Menossa @menossa-blog - Tumblr Blog

Kesälomareissulla Kreikassa / First-timers on a holiday in Greece

Kos, Kreikka 16.-23.06.2018

Ollakseen näin suosittu turistisaari, Kosilla pääsee yllättävän helposti karkuun pikkukaupungin hälinää sekä majoituksen sekä ruokapaikat hyvin valitessaan myös lähelle kreikkalaista kulttuuria. Skippaamalla all-inclusivet ja isojen hotellien ravintolat sekä yöpymällä pienissä perheiden pyörittämissä majapaikoissa saaren tarjonta miellyttää myös reppureissuihin tottunutta matkaajaa. Kun jättää isoimpien biitsien rantatuolit välistä eikä vietä liian pitkää aikaa rantakadun ravintoloiden ruokalistoja lukien, voi lomailla viikon kuulematta pahemmin suomea tai muitakaan pohjoismaalaisia kieliä. Tyrkytystä ja sisäänheittäjiä ei näitä pääkallopaikkoja lukuunottamatta tarvitse sietää - usein ravintoloissa ja kioskeissa pääsee nauttimaan paikallisesta vieraanvaraisuudesta. Rannoilla kuulee myös kreikkaa, vaikka tällä kielitaidolla jääkin epäselväksi, ovatko he saaren asukkaita vai rantalomasta nauttivia kotimaanmatkalaisia muualta Kreikasta.

Harva kuitenkaan kuvittelee pääsevänsä karkuun kaikkia länsimaalaisen yhteiskunnan mukavuuksia matkustaessaan yhdelle suosituimmista Kreikan saarista, joten on itsestään selvää, että palveluita löytyy saarelta moneen lähtöön. Reppureissarin näkökulmasta on välillä ihan virkistävää, että niin illallispaikkoja kuin kahviloitakin löytyy näin mitättömällä vaivannäöllä. Myöskään kotiin ostettavia reissumuistoja tai iltapäiväkävelyn nähtävyyksiä ei tarvinnut metsästää hirveällä vaivalla, vaan kaikki on helposti saatavilla. Helppous matkustuksessa on välillä ihan miellyttävää vaihtelua.

Seikkailun tuntua ja tekemistä saarella riittäää viikoksi helposti, jos sitä on valmis oma-aloitteisesti järjestämään. Ensimmäisenä päiväretkenä me vuokrasimme kivat mummopyörät ja poljimme 10 km päässä olevalle Tigakin rannalle viettämään ensimmäistä (ja viimeistä) varsinaista rantapäiväämme. +30 asteen helle tuntui tavanomaistakin kuumemmalta aurinkoista rantatietä pitkin ajellessa. Puolessa välissä matkaa pysähdyimme ostamaan matkaevääksi kirsikoita paikalliselta maanviljelijältä. Kauempana keskustasta turistikeskittymien välillä olisi voinut kuvitella olevansa kauempanakin maaseudulla.

Perillä Tigakissa aika kului leppoisasti rannalla lukien ja yhden testisnorklauksen parissa. Vaikka koko päivä tuli maattua varjon alla, toivuimme tästä rantaepisodista lähes parin tunnin ajan viereisen kahvilan terassilla täysin uupuneina. Sanomattakin selvää, ettei Kosin yleisin aktiviteetti auringonpalvonta ole meitä varten.

Yllättävän vähän edellispäivän auringosta kärtsänneenä oli hyvä lähteä seuraavan päivän veneretkelle. Osallistuimme päiväretkelle, jolla pysähdyttiin kahdessa eri kohteessa osan porukasta laitesukeltaessa ja osan snorklatessa. Hinta-laatusuhde ei ihan hiponut Aasian aktiviteetteja mutta saatiin onneksi kokea yksi vähän erikoisempi snorklaussaitti, sillä ensimmäinen pysähdys oli syyrialaisen rahtilaivan hylyllä. Syvimmillään 25 metrissä makoileva kahteen osaan hajonnut hylky kellotti kyljellään merenpohjassa. Näkyvyys oli jotakuinkin pohjaan saakka, joten laivan runkoa ja pieniä kaloja pääsi ihailemaan vaivatta. Märkäpuku oli kiva kaveri näissä vähän viileämmissä vesissä, eikä vedessä siltikään pystynyt sukeltelemaan tuntikausia.

Koko päivä vesillä jatkuvassa auringonpaisteessa verotti voimia ja seuraavat päivät otimmekin kevyemmin. Lepäilyn jälkeen vuokrasimme skootterin ja lähdimme päiväretkelle toiselle puolelle Kosin saarta. Valitsimme umpimähkässä kartalta Kefaloksen pikkukylän, jonne lounas- ja jaloittelutauot mukaanlukien saikin ajella jokusen tovin. Kuivan karua ympäristöä ihaillessa menomatka meni kuitenkin yllättävän nopeaa. Pysähdyimme Kefaloksen kukkuloilla juomilla ja lähdimme ajelemaan piakkoin takaisin kotihotellille. Yhteensä päivän aikana tuli putputeltua 100 kilometrin retki ja vietettyä ajelulla yli 6 tuntia! Skootterit ja mopedit ovat ihanan itsenäisiä kulkupelejä ja edullisia vuokrata lähestulkoon missä vaan. SIksi tästä matkustustyylistä on tullut meille ominaisin tapa liikkua omatoimisilla päiväretkillä. Oma kyyti on aina seikkailullisin ja siitä syystä paras vaihtoehto meille.

Paikallinen ruoka Kosilla oli hyvää ja sitä oli suhteellisen helppo löytää perinteisten turistiravintolaruokien lisäksi. Gluteeniton kasvisruoka ei ollut ihan niin yksinkertaista paikantaa mutta viikon aikana ei kuitenkaan tarvinnut nähdä nälkää, mikä on aina pääasia. Kuvan ateria, täytettyjä paprikoita ja dolmades-viininlehtikääryleitä tsatsikilla, tuotiin meille pöytään tilatessamme yllärinä vähän sitä sun tätä. Olimme jo jonkin aikaa pohtineet vaihtoehtojamme liha- ja gluteenipainotteiselta listalta, kun ravintolan omistaja avuliaasti kertoi, että voi kyllä meidän pyynnöstämme tehdä muitakin annoksia. Lätkäisimme ruokarajoitteet pöytään ja ei mennyt kauaakaan, kun keittiöstä tuotiin tapastyyliin 5-6 annosta erilaisia kasvisruokia. Tähän päälle ruokajuomat, alkuruoat ja jälkkärit ouzolasillisineen ja olimme aterian päätteeksi vuosisadan ähkyssä, vaikka lautasia ei jaksanut syödä lähimainkaan tyhjiksi. Ystävällinen omistaja ehdotti itse, että pakkaa meille loput ruoat mukaan seuraavan päivän lounaaksi. Erikoistilausten ja ruoan hurjan määrän perusteella odotimme normaalia suurempaa laskua. Yllätys oli suuri, kun tämä useamman tunnin kestävä kahden hengen illallinen (ja seuraavan päivän take-away-lounas) maksoi yhteensä 26 euroa.

Jos paahtava helle olisi malttanut hetkeksi tai olisimme päässeet yli raukean laiskasta lomamoodista, olisi saarella riittänyt muutakin mieluista aktiviteettia. Erityisesti saaren korkeimmalle kohdalle haikkaaminen jäi nyt pois lomatekemisistä ja olisi ehdottomasti ollut toiveissamme. Kunnon ja lämmönsietokyvyn salliessa pyörällä olisi päässyt vierailemaan eri kylissä ja rannoilla päivätolkulla. Viikko oli kaikenkaikkiaan ihanteellinen aika vierailla Kosilla, sillä seitsemään päivään ehtii lyhyen matkustusajan takia mahduttaa sopivasti lekottelua ja nopeatempoisempaa tekemistä ilman, että päivät alkavat toistaa itseään. Vaikka Kosin saari on jo koettu, Kreikkaan matkustamme varmasti uudelleen.

In June we spent one week in Kos, one of the most famous (and touristic) islands of Greece. To our surprise, we managed to find lot of activities besides the most famous thing to do: sunbathing. During our 7-day holiday we rented bicycles and cycled to the neighboring village 10 kilometers away from Kos town to spend the day at the beach. We also snorkeled a few times from different beaches and spent one whole day in a diving boat to go snorkeling close to the nearby island Pserimos. There’s not much to see if you love spotting different kind of fish and mammals in the water, but the sunken Syrian cargo ship was definitely worth a visit. With the visibility of 25 meters, snorkeling is enjoyable even in the colder waters and without much marine life.

Some days we just slept late, had lunch and didn’t do much else except visit the archeological sites in the town’s city center. After a few days’ rest we rented a scooter and drove to the other side of the island doing a 100-kilometer trip to Kefalos and back. Driving and exploring independently sure suits us, even when it’s a popular tourist destination like Kos.

Despite the island’s reputation as a big tourist hot spot, it was easy to find local foods and small family-owned hotels to stay in. The atmosphere was very welcoming and when you got out of the town, even authentic, though this is coming from someone who has never been to anywhere else in Greece. To sum up our trip, we would definitely suggest Kos for anyone looking for an easy destination for summer holidays. One week is enough though, if you’re not island hopping and visiting other places as well. We would have if we just had the time, but luckily there’s always a next time!

#matkustus #traveling #travel #matkustaminen #Kreikka #Kos #Greece #Europe #Eurooppa #holiday #loma #snorkeling #snorkel #snorklaus

Uuteen maanosaan tutustuminen eläinbongailun merkeissä / A whole new continent to explore!

3.-17.03.2018

Alkutalvesta viime vuoden puolella vietimme pitkän viikonlopun reissaten Euroopassa lempiyhtyeidemme keikkojen perässä. Keikka-illoista nautittiin Hampurissa, Berliinissä ja Amsterdamissa. Pian sen jälkeen suunnittelimmekin jo seuraavaa matkakohdetta johonkin pidemmälle. Olimme pyöritelleet ajatusta kaveriporukassa matkustamisesta jo hyvän tovin ja onnekkaiden sattumien kautta löysimme seuralaiset, joita kiinnosti yhtälailla eläimet, luonto ja seikkailut – tässä tapauksessa Etelä-Afrikka.

Menomatkalla pelkkää lentokoneessa istumista kertyi 16 tuntia, puhumattakaan montako tuntia sen ohella kävelimme Dohan lentokentän käytäviä tai jonotimme immigration deskille saavuttuamme Kapkaupunkiin. Etelä-Afrikka on samalla aikavyöhykkeellä Suomen kanssa mutta läpi yön matkustamisen jälkeen on aina vähän pihalla, vaikkei varsinaista aikaerorasitusta olisikaan ilmassa. Ehdimme viettää Kapkaupungissa aikaa muutaman päivän, kunnes alkoi varsinainen roadtrip pitkin Garden Routea.

Jo ensimmäisen reissuvuorokauden aikana kävi selväksi, että täällä aktiviteettien toteutuminen on pitkälti kiinni suotuisista sääolosuhteista, jotka voivat muuttua tunneissa. Tunnetun pöytävuoren huipulle pääsy ja kajakointireissu vaihtuivat lennosta vierailuun afrikanpingviinien luokse ja iltapäivän kävelyretkelle Cape Pointin luonnonsuojelualueelle.

Alkukankeuksista ei olisi ikinä uskonut mutta kaupungin ulkopuolelle päästyämme vasemmanpuoleinen liikenne ja vuokra-autolla ajo eivät enää nostaneet hikikarpaloita otsalle. Reilun 400 kilometrin körryyttelyn jälkeen saavuimme iltahämärässä Wildernessiin, jossa vietimme seuravat kaksi päivää luontoaktiviteettien parissa.

Yöpaikassamme oli ihana kesämökkitunnelma ja pihan kotieläimet ja luonnonläheisyys nostivat reissufiilikset korkealle muutaman päivän suurkaupunkioleilun jälkeen. Vesileikkejä oli ikävä, joten emme pistäneet pahaksemme turisti-infon ehdottaessa päivän aktiviteetiksi canyoningia vartin varoitusajalla. Vaelsimme metsän läpi kohti kanjonia ja jyrkännettä, josta laskeuduimme kiipeilykamppeilla 30 metriä alas jokeen. Matka jatkui koskessa kahlaten ja uiden, kunnes alkoi viihdyttävin osuus – kallioseinämiltä hyppiminen alas kanjoniin. Ilmassa oli itsensä ylittämistä ja jokainen meistä hyppäsi korkeammalta kuin koskaan aiemmin. Suurin mahdollinen hyppy oli 13 metriä korkealta kallionkielekkeeltä. Touhu laittoi henkisen ja fyysisen kantin koetukselle ja illalla grilliruoka ja paikallinen punaviini maistuivat.

Seuraavien päivien ajomatkamme olivat huomattavasti lyhyempiä mutta aika kului nopeaa lounastaessa ja etsiessä hyviä snorklausspotteja. Olimme liikenteessä hankalasti laskuveden aikaan, joten vedenalaiset maisemat vaihtuivat lähistön korkeimpiin näköalapaikkoihin. Kävimme ensipulahduksella meressä testataksemme lämpötilaa mutta vierailu loppui lyhyeen, kun maskin kanssa parkkipaikan läpi kävellessä paikalliset miehet varoittelivat eilen nähdystä haikalasta osaamatta kertoa tarkemmin, minkä lajin edustaja oli kyseessä. Näkyvyyden ollessa nollassa ei tehnyt mieli poistua rantamatalikkoa kauemmas ottamaan selvää, oliko kyseessä vaaraton kaveri vai valkohai. Saavuttuamme Plettenberg Bayhin tarkoituksenamme päästä snorklaamaan hylkeiden kanssa saimme taas muistutusta siitä, miten sääolosuhteille on vain alistuttava. Vaarallinen merenkäynti esti snorklausyrityksemme neljänä päivänä peräkkäin ja joka aamu alkoi toiveikkaasti, kunnes saapunut peruuntumisesta ilmoittava tekstiviesti latisti tunnelman.

