Catherine Boothin saarnoja kirjasta Hyökkäävä Kristillisyys
ilm. 1880 suom. 1928
Hyökkäävää kristillisyyttä
Puhdasta evankeliumia
Menettelytapojen sovelluttaminen
Pelastuksen varmuus
Kristus aikaansaa enemmän kuin laki
Kristuksen liittymisen hedelmät
Kristuksen todistajia
Hengellä täyttyneitä
Maailman tarve
Pyhä Henki
Niin minä sanoin: ”Kuka olet, Herra?” Ja Herra sanoi: Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
Mutta nouse ja seiso jaloillasi, sillä sen vuoksi olen ilmestynyt, sinulle, että asettaisin sinut palvelijakseni ja todistamaan sekä siitä, minkä olet nähnyt, että siitä, minkä minä vastedes ilmestyen olen sinulle ilmaiseva.
Ja minä pelastan sinut kansasi ja pakanain käsistä, joiden luo sinut lähetän, avaamaan heidän silmänsä, jotta kääntyisivät pimeästä valoon ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat minuun uskoen synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa."
Sen tähden, kuningas Agrippa, minä tottelin taivaallista näkyä, ja saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille ja sitten koko Judean maassa ja pakanoille, että heidän on tehtävä parannus ja käännyttävä Jumalan puoleen tehden parannuksen arvoisia tekoja. (Apt. 26: 15–20)
Toinen hyökkäävän kristillisyyden välttämätön ehto, johon nyt tahdon kiinnittää huomionne, on puhdas evankeliumi. Tarkoitan tällä Jumalan omaa, puhdasta metallia – Jeesuksen Kristuksen väärentämätöntä evankeliumia.
Näyttää siltä kuin sekä kirkon että maailman ihmisillä olisi yhtä monenmoisia käsitteitä evankeliumista, kuin on toisarvoisistakin asioista ja vähäpätöisistä opinkappaleista. Yhdellä ihmisellä on yksi mielipide evankeliumista, toisella toinen, ja niin on syntynyt hirvittävää hämmennystä niiden mielissä, jotka alati kuuntelevat n. s. evankeliumin saarnaa. Auttakoon Jumalan henki meitä nyt puolueettomasti ja tarkoin tutkimaan tätä asiaa.
Sallikaa minun ensiksikin koettaa selittää, mitä. evankeliumi on. »Oi», sanovat ihmiset, »evankeliumihan on hyvä sanoma!» Niin. Herralle kiitos, sitä se todellakin on! Se on sanoma, jota paitsi kaikki olisimme kadotettuja. Se on sanoma vapaasta, rajattomasta, ansaitsemattomasta sovittavasta armosta, minkä Jumala tarjoaa minulle Poikansa rajattoman, ihanan sijaisuhrin perusteella, jotta pelastuisin synnistä tässä elämässä ja helvetistä tämän elämän jälkeen. Mutta tähän sanomaan sisältyy niin paljon. Se on sanoma määrätystä, käytännöllisestä tarkoitusperästä määrättyine edellytyksineen, sillä hyväkin sanoma sisältää minuun nähden erityisiä ehtoja, joita minun on täytettävä, voidakseni hyötyä siitä hyvästä, mistä sanoma kertoo. Toiseksi tahdon koettaa selittää niitä ehtoja, joilla minäkin saan omistaa evankeliumin.
Sallikaa minun kuvata tätä, sillä tahdon välttämättömästi saada teidät kaikki käsittämään asian. Otaksukaamme, että jokin maakunta valtakunnassa kapinoi laillista hallitsijaansa vastaan. Otaksukaamme, että tuon maakunnan asukkaat ovat tallanneet maansa lait jalkojensa alle ja vastahakoisuudessaan laatineet itselleen omia lakeja. Otaksukaamme vielä, että hallitsija on niin suopea, ettei tahdo tuhota kapinallisia, vaan haluaa pelastaa heidät; mikä olisi heidän pelastuksensa asiainmukainen, välttämätön ja ehdoton ehto?
Pelkkä armahdus-julistus ei riittäisi. Tämä olisi kyllä ylevä askel päämäärää kohti, mutta tarvittaisiin jotain muutakin, sillä pelkkä armahdusjulistus soisi mieltänsä muuttamattomille kapimallisille vain suuremmat tilaisuudet jatkaa kapinoimistaan. Asia on ilmeisesti sen luontoinen, että kapinallisten itsensä täytyy muuttaa mieltään, sillä hallitsija ei pelkästään tahdo pelastaa heitä tuhosta, hän tahtoo myöskin voittaa takaisin heidän uskollisuutensa ja kuuliaisuutensa. Ellei hän kykene tekemään tätä, ei kapinallisista milloinkaan voi tulla uskollisia ja tottelevaisia alamaisia. Ellei kapinallisissa tapahdu mielenmuutosta, ei tässä maakunnassa milloinkaan ole oleva muuta kuin laittomuutta, levottomuutta ja kapinoimista. Asukkaat täytyy siis välttämättä saada uskollisiksi ja kuuliaisiksi lailliselle esivallalleen jälleen.
