ideoiden arvioinnista ja edelleenkehittelystä.

Ideoinnin, osallisuuden ja muutoksen teon mahdollisuus lisää työyhteisön hyvinvointia ja kannustaa toimimaan aktiivisempana yhteisön jäsenenä. 

[shallaam-blog]

Ideointikurssin ryhmätyö

Ideointikurssin ryhmätyöskentelystä

Ideointikurssin huipentuma oli tehdä esitys kurssin aikana tehtyjen havaintojen, ideoiden, tarinoiden ja tutkimusten pohjalta. Apuna esityksen luomisessa käytimme workshopeista tuttuja metodeja. Esimerkiksi esineiden, reaktioiden, liikkeiden ja improvisaation kautta pääsimme etenemään hyvin ideoiden ja tarinan kehittämisessä. Kahden päivän ideoinnin tuloksena oli valmis ja kokonainen esitys teatterin muodossa. Ryhmän työskentely lähti liikkeelle mukavasti. Olimme jo ryhmäytyneet kurssin aikana melko hyvin ja tunsimme toisemme. Ryhmän koko, eli noin 15 henkilöä, toi kuitenkin omat haasteensa toimia ja päästä eteenpäin asioissa. Itseeni se vaikutti siinä, että otin rooleja, jotka olivat minulle luontaisia ja ennestään tuttuja. Huomasin, että roolit muodostuivat ryhmän jäsenten välisessä viestinnässä: ne, jotka olivat eniten äänessä päätyivät vastuullisempaan roolin ja ne - kuten minä - jotka olivät vähemmän äänessä päätyivät avustavaan työhön.      Tehtäväkeskeisistä rooleista minulle omin oli kenties arvioija. Arvioin jonkun verran (enemmänkin olisin voinut) tietoa ja ideoita. Kun jakauduimme pienempiin ryhmiin tämä rooli tuli selkeämmin esille ja otin enemmän puheenvuoroja. Tosin pienemmässä ryhmässä ajatuksia ja ideoita tuntui myös syntyvän enemmän. Selkeä suhdekeskeinen rooli, jonka omin oli tuen antaja. Huomasin ennemmin tukevani hyviä ideoita julkisesti kuin epäileväni huonoja. Tässäkin ryhmän koko vaikutti selkeästi omaan uskaltamiseeni tuoda ajatuksiani esille.      Yksi mielenkiintoinen hetki oli, kun pienemmässä ryhmässä (noin seitsemän henkilöä) minua ehdotettiin ryhmän puheenjohtajaksi. Suostuin tietenkin, mutta huomasin vähitellen ahdistuvani ajatuksesta. Se sai minut entisestään lukkoon, sillä nyt minulta odotettiin jotain: johtamista. Mielestäni suoriuduin tehtävästä huonosti, vaikka yritin kyllä. Loppujen lopuksi ryhmä johti itse itseään, enkä minä sitä. Se saattoi johtua myös siitä, että kaikki ryhmän jäsenet olivat selkeästi minua äänekkäämpiä ja itse olin se hiljaisin. Saimme loppulta tehtävämme suoritettua ja esiteltyä myös koko ryhmälle. Kuten jo edellä tuli mainittua, ryhmän koko ja muiden ihmisten viestintätaidot vaikuttivat kaikista eniten siihen, kuinka itse toimin ryhmässä. Kun koko ryhmä oli kasassa ja yhdessä mietimme sekä suunnittelimme esitystä, saatoin ajautua liian passiiviseksi jäseneksi. Olin kyllä läsnä ja kuuntelin keskustelua, katsoin vuoroin äänessä ollutta ja nyökkäilin, mutta minulla ei ollut mitään lisättävää aiheeseen. Pienemmässä ryhmässä ja varsinkin kun teimme pareittain tarkempaa työtä sain ajatuksistani kiinni. Silloin tehtäväkeskeisiksi taidoiksi nousivat ainakin: omien ajatusten ja tunteiden ilmaiseminen, täsmennysten ja perustelujen pyytäminen, ongelmien määritteleminen ja analysointi sekä ratkaisuvaihtoehtojen esittäminen ja kehitteleminen. Silloin tunsin olevani lähempänä assertiivista ryhmätyöskentelyä.      