Jo Wildernessissä huomasimme, ettei WiFiä löydy kovin monista yleisistä paikoista AIrBnB:n kautta vuokratuista yöpaikoistamme puhumattakaan. Alkureissun ramppasimme aamuisin turisti-infossa hoitamassa tärkeimmät asioinnit kunnes päätimme, että aktiviteettien ja alati muuttuvan säätilan takia nettiyhteys olisi ihan kelpo juttu myös omalla kämpillä. Tämä asunnonhakukriteeri ei koskaan toteutunut käytännössä, sillä kun vaihtoehtona on farmi keskellä ei mitään ja pihassa koiria ja lampaita, päädyimme hoitamaan asioiden selvittelyn ilman nettiyhteyttä. Vaikeimman kautta, jos palkkioksi saa eläinten seuraa.

Etenkin neljästään reissatessa Airbnb osoittautui Etelä-Afrikassa varsin hyväksi vaihtoehdoksi. Vuokrasimme pienellä budjetilla hulppeita ja persoonallisia yöpaikkoja, joten niinkin perustavanlaatuinen asia kuin yöpyminen tuntui omalta aktiviteetiltaan. Plettenberg Baysta siirryimme majoittumaan luonnon rauhaan Nature’s Valley -nimiseen kylään, josta on vielä kestettävä ajomatka takaisin Plettiin, jos aallot joku aamu sallisivatkin hylkeiden moikkailun.

Vihdoin koitti päivä, jolloin aamun säätiedustelun jälkeen puhelimeen saapui positiivisempi viesti – nyt merenkäynti on jo niin hyvä, että voimme lähteä veneellä kokeilemaan, josko turvallinen uintipaikka löytyisi. Säätila ei ollut 100% varma, joten kukaan meistä ei tainnut uskoa näkevämme merieläimiä vaikka istuimme jo speedboatin reunoilla ja odotimme ison kumiveneen vesillelaskua. Onni ja ilo oli ylimmillään pulahdettuamme viileään valtamereen. Olimme samantien kymmenien hylkeiden ympäröimiä ja saimme ihailla vilkkaiden poikasten uiskentelua. Noin neljän kuukauden ikäiset hylkeet hyppivät vedestä pinnan yläpuolelle, kävivät narskuttamassa räpylöitä hampaillaan ja uivat päin maskia tehden äkkikäännöksen viimeisellä sekunnilla ennen yhteentörmäystä. Vanhemmat hylkeet olivat parimetrisiä ja kaartelivat hieman syvemmällä, antaen kuitenkin sukeltaa vierelle. Täysin villien eläinten kanssa snorklaaminen luonnonsuojelualueen vesissä oli yksi hienoimpia reissukokemuksia koskaan.

Hyljereissun lisäksi kävimme Tsitsikamman jokisuistossa omatoimisella snorklausretkellä. Tulipahan todettua, että vesien ollessa lämpimimmillään, vilukissatkin pärjäävät näissä vilakoissa vesissä. Atlantin ja Intian valtamerien sekoittuessa toisiinsa ei puhuttu mistään trooppisista lämpötiloista mutta kun motivaationa on nähdä mahdollisimman monta kitararauskua, jaksaa meressä polskia helposti tunnin tai pari.

Edessä oli taas ajopainotteisempi päivä, sillä eläimiin kovin ihastuneina yksi Afrikan reissun haaveistamme oli päästä safarille. Ajoimme koko iltapäivän kohti Addoa ja heti sisämaahan suunnatessamme teiden kunto huononi ja ajoväylät kapenivat. Auringon alkaessa laskea alkoi epätoivo hiipiä: olimme ajaneet Corollalla keskellä peltoa ja navigaattorin opastuksesta ei ollut mitään hyötyä – ohjelma käski ajaa moukkuisella tiellä yhä pienempiä polkuja ympäri kasviviljelmää. Jälkikäteen ajatetuna tämä oli autoreissumme surkuhupaisin momentti vaikka sillä hetkellä tunnelma lähenteli kauhuelokuvaa. Vähän matkaa takaisinpäin palattuamme löysimme onneksi yöpaikkamme ja pääsimme nukkumaan ennen seuraavaa aamuherätystä safarille.

Lähdimme auringon noustessa Addo Elephant National Parkiin, joka on yksi harvoista safareista, jonne voi ajaa omalla autolla. Jeeppi tai opas ei siis ole pakollinen valinta. Oli uskomattoman hienoa tutkia aluetta itsenäisesti – ajaa auto tiensivuun kuvatakseen pahkasikoja ja nähdä, kuinka seepralauma ylittää tien automme edestä. Norsujen massiivisuus (ja potentiaalinen vaarallisuus) konkretisoitui toden teolla, kun iso urosnorsu käveli puskien takaa suoraa automme eteen ja käveli autoa kohti. Pakitimme kauemmas karkuun kohti meitä käpöstelevää eläintä ja tyyppi onneksi valitsi auton ohittamisen eikä yli kävelyn.

Etelä-Afrikan turvallisuustilanne puhutti monia, joille kerroimme matkakohteestamme. Tilastot eivät valehtele ja esimerkiksi Kapkaupungissa tapahtuu paljon rikoksia. Ulkoministeriön matkustustiedote varoittelee ryöstöjen olevan yleisiä ja usein väkivaltaisia. Myös nettifoorumeilta löytää reissufiilistä latistavia keskusteluja siitä, miten matkustajalta vietiin rahat jo lentokenttätaksissa ja kuinka turvaton olo seurasi koko loppuloman. Yhtään epäonnisten matkailijoiden kokemuksia vähättelemättä kyseiset viestiketjut kuulostivat meidän korviin vierailta.

Vietimme maassa kaksi viikkoa ja uhkaavin tilanne oli edellä mainittu kohtaaminen yli kolme metriä korkean norsun kanssa. Varovainen toki tulee olla ja mekin ajoimme auton ovet lukittuina, pistimme ovet tuplasäppiin yöksi emmekä levitelleet tuhansia Etelä-Afrikan randeja automaatilta poistuessamme. Pelätä ei kuitenkaan tarvinnut kertaakaan ja kohtasimme vain ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä. Kuten monessa muussakin paikassa, rikollisuus ja epävakaa turvallisuustilanne sijoittuvat pääasiassa tietyille alueille, joihin menemistä välttämällä tekee jo paljon oman turvallisuudentunteensa eteen. Etelä-Afrikassa maalaisjärjellä pärjää pitkälle eikä maahan matkustamista missään nimessä kannata jättää välistä vain sen takia, että matkustustiedotteen latelemat kylmät faktat saavat kohteen kuulostamaan vaaralliselta.

Addosta ajelimme East Londoniin, jossa ehdimme yöpyä vain yhden yön ennen lentoa kotiin. Varasimme majapaikat muutaman päivän ennakkoon tienpäältä ja venyttäessämme aikaamme Nature’s Valleyn ihanassa maaseutuelämässä, oli se pois viimeisiltä päiviltä. Reissumme ainoat kammottavat ajokelit sattuivat samalle illalle, kun suunnistimme safarilta sumupeitteen läpi ja saavuimme East Londonin kaupunkiin pilkkopimeässä kaatosateessa. Seuraavana aamuna alkoi 36 tuntia kestävä kotimatka.

Loma oli toiminnantäyteinen ja täyttä nautintoa. Julkiset liikenneyhteydet eivät ole kätevät tai edulliset, joten kaveriporukalla auton vuokraaminen on ehdottomasti helpoin ja hauskin tapa matkustaa Etelä-Afrikassa. Auton vuokraaminen on myös edullisin vaihtoehto liikkua pitkiä matkoja. Vasemmanpuoleisesta liikenteestä ei tule otettua turhaa stressiä, jos muistaa kotimaasta poikkeavat liikennejärjestelyt vasta menolennolla Kapkaupunkiin, kuten meidän kohdalla pääsi käymään.

Ihanaa, että aina vaan löytyy maita, joihin haluaisi palata joskus uudelleen.

In March, we spent two weeks traveling in South Africa with our friends. This journey was all about animals, as we had the chance to swim with wild Cape fur seals and see so many amazing animals when visiting the Addo Elephant National Park. We drove 1000 kilometers along the southern coast of South Africa, from Cape Town to East London. There are never-ending possibilities to try different activities and enjoy nature in different ways. We went canyoning, explored the terrain with short hiked, went horseback riding in the countryside and snorkeled. We saw only a small part of what the country has to offer, and I would gladly go back some day to visit the tropical areas in the northeast.

Vaellusreissu Lappiin ja Norjaan / Hiking in Finnish Lapland and Norway

27.08. - 03.09.2017

Olimme haaveilleet patikointireissusta Lappiin jo vuosia ja yhtä kauan olimme löytäneet hataria tekosyitä lykätä matkaa joka kerta myöhempään ajankohtaan. Jahkailu yleensä päättyi sen tutun valitusvirren toisteluun - Suomessa matkustaminen on kallista, mökkivuokrat huitelevat pilvissä ja Suomen käsivarteen on pitkä matka huristella vain yhdellä kuskilla. Myöhemmin selvisi, että ajotaitoisten lukumäärä oli ainut asia, jonka miettimisessä oli jotain perää. Majoitusta löytyy myös pienellä budjetilla ja kuten muuallakin matkatessa, aikataulu ja oma taktikointi vaikuttaa kuluihin hurjasti. Me lähdimme reissuun juuri ennen parasta ruska-aikaa, joten Kilpisjärvi ei ollut vielä tupaten täynnä turisteja. Tämä tarkoitti halvempaa mökkivuokraa ja rauhaa vaellusreiteille. Kun ajotaitoisten lukumäärä tuplaantui Artun äidin lähdettyä matkanjohtajaksemme, oli pohjoiseen mahdollista körryytellä yhden vuorokauden aikana. Kun automatkalle valmistaa runsaasti evästä ja vuokraa paikanpäältä keittiöllisen majapaikan, ruokakuluissa säästää suuresti.

Kuten turhankin usein, ennen reissua on tapana lisätä matkajännitystä sairastumalla tai telomalla itsensä tapaturmaisesti. Lähtöaamuun herätessä Merin alaselkä, pakara ja takareisi olivat mystisesti jumiutuneet niin kipeään kuntoon, että kotoa lähdettiin linkkaamalla. Ei se kaikkein mieltärauhoittavin tapa aloittaa viikon vaelluslomaa. 13 tunnin ajomatka Kuopiosta Kilpisjärvelle ei tuntunut muuttavan tilannetta mihinkään suuntaan ja vielä ensimmäisen retkipäivän aamuna kävely tuntui toivottomalta. Kumma kyllä, kroppaongelmat lakkasivat samantien, kun edessä oli jyrkkä nousu reilun kilometrin korkuiselle Saanalle, ja reissun ensimmäinen tunturihuiputus onnistui ongelmitta!

Ilma oli kotimaisen kirpsakka ja ensilumet sataneet tuntureille muutama päivä ennen kesälomamatkaamme. puurajan yläpuolella tarpoessa sai lisätä ekstrakerroksen villaa kuoritakin alle, sillä viima oli hyytävä aurinkoisesta kelistä huolimatta. Haikatessamme viimeisiä rinteitä ylös kohti Saanan huippua oli vaikea uskoa olevansa kotimaanmatkalla. Suuret korkeuserot sekä jylhät maisemat Ruotsin ja Norjan lumihuippuisille tuntureille olivat ihanaa vaihtelua kotikaupungin maisemiin ja kauniimpaa paikkaa ensimmäiselle retkilounaalle ei olisi voinut kuvitella.

Seuraavana päivänä aloitimme vaelluksen Kilpisjärveltä Mallan luonnonpuiston läpi kohti Kuohkimajärven varaustupaa. Otimme heti alussa reitille hieman lisäpituutta kiipeämällä Pikku-Mallalle, jossa tuuli tuiverti niin navakasti, että hupustaan ja rinkkojen sadesuojista sai pitää kiinni kaksin käsin. Reitin varrella maasto vaihteli vaivaiskoivujen reunustamasta polusta sateen liukastamaan rakkakivikkoon, joten oma etenemistahti vaihteli tämän 11 kilometrin vaellusreitin aikana melkoisesti. Emme pitäneet kiirettä, sillä matkalla riitti ihailtavaa tunturilla juoksentelevista poroista ensimmäisiin merkkeihin maaruskasta. Reitin varrelle sattuvat myös Mallan kyyneleet eli kokonaisuudessaan 100 metriä korkea Kitsiputous. Huikeiden korkeuserojen lisäksi taas yksi upea luontonähtävyys, jota on tottunut ihastelemaan vain trooppisissa oloissa!

Yövyimme Kuohkimajärven varaustuvassa vain oman porukkamme seurasta nauttien kaksi yötä. Sattumalta privaattimökiksi muodostuneen varaustuvan maksu oli 11 euroa vuorokaudelta, joten budjettimatkailijaa hymyilytti. Yöpymisten väliin jäävän retkipäivän aloitimme pikaisella käynnillä Kolmen valtakunnan rajapyykille, jossa Ruotsin, Norjan ja Suomen rajat kohtaavat. Jatkoimme kuitenkin rivakasti Norjan puolelle, sillä tarkoituksenamme oli ehtiä huiputtaa noin 900 metrin korkeuteen nouseva Golddabákti.

Räkä poskella ja reisilihakset hapoilla on hieno tunne päästä vihdoin tunturin huipulle. Tälläiset henkiset ja fyysiset itsensä ylitykset antavat ihan saman adrenaliinivyöryn teki sen missä päin maailmaa tahansa. Näiden kohokohtien lisäksi mieleenpainuvimpina hetkinä ovat jääneet myös pienemmät onnistumiset, kuten se hyvänolontunne, kun pitkän kävelyn jälkeen löydät vihdoin tuulensuojaa tunturilta ja katselet Norjan vuoristoa juustopastan kiehuessa trangialla. Pannukahvit ja pala suklaata eivät myöskään koskaan ole maistuneet yhtä taivaalliselta, kuin pitkän vaelluspäivän jälkeen pysähtyessäsi viimeiselle kahvitauolle tihkusateessa. Hyttyset hyökkivät jopa silmälasien linssien taakse, kengät ovat litimärät ja kosteus on hiipinyt välikerrastoon asti. Kuksallinen kuumaa kahvia lämmittää kroppaa kuitenkin vielä sen verran, että viimeiset kolme kilometriä sujuvat hymyssä suin.