Samoin on laita Jumalankin pelastussanoman. Paha on meissä. Katsokaamme vertausta tuhlaajapojasta! Vika oli kokonaan hänessä, eikä lainkaan isässä. Isä rakasti poikaa jo ennen kuin poika lähti kotoa, ja rakasti häntä myöskin jälkeenpäin. Isän lempeä sydän ikävöi poikaa kaiken aikaa pojan poissa ollessakin, ja ihmetellen itsekseen palaisiko poika enää milloinkaan, nousi hän useinkin talonsa katolle silmätäkseen ulos tielle, jota myöten kapinoiva poika oli poistunut kotoa. Isän sydän ikävöi häntä kaiken aikaa. Mistä johtui, että hän ei voinut osallistua isän rakkaudesta tai saada takaisin lapsioikeuttaan? Siitä, että hänessä itsessään ensin täytyi tapahtua sydämen ja mielen muutos. Jos hän olisi palannut kotiinsa yhtä kapinallisena kuin läksikin sieltä, yhä edelleenkin haluten vapautua isän valvonnasta ja ollen yhtä haluton kuin ennenkin taipumaan isän vallan ja kurin alle, olisi hän edelleenkin ollut kapinoiva tuhlaajapoika. Asia oli sen luontoinen, että ymmärtäväinen ja vanhurskas isä ei voinut antaa anteeksi, ennen kuin välttämätön muutos oli tapahtunut. Rakastipa poikaansa miten hellästi tahansa, täytyi hänen kuitenkin vaatia määrättyä mielenmuutosta, ennen kuin anteeksiantaminen voi tulla kysymykseenkään.
Sielunelämäämme koskevat lait ovat aivan samanlaiset, noudattipa Jumala tai ihminen näitä lakeja. Tämä ei ole Jumalan saattamista pakon alaiseksi, sillä hän on itse säätänyt lain. Hän on luonut meidät, ja erikoisen mielenlaatumme tähden hänen täytyy sovelluttaa pelastuksemme ehdot ja välikappaleet sen mukaisesti, muutenhan hän mustaisi omaa viisauttaan, joka on antanut ihmiselle tällaisen mielen. Pelastaessaan ihmisen, täytyy hänen pelastaa hänet, kuten ihmistä on pelastettava, eikä sillä tavoin kuin hän menettelisi pelastaessaan eläimen tai koneen. Hänen täytyy pelastaa hänet ihmisenä, ja niin ollen laatia suunnitelma, mikä soveltuu ihmisen luonteeseen. Isä ei voinut antaa anteeksi tuhlaajapojalle kiinnittämättä huomiota tämän mielen- ja sydämenlaatuun, eikä Jumalakaan voi antaa anteeksi syntiselle, välittämättä vähääkään hänen mielenlaadustaan tai sydämensä tilasta.
Oltuani henkilökohtaisesti kosketuksissa satojen sielujen kanssa, tiedän olevan aivan arveluttavan | paljon väärinkäsitystä juuri tässä suhteessa, ja minä tahtoisin kutsua sitä Kristuksen evankeliumin vääräksi ymmärtämiseksi. Onhan teillä puhujia, jotka selityksittä ja rajoituksetta julistavat: »Usko ainoastaan, niin pelastut!» »Jokaisella, joka uskoo, on iankaikkinen elämä.» Tämä on siunattu ja ihana totuus, kun se sovellutetaan oikealla tavalla ja oikeisiin luonteisiin, mutta minun mielestäni vaarallinen harhaoppi, kun sitä erotuksetta sovellutetaan heräämättömiinkin, katumattomiin ja kapinallisiin syntisiin. Olen joka taholla nähnyt tämän julistuksen turmiollisia seurauksia, niin turmiollisia, että en tahdo kertoa niistä täällä. Sanon kuitenkin, että meidän on oltava varuillamme ja huolehdittava siitä, että saamme ihmiset ymmärtämään, mitä tarkoitamme evankeliumilla.
Minä puolestani en uskalla olla välinpitämätön sen suhteen. Olen niin varma siitä, että tuhannet sielut tulevat petetyiksi juuri tässä suhteessa, enkä siis, niin kauan kuin jumala antaa minun pitää ääneni puhuakseni, uskalla muuta kuin varoittaa heitä ja osoittaa heille, miten hirvittävästi he erehtyvät.