Ryhmäkeskeisiä taitoja isommassa ryhmässä löytyi enemmän. Mielestäni olen aina ollut hyvä mukautumaan tilanteisiin, niin myös tällä kertaa. Minun on helppo ilmaista myös empatiaa ja tukea ryhmän muita jäseniä kohtaan. Ehkä tärkeintä kuitenkin on, että olin läsnä ja kuuntelin muita sekä olin aina valmis vapaaehtoinen tarvittavissa tilanteissa. Ryhmän eri kehitysvaiheet olivat havaittavissa vaihtelevasti. Muotoutuminen oli alkanut varmasti jo ensimmäisenä koulupäivänä, mutta erityisesti ideointikurssin alkaessa. Kun tehtävä siis annettiin oli menossa kuohuntavaihe tai ehkä jopa normiutuminenkin: korostettiin samanmielisyyttä ja yhteenkuuluvuutta ja konfliktit pyrittiin sovittelemaan. Ilmapiiri oli avoin ja ryhmämme jäsenet uskalsivat ilmaista mielipiteitään ja tunteitaan.      Tehtävän suorittaminen oli mielestäni hienointa koko prosessissa. Asiat rullasivat ja ilmapiiri oli vapautunut. Kaikki energia oli keskitetty esiintymiseen ja parhaan mahdollisen suorituksen saamiseen. Esityksen jälkeen ainakin itselläni oli positiivinen ja onnistunut mieli. En nähnyt aivan kaikkia ryhmäläisiä esityksemme jälkeen, mutta suurin osa tuntui olevan myös tyytyväisiä aikaansaannoksiimme. Konfliktinratkaisuissa näkyi monia eri tapoja ja ne riippuivat paljolti henkilöistä ja heidän persoonallisuuksistaan. Konfliktit, jotka olivat pieniä ratkaisimme välttelyllä. Se oli mielestäni oikea ratkaisu, sillä olisi ollut turhaa käyttää aikaa, joihinkin mitättömiin asioihin.      Suurempia konflikteja ryhmämme sisällä ei mielestäni edes ollut, joitakin keskikokoisia ehkä. Ne hoidimme yhteistyöllä, sillä ryhmän sisällä vaikutti selkeästi halu, että kaikki voisivat olla tyytyväisiä lopputulokseen.      Ongelmanratkaisutilanteissa kenelläkään ei tainnut olla mielessä tiettyä kaavaa ratkaisuihin. Galanesin et al. (2004) esittelemää P-MOPS-mallia käytimme tiedostamattamme soveltaen. Otetaan esimerkkinä tarinan ja sen aihepiirin kehitteleminen. Ensimmäiseksi määrittelimme ongelman eli sen, että tarvitsemme esitystämme varten tarinan ja juonen. Koko ryhmän kesken oli päätetty, että kyseessä olisi satu, mikä kertoisi tyhmyydestä kenkien avulla. Lähdimme kehittelemään ratkaisuvaihtoehtoja ja jakauduimme kahdeksi ryhmäksi, joista toinen ideoi tarinan ja toinen vaihtoehtoisen esityksen. Pienryhmässä kehittelimme mahdollisimman paljon tarinaan liittyviä henkilöitä, paikkoja ja esineitä. Niistä valikoimme parhaimpia ja kehittelimme tarinaa eteenpäin. Saimme tarinan valmiiksi ja esitimme sen koko ryhmälle. Seuraavaksi arvioimme ja muokkasimme sitä yhdessä. Projektin luonteesta johtuen muokkaaminen jatkui melkein esittämishetkeen asti. Suurpiirteinen idea juonesta kuitenkin syntyi ja pääsimme sopuun siitä kuka tekee mitäkin ja millä aikataululla.      Päätöksenteossa lähdimme hakemaan ensimmäiseksi konsensusta. Se toimi, mutta oli aikaa vievää. Tulimme esityksemme kanssa myös pisteeseen, jolloin jouduimme kysymään neuvoa tilannetta seuranneelta opettajalta, koska tuntui, että emme enää nähneet tilannetta ja parasta mahdollista ratkaisua selkeästi. Ryhmämme puheenjohtajaksi valittu henkilö teki myös joitakin päätöksiä itse, joihin kaikki näyttivät olevan tyytyväisiä. Ne olivat mielestäni selkeitä, nopeita ja hyviä ratkaisuja, jotka nopeuttivat työn etenemistä.      Yhteenvetona lopuksi arvioisin omaa ryhmätyötäni keskinkertaiseksi. Tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja löydän paikkani ryhmässä. En tiedä olenko liian ankara itselleni, mutta toivoisin kehittyväni rohkeammaksi ja luovemmaksi. Oli kuitenkin ilo huomata, että saimme esityksen kasaan ja projektin päätökseen, vaikka meissä kaikissa virheitä onkin. Meistä voi aina tulla parempia viestijöitä ja ryhmätyöntekijöitä, mutta ensin meidän on mielestäni hyväksyttävä itsemme sellaisina kuin juuri nyt olemme. Kehitys alkaa siitä.