Vietettyämme toisen yön Kuohkimajärven varaustuvalla vaatteita kuivatellen, lähdimme aamulla kokeilemaan onneamme kohti kolmen kilometrin päässä sijaitsevaa rantaa, josta kulkee laivakuljetus takaisin Kilpisjärvelle. Olimme unohtaneet kaikki rahamme autoon vaellusreitin alkuun ja kyyti järven poikki ei luonnollisesti tule ilmaiseksi. Kiitos mukavan kapteenin, maksu hoitui kuitenkin jälkikäteen ja varattomat vaeltajat otettiin paatin kyytiin. Toinen vaihtoehto olisi ollut patikoida takaisin samaa reittiä mitä tulimmekin mutta ylimääräinen vaelluspäivä ilman siihen mitoitettuja eväitä ei ollut toivottu vaihtoehto. Vaikka lämpötilat ovatkin eri luokkaa, yhdisti tätä kotimaanmatkaa ja Norjan pyrähdystä moni asia meille tutumpiin Aasian reissuihin. Luonnossa kulkeminen, itsensä ylittäminen ja seikkailun tuntu ovat niitä asioita, jotka irrottavat normaalista arjesta ja tuovat sen tunteen, että olet matkalla. Henkeäsalpaavat maisemat, raju rutiinien rikkominen ja kotielämää pelkistetympi arki toteutuivat tälläkin reissulla. Ruoanlaitto ulkona ja eläminen tunturipurojen tarjoaman veden varassa ovat virkistävää vaihtelua tavallisen arjen yltäkylläisyydelle.

We spent our summer holidays in late August by driving 13 hours to Kilpisjärvi. Climbing to the top of the Saana fell (1029 m) was one of the highlights of our trip. After hiking in the chilly weather, bathing in sauna never felt so good - especially because two following nights we would spend in a cabin without electricity or running water.

Next day we hiked around 15 kilometers enjoying the varying weather and landscape. With windy conditions on top of the fells, coffee breaks in the drizzling rain surrounded by mosquitoes, and enjoying our lunch in the sunshine, we experienced all the four seasons during one day, as the first snow had already whitened the highest fells. The northernmost hike we did, was climbing up the Golddabákti fell (894 m), when we crossed the border to Norway on foot for a day trip after quickly visiting the Three Nations’ Border Point, where you can basically stand in Finland, Sweden and Norway at the same time.

Next morning it was time to head back to the town, this time by boat across the lake Kilpisjärvi. We had forgotten all our money in the car, which obviously was parked in the town close to the beginning of the nature trail where we started our hike. Luckily the more north you go in Finland, the more friendly the people are, so we got in for free and were allowed to pay later. We still can’t believe how easily you get the same feeling of freedom as when traveling somewhere abroad really far away from home. All you need is beautiful nature and activities where you exceed yourself either mentally or physically, and there you have it - the feeling of being on the road.

Merieläimiä etsimässä

21.4.2017 Ponta Delgada, São Miguel, Azorit

Azoreista ei voi puhua hehkuttamatta myös sitä ympäröivän valtameren eläimiä. Lukuisat merieläimet ohittavat saaret jokavuotisilla muuttomatkoillaan ja osa elää saarten läheisyydessä vuoden ympäri. Azorien vesissä onkin mahdollista nähdä kaikkia maailman suurimpia nisäkkäitä sinivalaista ryhävalaisiin ja kaskelotteihin. Isojen merieläinten läsnäolo huipentuu huhtikuuhun, joka oli yksi tekijä reissuajankohtamme valitsemisessa.

Valasbongauksella meidän veneemme kyttäsi näkymää selkäevästä tai valaan uloshengityksen aiheuttamasta vesisuihkusta miltei kolme tuntia, kunnes vedestä nousi esiin nuori ryhävalas. Hetken hienoudesta jotain kertoo se, että usean tunnin odottaminen palkittiin parin minuutin näyttäytymisellä ja silti poistuimme veneestä vaikuttuneina.

(Photo credits to the professional staff of Futurismo) Pääsimme myös hakemaan lähempää kontaktia delfiinien kanssa snorklauskamppein varustautuneina. Matkasimme zodiac-kumiveneellä avomerelle ja bongattuamme parven kapteeni sammutti veneen moottorin. Istuimme märkäpuvut päällä kumiveneen reunalla ja katsoimme, kun pari yksilöä common dolphin -delfiinejä uivat ohitsemme muutaman metrin päässä veneestä vilauttaen selkäeviään pinnassa. Tähän aikaan vuodesta delfiinit eivät ole sosiaalisimmillaan vaan käyttävät energiansa metsästääkseen ruokaa, joten työntekijät varoittelivat meitä etukäteen delfiinien ei-niin-kiinnostuneesta suhtautumisesta meihin. Kokeilimme kuitenkin onneamme ja pulahdimme aaltoihin veneen reunalta. Maski naamalla hyytävän kylmään veteen hyppääminen oli adrenaliinit nostattava kokemus, vaikka meidän ehdittyämme veteen aiemmin näköpiirissämme olleet delfiinit olivatkin ehtineet ottaa hatkat. +16 asteinen merivesi railakkaaseen merenkäyntiin yhdistettynä teki hengittämisestä snorkkelin kautta haastavaa. Kylmässä vedessä hengitys salpautuu äkkiä, eikä siinä auttanut sen kummemmin snorklauskokemus kuin märkäpuvun olemassaolokaan. Pienikin kohtaaminen täysin villien eläinten kanssa oli silti unohtumaton.

Kuten aiemmin valaita ihaillessamme, olimme tämänkin aktiviteetin kohdalla iloisia tukemamme puljun eettisestä toiminnasta. Ennen veneretkelle lähtöä allekirjoitimme paperin, jossa sitouduimme noudattamaan tarkkoja sääntöjä eläinten kanssa toimiessa. Merieläimiä ei kosketa eikä veneellä ajeta liian lähelle. Lisäksi meribiologi tunnistaa jokaisen parven ja arvioi eläinten käytöksestä, suvaitsevatko ne ihmisvieraan hyppäävän veteen ja lähestyvän heitä. Delfiinien kohtaaminen luonnossa on se tapa, jolla lajiin pitäisikin tutustua - ei delfinaarioiden temppuilua tukemalla. Eettisesti ja eläinten ehdoilla toimivat retket ovat ehdottomasti hintansa väärti ja maksamme mielellämme vähän ekstraa siitä, että firma on sitoutunut olemaan häiriköimättä eläimiä ja ohjeistavat myös asiakkaansa kunnioittamaan merielämää.

Vaikka vesiaktiviteetit olivat yksi lomamme kohokohdista, kevätkauden merilämpötiloista johtuen snorklaus ja laitesukellus saivat väistyä muiden tekemisten tieltä. Kyllä elämä vedessä on helppoa tropiikissa! Omat sukelluksemme trooppisissa vesissä parhaimmillaan kaksi kertaa lämpimämmissä merivesissä ovat tehneet meistä aivan nynnyjä mitä tulee kylmän kestämiseen. Jos Azoreilla vierailee kesä-aikana, kannattaa ehdottomasti viettää vedessä enemmän aikaa. Kuvassa näkyviä otuksia kannattaa tosin välttää viimeiseen asti - portugalinsotalaiva on yksi ihmiselle kaikkein vaarallisimmista eläimistä ja sen polttavat lonkerot voivat ulottua jopa 30 metrin päähän. Nämä kaverit olivat jääneet rantahiekalle laskuveden jälkeen.

Jos merivesi on liian viileää, löytyy saarelta useampikin virkistäytymispaikka, jossa voi pulahtaa lämpimään kylpyyn vulkaanisen toiminnan lämmittämiin mineraalivesiin. Myös merenrantaan ilmestyy laskuveden aikaan rosoisten kivikkojen suojaamia altaita, jotka lämpiävät +30-50 asteen lämpötilaan merenpohjassa olevan halkeaman takia. Tuliperäisyyden ansiosta São Miguelilta löytyy runsaasti kuumia lähteitä, joista Furnas on ehkä kuuluisin. Siellä pääsee tarkkailemaan suomalaisille vähän vieraampaa luonnonilmiötä ja katsomaan vierestä, kun paikallinen lihasoppa valmistuu maapallon omassa lämmössä maahan kaivetussa kolossa.

The Azores are one of the best places in the world to spot big marine mammals, such as the blue whale, sperm whale, and humpback whale. Different species of dolphins are also seen in the waters of São Miguel on a daily basis. This was one of the reasons we wanted to travel to the Azores in the first place, April being one of the best times of the year to spot especially the big mammals of the sea.

Our three-hour whale expedition was almost finished, before a juvenile humpback whale finally appeared. The sighting of the whale only lasts seconds or minutes at its best, but is worth all the energy and money put into the activity, as long as the tour is arranged ethically.

Having huge interest in marine life, we couldn't miss the chance to see some dolphins too. We went to the open sea with a zodiac boat with a marine biologist and the captain in the boat. Wearing a wet suit, and our snorkels and masks, we sat on the side of the boat, our feet getting wet as the waves splashed against the boat. After a while, a few common dolphins swam past the boat only a few meters away.

The jump to the cold Atlantic was shocking. +16 degrees is not much, and the typical reaction of gasping for breath when going quickly to the cold water wasn't any easier to overcome when breathing through a snorkel. The dolphins we had seen before had taken a different direction and were nowhere to be seen.

The staff had told us before that the behavior of the dolphins is different in the spring time - they're more interested in finding food than socializing with us, but we could give it a try nevertheless with this pod. Because of that, we weren't expecting to see anything, but the thing we didn't expect, was our bodies’ reaction to the cold water. Not being able to take deep long relaxed breaths in the water and feeling cold for two days afterwards surely came as a surprise for someone who swims in Finland.

This is how you should see dolphins and whales - not in an aquarium. We did a lot of research beforehand to choose the ethically run business, when participating in the whale watching and the closer encounter with the dolphins. Strict rules and appreciating the animals are what make this kind of activity possible also in the future without harming the animals. We are happy to pay a little bit extra to be able to see the animals in the wild, knowing that what we do isn't harmful to them in any way. Seeing a wild animal in their natural habitat is what makes even the smallest encounter with them meaningful. Better one minute with a dolphin in the wild than an hour spent in the aquarium.

Maailmanluokan maisemia

20.4.2017 Ponta Delgada, São Miguel, Azorit

Azorit ovat yhdeksän tuliperäisen saaren saariryhmä Atlantin valtamerellä 1500 kilometriä Portugalin mantereelta. Välimatkat saarten välillä ovat suuret, eikä perinteinen reppureissaajien saarihyppely onnistu kaikkien paikkojen välillä ilman suhteellisen hintavia lentoja. Me valitsimme matkakohteeksemme São Miguelin saaren, sillä se tuntui olevan elossa myös off-seasonilla ja sisältävän monipuolisen kattauksen tekemistä sekä maalla että merellä.

Saaret ovat luonnnosta kiinnostuneen aktiivilomailijan unelma. Tekemistä São Miguelilla riittää helposti kahdeksi viikoksi jopa turistikauden ulkopuolella, vaikka vesiaktiviteetit eivät ole silloin meren kylmyyden ja sään viileyden takia houkuttelevimmasta päästä. Jos lämpimät rannat ja snorklauksen lisäisi tähän yhtälöön, saarella viihtyisi helposti kuukauden sen pienestä koosta huolimatta.

Täällä on helppo pitää hauskaa ja rentoutua mutta juhlahumua etsiville saarten hallinnollinen keskus Ponta Delgada ei tarjoa bailupaikkaa. Paikalliset viinit ovat erittäin halpoja ja herkullisia mutta kostean baari-illan sijaan täällä tarjotaan puolen litran karahvillinen viiniä ruokajuomana.

Azoreista ei myöskään ilmastonsa takia tule seuraavia Kanariansaaria - sää pysyy melko samana vuodenajasta toiseen mutta päivän sisällä vaihtelua tapahtuu sitäkin enemmän. Ajaessamme vielä kohtuuhyvässä kelissä kohti rantakaistaletta, jossa vulkaaninen halkeama lämmittää merivettä laskuveden aikaan, vaihtui sää mielivaltaisesti hyytävään sadekuuroon ja tuuleen. Merivesi oli todella lämmennyt - ilma sen sijaan ei. Annos Suomen syksyä houkutti kipaisemaan pikavauhtia takaisin autoon lyhyeksi jääneen vedentestailun jälkeen.

Ympäröiviin luontonähtävyyksiin verrattuna Ponta Delgadan kaupunki ei itsessään ole paikan mielenkiintoisinta antia mutta tunnelma kaupungin mukulakivikaduilla ja värikkäiden portugalilaistyylisten talojen lomassa toteuttaa saaren rentoa teemaa. Satamassa riittää elämää ja keskustan kapeilta kujilta löytyy pieniä terasseja, joissa istuskella espressolla. Kaiken touhuamisen keskellä täällä on helppo olla tekemättä mitään.

São Miguelilla ei voi olla noteeraamatta näköalapaikkojen runsautta. Näistä tunnetuimmat tarjoavat näkymät Sete Cidadesille, jonka vihreä ja sininen kraaterijärvi ovatkin saaren ikonisimmat nähtävyydet. Maisema kraaterin reunoilta on jo itsessään huikea mutta kiipeämällä hylätyn hotellin ylimpään kerrokseen, voi ihailla tätä yhä aktiivista tulivuorta ja sinne kertynyttä vettä ränsistyneen sviitin parvekkeelta.

Karttaan on tiputeltu kiikareiden kuvia ympäriinsä joka puolelle saarta. Viikon vuokra-autolla ajelun aikana ajoimme noin 650 kilometriä tutkien saaren kaikki rannikot yhä henkeäsalpaavampia maisemia löytäen. Tähän touhuun oman auton vuokraaminen ainakin osaksi matkaa on suositeltavaa, sillä julkisen liikenteen apuihin luottaen missaa suuren osan saaren tarjonnasta. Paikallinen linja-autoliikenne tuntui meistä tökkivän alkuun mystisen paljon, kunnes huomasimme, että elämme edelleen väärän aikavyöhykkeen mukaan. Olimme matkanneet tyytyväisinä muutaman päivän kellot Lissabonin ajassa.