Palatkaamme kuvaukseemme! Sanot: »Ihminen on niin sanoaksemme kuollut synneissä ja ylitsekäymisissä. Miten hän voi käsittää erehdyksensä? Miten hän voi riisua kapinalliset aseensa? Miten hän itsestään voi palata isänsä luo?» Niin, itsestään hän ei voikaan. Siksipä Jumala, antaessaan ihmiselle Henkensä lahjan, viisaudessaan ja rakkaudessaan onkin antanut hänelle avun, millä. hän voi voittaa kykenemättömyyden, joka on seuraus hänen kapinoimisestaan. Sanot ehkä: »Kuvaus, jota käytät ja asia, jota tahdot kuvata, eivät oikein sovi yhteen.» Eivät kylläkään tässä suhteessa, sillä maalliset kapinoitsijat voivat itsestään huomata käytöksensä mielettömyyden ja pahuuden. He voivat huomata, minne tiensä johtaa, nähdä turmiolliset seuraukset ja surra eksymistään väärälle tielle. He voivat riisua kapinalliset aseensa ja sovelluttaa käytöksensä niiden ehtojen mukaan, joilla hallitsija on luvannut armahtaa heitä. Vastaat: »Niin, he voivat tehdä sen, mutta ihminen on sellaisessa suhteessa Jumalaan, että hän ei voi.» Ei tietystikään, sillä hän on paaduttanut sydämensä niin, ettei ilman Jumalan Hengen apua tahdo, vaikka voisikin. Siksipä Jumala onkin armahtanut meitä ja lähettänyt Henkensä maailmaan »näyttääkseen maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion.» Hän avaa täten silmämme ja osoittaa meille kadotetun tilamme. Kun näin Pyhän siengen avulla olemme oppineet käsittämään epätoivoisen tilamme, kohtaa evankeliumi meidät sellaisina kuin olemme sillä ehdolla, että hylkäämme pahat työmme ja teemme parannuksen töitä. Näitä kykenemme tekemään ja kapinalliset aseemme voimme riisua Pyhän Hengen avulla. Pyhän Hengen avulla voimme vastaanottaa Kristuksen, taivuttaa niskamme hänen ikeensä alle ja koko sydämestämme sitoutua uskollisesti seuraamaan häntä kaikkina elämämme päivinä. Nämä ovat ehdot, tämä on päämäärä, mihin evankeliumi tähtää, ja näette sen tässä suhteessa täyttävän tarkoituksensa. Kapinoivan sydän on voitettu takaisin Herralle, ja ehdoton muutos on tapahtunut hänessä. Ihminen on palannut Jumalan luokse. Hänen silmänsä ovat avautuneet näkemään synnin pahuuden ja oman, epätoivoisen asemansa. Väsyneenä itseensä ja väsyneenä jumalattomaan vaellukseensa, kuten tuhlaajapoika sikotarhaansa, hän nousee, luopuu synnistään ja palaa isänsä luokse.
Nyt minun on pysähdyttävä käsittelemään vaikeutta, minkä tiedän ahdistavan montaa vilpitöntä sydäntä. Olen itse mustasukkaisuuteen saakka tarkka siitä, että Jumalan täytyy saada kaikki kunnia, ja siksi kunnioitan tätä tunnetta toisissakin. Jos joku Jumalan kunnian tähden ei voisi suostua mielipiteisiini tai siihen tapaan, millä niitä esitän, suon hänelle syvimmän kunnioitukseni. Sanot: »Jos voimme hyljätä jumalattomat tiemme ja riisua kapinalliset aseemme, emmekö silloin pelasta itseämme?» Emme toki! Se on jotain aivan toista. Kiinnitä huomiota siihen, että luetussa sekä monessa muussakin raamatunpaikassa esitetään väärien teiden hylkäämistä pelastuksen ehtona. Mitä väärien teiden hylkäämisellä tarkoitetaan? Muuan herrasmies kirjoitti minulle: »Emme voi pelastaa itseämme sydämen synnistä.» Myönnän, että emme voi tehdä sitä. Mutta voimme tahtoa pelastua siitäkin. Ero sellaisten sydämen syntien välillä, jotka eivät ole tahallisia ja tahallisten uudestisyntymättömien ihmisten harjoittaminen Jumalan lain rikkomisien välillä on suuri. Jumala asettaa pelastuksen ehdoksi, että luovun kaikesta, mistä voin luopua, ja pelastaessaan hän sitten antaa minulle voiman luopua kaikesta siitä, mistä en aikaisemmin ole voinut luopua. Tuhlaajapojan täytyi tulla pois sikotarhasta, hylätä tarhan likaisuus ja palkohedelmät, ennen kuin voi tulla isänsä huoneeseen ja istuutua isänsä pitopöytään. Vasta sitten, kun poika oli tehnyt tämän, sanoi isänsä hänelle: »Käy sisään!» puetti hänet parhaisiin vaatteisiin, teurasti syötetyn vasikan ja pani anteeksiannon sormuksen hänen sormeensa. Sinun on siis, mikäli vain voit, »odotettava Jumalaa hänen käskyjensä tiellä», tottelevaisuuden tiellä, kuten muinoiset jumaluusoppineet sanovat. Onko todellakaan mitään muuta mahdollisuutta? Voiko juomari odottaa Herraa viipyessään väkijuomien ääressä? Voiko varas odottaa häntä jatkaessaan yhä edelleen perkeleellistä ammattiaan? Voiko kukaan, joka elää tahallisissa julkisynneissä, löytää Herran? Eikö hänen, kuten Vapahtaja sanoo, ensin pidä hakata pois se oikea käsi ja puhkaista se oikea silmä? Hän ei milloinkaan voi vapautua syyllisyydestä, mutta hän voi hakata pois oikean kätensä, ja kun hän tekee sen, on Pyhä Henki astuva sisälle ja Jumalan Pojan veren kautta toimeenpaneva puhdistuksen.