Vaellusreiteillä kulkeminen on parasta puuhaa, jos mieli kaipaa luontoon rauhoittumaan. Maisemat ovat kuin elokuvien lavasteista, eikä kaikkia näkymiä voi tavoittaa autoillessa näköalapaikalta toiselle. Patikointi on lisäksi ilmaista lystiä, kun pelkän auton päivävuokran hinnalla pääsee tutustumaan saaren taianomaiseen luontoon omatoimisesti. Satunnaisen paikasta toiseen tallustamisen lisäksi vaelsimme 12 kilometrin lenkin saaren nuorimman tulivuoren kraaterijärvelle Lagoa do Fogolle. Vaikeimmaksi haikiksi valitsimme vaelluksen saaren korkeimmalle kohdalle Pico da Varan huipulle 1106 metriin. Reiteille mahtui jyrkkää nousua mutaisia polkuja pitkin, kosteita metsäteitä, vehreitä sugipuiden reunustamia metsäosuuksia ja korkeiden kukkuloiden väliin jääviä laaksoja. Korkeinta huippua valloitimme jännittävissä tunnelmissa, sillä näkymät alas laaksoihin olivat nollassa ja maisemien sijaan seurailimme meidän tasollamme lipuvien pilvien liikkeitä. Huipulla istuimme syömässä eväitä tyytyväisinä, mutaisina ja kengät märkinä keskellä valkoista utua.

Vaellusten lisäksi maastoa kannattaa lähteä tutkimaan myös hevosen selässä. Kävimme kahden tunnin maastoratsastuksella, jossa reitti kulki saniaisten täyttämistä metsistä lehmien jyrkkien mäkilaitumien ohi pitkin idyllisiä maalaisteitä. Aiempaa ratsastustaustaa ei vaadita mutta tästä on etua, jos pidemmät hevosretket kiinnostavat. Vaikka hommassa ei tarvitse olla ammattilainen, joutui hevosta ohjatessa töihin - siitä pitivät huolen ratsun itsepäisyys ja se, että maukkaat ruohikot kiinnostivat enemmän kuin vauhdikas eteneminen.

Erilaisista luontoon sijoittuvista aktiviteeteista saarella ei siis ole pulaa. Valikoima on vielä laajempi, jos harrastuksiin kuuluu varjoliito, maastopyöräily, golf tai surffaaminen. Mahdollisuudet täällä tuntuvat olevan rajattomat.

São Miguel is one of the nine islands called the Azores. Almost in the middle of the Atlantic ocean lies this beautiful place - a dream for someone on an active holiday seeking escape from the city life..

We spent two weeks in São Miguel exploring the viewpoints, sights and hiking trails of the green island. The capital city Ponta Delgada is a laid-back town with luckily no party scene, but an atmospheric old town vibe and a feel of the local life.

São Miguel is the perfect place to have your getaway with all the activities the island has to offer. The island hasn't much to offer to those who prefer relaxing by getting tanned and laying on the beach - the weather is just too unstable and constantly changing for that. The souvenir shop sells shirts with a slogan "Azores - 4 seasons in 1 day" printed on them, and they aren’t lying.

If you put it into one word, nature is what this place is all about, and there's thousands of ways to experience it. We did rent a car, since the public transportation doesn't take you everywhere, and having to rely on the bus schedule lacks flexibility. (Especially if you live two days in a wrong time zone like we did.) By car you can drive from one viewpoint to another, have lunch in a small seaside town, and get access to the starting point of the most beautiful hiking trails you can imagine. We walked the hiking trail of Lagoa do Fogo and climbed all the way to the highest point of the island, Pico da Vara, in 1106 meters. Whether you prefer lush forests paths, steep muddy trails or idyllic country roads, there are hikes for everyone from easy to more difficult trails. With the weather being what it is, you can never know everything about the hike beforehand - if we didn't learn that before, we finally did when we were having our snack break on top of Pico da Vara, covered in mud, sitting in the middle of the clouds, seeing nothing but white fog ahead of us.

The ever-changing weather also has its pros. Arriving at the viewpoint to see Sete Cidades, we found out we had arrived in the middle of the clouds again. In just a couple of minutes, the wall of clouds started to disappear, and you could see this beautiful view of the two lagoons - the green and the blue one, maybe the most famous sight of the whole island.

Cloudy and chilly weather is also the most ideal time to visit many of the geothermal pools. The volcanic activity of São Miguel makes it possible to swim in warm waters throughout the year: there’s a pool in the middle of the park, a lukewarm waterfall in the middle of the forest, and you can take a dip in the sea during low-tide, if you find a small area of hot water warmed by the heat of the earth itself.

It really feels like São Miguel has it all - the sea, the hills, the forests and the views.

Portugalin pilvitehdas / The Portuguese Cloud factory

Aiemmin blogissa mainittu loppusyksyn 2016 reissu oli Merin parin viikon seikkailu Sri Lankaan. Blogin puolelle kirjoittelu matkasta jäi tekemättä, sillä alkuperäisenä ajatuksena oli koostaa tänne sivustolle muistoja nimenomaan yhteisistä reppureissuistamme ja jättää kummankin omista tutkimusmatkoista höpöttely vähemmälle. / Meri spent two amazing weeks in Sri Lanka last year, but since we didn’t travel together, the detailed itinerary as well as the stories about the life-threathning local bus rides, will stay out of this blog. At least for now.

14.4.2017 Ponta Delgada, São Miguel, Azorit

São Miguel on toisaalta juuri sellainen kuin etukäteen odotti – kaunis vihreä saari keskellä Atlantin valtamerta, jossa portugali on ensimmäinen kuultu kieli suhteellisen hyvästä englanninkielen tasosta huolimatta. Rantoja ympäröi jyrkät kalliot tai rosoiset mustat vulkaaniset kivet – saaren tuliperäisyyden huomaa heti, vaikkei olisi kuullutkaan Furnasin kuumista lähteistä tai Sete Cidadesin kraaterijärvistä.

Myös muutama muu nettisivujen selaamisen synnyttämä ennakko-odotus on pitänyt paikkansa – paikalliset juustot ovat todella hyviä ja Suomen hintatasoon nähden edullisia. Lehmiä ja kukkuloita näkee myös keskellä kaupunkia. Turismilla on täällä jalansijaa mutta se ei dominoi paikallista elämää – ainakin näin turistisesongin ulkopuolella matkailijoiden määrä ei häiritse tippaakaan. Syynä on ehkä se, että esimerkiksi Suomesta suorat lennot tänne on kokonaan lopetettu, minkä ansiosta tai takia lentoajat sekä -hinnat kirpaisevat matkaa suunnitellessa. Matkailijoiden vuosittaista määrää on myös rajattu, jotta saaren luonto säilyisi koskemattomana.

Meistä on hassua olla saarella uskomattomien maisemien ympäröimänä ilman, että olemme tropiikissa. Suurin osa viimeaikojen reissuista, saarielämästä puhumattakaan, on sijoittunut lähemmäs päiväntasaajaa. Täällä pistimme merkille kuitenkin jo ensimmäisenä päivänä, että pelkkä lämpö tai hyvä sää eivät ole meille riittävä motivaatio matkustaa. Mieli kaipaa rauhoittumista, luonnonläheisyyttä ja uusia kokemuksia. Kaunista kotioloista poikkeavaa luontoa katselee mielellään, eikä tähän välttämättä vaadita palmuja ja hiekkarantoja. Pitkän Kaakkois-Aasiassa oleskelun jälkeen kaipasimme vaihtelua sekä Suomen ilmastoon että aiempien matkojen hiostavaan kuumuuteen. Azoreilla vaihtelua toden teolla riittää, sillä kaupassa myytävien t-paitojen tekstit eivät valehtele. Niiden rintamuksessa komeilee teksti ”Azorit. Neljä vuoden aikaa yhdessä päivässä”.

Välilaskumme aikaan Lissabonissa oli +27 astetta lämmintä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Myöhemmin yöllä saapuessamme Azoreille etsimme kentältä taksia ja hytisimme kalseassa +11 asteen sadekelissä. Jokainen päivä hetken aikaa on saanut nauttia t-paitakeleistä ja parin minuutin päästä on täytynyt kiskoa ylle Haltin villatakkia pysyäkseen lämpimänä. Aamulla havahduin ennen herätyskellon soittoa sateen ropinaan, nyt kirjoitan tätä tekstiä kattoterassillamme auringonpaisteesta nauttien. Paikallinen nainen kommentoi sääpäivittelyjäni tänään toteamalla, että São Miguel on kuin pilvitehdas.

Luonnon ollessa näin iso osa paikallisten elämää ja turismia, ovat saaren mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä ja elämyksistä kaikki jollain tapaa kytköksissä eläimiin ja mahtaviin maisemiin. Azorit valikoitui meidänkin matkakohteeksemme samaisista syistä - saaria ympäröivällä Atlantin valtamerellä elää monia valaslajeja ja vielä useampi ohittaa saariryhmän jokavuotisilla muuttoreiteillään valtamerten halki. Vulkaaninen maaperä on luonut saarelle upeita kraaterijärviä ja mahdollistanut niin vehreän kasvuston, että surkeimpiakin valokuvia katsellessa sitä luulisi jonkun leikkineen kuvankäsittelyohjelmalla ja vääntäneen värikylläisyyden täysille. Tunnelma São Miguelilla tutkimusmatkaillessa on rauhallinen ja täällä tuntee olevansa maaseudun rauhassa jopa keskellä Ponta Delgadan kaupungin mukulakivikatuja.

The Azores are everything we thought they would be – an island filled with green, lush but also harsh landscape. Volcanic stones, strong wind and big waves. There are cows everywhere and the view of steep meadows and hills are neverending. With the breathtaking nature, it’s no wonder the most interesting sights and activities have something to do with wildlife and scenic views.

For us, the everchanging weather is refreshing. The Azores are something different than Finland, and luckily something else than South East Asia, where we have spent the most time whenever we have been traveling. We are delighted to notice, that it’s not the heat and tropical sunshine we love, but the variety in nature and wildlife and the island life itself – no matter what’s the weather. Another good thing about São Miguel island is that at least in low-season, the amount of tourists is far from overwhelming. We feel like we already have had a glimpse of the local life, and this place feels really original and unique.

It’s only been four days since we arrived, and we’ve already seen so much what São Miguel has to offer. Based on our plans for the rest of the week, I can only tell it’s getting even better.

Seuraavia reissusuunnitelmia / Upcoming travels

14.10.2016

Seuraavana vuorossa olevaan matkaan voisi tiivistää oman identiteettinsä:

Hetken mielijohteesta keikkareissulle Berliiniin.

Nyt ajatukseen tartuttiin tosin Artun musiikilliset haaveet mielessä, sillä jostain syystä Being As An Ocean ei aktiivisesti vieraile Kuopion Henry’s Pubissa. Meri harvoin sanoo ei Berliinille tai keikoille, joten edullisten lentojen ostoa ei tarvinnut takaraivossa järjettömän kauaa pyöritellä.

Marraskuussa päästään siis yhdessä yhteen Euroopan mukavimmista kaupungeista kuuntelemaan huikeeta musiikkia, moikkaamaan ystävää ja fiilistelemään joulumarkkinapöhinän alkua. Kumpikin meistä on asunut aiempien opintojen aikaan kaupungissa reilun kuukauden pätkät ja lisäksi pyörinyt Berliinin kaduilla useita kertoja yhdessä ja erikseen lomaillessa. Tutut kadut ja kaupunginosat kiehtovat yhä edelleen ja nostalgiapärinät takaavat sen, että kymmenes visiitti Saksan pääkaupunkiin tuskin on yhtään kehnompi kuin edelliset yhdeksän.

Täytyy pitää blogi ajan tasalla ja palailla paljastamaan loputkin yllätykset - Berliini ei nimittäin ollut tämän syystalven ainoa hieman arvaamatta suunnitelmiin saapunut matkakohde.

If you want to describe Meri’s interests and hobbies with one sentence, it would be the following.

“I just kind of randomly booked flights to Berlin because of a concert”

This time though, the one who was really desperate to travel to see a band, was Arttu. Since Being As An Ocean doesn’t tour anywhere near Helsinki, not to mention our home town, he thought about traveling to Berlin because of a concert. And has there ever been a case, when someone asked if Meri wanted to travel to Germany because of a concert, and she said no? Nope, there was not.

We both have spent time in Berlin quite a lot. Both of us lived there for five weeks when we were studying, and after that, we have spent several holidays in one of the finest cities of Europe. Now we get another chance to visit a friend, enjoy the beginning of the Christmas Market season and of course, to enjoy live music. Win win!

Travel-wise, going to Berlin wasn’t the only happy surprise this autumn, but that’s another story for later.

Enjoy the weekend!

Maailman paras keitto tulee Laosista / The queen of soups found in Laos

29.09.2016

Khao poon nam kathee

1 rkl öljyä 4 valkosipulinkynttä 1 pieni punasipuli ½ dl punaista currytahnaa (1 tl korianterin siemeniä ja 1 tl kuminan siemeniä, jos currytahna ei sisällä niitä) (2 – 4 rkl kalakastiketta)

1 tlk kookosmaitoa vettä

sitruunaruohoa inkivääriä tai galangaa 4 – 5 kpl kafferilimetin lehtiä (voi korvata laakerinlehdillä)

1 mieto chilipaprika 1 lime lohkoina 1 ohueksi suikaloitu porkkana 1 kevätsipulin vihreä osa riisinuudelia

Kuumenna öljy kattilassa. Lisää valkosipuli ja punasipuli kuutioituna. Jos käytät tuoretta sitruunaruohoa ja inkivääriä, lisää ne kattilaan tässä vaiheessa. Kuullota sipuleita hetki, jonka jälkeen lisää currytahna ja puoli desiä vettä, jotta tahna ei pala pohjaan niin helposti. Lisää pari ruokalusikallista kookosmaitoa (ja korianterin sekä kuminan siemenet) ja sekoittele hetki.

Lisää loppu kookosmaito ja muutama ruokalusikallinen kalakastiketta. Lisää joukkoon yksi kookosmaitotölkillinen vettä, ja jos et käyttänyt tuoreita mausteita, heitä joukkoon myös kuivattu sitruunaruoho, inkivääri (tai galanga) ja kafferilimetin lehdet (tai laakerinlehdet). Purista muutaman limelohkon mehu joukkoon.

Keitä lientä 30 - 40 minuuttia miedolla lämmöllä. Keitä sillä välin riisinuudelit, huuhtele ne kylmässä vedessä ja valuta siivilässä. Kokoa lautaselle pilkottu chili, lime, kevätsipuli ja ohueksi suikaloitu porkkana yhdessä kylmien nuudelien kanssa.

Kasaa haluamasi määrä aineksia syvään kulhoon ja kaada kuumaa lientä päälle. Syö puikoilla ja lusikalla.

Reseptistä löytyy monia eri variaatioita ja samantyylinen keitto on kulkeutunut hieman muuttuen moniin muihinkin Kaakkois-Aasian maihin. Keittoon voi lisätä mitä kasviksia vaan (suikaloitu kaali on hyvä!) ja myös lihaa – monesti perinteisissä resepteissä käytetään morttelissa hakattua possua tai pieniksi palasiksi piiperrettyä kanaa. Jos ruoasta haluaa vegaanisen, voi kalakastikkeen jättää kokonaan pois.

Kotoa ei löytynyt tällä kertaa inkivääriä eikä galangaa ja lopputulos oli silti herkullinen. Kannattaa siis kokeilla tätä keittoa vaikka vähän riisuttuna versiona, vaikka maustekaappi ei olisikaan ihan otollisin laosilaisen ruoan valmistamiseen. Samat mausteet on kyllä käytössä monessa muussakin aasialaisessa keittiössä, joten jos kaakkoisaasialaisten tai intialaisten ruokien kokkailu kiinnostaa, ei reseptin erikoisemmatkaan mausteet jää kaappiin seisomaan.

Khao poon nam kathee (as I learned to cook it)

1 tbsp cooking oil 4 garlic cloves 1 small red onion 3 tbsp red curry paste (1 tsp coriander seeds and 1 tsp cumin seeds, if not included in the curry paste) (2-4 tbsp fish sauce)

1 can coconut milk water

lemongrass ginger or galangal

4 – 5 kaffir lime leaves (you can also use bay leaves, which are more common in Scandinavia)

1 red chili pepper 1 lime (wedges) 1 carrot (thin slices) 1 spring onion rice noodles

Heat oil in a pan, and add chopped garlic and onion. If you use fresh lemongrass and ginger, put the spices in the pan as well. Add curry paste (as well as coriander seeds and cumin seeds) and stir. You can also add a small amount of water so the paste won’t burn so easily. Add couple tablespoons of coconut milk.

After a few minutes, add rest of the coconut milk and the fish sauce. Fill the empty coconut milk can with water and pour it in the pan. If you didn’t use fresh lemongrass and ginger (or galangal), now it’s time to add the dried spices and kaffir lime leaves (or bay leaves). Squeeze the juice of a few lime wedges in the broth.

Cook over medium heat for 30 – 40 minutes. Boil rice noodles in a separate pan and rinse the noodles in cold water once ready. Chop red chili and spring onion, and set the ingredients aside. Cut carrot in thin slices and rest of the lime in wedges to set aside as well.

When the broth is ready, add chili, spring onion, carrot, lime and rice noodles to your soup bowl, and pour the hot broth over the cold ingredients. Eat with a spoon and chopsticks.

You find a lot of different recipes when it comes to this Lao soup. You can add any vegetables or meat you like, or get rid of the fish sauce and make a vegan dish (you may need to add some salt then). I didn’t have ginger or galangal available, and the soup was delicious nevertheless. All of these ingredients are used often in Southeast Asian kitchen, so even the spices not so often used in Scandinavian dishes don’t have a chance to expire if you’re into cooking Asian food.

Päiväkirjaotteita reissunpäältä / Parts of our travel journal

22.03.2016

Kinpun basecamp, Myanmar

On niin kuuma, että tultiin saunaa muistuttavasta huoneestamme alas ravintolaan. Tuuletin huutaa täysillä, kurkusta on kaadettava alas viileää juotavaa ja kumpikin nojaa otsalla kylmään limutölkkiin. Nukkuminen yli neljäkymmentäasteisessa huoneessa tuntuu mahdottomalta ajatukselta, sillä rikkinäinen tuuletin hönkii päälle lämmintä huoneilmaa ainoastaan suuremmalla voimalla. +38 asteen ulkolämpötila vie voimat ja huominen 11 kilometrin ylämäkitrekkaus saa melkein voimaan pahoin. Aurinko on jo laskenut mutta vielä puoli seitsemältä illalla ilma on niin kuumaa, että suihkunraikas iho aloittaa hikoilun heti uudelleen vaikka sängyssä makaisi liikkumatta.

You know it’s hot, when you buy lemonade only to cool down by pressing the ice cold can to your forehead. It’s +38 degrees Celsius also in the late evening, and tomorrow we are supposed to trek 11 kilometers uphill during the hottest time of the day. Even thinking about it makes me feel a bit sick. The fan in the room makes no difference, when the room temperature is over 40 degrees Celsius inside the dusty 10 square meters we paid a fortune for.

Note-to-self: don’t ever complain about low temperatures in Finland.

Monia toteutettuja haaveita myöhemmin / Many fulfilled dreams later

3.6.2015

7 virallisesti koditonta kuukautta, 7 vierailtua maata ja 205 reissupäivää. 15524 matkustettua kilometriä.

Opeteltuna 7 uuden kaakkoisaasialaisen kielen alkeita, jonka lisäksi puhuttu 6 muuta kieltä, joita ovat suomi, englanti, ruotsi, saksa, ranska ja espanja.

Käytössä oli 8 eri valuuttaa. Kambodžassa pelattiin rieleillä ja dollareilla, joita verrattiin hintatason sisäistämiseksi euroihin ja Thaimaan bahteihin. Monimutkaista!

5 maitse ylitettyä valtion rajaa, 5 lentoa uuteen maahan ja lisäksi yksi maan sisäinen lento Filippiineillä. Suurimman osan ajasta matkasimme maitse, sillä halusimme nähdä enemmän paikallista elämää.

3 haettua viisumia, 57 kotia ja monta uutta lempiruokaa. Ei yhtään etukäteen varattua majapaikkaa. Yksi (vapaaehtoisesti) rannalla nukuttu yö.

Tutustuttu 3 täysin toisistaan poikkeavaan uskontoon, joita ovat buddhalaisuus, islam ja kristinusko. Tämän lisäksi nähty vaikutteita ja tapoja monista vähemmistössä olevista uskonnoista, kuten animismista.

24 snorklauspäivää ja 8 laitesukellusta. Kaikkien lukemattomien vedenalaisen maailman löytöjen lisäksi näimme 11 eläinlajia, kuten kummituseläimen ja kauluskarhun, joita emme olleet nähneet aiemmin.

18 katsottua kautta eri tv-sarjoista, 12 luettua kirjaa ja 15 läpiluettua National Geographya. 615 ravintolaruokailua ja 2 vatsatautia.

Yksi klinikkakäynti kipeän sormen takia, vain yksi nyrjäytetty nilkka, yksi murtunut varvas ja yksi isompi haavatapaturma, kun Meri halkaisi kantapäänsä. Ei yhtään vakavampaa tulehtunutta haavaa, jee!

2 paria puhkikulutettuja kenkiä per henkilö. Muutkin vaatteet osoittavat hajoamisen merkkejä.

37 päivää bussissa, joista pisin yhtäkyytinen bussimatka 22 tuntia. Tämän lisäksi 9 laivamatkaa, 4 junamatkaa, pari liftattua kyytiä ja muutama muiden reissareiden kanssa jaettu pidempi taksimatka.

Yksi unohtumaton vapaaehtoistyökokemus Kambodžan maaseudulla englantia opettaen.

Lämpimin sää, jossa hikoiltiin, oli +39 astetta Malesian itärannikolla. Kylmin keli oli Pohjois-Laosissa, jolloin yölämpötila oli vaivaiset +9 astetta. Vedettiin lämpötiloista huolimatta sisukkaasti samoilla vaatteilla.

Halvin ruoka saatiin Myanmarissa 0,50€ hintaan sisältäen riisiä, kikherneitä ja kananmunaa. Filippiineillä syötiin riisiä ja kasviksia samalla rahalla. Kallein illallinen oli fiinimmässä intialaisessa ravintolassa Phnom Penhissä, Kambodžassa, 7 euron hintaan, ellei noin 30 euron hintaista viiden ruokalajin thaikokkikoulua lasketa mukaan.

Halvin yöpyminen oli 5,80 euron hotellihuoneessa Khon Kaenissa, Thaimaassa. Kallein yö 38 eurolla Manilan lentokenttää lähellä olevassa ökyhotellissa käytännön syistä. Tykättiin enemmän halvemmasta.

Selässä 10 kilon rinkka plus parin kilon päivälaukku. Mukana oli 5 t-paitaa ja 4 housut, jonka lisäksi Merillä yksi mekko.

Hurjin liikenne, jossa ajoimme moottoripyörällä oli noin 300 000 asukkaan Qui Nhon Vietnamissa tai 120 000 asukkaan Dumaguete Filippiineillä.

Matka päättyi miljoonaan uuteen kytevään reissuhaaveeseen, moniin uusiin ystävyyssuhteisiin ympäri maailmaa ja hyvään määrään koti-ikävää.

7 homeless months, 7 visited countries, and 205 days of traveling.

Learning beginner phrases and communicating in 7 new Southeast Asian languages, while using 6 other languages to cope, which were Finnish, English, German, Swedish, Spanish, and French.

15524 kilometres (9647 miles) traveled and 8 different currencies used. In Cambodia we dealt with riels and US dollars, while comparing the costs to euros and Thai bahts at the same time. Huh!

Learning about 3 completely different religions, Buddhism, Islam and Christianity, and seeing traditions of many minority religions, such as animism.

5 border crossings by land, 5 flights to another country and only one domestic flight in the Philippines. Most of the time we chose to travel by land to be able to see more of the local life.

3 required visas, 57 homes and many new favorite dishes. Zero accommodation booked in advance. One night spent in a tent on a beach.

24 snorkeling days and 8 dives. Besides all the countless new things under water, there were 11 species of animals we hadn’t spotted before, including a moon bear and a tarsier.

18 seasons of different TV-series watched, 12 books and 15 National Geographies read. We ate 615 meals in a restaurant, and survived from 2 stomach bugs.

One unforgettable volunteering experience in rural Cambodia.

One visit to the health clinic because of pain in the finger joint. Only one sprained ankle, one broken toe and one bigger accident with a big wound, when Meri sliced her heel wide open. Zero severe infected wounds, yay!

The trip included 2 pairs of completely worn out shoes per person. All other clothes we had are pretty worn out too.

We spent 37 days in a bus, while the longest time spent in the bus was 22 hours in a row. Besides bus traveling we did 9 ferry trips, and 4 trips by train. A couple of times we hitchhiked or shared a taxi with other travelers.

The warmest weather we experienced was +39 degrees Celsius in the east coast of Malaysian peninsula, right after this photo was taken. The coldest it got, was +9 degrees in Northern Laos. We had the same clothes available, no matter what the weather was.

Cheapest food costed 0,56 US dollars and it was rice, chickpeas and eggs in Myanmar. We also ate a vegetable dish in the Philippines with the same price. The most expensive dinner was in an Indian restaurant in Phnom Penh, Cambodia, and costed around 8 US dollars per person.

The cheapest accommodation was in a nice hotel room in Khon Kaen, Thailand, with the price of 6,55 USD. The most expensive accommodation was 42,50 US dollars in an airport hotel in Manila. We prefered the cheaper option.

We carried backpacks weighing 10 kilos, and a day bag weighing not more than 2 kilos. Our clothes consisted of 5 t-shirts, and 4 pants, and Meri also had a dress to wear.

Craziest traffic where we’ve been driving with a motorbike was in Qui Nhon, Vietnam, with 300 000 inhabitants, or Dumaguete, the Philippines, with 120 000 inhabitants.

We ended our trip with millions of other travel destinations in mind, a lot of new friendships created around the world, and a good amount of homesickness felt.

Paluu pohjoiseen / Back to the North

04.06.2016

Seitsemän kuukauden reppureissun ja Aasiassa seikkailemisen jälkeen olemme nyt takaisin koti-Kuopiossa. Blogi päivittyy vielä entisen epätasaiseen tahtiinsa, sillä paljon on tarinoita julkaisematta.

Osasyy blogipostausten jemmailuun on nettiyhteyden olemattomuus - emme millään ole saaneet kaikkea tuottamaamme tekstiä ulos ajallaan internetittömän reissuelämän takia. Toinen syy on se, että mitä lähemmäksi kotiinpaluu on tullut, sitä enemmän merkitystä jotkin reissulla tyynesti ohitetut asiat ovat keränneet. Kerrottavaa löytyykin paljon enemmän kuin olimme luulleet.

After seven months of backpacking in Southeast Asia, our adventure has come to an end, and we’re back in business in our hometown Kuopio. There will be blog posts despite the fact that we’re already in Finland - there’s just too much left to tell!

One reason for still blogging is that we have prepared so many posts and because of the lack of WiFi, we haven’t been able to post things on time. The other reason is that towards the end of our travel, some things experienced way back in the beginning of our trip, feel now more important than they did back then. The closer our homecoming got, the more importance some things held. There’s still too many things worth writing about.

#kotiinpaluu #homecoming #travel #traveling #matkustus #reppureissaus #backpacking #Finland #Suomi #Kuopio #home #koti #abroad #ulkomailla #blogging #blogi #bloggaaminen #adventure #seikkailu #wanderlust

Summamutikassa seilailua ja sukelluspaikkoja / Random destinations and great dive spots

20.05.2016

Cebu City - Tagbilaran (Bohol) - Siquijor - Dumaguete (Negros) - Moalboal (Cebu) - Cebu City - Malapascua - Cebu City - Legazpi - Donsol - Manila

Matkamme Filippiineillä alkoi rytinällä saavuttuamme suoraan Cebu Cityyn. Halpojen lentojen ansiosta vältimme kahdesti Manilan lentokentällä asioinnin, sillä jouduimme vierailemaan kyseisellä kauhujen kentällä lähtiessämme maasta. Cebun kentältä kiiruhdimme saman illan aikana Boholiin vievään lauttaan ja iltahämärässä asetuimme kodiksi Tagbilaraniin.

Tavoitteena oli nähdä kiehtova kummituseläin, joka on ollut 6-vuotiaan Merin suuri ihmetyksen aihe ja herätti intoa eläinfanissa vähän vanhemmallakin iällä. Lisäkivana teimme moottoripyöräretken tunnetuille Chocolate Hill -kukkuloille.