Huomaat siis, että evankeliumin tarkoitus on, ei vain pelastaa meidät, mutta myöskin parantaa meidät. Jos se pelkästään pelastaisi, eikä parantaisi, olisiko se silloin mainittavalla tavalla voinut hyödyttää minua? Ellei evankeliumi siveellisesti vaikuttaen minuun, voi tehdä minua vanhurskaaksi, ei se myöskään voi tehdä minua iäisesti onnelliseksi. Vaikka minut siirrettäisiin istuimen eteen kaikkien ylienkelien joukkoon tuntiessani sydämeni olevan väärässä ja ristiriidassa Jumalan lakien kanssa maailmassa, olisin yhtä onneton kuin jos olisin helvetissä, ja toivoisin silloin pääseväni pois taivaasta. Minun täytyy tulla vanhurskautetuksi ja minua on kohdeltava vanhurskaana. Minun täytyy sekä muuttua että tulla vanhurskautetuksi. Tämä on evankeliumia, ja raamatunpaikkamme esittää sen niin selvästi kuin suinkin, samoin myöskin kaikki Paavalin, tuon suuren uskon-vanhurskauden saarnaajan kirjeet. Evankeliumin armonjärjestyksen täydellisesti astuttua voimaan, vastaanotti suuri pakanain apostoli ylösnousseen ja kirkastetun Herran omilta huulilta tämän käskyn: »Joiden luo sinut lähetän, avaamaan heidän silmänsä». Mitä näkemään? Syntinsä. Avaamaan, aivan kuten Pietari helluntaipäivänä avasi niiden silmät, jotka olivat murhanneet Herramme, »hänet, jonka te ristiinnaulitsitte ja tapoitte», ja ahdisti heitä Jumalan tuomitsevalla totuudella, kunnes he tuskissaan huusivat: »Mitä meidän on tekeminen?» Hän riisti heiltä siteet, joilla saatana oli sitonut heidän silmänsä, ja ajoi heitä kurittajan ruoskalla, kunnes sai heidät Ristiinnaulitun ristille. »Avaamaan heidän silmänsä» – se on ensimmäinen tehtävä. Oi, miten usein sieluni onkaan vavissut ja itkenyt, ajatellessani sitä hirvittävän suurta vastuuta, minkä nämä sanat laskevat hartioillemme, kristittyjen hartioille. Maailma nukkuu. Ystävämme, omaisemme, naapurimme nukkuvat. Muut asiat askarruttavat heitä. Heidän mielensä on täynnä tätä maailmaa ja kaikkea, mitä maailmaan kuuluu. He eivät tahdo ajatella – he eivät tahdo nähdä – he eivät tahdo tutkia elämän sanaa. Tämä tekee vastuusi kymmenkertaiseksi. Mene ja herätä heidät! Voit tehdä sen, jos Pyhä Henki asuu sinussa.
Jotkut aikamme ihmisistä olisivat sanoneet Herralle Jeesukselle: »Kovin suurin toivein suhtaudut inhimilliseen apuun, onhan Paavali vain ihminen, ja sinä lähetät hänet avaamaan kääntymättömien silmät ja johtamaan heidät pimeydestä valoon, saatanan vallasta Jumalan luokse. Etköhän vain luota liiaksi paljon inhimillisiin ponnistuksiin?» Mutta Herra Jeesus tiesi, mitä teki. Hän tiesi Paavalin omistavan voiman, minkä jokainen todellisesti uudestisyntynyt Jumalan lapsi omistaa – Pyhän Hengen – joka teki hänet kelvolliseksi tähän työhön. Siksipä hän sanoikin: »Joiden luo sinut lähetän, avaamaan heidän silmänsä.» Mene ja herätä heidät huomaamaan vaaransa! Tartu kuvaannollisesti puhuen heidän kaulukseensa, ravista heitä ja saa heidät käsittämään vaaranalainen asemansa, aivan kuten tekisit, jos he nukkuisivat palavassa talossa. Ja herätettyäsi heidät, mitä sinun sitten on tehtävä? Saatko jättää heidät oman onnensa nojaan? Ei, Kristuksen tähden ei! Käy heidän kimppuunsa koko siveellisen houkuttelukykysi, kiivailusi, rakkautesi ja tarmosi voimalla ja käännytä heidät synnistä ja saatanasta Jumalan puoleen.
Jeesus Kristus antoi tämän Paavalin tehtäväksi, ja Paavali teki sen. Hän sanoo: »Kun siis tiedämme, mitä on Herran pelko, niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan.» Hän ei esittänyt totuutta hempeämielisesti ja lauhkeasti, antaen ihmisten menetellä mielensä mukaan. »Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen; yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet». Miten Herra antoikaan hänen rohkean ponnistuksensa onnistua! Miten suuria joukkoja hän saikaan vakuutetuiksi ja käännetyiksi pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö! Käännytä heidät! »Mutta», sanonee kukaties joku, jos he ovat käännetyt pimeydestä, toisin sanoin pahuudesta valkeuteen, Vanhurskauteen, eivätkö he silloin ole pelastettuja? Eivät, eivät vielä! Tämä on vain heidän tahtoonsa nähden aikaansaatu muutos, jota Paavali niin ihanasti kuvaa Room. 7 luv. He tahtovat mielellään noudattaa lakia, totella Jumalaa, tehdä hänen tahtoaan ja seurata häntä; he pyrkivät tekemään sen, mutta eivät voi. Vaikka ovatkin kääntyneet pois pahasta, eivätkä enää vapaaehtoisesti palvele saatanaa; vaikka nyt vapaasta tahdostaan valitsevakin vanhurskauden ja tahtovat palvella Jumalaa, eivät he kuitenkaan kykene palvelemaan häntä.