Pikaisesti jatkoimme matkaa summamutikassa valitulle Siquijorin saarelle. Reissusta ryytyneinä suuri osa ajasta kului hengaillessa kotiresortissa. Päädyimme myös resortin bileisiin, jossa teimme tuttavuutta puolalaiseen kulttuuriin rommipullon testailun merkeissä. Opimme sen, että suomalaiset eivät ole yksin juomatottumustensa kanssa. Lähtiessämme näimme satamassa sattumalta naapurimme Malesian ajoilta. Maailma on todistetusti pieni paikka.

Uuden laivamatkan jälkeen saavuimme Dumagueteen Negrosin saarelle. Snorklausretki Dauiniin ja länsimaalaisista mukavuuksista nauttiminen elokuviin menemällä olivat kivaa ajanvietettä, mutta reissuväsymys meinasi painaa niskaan. Onneksi vastaus siihen oli yksinkertainen: nyt tarvitaan sukellusta.

Vietimme seuraavassa etapissamme Moalboalissa melkein viikon. Snorklailimme sardiinien ja merikilpikonnien kanssa, kävimme parilla laitesukelluksella ja nautimme paikallaan olosta. Matka jatkui Malapascuaan, jossa teema säilyi samana - Snorklasimme parilla rannalla ja osallistuimme haisukellukselle. Iltakävelyllä vastaan tulivat ketkä muutkaan kuin Malesian naapurimme.

Ainoat maansisäiset lentomme kuljettivat meidät Legazpin kentälle päämääränämme Donsolin kaupunki, joka on tunnettu valashaiden läsnäolosta. Ennen siirtymistä lentokoneeseen törmäsimme taas Malesiasta tuttuun pariskuntaan, nyt jo kolmatta kertaa niemimaalta lähtemisen jälkeen.

Maailman suurimman kalan vierellä snorklaus oli huikea päätös reissuaktiviteeteille ja olimme valmiita suuntaamaan ajatukset Manila-Bangkok-lennollemme, joka tarkoitti väistämättä kotiinpaluuta.

Koska Filippiinit ovat valtavan suuri alue, tuntui kuukausi maassa melko rajalliselta ajalta. Emme halunneet lojua pahimmissa turistirysissä, mutta tunsimme olomme liian väsyneiksi ja rahaa ajatellen piheiksi lentääksemme siksakkia maan kaukaisimpien kolkkien välillä. Siksi matkamme taittui ilman kummempia suunnitelmia lähinnä snorklaus- ja sukellushuipentumia matkalle keräillessä.

We managed to avoid flying to Manila by finding cheap flights straight to Cebu City. As we arrived, we decided to continue to Bohol right away and stayed the following nights in Tagbilaran. Meri finally saw another childhood favorite of hers, when we visited the Tarsier sanctuary. We also rented a motorbike and drove to the Chocolate Hills.

Soon we continued our journey to Siquijor, where we didn’t do much except rested at our resort. The seventh month of traveling has been tough, but luckily we met some Polish people in our resort’s big party and sat down to try the local rum. Lesson learned: there’s at least one other nationality who shares the same drinking habits with us. When we were at the harbor ready to leave, we accidentally met our neighbors from the time in Malaysia. What a coincidence!

Then it was time to go to Dumaguete, Negros island. We snorkeled in Dauin Marine Park, and treated ourselves with a little luxury by spending the whole day in an air-conditioned shopping mall and going to the movies to see the Angry Birds movie.

When you are a bit tired of traveling, the answer is usually diving and snorkeling. That’s what helped also this time, and we enjoyed the hell out of Moalboal. Snorkeling with the sardines and doing a couple of wall dives gave us so much energy.

Full of motivation, we were happy to get to our next destination Malapascua to see the thresher sharks. We also met our neighbors from Malaysia again when strolling along the beach!

After meeting the long-tailed awesome creatures we did some snorkeling, and then we were already on our way to Cebu City. When waiting for our flight to Legazpi at the Mactan-Cebu airport, we said goodbye to our ex-neighbors, whom we met again in the airport kiosk. We had now ended up in the same place three times after leaving Malaysian peninsula!

Swimming with a whaleshark was the ultimate experience and it was the perfect closure for our trip filled with adventures. After relaxing in Donsol, we were happy to travel to Manila to catch our flight to Bangkok and then home.

The Philippines are a huge area, so one month didn’t feel like a long time to explore all the country has to offer. We didn’t want to go to the expensive touristy destinations but neither did we want to fly from the most remote and unknown hideaways to another, zigzagging across the country - not because of the effort or the costs. That’s why we traveled basically without plans, following our intuition and dreamlike dive spots along the way.

Kunnon lihaa ja mangomaratooni / Real meat and the mango marathon

20.05.2016

Paikallista ruokaa tarjoillaan monesti katukojuja muistittavissa pienissä eateryissä. Sapuskaa ei tilata listalta vaan annokset maksetaan sen mukaan mitä syöt tarjolla olevista soppakattiloista ja vuoista.

Ruoka on hyvin lihapainoitteista ja usein tilatessa possua, saat nimenomaan possua vailla minkäänlaisia lisukkeita lihan sivussa. Kaukana ovat ne ajat, jolloin Thaimaassa tilattu kanaruoka on värikäs ja tasapainoinen annos kasviksia muutamalla siistillä kananpalalla höystettynä. Täällä liha on lihaa isolla etukirjaimella ja muutamalla jänteellä. Hankalampi syödä helposti jatkuvan leikkelyn ja sahaamisen takia, mutta eipä ole ruoka ainakaan turhan prosessoitua. Yksi Artun suosikeistas, Bicol Express, oli vähemmän luinen ja jänteinen liha-annos.

Pelkästään vegetaristisia ruokia ei ole niin helppo löytää ja usein pienellä onnenkantamoisellakaan ei löydä kummempaa kuin ainoastaan vihreitä papuja tai squashia simppelisti suolalla maustettuna. Halvan hinnan ansiosta yksinkertaisista vatsantäytteistä ei kuitenkaan valita: halvimmillaan söimme ihan kelpo sapuskat eateryssä kahden ihmisen edestä yhteensä 50 pesolla, eli alle eurolla. Ravintolassa rahaa uppoaa helposti 300 pesoa eli noin 6€ kahden henkilön ateriointiin.

Koska paikallista ruokaa oli ajoittain vaikea löytää, kaupunkielämässä söimme paljon meksikolaisvaikutteisia annoksia ihanassa Mooon cafessa.

Tulikuumalla pannulla tarjoiltava sizzling tuntuu olevan juttu paremmissa ravintoloissa. Pieneksi kuutioitu possu tai kala tuodaan pöytään tirisevän kuumana ja syödään riisin kanssa.

Cebua ympäröivillä saarilla mangot ovat todella yleisiä ja siksi halpoja. Niitä on tarjolla jokaisella hedelmäkojulla ja yleensä mangosmoothien tai -mehun saa ravintolassa noin eurolla. Kilo mangoja maksoi 1,80€. Samalla rahalla Suomessa ei saa edes yhtä kipaletta.

Laing on paikallinen ruoka, joka valmistetaan kookosmaidosta ja taro-lehdistä. Annos tarjoillaan kokonaisen vihreän chilin ja riisin kanssa. Pinaattikastiketta muistuttava laing oli yksi suosikkiruoistamme, sillä Filippiineillä tulista ruokaa ei ole osunut kohdalle turhan usein.

Leipomoita on paljon ja osa niistä mainostavaa olevansa auki 24 tuntia vuorokaudessa. Vaaleat leivät ja makeat leivonnaiset levittävät hurmaavaa tuoksua pitkin katua mutta eivät tarjoa mahdollisuutta gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle. Gluteenittomia jauhoseoksia tosin näkyi kaupan hyllyllä, joten ehkä vielä löytyy leipomo, jota mekin pääsemme testaamaan.

Tyypillinen paikallinen pinoy-aamiainen on riisiä, kananmunia ja lihaa - chorizomakkaraa, suolalihaa tai longganisa-makkaraa. Merin tyypillinen aamiainen sisälsi joko munakkaan tai paistettua kananmunaa ja riisiä.

Halohalo on perinteinen makea jälkiruoka, joka koostuu jäähileistä, kondensoidusta maidosta, agar-hyytelöstä, hedelmistä ja keitetyistä pavuista.

Gluteenitonta ruokaa oli jälleen kerran melkoisen helppo löytää. Suurin epäilyksen aihe olivat uppopaistetut lihat, joihin oli silloin tällöin käytetty vehnäjauhoja, joskus taas ei. Lisäksi nuudeleista sai tilatessa varmistaa, olivatko ne valmistettu riisistä. Filippiinit olivat ainoa maa, jossa Merin vegetarismi muodostui suuremmaksi ongelmaksi kuin gluteenittoman ruoan saatvuus.

Local food is usually served in eateries instead of a la carte restaurants. The food is really cheap, sometimes one US dollar per dish, but often there’s no vegetarian options available.

All in all, meat is the main ingredient in many Filipino dishes. If you order chicken, you’ll get chicken, not much else. When you get a whole chicken in your plate, the meat is not that processed, which is great, but it also leaves you to handle with the bones and the skin yourself.

Since Meri had occasionally hard time finding vegetarian dishes in a local eatery, we ate a lot of Mexican food in the cities. Our favorite was the Mooon cafe, with super cheap and delicious Mexican-style salads and corn fajitas.

Sizzling dishes is a local favorite. It’s a dish served in a pan where it’s prepared. The ingredient is usually only meat served sizzling-hot with rice.

There are a lot of mangos in Cebu and the neighboring islands. Mangos are always fresh, really ripe and don’t cost a lot. Where in Finland we pay 2-3 dollars per fruit, here we got one kilo, which means 5 fruits, with 2 US dollars. In a restaurant you pay only one dollar for fresh mango juice.

Laing is a really nice local dish. It’s made from coconut milk and taro leaves, served with a whole green chili and rice. You don’t find spicy dishes so often in the Philippines, and that’s why spinach sauce like laing was one of our favorites.

Local Pinoy breakfast consist of fried eggs, rice, and meat. The meat can be a either chorizo or longanisa sausage or corned beef. A typical breakfast for Meri was an omelette or fried egg with rice.

There are bakeries everywhere, some open 24/7. Donuts, breads and salty pastries are available everywhere.

Halohalo is a typical sweet dessert, which consists of shaved ice, evaporated milk, fruits, agar-jelly, and boiled red beans.

All in all, gluten-free food was again quite easy to find. Usually the big question mark was whether the meat was deep-fried with or without wheat flour, and if the noodles were made from rice or not. The Philippines were the only country we visited, where finding vegetarian food was more of a problem than eating gluten-free.

Saarihyppelyä, kirkkoja ja ennennäkemättömiä ilmestyksiä / Island hopping, churches and things never seen before

20.5.2016

Filippiinit ovat vahvasti kristinuskoinen maa, minkä huomaa tricyclejen takaseinään maalatuista otteista Raamatusta ja suurista koristelluista kirkoista sekä kristillisistä kouluista.

Espanjan siirtomaavallan ajan vaikutukset näkyvät selkeästi myös paikallisissa kielissä ja nimissä.

Rahayksikkö on Filippiinien peso. 1 euro on noin 52 pesoa. Hintataso muistuttaa Thaimaan saaria tai Malesiaa. Yöpymisestä olemme maksaneet 7-12 euroa yöltä.

Ristinmerkkiä tehdään usein. Valmistautuessa uimahyppyyn vesiputoukselta tai lähtiessä laivamatkalle saarelta toiselle sen näkeminen ei varsinaisesti herätä turvallisuuden tunnetta eleeseen tottumattomassa.

Englantia puhutaan hyvin, sillä se on toinen virallinen kieli tagalogin lisäksi. Paikallisia kieliä, kuten cebuano, on parikymmentä.

Kukkotaistelut ovat yleisiä. Kohtasimme muutaman matsipaikan ja sitäkin enemmän viimeisen päälle laitettuja ja hoidettuja kiekujia.

Taifuunit, jotka ajoittain aiheuttavat paljonkin tuhoa ja kuolemia, ovat jokavuotisia. Viimeisin todella suurta tuhoa aiheuttanut taifuuni Yolanda (2013) tappoi 6300 ihmistä ja aiheutti yli 2 biljoonan dollarin taloudelliset vahingot. Vaikka suurin riski kovaan taifuuniin joutumiseen onkin elokuussa, sai Filippiineillä matkatessa tarkistaa säätiedotuksia tavallista useammin myös toukokuussa. Suomesta tulevalle pelkästään teoreettinen mahdollisuus ajautua keskelle luonnonmullistusta, oli se sitten maanjäristys, tsunami, taifuuni tai purkautuva tulivuori, on jo hurjan suuri ero kotimaan turvallisuustilanteeseen, jossa ei ole edes tulvien uhkaa.

Filippiineillä on 37 tulivuorta, joista 18 ovat aktiivisia. Kuvassa taka-alalla näkyvä Mount Mayon on Filippiinien aktiivisin tulivuori.

Suomalaiselle outo yleinen huomio ympäri Aasiaa on se, että ikkunat ja kivipinnat penkeistä rakennusten seiniin ovat yleensä kuumia eivätkä kylmiä. Kuulostaa typerältä, mutta muutoksen tajuaa nojatessaan auton takapenkillä ikkunalasiin tai istahtamalla lyhyillä shortseilla kiveykselle.

Aasiassa joutuu ostamaan tavallista isompia vaatekokoja paikallisten ihmisten ollessa monesti keskivertoeurooppalaista sirompia ja kaikinpuolin pienempiä. Normaalisti M-kokoon sujahtavina oli ajoittain vaikea löytää vaatteita, sillä esimerkiksi Filippiineillä tarvitsemme 2-3 vaatekokoa suurempia vermeitä. Ei ollut helppo tehtävä löytää XXL-kokoisia snorklauspaitoja.

Jalkakäytävä on häilyvä käsite missäpäin Aasiaa tahansa. Se saattaa loppua ja alkaa milloin tahansa ja olla epäkäytännöllisen kapea. Arttu oppi tämän kantapään kautta tippuessaan viemäriin tien päättymiskohdassa.

Filippiinit ovat maailman ainut kolkka, jossa asustaa Filippiinien kummituseläimiä. Malapascua on maailman ainut saari, jonka edustalla tavataan säännöllisesti satojen metrien syvyydessä eläviä kettuhaita. Donsolissa voit snorklata valashaiden kanssa erittäin todennäköisesti ja toteuttaen monen snorklaajan haaveen silti eettisesti, toisin kuin epäeettistä valashaiturismia pyörittävässä Oslobissa.