Ei, ystäväni, älkää väittäkö minun sanoneen, että kykenemme tekemään tämän. Älkää vääristelkö sanojani, kuten muutamat tekevät. Koetan sanoa sanottavani selvästi ja väitän, että on suuri erotus itsensä pelastamisen ja sen välillä, että ihminen sallii Jeesuksen Kristuksen pelastaa synnistä. Tämän tahdon muuttumisen on Jumala juuri asettanut voimansa osoituksen ehdoksi. Se on kaikkien ihmeitten ehto. »Tahdotko tulla terveeksi?» Miehelle, jolla on kuivettunut käsi, Mestari sanoo: »Ojenna kätesi!» Mies olisi voinut vastata: »Herra, pyyntösi on järjetön. Pilkkaamaanko tulitkin minua, onnetonta?» Mutta Jeesus Kristus tiesi, mitä hän tahtoi herättää miehessä. Hän tahtoi saada miehen tahdon yhteistoimintaan voimansa kanssa. Hän tahtoi saada hänet sanomaan: »Tahdon!» Kun mies teki tämän, täytti Herra hänen lihaksensa voimalla niin, että hän ojensi kätensä ja oli terve. Monet sielut ovat tulleet juuri tähän kohtaan, mutta eivät tahdo antaa Herralle myöntävää vastausta ja suostua ehtoon, minkä Pyhä Henki esittää heille. Voin kertoa teille useita sydäntä särkeviä esimerkkejä, juuri tästä. Olen varmasti vakuutettu, että evankelisesti valistunut maamme on täynnä ihmisiä, jotka ovat takertuneet kiinni juuri tähän kohtaan. He tulevat itkien ja rukoillen ja sanovat ikävöivänsä Jumalaa. He tulevat Jeesuksen Kristuksen tykö yhä uudestaan. He koettavat uskoa; he tahtovat seurata häntä, mutta heitä pidättää oikea käsi ja oikea silmä, joista Pyhä Henki vaatii luopumaan, jotta Herra voisi vastaanottaa heidät. Sitä he eivät tahdo tehdä, ja siksi he aina ovat oppimassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen. Tahtosi täytyy luopua pahasta. Sinun täytyy tahtoa totella totuutta. Sinun on annettava Herralle myöntävä vastaus.
Pidin kerran länsi-Englannissa sarjan aamupäiväkokouksia. Aloimme nämä kokoukset 10.30. Eräänä päivänä oli kokouksemme erinomaisen siunausrikas. Kokousta jatkettiin klo 17.30 saakka iltapäivällä, emmekä sen kestäessä tunteneet nälkää eikä janoa. Herran läsnäolo täytti kaikki tarpeet. Läsnä olevien joukossa oli myöskin muuan herrasmies, jonka ulkonäköön kiinnitin erikoista huomiota. Hän oli pitkä ja älykkään näköinen noin 40–50-vuotias mies. Juhlallisella vakavuudella, mutta ilmaisematta minkäänlaista liikutusta hän polvistui alttariaidan päähän. Kokouksien kestäessä olin puhunut siitä, miten ihmiset vaeltavat pimeydessä siksi, että sotivat Pyhää Henkeä vastaan. Sanoin hänelle: »Hyvä herra, oletteko Te sotinut Pyhää Henkeä vastaan?» »Olen», vastasi hän, »viisitoista pitkää vuotta. Häpeän tunnustaa sitä. Se on riistänyt kaiken ilon ja voiman kristillisestä elämästäni niin, että olen ollut hedelmätön puu toisten tiellä.» Sain vasta jälkeenpäin tietää, että tämä mies, joka oli tullut esille koko seurakunnan nähden, oli yksi kirkon diakoneista. Vastasin hänelle: »Hyvä herra, tunnette evankeliumin yhtä hyvin kuin minäkin. Teille ei kannata saarnata uskosta, ennen kuin olette valmis luopumaan epäjumalastanne.» »Tiedän sen», vastasi hän mitä suurimmalla painolla. »Oletteko valmis luopumaan?» kysyin häneltä. Miten hellittämättömästi ihmissydän pitääkään kiinni epäjumalistaan! Mies epäröi vieläkin, vaikka oli polvistunut alttarikehän ääreen koko seurakunnan nähden, ollen syvästi Jumalan Hengen vaikutuksen alaisena. »Hyvä herra, Teidän on nyt päätettävä. Teidän on nyt valittava epäjumalanne, mikä se sitten lieneekään, ja Kristuksen välillä.» Vetäydyin hetkiseksi syrjään jättäen hänet kahden kesken Jumalan kanssa. Sydämessäni rukoilin koko ajan hänen puolestaan ja kotvasen kuluttua palasin takaisin kysymään häneltä: »Tahdotteko luopua?» Kohottaen kasvonsa taivasta kohti ja tarttuen lujasti alttarin kehään hän vastasi: »Jumalan avulla teen sen.» Koko hänen ruumiinsa vapisi mielenliikutuksesta. Vapautuminen tapahtui tuokiossa. Siunattu Vapahtaja odotti häntä avosylin. Vain tuo Jumalan kiroama paha oli erottanut heidät toisistaan. Tallatessaan sen jalkojensa alle ja ollessaan valmis luopumaan siitä, vaipui hän heti luopumisensa suoranaisena seurauksena iäisten käsivarsien varaan ja sai vakuutuksen siitä, että oli pelastunut. Seuraavana neljänätoista päivänä puhuttiin tästä tapahtumasta kaikkialla kaupungissa. Ihmiset sanoivat toisilleen: »Oletteko milloinkaan nähnyt ihmisen muuttuvan, kuten herra P. on muuttunut? Hän on kuin uusi mies. Hän rukoilee niin lämpimästi rukouskokouksissa. Hän seisoo ovella puhuen pois lähteville kääntymättömille ja kehottaen heitä palaamaan takaisin. Hän käy ihmisten luona heidän kodeissaan kaikkialla kaupungilla – hän on kuin uusi ihminen.» Oliko evankeliumi jossakin suhteessa muuttunut? Oliko hän saanut uutta valoa? Ei, tässä toistui vain tuo vanha tarina. Hän oli luopunut epäjumalastaan, tallannut jalkoihinsa sen, mikä siihen saakka oli estänyt jumalallista elinvoimaa pääsemästä hänen sieluunsa.
Tässä on toinen samankaltainen esimerkki. Viisi viikkoa kestävän kokoussarjan aikana oli eräällä herralla, jolla oli suuria summia kiinni laittomassa liikkeessä, tapana olla läsnä jokaisessa iltakokouksessa. Hän istui aina epätoivoisen ja onnettoman näköisenä myöhäiseen iltaan saakka, ja ystävänsä rupesivat vähitellen pelkäämään, että hän menettäisi järkensä. Hän kulki edes takaisin kotonaankin makuuhuoneessaan avoin Raamattu kädessään. Silloin tällöin hän painui polvilleen, taistellen, otellen Jumalan kanssa ja koettaen uskoa, mutta joka kerta kun jumalaton liikeyritys, josta hän ei voinut luopua, muistui hänen mieleensä, joutui hän epätoivon valtaan ajatellessaan rahojensa menetystä ja siitä johtuvia seurauksia perheellensä. Vihdoin hän sanoi: »Maksoi, mitä maksoikaan! Luovun siitä!» Hän luopui liikkeestään, polvistui katumuspenkin ääreen ja pelastui heti paikalla.
Arvelen näiden esimerkkien osoittavan, mitä tarkoitan pahan hylkäämisellä, pahasta luopumisella ja vanhurskauteen suostumisella, mikä on pelastuksen ehdoton ehto. Pyhä Henki pitääkin siitä syystä lujasti kiinni määräyksestä: »avaamaan heidän silmänsä, jotta kääntyisivät pimeästä valoon ja saatanan vallasta Jumalan tykö, ja saisivat minuun uskoen synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.» Huomaatte, miten suuri ero on tämän välillä ja Kristuksen esittämisen välillä ihmisille, sellaisina kuin he ovat ja silloin kun he vielä tekevät, mitä heitä haluttaa. Evankeliumi vaatii, että pahasta on täydellisesti luovuttava, että se on hyljättävä, jotta Jeesus Kristus vastaanottaisi syntisen. Tällaista oli Paavalin evankeliumi. Voitteko kuvata sitä toisin? Voitteko selittää asian paremmalla tavalla? Paavali osoittaa edelleen, miten hän on käsittänyt asian: »Sen tähden kuningas Agrippa, minä tottelin taivaallista näkyä, ja saarnasin kaikille, ja sitten koko Juudean maassa ja pakanoille, että heidän on tehtävä parannus ja käännyttävä Jumalan puoleen tehden parannuksen arvoisia tekoja! Merkitseekö tämä samaa kuin jos hän sanoisi: »Uskokaa ainoastaan!» vaatimatta mitään edelläkäypää mielenmuutosta? Voiko joku osoittaa minulle ainoatakaan lain saarnaa tarpeettomana pitävään suuntaan vivahtavaa väitettä Paavalin lausunnoissa? Ei suinkaan hän voinut esittää oman oppinsa kanssa ristiriitaisia väitteitä. Sen, mitä hän kirjoittaa uskosta, täytyy olla sopusoinnussa tämän juutalaisille ja pakanoille selvästi saarnaamansa evankeliumin kanssa. Sitä paitsi, kehottiko Paavali Agrippaa ja Festusta uskomaan ilman muuta? Ei, hänen sanansa vain peljästyttivät heitä, sillä he eivät olleet valmiit hylkäämään syntejään ja luopumaan siitä, mikä oli kirottua. Mutta filippiläiselle vanginvartijalle, joka sanoi: »Herrat, mitä minun on tekeminen, jotta pelastuisin?» joka vei heidät ulos vankilasta ja alkoi pestä heidän haavojaan tehden täten heti parannuksen tekoja, hän sanoi: »Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut.» Ystäväni, voit kuolinhetkeesi saakka koettaa uskoa Kristukseen ja kuitenkin lopullisesti joutua kadotukseen siksi, että pidät kiinni epäjumalistasi. Jos Jumala olisi voinut pelastaa meidät sillä tavalla, emme olisi tarvinneet Kristusta lainkaan. Olisimme vapahtajattakin voineet päästä taivaaseen. Mutta hän tuli pelastaakseen kansansa heidän synneistään. Niin kauvan kuin rakastat syntejäsi, saat taistella ja peljätä Agripan, Feliksin ja nuoren lainoppineen tavoin, ja kohtalosi on oleva sama kuin heidänkin. Sinun on luovuttava epäjumalistasi ja sinun täytyy sallia Jeesuksen pelastaa sinut, ei alhaalla synnin loassa ja saastassa, vaan ylös siitä. Sinun täytyy antaa hänen pestä ja puhdistaa sekä varjella sinut puhtaana. Hänen täytyy saada ympärileikata sydämesi ja kirjoittaa lakinsa sinne. Silloin vasta saat kokea hänen pelastuksensa iloa.