Koripalloa pelataan paljon Filippiineillä. Ravintoloiden telkkarit näyttävät otteluita ja kadulla näkee nuoria pelaamassa.

Ihmiset laulavat paljon ja estoitta. Karaoke tuntuu olevan melko suosittua ja yleistä antaumuksella hoilailua ei ujostella, oli paikka sitten yleinen vessa tai keskellä markettia. Muutaman kerran hyvän biisin sattuessa kohdalle tarjoilija on alkanut laulaa kappaletta kovaan ääneen meidän piipittäessä tilaustamme taustalla.

Lauttamatkustus on tullut tutuksi kuluneen kuukauden aikana, sillä Filippiinit koostuvat 7500 eri saaresta. Perinteinen bussi ei siis aina ole vaihtoehto seuraavaan paikkaan siirtyessä.

The main religion in the Philippines is Christianity. Compared to most of Europe, you can see the religion in everyday life much more clearly. Quotations from the Bible are painted in every tricycle, there are a lot of churches and you also see Christian schools quite often.

The sign of the cross is done often. For someone who isn’t used to the habit, it doesn’t make a jump from the top of the waterfall or a bumpy boat trip any less scary.

English is the second official language and is widely understood and spoken. Besides tagalog, around 20 other regional languages are spoken.

You can still see the effects of the Spanish rule from the time the Philippines were a colony. Many names and words in the local language resemble Spanish language.

The currency is Philippine peso. 1 USD is around 47 pesos. We have usually paid from 8 to 14 dollars for one night’s accommodation. Other prices are about the same as in the islands in Malaysia or in Thailand.

Cock fights are really common. We saw a couple of places where the fights are held, and many roosters trimmed to look their best for the match.

There are 37 volcanoes in the Philippines, from which 18 are still active. When we arrived in Legazpi airport on our way to Donsol, we saw the most active one, Mount Mayon, right when we landed with the plane.

Typhoons occur in this area on a yearly basis. August is the time when too often deadly typhoons will most likely sweep through the islands. The last big typhoon, Yolanda, hit the Philippines in 2013 killing more than 6200 people and the economical impact being more than 2 billion dollars. May is a safe month in general but still we kept eye on the typhoon radar and weather forecasts more often than anywhere else. For somebody from Finland, where there aren’t any deadly floods, earthquakes or big storms, even the slightest chance of experiencing a natural disaster feels more unsafe.

You can find many amazing animals in the Philippines. There’s only a small area where the Philippine tarsiers live with their big still eyes. Malapascua island is the only place in the world where thresher sharks can be seen in the shallow waters this often, when usually the long-tailed sharks live in the depth of hundreds of meters. Donsol is one of the very few places on earth where you can snorkel with the whale sharks and do it ethically, unlike the whaleshark interaction in Oslob.

Basketball is played a lot in the Philippines. Kids play everywhere and you find basketball court in every town. Many like to wear basketball shirts, when in comparison European kids seem to prefer wearing shirts of famous football players.

People sing a lot. Karaoke is popular and nobody’s afraid or ashamed of singing in public. Sometimes you hear people bursting into a song in a public toilet, or like in our case, our waitress sang the whole time we tried to order food. But hey, the song was good, so what else would you do!

As the Philippines consist of 7500 islands, our most ordinary transportation option, a bus, wasn’t no longer the only option. During our time in here we have used ferries and boats a lot.

One weird thing for a Finn in all tropical countries is that the windows and benches made from stone or concrete feel warm. Sounds stupid, but resting your head to the hot window in the backseat of a taxi will tell you more about what I mean. Or try sitting on a stone wall at the beach after a sunny day.

It’s also quite difficult to find clothes to buy, since the local people are typically tinier than average Europeans. In the Philippines we had to buy clothes two or even three sizes bigger than we would in Finland. It wasn’t so easy figuring out where to get XXL sized snorkeling shorts for example.

This is also true almost anywhere in Asia - sidewalks hardly exist. They are often too high and narrow and end when you least expect it. Arttu learned this the hard way and fell in to the sewer back in Luang Prabang, Laos. Since then, we have been more careful.

11 kilometriä ylämäkeä Myanmarissa / 11 kilometers uphill and worth it

24.03.2016

Olimme koko alkureissun odottaneet täydellistä mahdollisuutta päästä trekkaamaan mutta tiellä oli koko ajan jotain. Thaimaassa vietimme aikaa pienillä saarilla, Kambodžassa meillä oli täysin muita suunnitelmia ja Vietnamissa aikataulu painoi päälle tavallista enemmän. Kun sitten vihdoin pääsimme Laosiin, joka on tunnettu ekoturismistaan ja luontoaktiviteeteistaan, Arttu nyrjäytti nilkkansa pahemman kerran. Jalka kipeytyi jokaisella pitkällä kävelyllä ja niinpä olimmekin jo takaisin Thaimaassa. Vasta Myanmarissa olosuhteet olivat suotuisat ja löysimme meille sopivan päivän mittaisen vaellusreitin.

Kohteenamme oli Mount Kyaiktiyo ja sen kilometrin korkuisella huipulla sijaitseva Golden Rock. Satunnaiset turistit pääsevät vuoren huipulle myös rekkakyydillä mutta matka kannattaa ehdottomasti taittaa jalkaisin ainoastaan kokemuksen takia. Trekki on 11 kilometriä lähestulkoon pelkkää nousua ja taitetaan polkua pitkin, joskin reittiä tauottavat kiviportaat aina jyrkimmissä kohdissa. Tasaisin välimatkoin on paikallisten yksittäisiä asutuksia ja muutama pienempieni kylä, josta ostaa juomavettä ja evästä. Kokonaisuudessaan matka kestää monien sivustojen mukaan neljästä kuuteen tuntiin. Meillä nousuun meni viisi tuntia pysähdystaukoineen ja uskommekin, että neljään tuntiin rempomiseen jalkaa saa pistää toisen eteen suhteellisen hyväkuntoista tahtia tai kokonaan ilman pysäkkejä.

Jos kultainen kivi ja sen päälle rakennettu pagoda ei kiinnosta, ei Kinpunilla ole paljoakaan muuta tarjottavaa pienen kokonsa takia. Lisäksi kannattaa tiedostaa, että kultainen kivi on ulkoiselta olemukseltaan vaatimattomampi, miltä parhaimmat valokuvat saavat sen näyttämään. Me osasimme aavistaa tämän etukäteen ja niinpä päivän pointtina olikin itse matka, ei niinkään määränpää.

Valitsimme reitin, koska vuoren juurella oleva Kinpun basecamp on helposti saavutettavissa Yangonista. Junamatka kestää ainoastaan kolme tuntia ja maksaa paikallisten tyylillä matkaten 1200 kyattia eli 0,91 euroa. Kyaikton asemalta on paikallinen kuljetus Kinpuniin, joka yleensä on kaksirivisen lava-auton kyydissä tai Artun tapauksessa sen katolla matkaaminen.

Raiteilla matkustaminen on kaiken lisäksi aivan oma kokemuksensa, sillä kovista puupenkeistä huolimatta kolmituntinen hurahtaa äkkiä ruokaa kaupustelevia ihmisiä ja ohitettavia maisemia ihmetellen. Helpon sijaintinsa lisäksi vaellus kultaiselle kivelle oli otollinen pituutensa vuoksi, sillä varsinaisesti sisäänajamattomilla kengillä emme halunneet sitoutua viikon trekkireitille ja huomata päivän jälkeen kärsivämme kipeistä varpaista ja kymmenistä rakkuloista.

Satuimme paikalle sattumalta mahtavana päivänä. 23.3 oli kolmannen täydenkuun päivä Tabaung, joka on tärkeä päivä buddhalaisille. Tuona päivänä lukuisat paikalliset kävelevät pyhiinvaellusreitin Kinpunin kylästä ylös vuoren huipulle. Koko reitillä emme nähneet yhtään länsimaalaista, vaan sitäkin enemmän paikallisia pyhiinvaeltajia meitä ripeämpää astuvista vanhemmista ihmisistä keskenään ylös kulkeviin lapsiin.

Matkanteko alkoi kävelemällä hostellillta vuoren suuntaan. Meillä oli mukanamme yksi 1,5- litran juomapullo ja yksi laukku mahdollisimman kevyellä sisällöllä. Kukkaron, puhelimien ja vessapaperin lisäksi reitillä ei paljon muuta tarvinnut. Jälkimmäinen onkin suositeltavaa jopa Aasian huljutteluihinkin tottuneelle, sillä matkalle osuvista huusseista suurimmassa osassa ei ole saatavilla vettä. Seinät, hyvällä tuurilla ovi ja jonkinlainen reikä lattiassa ovat ainoita, mitä fasiliteetit tarjoavat.

Kivutessamme ensimmäisiä portaita alkoi epäilys selviytymisestä hiipiä takaraivoon sitä mukaa kun pumppu kiihdytti toimintaansa. Edelliset päivät olimme lorvailleet raukeina ilmastoiduissa tiloissa, sillä koko eteläisessä Myanmarissa oli +38 astetta lämmintä. Trekkiä edeltävän yön vietimme todella yksinkertaisessa huoneessamme yli 40 lämpöasteessa. Edes aikaisessa aamussa kyseessä ei todellakaan ollut mikään raikas vuoristoilma ja hengästyminen tuntui pahalta.

Puuskuttaessamme rappusia pohdimme, oliko haastavaa vai typerää ottaa ensimmäiseksi trekiksi reittiä, jonka muutama netin vaellussivusto luokittelee haastavaksi. Elimme jostain syystä vääriksi osoittautuneissa mielikuvissa, joissa kävelyreitti risteää rekkojen käyttämän autotien kanssa ja jos uuvahdamme, voimme kuolemankielissä hypätä kulkuneuvoon. Päätimme luovuttaa suosiolla, jos +35 asteen aamulämpötilatkin ovat liikaa kyseiseen urheilusuoritukseen.

Luulo siitä, että voimme heittää hanskat tiskiin ylitettyä voimavaramme, sai olemaan ajattelematta edessä olevaa matkaa. Myös taitetun matkan merkitseminen mailein ja jaloin sekä aasialaisella hämärällä ilmoitustyylillä esitettynä auttoi - kun ei tiennyt paljonko urakasta on jäljellä, keskittyi talsimaan vain pätkä kerrallaan.

Puolivälin jälkeen nautimme jo komeista maisemista ja uskosta perille pääsyyn. Vaikka samalla alkoi karista luulot mahdollisuudesta autokyytiin, olimme itsevarmoja huipulle selviytymisestä. Pahin kuumuus oli jo päällä ja muutaman kilometrin tuskaisen alun jälkeen kroppa tottui jatkuvaan hapotteluun.

Matkalla näkyi perinteisten ruoka- ja käsityökojujen lisäksi myös muita pagodia ja buddhalainen koulu. Maisemat olivat jylhiä, vaikka peltojen poltosta aiheutuva savu loikin utuisen tunnelman. Välillä meitä seurailivat ystävälliset kulkukoirat, välillä paikalliset lapset. Reitti vaihteli luonnon keskellä tarpomisesta pienten puumajoista ja pressuista koostuvien minikokoisten kylien ohittamiseen. Matkan aikana näki vuoren rinteillä asuvien ihmisten elämää lasten leikeistä vanhempien työntekoon. Moni tuntui olevan otettu ja innoissaan siitä, että rekkakyydin sijaan kävelemme ylös.

Huipulla tunnelma oli rauhalliseen nousuun verrattuna hälyisä ja hektinen. Saimme maistiaisia maailmankuulujen tähtien arjesta pysähtyessämme kymmeneen valokuvaan jo alueen portilla. Meri erityisesti haluaa pyytää julkisesti anteeksi kaikista keikkareissuillaan pyydetyistä yhteiskuvista bändin jäsenten kanssa. Viisi minuuttia jokaisen sukulaisen kanssa poseeratessa ottaa voimille kolmansien koko perheen kattavien kuvaussessioiden jälkeen.

Vain miehet saavat käydä koskemassa kultaiseen kiveen, joten Meri odotteli pienen aidatun alueen ulkopuolella. Viininpunaisiin kaapuihin pukeutuneet munkit pyysivät yksin pönöttävän turistin istumaan ja juttelemaan. Hetken aikaa munkkipoikien kanssa jutellessa huvitti länsimaalaisten eksoottinen ja mystinen käsitys munkeista entisestään. Nuori mies oli ensimmäistä vuotta Mandalayn buddhalaisessa yliopistossa. Opiskelijakortti, jossa tittelinä on munkki ja opistona hengellinen buddhalainen koulu, näyttää tosiaankin eksoottiselta. Koulun sisältökin kuulostaa osittain ihan satumaiselta buddhalaisine oppeineen ja lähetystyön kokonaisuuksineen. Sitten toisaalta hän oli ihan samanlainen kuin kuka tahansa myanmarilainen tai aasialainen poika. Hän kävi samaan aikaan myös valtion koulua, opiskeli uskonnollisten aineiden lisäksi matematiikkaa ja englantia eikä pitänyt hengelliseen kouluun sitoutumista ja hiustensa leikkaamista varmaan sen kummempana, kuin suomalainen keskivertojantteri sitä, että menee armeijaan ja joutuu leikkaamaan siilitukan, vaikka instituution merkitys onkin aivan eri.

Takaisin kotiin matkasimme täpötäydessä rekassa, jonka lava oli ahdettu täyteen penkkirivejä. Hädin tuskin polvet suorana puolelta toiselle heittelehtien mutkaisia vuoristoteitä. Näkymät ja kyyti oli hurjaa, herkempiä heikotti ja loppuja pelotti. Olo oli kuin vuoristoradassa ilman turvalaitteita. Tuntui hurjalta ajatella, että hellelukemista huolimatta kävelimme ja kipusimme näin ylös.

Tässä muutama vinkki Mount Kyaiktiyolle nouseville:

1. Aloita aikaisin. Lähdimme matkaan 06:25 aamupalan vähän venähdettyä ja matkaan ei olisi kannattanut lähteä yhtään myöhemmin. Keskipäivän aurinkoa kun kannattaa vältellä ihan tosissaan.

2. Osta tai lainaa bambukeppi. Vastaantullut tyttö lahjoitti Merille omansa, ja etenkin selkävaivaisella trekkaajalla keppi auttoi hyvän ryhdin säilyttämisessä jyrkemmissä nousuissa.