Useat ihmiset ovat kirjeenvaihdossa kanssani juuri näistä asioista. Jos jotkut heistä sattuisivat olemaan täällä tänä iltana, haluan sanoa heille, että heidän on luovuttava epäjumalistaan ja sanottava, kuten yksi niistä henkilöistä, joista olen kertonut teille: »Olinpa rikas tai köyhä, kävipä liikkeeni miten tahansa, säilytin tai menetinpä yhteiskunnallisen asemani, tulipa osakseni kärsimyksiä tai hyvä toimeentulo, vähät siitä – Kristus, Kristus, luovun kaikesta tähtesi!»
Oletko luopunut pahasta? Oletko katkaissut oikean kätesi? Oletko puhkaissut oikean silmäsi? Ihmiset tulevat usein tällaisissa kokouksissa luokseni huokaillen ja toisinaan niin riutuneina, että muistuttavat luurankoja. He kertovat olevansa synnin hädässä, he ovat joutuneet orjuuteen, he eivät omaa iloa Jumalassa eivätkä jokapäiväistä yhteyttä hänen kanssansa. Kun kysyn heiltä syytä, saan useimmiten seuraavan vastauksen: »En oikein tiedä; uskon puutetta se lienee.» Tavallisesti sanon silloin: »Ottakaamme selvää mistä se johtuu. Joku syy siinä tietysti täytyy olla. Pelkään synnin olevan ovella.» Kun käyn asian ytimeen, huomaan useimmiten, että joku epäjumala, elämänsuunta tai epäilyttävä teko erottaa Jumalan sielusta. Niin pian kuin synti on tunnustettu ja hyljätty, on Jumalan läsnäolo ollut ilmeinen, ja he ovat menneet tiehensä iloiten Jumalassa. Näin on miltei aina. Jumala ei mielivaltaisesti lymyile lapsiltaan. Hän haluaa asua heissä. Me olemme hänen oikea asumasijansa. Hän on luvannut tulla asumaan omiensa luokse. Ellei hän tee sitä, voit varmasti tietää, että temppelissä on jotain hänelle vastenmielistä, jotakin, jonka kanssa hän ei halua asua. Oletko valmis heittämään sen, oletko valmis vihkimään sydämesi Herralle tänään, hänen temppelikseen, yksinomaan siksi? Tahdotko jättää kaikki seuraukset hänen asiakseen? Hän kykenee kyllä huolehtimaan omistaan.
Kun olette tehneet tämän päätöksen, katsokaa silloin Kristukseen elääksenne. Heittäytykää ristiinnaulitun syliin! Levottomille sieluille, jotka vuosikausia ovat olleet Hengen vetämisen alaisia, lienee vaikeinta luopua omasta tahdosta. He ovat tottuneet tinkimään Jumalan kanssa, he ovat menettäneet lapsellisen mielen, he epäröivät, kun viimeinen askel olisi astuttava, he seisovat ristin luona tietoisina siitä, että on jotain, mikä erottaa heidät Kristuksesta. Mitä sinä olet tekevä? Oletko noudattava Paavalin neuvoa vanginvartijalle Filipissä: »Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen?» Vastaat ehkä: »Mitä usko on? Miten minun on uskottava?» On ihmeellistä, miten mutkikkaaksi teemme yksinkertaisen asian. Mitä on uskottava? Aivan yksinkertaisesti, että Herra tarkoittaa, mitä sanoo ja vastaanottaa sinut, kun vain tulet hänen luoksensa; ei, että hän teki sen eilen tai että hän on tekevä sen huomenna, vaan että hän tekee sen juuri nyt, tällä hetkellä. Milloin hän, vaeltaessaan täällä maan päällä, vastaanotti luoksensa tulevat syntiset? Silloin kun he tulivat. Silloin hän on vastaanottava sinutkin. »Mutta», väittänet ehkä. »En tunne olevani oikeassa asemassa.» Et tietystikään. Etkö käsitä, että sinun on pelastuttava uskon kautta? Jos mielit pelastua uskon kautta, on sinun uskottava, ennen kuin pelastut. Jos mielit pelastua uskon kautta, on sinun uskottava ensin; vasta sitten pelastut, vaikka se tapahtuukin jo seuraavassa tuokiossa. »Mutta», sanot, »en tunne sitä». Et tunnekaan, mutta olet tunteva vastaanotettuasi pelastuksen. Ennen kuin voit vastaanottaa, on sinun uskottava, luottaen hänen lupaukseensa, että hän ei ole heittävä ulos ketään luoksensa tulevaa. »Nyt tulen, Herra, olen heittänyt menemään epäjumalani, olen raivannut tieltä pois kaiken, minkä tiesin erottavan meidät toisistamme. Tahdon palvella sinua. Tahdon seurata sinua. Tahdon taipua ikeesi alle ainaiseksi. En tahdo kysellä kauemmin, vaan olen antava sinun johtaa minne tahdot. Nyt tulen, Herra, ja sinä vastaanotat minut.» Hyppää omien ponnistustesi, oman vanhurskautesi, synnillisyytesi, arvottomuutesi ja kaiken omasi kurjasta laivahylystä ihanaan pelastusvenheeseen. Se on aallon harjalla. Hyppäys vain, ja olet tunteva, miten rakastava Vapahtaja sulkee sinut syliinsä. Usko on luottamusta, luottamusta! Hän on tekevä puolestasi, mitä on luvannut. Usko, että Jumala siunatun Poikansa uhrin tähden vastaanottaa sinut nyt, että hän ansiottasi vanhurskauttaa sinut kaikesta siitä, mistä et voinut vanhurskautua lain kautta. Olet tuomittu, syntien rasittama, helvetin ansainnut rikollinen, eikä mikään muu kuin Jumalan vapaa, rajaton armo voi pelastaa sinua. Heittäydy sen varaan! Samassa silmänräpäyksessä kuin totisesti uskoen teet tämän, olet myöskin oleva pelastettu. Vastaat ehkä, kuten eräs valtiokirkon pappi kirjoitti minulle viime viikolla: »En tahdo pelastua todistelujen avulla.» Amen! Amen! Niin minäkin sanoin ja taistelin kahdeksan viikkoa, sillä halusin omata elävän, persoonallisen Kristuksen. Ihailen päättäväisyyttäsi, veljeni, mutta jos olet täällä, niin anna tämän todistelun auttaa itseäsi: »Jos tulen, on Jeesus Kristus luvannut vastaanottaa minut. Tulen siis, ja hän vastaanottaa, sillä hän ei voi valehdella.» Auttakoon tämä sinua. Usko ei ole todistelua, mutta todistelu voi auttaa uskoa.
Miten iloinen olisinkaan, jos jotkut teistä tänä iltapäivänä rientäisivät Jeesuksen syliin. Tapahtuu usein, että sielut puhuessani tulevat Jumalan armon arkkiin, ja myöhemmin kertovat minulle suullisesti tai kirjeellisesti, että Henki on tullut, joka huutaa: »Abba, rakas Isä!» että he nyt tietävät käyneensä kuolemasta elämään. He eivät enää tarvitse mitään todisteluja. He omaavat silloin todellisuuden. Tultuasi siihen kohtaan, missä pelastava usko on mahdollinen, ei sinun enää tarvitse tehdä mitään, kärsiä mitään, maksaa mitään. Pelastumme yksinkertaisesti luottamuksen avulla. Kaikki pyhät maailmassa ovat pelastuneet samalla tavalla, ja säilymme pelastettunakin jokapäiväisen, elävän, kuuliaisen uskon kautta. Saakoon Herra nyt auttaa juuri sinua! Hylkää epäjumalat! Luovu jumalattomista tovereista! Lakkaa harjoittamasta laitonta liikettä, lakkaa tavoittelemasta maailmanmukaisuutta. Heitä pois kaikki, mikä erottaa sinut Jeesuksesta! Tallaa se jalkojesi alle ja tunkeudu vaikeuksien paljouden läpi, mene sinäkin kuten nainen muinoin suoraan Mestarin luokse ja kosketa häntä uskon kädellä, niin olet elävä ja tietävä parantuneesi. Evankeliumi on silloin oleva hyvä sanoma sinullekin, ja Jeesus on toden teolla oleva iäinen pelastuksesi siksi, että tottelet häntä.
Catherine Boothin saarnoja kirjasta Hyökkäävä Kristillisyys
ilm. 1880 suom. 1928
Hyökkäävää kristillisyyttä
Puhdasta evankeliumia
Menettelytapojen sovelluttaminen
Pelastuksen varmuus
Kristus aikaansaa enemmän kuin laki
Kristuksen liittymisen hedelmät
Kristuksen todistajia
Hengellä täyttyneitä
Maailman tarve
Pyhä Henki