3. Juo tarpeeksi vettä, mutta älä kanna ylimääräistä painoa turhaan mukanasi. Tien sivussa on paljon kojuja, joissa täydentää vesivarastoja.

4. Ota mukaan pieni pyyhe tai ylimääräinen paita, jolla pyyhkiä hiki kasvoilta. Hikeä irtoaa niin paljon, että silmälasit valuvat nenältä ja hikikarpalot haittaavat näköä.

During our whole trip we had waited for the perfect moment to do some trekking. First, we had somewhat tight schedule and there was no special places we wanted to trek to. Then, when we visited the most ideal place for hiking, Laos and its overwhelming nature, Arttu twisted sprained his ankle. It took until Myanmar for us to find the tough but worth trying one-day trek, and our plan was to hike 11 kilometres uphill to the top of Mount Kyaiktiyo using the old Buddhist pilgrim route. The elevation was 1 kilometre and the route was a nature trail with occasional sement stairs every now and then.

We had luck with the timing, since 23.2 was the third Full moon day, Tabaung, which meant that hundreds of locals, yet still zero Westerners, were also walking the holy trail to the mountain top. The train from Yangon to Kyaikto, and then local transportation to Kinpun basecamp, was full of pilgrims and they all seemed really interested in our plans to hike. Nowadays, tourists can also take a truck to the top to take a look at the Kyaiktiyo pagoda on top of the golden rock.

We had a clue, that the rock itself isn’t anything magnificent besides its importance in Buddhism as a religious landmark. That’s one of the reasons why this was more about the journey. We had read from a couple of hiking sites that the trek despite completed in 4 to 6 hours, is a tough and challenging one, so the hike was all about challenging ourselves.

We started early in the morning at 6.25 a.m. to do the most walking before the sun is scorching hot. The last days it had been horribly warm in the region, around +38 degrees Celsius, so the heat was our main concern besides not being fit enough to complete the trail. We can admit, the first stairs and the never ending climbing was awful for the first fifteen minutes. Exhaustion and panting felt horrible since the warm humid air didn’t give us any relief - it was far away from a fresh mountain air.

After a while of torture, our bodies got used to the fact that the uphill wasn’t going to end anytime soon. There wasn’t going to be any break with the sweating or the panting for the next five hours, but when you got used to it, it was bearable. For reasons unknown we thought that the route the trucks take to take the lazy people up would at some point cross with our trail. Because of the unbelievable hot weather, which was giving us nausea and making us tired, we had decided to give up if the other option was to have a heat stroke. The (false) thought of having the chance to quit of needed kept pushing us to the top, little by little. It was also easier not to constantly think about your progress, since the signs were Asian style confusing as hell, and they don’t use the metric system in Myanmar. Lucky stupid us!

The higher we went, the more beautiful views we got to see, despite the smoke from burning the fields. We walked in the middle of the forest, by small resting places where locals sell food and water, and through a couple of small mountain villages. There were many small temples and even a monk school which we passed by. Many of the locals we met, we’re really touched and excited about the fact that we decided to take part in their tradition and walk the pilgrim route on this special day. We witnessed people doing their everyday tasks, watched small children play together and were occasionally followed hundreds of meters by friendly street dogs.

Needless to say, we were relieved when we reached the mountain top. It took us five hours to get there with a few toilet stops and stopping for a pressed sugar crane drink. We think the people who did this in just four hours were either in no need of breaks, super fit or completing the trek with a serial killer following them. Which means we were more than happy for our record of walking 11 kilometres uphill in five hours.

As we told earlier, we didn’t expect much of the rock or pagoda itself. The more interesting thing up there was hanging out with a monk, a student from the Buddhist University of Mandalay. He invited us to sit with him and his friends and we talked for a while about his studies, hobbies and our time in Myanmar. It’s funny to think how exotic most Westerners view the bald guys in the orange or deep purple robes, since he was just like any other Southeast Asian young man. He also went to state’s University, and besides the religious subjects such as missionary and Buddha’s teachings, he also studied math and English. Studying in a religious University doesn’t necessarily mean you’ll spend the rest of your life as a monk.

We took the truck ride back home and there was no time to enjoy the amazing views from the speeding death trap filled with local pilgrims and tourists. The roads were curvy and narrow, and it literally felt like a ride on a roller-coaster, except there was no guarantee of your safety.

Here are a couple of tips for anyone doing the trek from Kinpun basecamp on top of Mount Kyaiktiyo:

1. Leave early not to end up trekking the steepest climb during midday. Don’t mess up with the sun in Asia.

2. Drink enough water to stay hydrated. Don’t carry too much with you from the start, since you can by water often enough as you walk further.

3. Buy or lend a bamboo stick. A local girl passed us by and gave her own to Meri. Especially for someone with a back problems, the stick makes the steep climbs more comfortable and it’s easier to keep yourself in good posture.

4. Take an extra shirt or a small towel with you. You will sweat a lot, and by a lot I mean that it’s hard to see through your glasses if you don’t sweep the dripping sweat from your face.

Malesian reitti ja viisiviikkoinen ilman kenkiä / Our journey in Malaysia and five week without shoes

30.05.2016

Malesian valloituksemme oli alunperin vahinko - meidän oli tarkoitus matkata Kuala Lumpuriin ainoastaan lentääksemme Filippiineille. Aasiassa matkaaminen tuntui kuitenkin maistuvan ja halusimme olla reissunpäällä kesäkuuhun asti. Edullinen yhteys Filippiinien Cebu-saarelle löytyi toukokuun alkuun ja Myanmarin viisumimme umpeutuisivat maaliskuun lopussa, joten sattuman kautta päädyimme oleskelemaan Malesiassa yli viisi viikkoa.

Kätevän lentoreitin avauduttua päädyimme lennolle Myanmarista Penangiin ja vietimme pari yötä Georgetownissa. Matka jatkui itärannikolle Perhentian Kecil -saarelle, joka ei upeasta luonnostaan huolimatta täysin vastannut toiveitamme trooppisesta väliaikaiskodista, jossa rauhoittua hetkisen.

Summamutikassa valittu seuraava kohde oli viimeinen epätoivoinen yrityksemme löytää saari, jossa snorklata ja elää simppeliä elämää. Päädyimme koralliriuttojen ympäröimään paratiisiin, josta tuli kotimme seuraavan neljän viikon ajaksi. Vietimme suuren osan kuukaudesta vedessä kaloja tunnistaen, merikilpikonnien ja haiden seassa uiden. Maalla eletyt hetket olivat täynnä lounaita ja illallisia uusien ystävien kanssa, päiväunia yläkerran lattialla ja myöhäisiä iltoja saaren ainoan rantabaarin tiskillä romminjuojaksi opetellessa. Meri pääsi vihdoin leipomaan ja iloitsimme melkein jokailtaisista gluteenittomista länkkäri-illallisista, jotka venyivät juttuseuran takia monituntisiksi.

Kuukausi ilman internetiä tai puhelinyhteyksiä teki hyvää. Ajoittain saapuvat ja lähtevät moottoriveneet olivat ainut äänenlähde, sillä saarella ei ole autoja saati teitä. Vain muutama ranta ja täyttä viidakkoa. Alunperin koitimme pitää matkustustahtia yllä nähdäksemme maan kohokohdat mutta lähteminen ei tuntunut missään välissä hyvältä. Niinpä pidensimme pysähdystämme joka kerta, kun pakkaaminen alkoi uhkaavasti lähestyä. Syväluotaava tutustuminen ihmisiin ja luontoon antoi enemmän kun ympäriinsä ajelu jotain autenttista etsien.

Vietimme viisi kuukautta tienpäällä emmekä löytäneet mitään vastaavaa. Ystävystyimme paikallisiin ja ihmisiin ympäri maailmaa. Hiljaisimpien hiekkarantojen tunnelma oli omaa luokkaansa, auringonlaskut upeita ja iltaisin saattoi nähdä hedelmälepakoiden lentävän resortin yllä. Monitoriliskoja hiipi rakennusten takana ja päivisin pihalla vilisi kissanpentuja ja tipuja. Olo oli kuin eläisi soluasunnossa tai kommuunissa keskellä muuten autiota saarta - omassa huoneessa vietettiin vain yöt, muuten seurana oli koko ajan ystäviä.

Kuukauteen mahtui yöuinti pimeässä hohtavan planktonin seassa, teltassa vietetty yö tyhjällä rannalla ja kokkailua leirinuotiolla. Miltei joka päivä sisälsi monituntisiksi venyviä snorklausretkiä 13 hain keskellä, merikilpikonnien tuijottelua puolen metrin etäisyydellä ja koralliriuttojen kalalajien tunnistamista. Meri pääsi leipomaan gluteenitonta juustokakkua ja muutamana päivänä osallistuimme saaren siivoustalkoisiin keräten monsuunin tuomaa roinaa rannoilta.

Tänään heitimme rinkat veneeseen ja kahlasimme kyytiin itkuherkissä tunnelmissa. Lukkoonlyöty lentomme pakottaa meidät matkaamaan Kuala Lumpuriin toteuttaen alkuperäistä suunnitelmaamme viettää viimeinen reissukuukausi Filippiineillä.

Malaysia wasn’t part of our plan at first. We were meant to fly from Kuala Lumpur to the Philippines, that’s all. Because of expiring visas in Myanmar, we had to leave before April. The cheapest flights from KL to the Philippines were in May. That meant 38 days in a country we thought we wouldn’t even visit.

After a couple of days in Georgetown, Penang, we traveled to Perhentian Kecil. Despite the turquoise water it wasn’t exactly what we had been hoping. For a moment we were sure that the search of a perfect island was a waste of time and that we should just be happy where we are. Eager to find a place where to relax for a bit longer, we gave it the final try.

Night swims with biofluoroscent plankton and camping on the beach with a bottle of rum were a good way to relax after spending all day surrounded by people. As weird as it sounds said by a Finn, a super social life and living in a commune-like environment was a perfect place to be. Dinners, which were delicious gluten-free and vegetarian dishes, often lasted more than three hours, since there were too many interesting stories to be shared.

Days passed identifying fishes while snorkeling, gardening, baking cheesecakes, petting kittens, having long breakfasts and lunches, as well as sitting in the living room, learning all kinds of things as new people arrived and shared their stories.

Today, a month later, we left a paradise surrounded by the best snorkeling spots and marine life. We swam with turtles and free dived with 13 sharks. We lived in a place filled with lovely people and got friends from all over the world - Sweden, Basque country, Argentina, England, German, Holland, Czech Republic, and of course Malaysia.

We said goodbye to the island, the atmosphere and the people we think made the most of our experience. Our flight to the Philippines leaves in a couple of days from Kuala Lumpur, so after constantly extending our stay, this was the point where we had to leave no matter how bad leaving felt.

Malesia kulttuurien kohtaamispaikkana / Where different cultures meet

03.05.2016

Malesia on todella länsimaalainen ja vauras maa verrattuna etenkin Kaakkois-Aasian köyhimpiin maihin kuten Myanmariin ja Kambodžaan.

Yksi maailman vanhimmista sademetsistä sijaitsee Malesiassa. Viidakko on yli 130 miljoonaa vuotta vanha. Ympärivuotinen tropiikki mahdollistaa uskomattoman kirjon villieläimiä ja ihailtavan monimuotoisen vedenalaisen elämän.

Malain kieli on simppeliä ja miellyttävän kuuloista. Suomalaiselle sanat ovat melko helppoja ääntää ja yksinkertaisen kieliopin takia malai on hauskaa opeteltavaa. Pelkkä malai ei aina riitä, sillä paikallisten intialais- tai kiinalaistaustaisten kanssa keskustellessa tulisi osata hindiä, tamilia tai kiinan kieliä. Malesiassa puhutaan yhteensä 137 eri kieltä ja englantia puhutaan yleisesti ottaen todella hyvin.

Rahayksikkönä toimii Malesian ringit, joka jakautuu sataan seniin. 10 ringittiä on 2,20 euroa. Hintataso on tuotteesta riippuen noin neljäsosa Suomen hinnoista mutta ruokaa saa ravintoloista huomattavasti halvemmalla. Saarella maksamme rivitalohuoneestamme 50 ringittiä eli reilut 11 euroa yöltä. Tyypillinen kahden henkilön ateriointimme keventää kukkaroa 3-5 eurolla.

Maan asukasluku lähentelee 30 miljoonaa ihmistä. Suurin kaupunki on pääkaupunki Kuala Lumpur, josta on hyvät yhteydet muualle Aasiaan.

Malesia on kulttuurien, uskontojen ja ruokien sekoitus, sillä malai-kansan lisäksi väestö koostuu kiinalaisesta ja intialaisesta perimästä. Intialaisia ja kiinalaisia on saapunut paljon myös maahanmuuttajina.

Valtauskonto on islam mutta väestön moninaisuuden vuoksi maasta löytyy paljon hinduja, kristittyjä ja kiinalaisia uskontoja vanhojen animististen uskomusten lisäksi. Kaupungeissa näkee temppeleitä, moskeijoita ja kivikirkkoja sulassa sovussa.

Malaysia is really western and rich country when you compare it to Southeast Asia’s poorest countries Myanmar or Cambodia. The tropical weather, exotic nature and mix of different cultures, as well as Islam as a religion, make the atmosphere still really Asian and different.

The population of Malaysia is about 30 million. The capital is Kuala Lumpur.

The currency is Malaysian ringgit. One US dollar is 3,90 ringgits. Very simply put, everything costs ¼ of what the price would be in Finland, except the food is cheaper, with around 1-4 dollars per dish depending where you eat.

Malay language is simple and sounds nice. For a native Finnish speaker, it’s relatively easy to pronounce. Also Hindi and Chinese languages are both widely spoken since the population is a mix of all these three cultures. Malaysia contains speakers of 137 languages.

The oldest rainforest of Malaysia is also one of the oldest in the world, and is estimated to be 130 million years old. Because of the tropical weather, the variety of animals and marine life is amazing.

Freedom of religion provides the ability to practise everyone’s own beliefs. In Malaysia you’ll find Chinese temples, Hindu shrines and Christian churches as well as mosques. Islam is the most common religion, and especially in the eastern coast, it’s easy to see from the amount of mosques, and the way people dress.

Trending Blogs

Recently Viewed Blogs

Menossa